maanantai 27. elokuuta 2018

3 x ruokapäiväkirja

Täällä taas, pitkästä aikaa! Huomaamatta tauko venyi yllättävän pitkäksi, mutta täällä sitä taas ollaan. En olisi ikinä uskonut, että aika tulee olemaan näin kortilla, vaikka isot ovatkin päiväkodissa kahtena ja puolena päivänä. Ison osan vapaa-ajasta vie tietysti tuo projektinikin, jota tämäkin postaus sivuaa. 

Paljon on tullut kyselyitä syömisistäni, millaisella polttoaineella tämä boostauskuukausi menee, joten kasasin tähän postaukseen kuvat kaikesta, mitä suuhuni kolmen päivän aikana laitoin. Haluan velä tässä yhteydessä muistuttaa, etten tavallisesti syö näin suppeasti, mutta nyt, kun tarkoituksena on vetää pieni kiristelypätkä ennen reissua, on syöminen vedetty tosi tiukalle ja jopa yksipuoliseksi. Vaikka lautasilla oleva ruoka onkin tosi hyvää, en tällaisella ruokavaliolla jaksaisi pitkään. En tykkää yhtään tällaisesta soveltamattomuudest aja siitä, että vaihtoehdot ovat tosi vähissä. 

 Tulokset on kuitenkin olleet koko neljän viikon ajan tosi hyviä, joten aion tsempata tämän jäljellä olevan pariviikkoisen vielä kunnolla, ennen kuin lomalla otetaan tosi rennosti. Loman jälkeen tarkoitus on palata takaisin ruokavalioon, muttei ollenkaan yhtä tiukkaan kuin nyt. Reissun jälkeen, pidän kiinni oikeastaan vaan siitä, että syön tarpeeksi usein, viisi kertaa päivässä ja että ruokani on fiksua ja ravitsevaa. Herkuttelua ei ole tarkoitus jättää, mutta senkin suhteen mennään kohtuudella. Ajatus oli, että arkisyöminen pysyisi selvästi tiukempana kuin viikonloppu, jolloin joustetaan enemmän. Mutta katsotaan.

Aamu alkaa kaurapuurolla, 1,5dl hiutaleita ja 3dl vettä. Ruokalusikallinen chiaa ja loraus kookosöljyä. Päälle tällä kertaa pensasmustikoita ja pähkinää. 

Lounaalla syön tomaattilinssikeittoa, joka on valmistettu tomaattimurskasta, punaisista linsseistä, kookoskermasta ja sipulista. Lisänä puurorieska spelttijauhosta, maidosta, kananmunasta ja kaurapuurosta. 

Välipalalla smoothie mantelimaidosta, mustikasta, puolukasta, avokadosta ja vadelmasta. 

Päivällisellä lohta, perunaa, tomaattia ja kurkkua.

Iltapalalla kaksi palaa ohutta ruispalaa, voita, avokadoa, tomaattia ja pari palaa fetaa murustettuna. 


Seuraava aamu alkaa taas puurolla. Puuroa olen syönyt lähes joka päivä, muttama smoothie poikkeusta lukuunottamatta. Puuro on samanlainen kuin edellisenäkin aamuna, mutta päällä vain marjoja. Lisänä syön kaksi keitettyä kananmunaa.

Lounaalla broileriwokkia ja kvinoaa.

Välipalaksi ostan puistoreissulta Teho proteiinijuoman.

Päivälliseksi reilusti uunivihanneksia, jauhelihaa ja päällä vähän fetaa.

Iltapalaksi purkki maitorahkaa marjoilla ja pähkinällä.



Aamulla syön taas puuroa samalla reseptillä kuin aiempinakin aamuina. Päällä raejuustoa, mehukeittoa, marjoja ja pähkinää. 

Lounaalla kanasalaatti broilerista, pastasta, tomaatista, avokadosta, kurkusta ja paprikasta.

Välipalalla Njie Propud -juoma. 

Päivälliseksi kanasalaatti samoilla aineksilla kuin lounaalla, mutta ilman pastaa ja avokadoa. 

Iltapalalla smoothiebowl rahkasta, mantelimaidosta, marjoista ja avokadosta. 

--

Kuten näkyy, mun syömiset on aika yksipuolisia. Eniten ehkä ikävöin leipää aamuissa ja illassa. Rahka kyllä maistuu, mutta koska olen niin tottunut isoihin iltapaloihin, tuntuu se edelleenkin kovin pieneltä illassa. 

Välipaloilla olen kaikkein laiskimmillani, ja silloin tuntuu helpoimmalta haukata vaan joku helppo ja nopea juoma, kuin alkaa itse kasailla herkullista välipalaa. Tavallisesti en käytä lainkaan noita proteiinirahkoja, -vanukkaita tai juomia, mutta nyt boostausviikoilla on nekin tulleet ruokalistoilleni. Ajatuksena kuitenkin jättää ne taas pois, ja keskittyä puhtaaseen ja tuoreeseen ruokaan.

4 kommenttia:

  1. Mikä sua tsemppaa sun projektissa muu kuin oma motivaatio? Onko ystäviä, sukua, muuta vertaistukea? Itse koen, etten ihan pelkällä omalla motivaatiolla pärjää, kun se lopahtaa niin nopeasti.t. Aika monta kuuria kokeillut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein eniten tsemppaa varmasti tulokset. Se kun alkaa huomata edistystä ja todeta vanhat vaatteet löysiksi. Tän lisäksi oma vointi on iso motivaattori, sillä kun riittävän pitkään kärsii turvonneest aolosta niin siihenkin turtuu. Samanlailla kun syö pitkään hyvin, huomaa sen vaikutuksen kehoon. Lisäksi mulla on ollut koko projektini ajan hyvä ystäväni tsemppaamassa ja tukemassa. Auttanut niistä vaikeista hetkistä yli. Kaikkein tärkein on ehkä se, ettei mun tekeminen ole koskaan ollut mikään kuuri, paitsi tietysti nyt viime viikot. Motivaatio lähtee paljolti siitä asenteesta, että tää on nyt mun uusi elämä ja näin aion syödä jatkossakin. Paluuta vanhaan ei vaan ole ja sillä ne tulokset saa pysyviksi :)

      Poista
  2. Mulla heräsi ajatus, että eikö tämä kuitenkin ole aika monipuolista? Toki rahka tms. maitotuotteet, leipä ja hedelmät vielä mukaan ilmeisesti sitten kun normiarkeen paluu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, ja tosi pitkälle tuo on sellaist asyömistä mitä voisikin jatkaa hamaan tappiin asti. Yksipuolisella meinasin ehkä eniten sitä, että aamiaiset on aina sitä puuroa, ja iltapalat oikeastaan vaan rahkaa ja avokadoleipiä. Sellainen jouhevuus ja vaihtuvuus puuttuu, jota ikävöin kaikkein eniten. Vaikkei se sitten kovin paljon muuttuisikaan, niin olisi ainakin mahdollisuus niihin eri vaihtoehtoihin :) Ja just hedelmät, leivät ja laajemmin maitotuotteet kuuluu kyllä normaaliin ruokavalioon, nyt ne vaan on minimissään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!