maanantai 14. elokuuta 2017

Pitäisikö välillä panostaa myös äitiin?

Tiedättehän sen ajatusmaailman, että lapsiin kyllä voi käyttää aikaa, rahaa ja rakkautta mielin määrin, mutta kun kyseessä on omat tarpeet ja halut, oiotaan, nipistetään ja säästetään. Lapset menee aina kaikessa edelle ja itse tulee sitten jossain siellä jonon viimeisenä, heti siivoamisen ja miehen harrastusten jälkeen.

Mä olen välillä ihan mahdoton suorittaja. Välillä suorittaminen menee oman jaksamisenkin edelle ja sitten sitä havahtuu, että hei mäkin tarvitsen muutakin kuin vaan välttämättömän. Vaikka lapsista, erityisesti pienimmästä on välillä hurjan vaikea olla erossa, pitäisi niitä omia hetkiä osata nipistää arjesta muutenkin, kuin niinä päivinä kun seinät meinaa kaatua niskaan.


Multa löytyi pitkään näitä projekteja, kesäkuntoon, talvikuntoon, energisyyteen, parempaan vaatekaappiin, sokerittomuuteen, alkoholittomuuteen, hyvinvointiin, lukemiseen.. Kunnes ymmärsin, ettei ne koskaan kanna hedelmää kovin kauaa. Jokusen viikon jaksaa aina pitää kiinni päätöksistään, mutta sitten alkaa lipsua. Ehkä mä olen vaan heikko, mutta huonon päivän tullen en vaan millään osaa sanoa ei suklaapatukalle!

Nyt tän uusimman kotiäitiysjakson alkaessa, mä päätin tehdä asioita vähän toisella tavalla. Totaali-EI:n sijaan aloin noudattaa sellaista suunnilleen projektia. Kesäkuntoon joksikin kesäksi tai talveksi, energiaa päiviin ulkoilusta ja laadukkaasta ruuasta, suklaata ja herkkuja unohtamatta. Lasillinen hyvää viiniä kun siltä tuntuu ja ehdottomasti jos jokin ruoka sitä kaipaa, hyvinvointia omat mielenkiinnon kohteet muistaen, ei hammasta purren vaan oikeasti nauttien. Lukemistakin, jos vaan huvittaa. Unta riittävästi. Nipistetään mielummin ruutuajasta, ei unitunneista. Ja nyt tuntuu hyvältä.

Tällä kertaa en ole syöksynyt salille synnytyksen jälkeen heti kun siihen on jonkinmoinen lupa saatu. Itseasiassa, en ole miettinyt salia juuri lainkaan. Johonkin jumppaan olisi kiva syksyllä suunnata, mutta mitään aktiivista saliharrastusta tuskin tulee aloitettua. Tää tietystikin tarkoittaa sitä, että siihen omaan ihannepainoon pääsyssä kestää vielä jokunen tovi, mutta uusi minä ei anna sen häiritä. Mä olen suosiolla siirtänyt kaapista ne ennen-lapsia-vaatteet pois, joko varastoon tai suoraan kirpparille. Sitä en tiedä meneekö ne 28 koon farkut koskaan mukavasti jalkaan, mutta ei se oikein haittaakaan. Juuri tilasin perjantaisilta Nosh-kutsuilta itselleni niin söpön ja mukavan pisaratunikan ja legsut, että tuskinpa tuun ikävöimään farkkujen perään ihan hetkeen!


Suklaan mussuttamisen rajoittaminenkin on prosessissa, varsinkin kun yötkin tuntuu taas sujuvan hyvin ja pitäisi muutenkin palailla kunnon arkirytmiin kesäloman jälkeen. Tää suklaa on kyllä aina ollut mulle pieni haaste, siitä kun ei tunnu saavan tarpeekseen!

Ulkoiluakin tulee tänä syksynä harrastettua vähän toisella tavalla kun aiemmin, sillä tässä meidän yhden auton taloudessa, mun osakseni tulee jäämään lasten vienti ja haku kerhoon. Matkaa ei tosin ole reilua kilometria enempää, mutta onhan se jo kahdesti päivässä yhteensä neljän kilometrin rypistys. Tätä silmällä pitäen pitäisikin sovittaa, josko kuoritakit mahtuu jo päälle, onko pipo, hanskat ja sadetakki vielä käyttökunnossa ja jostain pitäisi bongata vielä kunnolliset kuorihousut. Jos vaikka tällä kertaa panostaisin myös itseeni ja ostaisin niiden halppisten sijaan kunnon gorehousut.

