sunnuntai 12. elokuuta 2018

Hyvästit kasvojen epäpuhtauksille


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä MayBeautyn kanssa.

Minulla on aina ollut hyvä ja helppohoitoinen iho. Ei suuria epäpuhtauksia, ei kuivuutta, liiallista rasvaisuutta tai epätasaisuutta. Olen ollut aina myös melkoisen laiska hoitamaan ihoani ja laiminlyönyt sen hpuhdistamisen useita kertoja. Raskauden jälkeen huomasin, ettei iho ollutkaan enää yhtä hyvässä kunnossa kuin raskauden aikana tai ennen sitä. Ihoon alkoi kertyä epäpuhtauksia ja kun aiemmin luokittelin ihoni normaaliksi, nyt se oli selkeämmin sekaiho, tai jopa helposti rasvoittuva. 

Paneutumalla ihon hoitoon olen saanut ihoni taas parempaan kuntoon mutta epäpuhtauksia ja rasvaisuutta löytyy silti, vaikken meikkiä juuri käytäkään. Sain MayBeautylta testattavaksi Face Maskit, jotka lupailevat poistavansa epäpuhtaudet ja mustapäät, ehkäisevänsä öljyisyyttä ja tekevänsä ihosta hehkuvamman jo heti ensimmäisellä hoitokerralla. Olin kuullut tuotteesta jo aiemmin ja miettinyt silloin, että maski voisi toimi hyvin juuri minun ongelmilleni. Nyt pääsin kokeilemaan sitä ihan konkreettisesti omille ongelma-alueilleni.


Incredible Face Maskin ensimmäinen kokeilukerta

Ensimmäisellä kerralla kokeilin maskia muutama viikko sitten. Jännitti, sillä olin nähnyt videon, jossa maski irrotettiin ja ilmeistä, sekä äänestä päätellen se kyllä kirpaisi. Ensimmäisellä kerralla levitin maskin sormin, mutta päädyin kuitenkin jatkossa siihen, että maskin levitys on mukavampaa setin mukana tulevalla siveltimellä. Siveltimellä aine levittyy paljon tarkemmin ja tasaisemmin kasvoille, ja se on myös helpompi puhdistaa, kuin yltäpäältä mustassa maskissa olevat sormet.

Puhdistin ja pesin kasvot ennen tuotteen levitystä. Ohjeessa muistutetaan välttämään maskin levittämistä kulmakarvoille, sillä se voi vetää ne mukanaan. Levitin maskin iholle, erityisesti ongelmakohtiini nenänpieliin ja otsalle. Tuote levittyi helposti, eikä alkanut valumaan. Se oli mukavan viileää ja alkoi jähmettyä aika pian levityksen jälkeen. Mitään erityistä tuoksua en huomannut, mikä oli hyvä, sillä en erityisemmin pidä liian voimakkaista tuoksuista.


Hoitoaika

Levitettyäni tuotteen kasvoilleni annoin sen vaikuttaa. Ensimmäisellä kerralla olin hätäinen ja aloin irrottaa tuotetta heti, kun se alkoi tuntua riittävän kuivalta. Suosittelen kuitenkin odottamaan mielummin vähän liian pitkään, kuin liian vähän aikaa, sillä maski tuntui tehokkaammalta 45 minuutin vaikutusajan jälkeen, kuin puolen tunnin vaikutusajan jälkeen. Pidemmällä vaikutusajalla se myös lähti helpommin täysin kokonaisena ja pysyi muodossaan irrotuksen jölkeenkin. Toki tähän varmasti vaikuttaa sekin, kuinka paksun kerroksen tuotetta levittää kasvoilleen. 

Itse käytin hoitoajan telkkarin katseluun, mutta samalla olisi hyvin voinut tehdä muutakin. Jo kymmenen minuutin jälkeen naamio alkoi selvästi kovettua, joten syöminen tai juominen sen kanssa ei oikein onnistunut. Vaikutusajan alkaessa lähestyä loppuaan, alkoi naamio kiristyä selvästi enemmän.

Facemaskin irrottaminen kasvoilta

Sitten alkoikin se mun pienesti jännittämäni vaihe. Naamion irrottaminen. Vihaan ihan kamalasti kosmetologin tekemää ihonpuhdistusta, sillä epäpuhtauksien puristaminen on niin kamalaa. Pelkäsin vähän samaa tunnetta, mutta revittyäni maskia vähän pois, huomasin ettei se niin hirveää ollutkaan. Kyllähän se kirpaisi ja pahinta oli selvästi poskipäiden ja silmänalusten kohdalla, mutta tunne oli selvästi siedettävämpi, kuin olin odottanut. 