Ripsienpidennykset mulla on ollut silmissä jo yli vuoden, kesällä pidin parin kuukauden tauon vain tajuten, että mä vaan tarvitsen ne silmiini. Juurikaan muuten en meikkaa, joten ne on ne mun pelastukseni kiireisiin aamuihin. Huoltoaika on myös sitä ihan yksinaikaa, jolloin ei tarvitse olla valmiina täyttämään aina jonkin lapsen tarpeita. Tän lisäksi mä ajattelin alkaa herättelemään taas hölkkäharrastusta ja alkaa käydä ihan itsekseni pari kertaa viikossa juoksulenkillä. Ottaa siitä sen yhden minä-hetken, joko luureista musaa huudattaen, tai sitten kuunnellen vaan luonnonääniä.


Myös ihan se simppeli ajatus jokaiseen arkipäivään, että mä kyllä riitän, vaikken joka päivä viitsisikään tehdä kaikkea mitä pitäisi, vaan välillä on ihan jees vaan istahtaa keskelle lasten leikkejä kahvikupposen kanssa, auttaa jaksamaan tässä hullunmyllyssä!

Ja se parisuhde. Siihen pitäisi nyt taas alkaa panostamaan hieman enemmän, kun pikkuvauva-arkikin alkaa tasaantumaan! Haluisitteko kuulla tässä lähiaikoina vaikka vähän parisuhdejuttuja? Niitä on usein toivottu, mutten ole aikoihin kirjoittanut, mitä meidän parisuhteelle kuuluu, tai kuinka se reagoi raskaus- ja vauva-aikaan.

Ihanaa ja energistä alkanutta viikkoa! 💕

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta, ensin lapsille uudet kengät ja äiti saa jos rahaa jää ruokakaupan jälkeen. Äidin harrastukset, mitä ne on? No, joo. Kyllä minulla on omat harrastukset ja omaa-aikaa, en voi kyllä valittaa. Mutta, myönnettäköön että jos ajasta on pula, niin omat harrastukseni jätän välistä.
    Meillä on ollut tapana että vietämme vähintään kaksi viikonloppua vuodessa kahdestaan (talvella ja kesällä toinen). Tänä vuonna vaan olemme joutuneet jättämään ko viikonloput väliin, vanhempani kun sairastuivat. Ja, ovat siis ainoat hoitajat lapsillemme. Varmasti hoitajia löytyisi muualtakin, kaikille omat paikat. Mutta, pojat eivät tästä ole olleet innoissan ja toki oma huoleni vanhemmistani on myös rajoittanut omaa haluani mennä minnekään. Eli, en voi valittaa, itse olen tämänkin päätökseni (en vie lapsia hoitoon vasten heidän toivettaan) tehnyt!
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa teilel!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti parisuhde juttuja :-)

    VastaaPoista
  3. Hyviä pointteja! Mulla on juurikin menossa sellainen hyvänolon-projekti, mutta toivon ettei se jää vain syksyn projektiksi, vaan kantaa pidemmälle. Minäkään en usko totaalikieltäytymiseen.

    Ihanaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. Oon huomannut saman, että ei oo inhimillistä yrittää kieltää itseltään elämän nautintoja, vaan opetella itsehillintää ja kohtuus ja tasapaino. Niillä oon päässyt pitkälle.

    Suklaalle on pätevä korvike, vinkvink. Oatleyn kaurasuklaajuoma on tooosi hyvää ja lisättyä sokeria ei juuri nimeksikään. :) siihen kun turvottaa chiansiemeniä niin saa hyvän "suklaavanukkaan". ;)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä osuit naulan kantaan :) itsekkin pienen vauvan äitinä olen unohtanut aivan totaalisesti itseni..parturissakäynti on jäänytym. Pienet ilot elämässä..tämä koti,perhe ja lapset on imaisseet mut aivan kokonaan. Kuinkahan sitä taas saisi itsensä repäistyä ns. Ihmisten ilmoille :)parisuhdejuttuja lukee mielellään kun täälläkin ne tahtoo olla vähän niin ja näin :) mutta kyllä se taas tästä :)

    VastaaPoista
  6. Haha minäkin ihan vain päätin, että saan syödä suklaata joka päivä lounaan jälkeisellä kahvilla, pari palaa kahvin kaverina. Siihen päätökseen jäi kaikki ylimääräinen herkuttelu, iltanapostelu, karkkipäivät -kaikki poissa. Ja mikä parasta, nyt saa herkutella ihan hyvällä omalla tunnolla ilman morkkista :) Joten minä kannatan tätä sinun ajattelumallia!

    VastaaPoista
  7. Toi on kyllä ihan totta! Täällä myös kohta 5kk vanha vauva ja äitillä +27 raskauskiloa vielä huhtikuussa. Nyt enää jäljellä neljä vaikka oon kyllä herkutellut, mutta kohtuudella sitäkin. Mulla menee niin että jos sokeria ei syö, ei sitä oikein tee mielikään. Isompi pahe mulle on herkullinen ruoka 😅

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!