Maski lähti kokonaisena ja kohtuullisen helposti, jättäen pienet rajat vaan kasvojen ympärille. Helpoiten kasvoille jääneen mustan sai pois kastelemalla ihon ja pyyhkimällä mustan vaikka kosteuspyyhkeillä. Innolla odotin, millaisia tuloksia tuote antaisi ja kuinka paljon epäpuhtauksia siihen jäisikään. Mustasta pohjasta on vähän hankala nähdä epäpuhtaudet, mutta varsinkin valoa vasten ne kyllä huomasi. 

Kuten olin vähän odottanutkin, ei omalta kohdaltani mitään supersuuria löydöksiä, tai ällöttävän isoja mustapäitä löytynyt. Mustapäitä minulla ei juurikaan ole, mutta silti niitä ja muita ihon näppyjä oli selvästi tarttunut maskin pintaan. Huomaatte ne luultavasti kuvaa tarkastelemalla. 


Tunne kasvoilla hoidon jälkeen

Odotin lievää punoitusta kasvoilla maskin irroittamisen jälkeen, mutten kuitenkaan huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa värin muutosta. Pieni kihelmöinti iholla kertoi kyllä. että jotain siitä oli juuri revitty irti, mutta sekään ei tuntunut vahvasti, saati pitkään. Heti hoidon jälkeen en huomannut mitään suuria muutoksia ihollani, mutta seuraavina päivinä panin merkille, että kasvojeni iho oli selvästi energisemmän sävyinen ja vähemmän rasvainen. Öljyisyys oli poissa ja ihon sävy tuntui paljon kirkkaammalta, raikkaammalta ja pehmeämmältä. 

Ihoni ei reagoinut hoitoon millään tavoin negatiivisesti ja toistinkin hoidon jo alle viikon päästä. Nyt olen tehnyt naamioita noin 5-8 päivän välein ja eron entiseen huomaa selvästi. Käyttämäni ihovoide oli tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle, mutta nyt se on minulle aivan liian tehokas ja pystyinkin vaihtamaan takaisin tuttuun kosteusseerumiini. Tämä jos mikä kertoo, että kasvojeni kosteustasapaino alkaa olla takaisin siinä totutussa. Vaikka helteistä ollaankin saatu nauttia, poissa on se ikävä ihon kiilto ja rasvaisuus, joista aiemmin kärsin.


Vielä olisi kokeiltavana, mikä vaikutus tällä hoidolla oli meikatulle iholle. Vieläkö iho kiiltäisi meikin kanssa, vai olisinko tosiaan päässyt eroon siitä inhottavasta vaivastani

Olen aiemminkin jonkin verran käyttänyt naamioita, mutta tällainen peel off -tyyppinen on selvästi suosikkini verrattuna niihin pestäviin. Näissä jotenkin konkreettisemmin huomaa sen eron, kun naamiota ei pestä pois, vaan lopputulosta saa tarkastella omin käsin. Ilokseni sain kampanjan myötä maskeja useamman, joten voin jatkossakin käyttää tuotetta. Uskon, että päädyn tilaamaan tätä myös ihan omakustanteisesti, sen verran helppo ja mukava oli tämäkin tuotekokemus. Olen muutenkin ollut erittäin tyytyväinen MayBeautyn -tuotteisiin, joten en nyt mahdottomasti yllättynytkään, että pidin myös tästä tuotteesta.

Alennuskoodi

Kiinnostuitko? Suosittelen kovasti testaamaan, sillä nyt saan jaettua teille lukijoilleni -30 % arvoisen alekoodin MayBeautyn verkkokauppaan näihin Face Maskeihin, eikä tuon koodin jälkeen tuotteelle jää montaakaan euroa hintaa. Ostoksille pääset tästä ja alennuskoodi on nelliface . Koodi on voimassa 9.9 asti!


8 kommenttia:

  1. Tilaukseen meni! :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon ollut vähän skeptinen näihin, juuri niiden videoiden takia. Mutta nyt tilasin kokeiluun, katsotaan josko iho hehkuisi vielä enemmän häissä :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mielenkiinnosta tilaukseen meni minullakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!