Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Citymarketin ja mywearin kanssa.
Niin hurjalta kuin se tuntuukin, kesä alkaa olla piakkoin ohi, ja koulut, päiväkodit ja kerhot starttailla. Meillekin saapui pari viikkoa sitten päätös lasten kerhopaikoista, eikä niidenkään alkuun ole kuin kolme viikkoa! Ihan hullua, että kesä oikeasti meni noin nopeasti.
Kerhojen alku toi mukanaan sen ainaisen ongelman. Tiedättehän, kun lasten vaatekaapit huutavat vaan tyhjyyttään ja ainoat vaatekappaleet mitä sieltä löytyy ovat shortseja ja t-paitoja. Kesän aikana on hujahdettu pituutta taas monta senttiä ja keväiset housut ja paidat ovat jääneet pieniksi. Justuksella vaatekaapin tilanne on vielä huonompi, sillä meidän pikkumies kasvaa niin kovaa vauhtia, etten meinaa itsekään pysyä perässä! Hän käyttää nyt 62/68 vaatteita, eikä seuraavaa kokoa ole juuri lainkaan varastossa.
Tällä kertaa lastenvaatehankinnoissa suunnattiin meidän paljon käyttämään ruokakauppaan, Kauppakeskus Karisman K-Citymarketiin. En ole edes osannut ajatella, että lasten syksyn kenkä- ja vaatehankinnat voisi tosiaan tehdä samalla kuin haetaan viikon ruokasatsikin! Mun kokemukset K-Citymarketin vaatevalikoimista on ihan olemattomat ja ollaankin muistaakseni hankittu vain kenkiä sieltä. K-Citymarketin kenkäpassi on jokaperheen kenkähankintojen pelastus, sillä sen kanssa saa -50% alennuksen kuudennesta kenkäparista. Leimat viidestä ekasta parista korttiin ja näin kuudennet saa puoleen hintaan! Tuo määrä tulee lapsiperheissä täyteen jo tosi äkkiä, varsinkin kun mun kokemuksen mukaan meidänkin lasten käyttämät goretex-lenkkarit on aina parhaassa tarjouksessa Cittarin Mammuttimarkkinoilla.
Tällä kertaa tutustuttiin K-Citymarketin vaatemerkkiin myweariin ja hypisteltiinkin niitä oikein antaumuksella. Ilahduin ihan valtavasti nähdessäni syksyn kuosit ja värit, sieltä nimittäin löytyi valtavasti mun rakastamaa raitaa, sekä ihania syksyisiä murrettuja sävyjä. Poikien puolelta löytyi paljon harmaata ja navya ja tytöiltä ihanan kirkasta pinkkiä. Vauvojen puoli oli vieläkin suloisempi ja ihan valtavan monipuolinen. Paitsi, että sieltä löytyi samat raitakuosit kuin isojenkin puolelta oli siellä myös valloittavia settejä vauvoille. Luomupuuvillaiset vaatteet vei erityisesti mun sydämen, sillä ne oli ihan hurjan pehmoisia! Luomupuuvillainen on myöskin peitto, joka sieltä hankittiin Justukselle. Se on juuri sopivan kokoinen pienen pojan päiväuni- tai leikkipeitoksi.
Vauvojen vaatteiden kuosit ja värit olivat maanläheisiä ja iso osa vaatteista väritykseltään ja malliltaan unisex. Valikoimassa oli bodien tuplapakkausta, terällisiä potkuhousuja, yökkäreitä, collareita, bodyja, vaatesettejä.. Bodien mallissa ilahdutti erityisesti se, että haaranapit olivat niin lähekkäin, että pulleammatkin reidet mahtuu lahkeisiin. (terveisin, michelinvauvan äiti).
Vauvojen vaatteiden kuosit ja värit olivat maanläheisiä ja iso osa vaatteista väritykseltään ja malliltaan unisex. Valikoimassa oli bodien tuplapakkausta, terällisiä potkuhousuja, yökkäreitä, collareita, bodyja, vaatesettejä.. Bodien mallissa ilahdutti erityisesti se, että haaranapit olivat niin lähekkäin, että pulleammatkin reidet mahtuu lahkeisiin. (terveisin, michelinvauvan äiti).
Mun on myönnettävä, että K-Citymarket ei tule ihan ensimmäisenä mieleen kun alan suunnitella lasten vaatehankintoja. Vaikken uusimpien mallistojen ja droppien perässä juoksekaan, tulee lastenvaatteet silti useimmiten ostettua vaatteisiin erikoistuneista liikkeistä. Nyt kun katson tätä uusinta mywearin mallistoa, jossa yhdistyy mun lempparivärit ja -kuosit, ihmetyttää oma asenne. Erityisesti sen jälkeen, kun vilkaisin hintalappua, tuli fiilis että tänne taidetaan jatkossakin keskittää meidän lastenvaate- ja kenkähankinnat!
Mywear oli isosti myös isojen poikien mieleen. Heillä alkaa olla jo aika vahvat mielipiteet siitä, millaista ja mitä väriä he haluavat päälleen pukea. Vaatteissa joutuukin tekemään jonkin verran kompromisseja ja usein päädytäänkin tilanteeseen, jossa pojat saavat kaksi vaihtoehtoa josta valitsevat mieleisensä. Tällä kertaa ostoskori täyttyi pehmoisista collegehousuista useissa eri sävyissä, raitaisista trikoopaidoista ja lämpöisistä huppareista. Yritin ehdotella kivoja cargohousuja ja leggareita, mutta pojat olivat päättäneet että kollareilla mennään. Mikäs siinä sitten. Mywearilta löytyi myös kivan värikkäitä raitasukkia, täydentämään asukokonaisuuksia.
Kenkävalikoimaakin oli vaikka kuinka. Lenkkaria, tennaria, vedenkestävää lenkkaria, kangaskenkää ja kumpparia. Pojat valitsivat tällä kertaa kerhokengikseen tennarit, kumpikin samanlaiset. Myös ulkovaatteisiin saatiin täydennystä, sillä mywearilta löytyi myös kuorihousut kerhon pihaleikkeihin.
Siinä missä isot pojat ovat jo vähän haastavia puettavia ja heiltä löytyy jo omia mielipiteitä, on Justuksen kanssa ihanan helppoa. Hänelle voi pukea kaikki ne ihanat ja söpöt vauvavaatteet mitkä itsestä tuntuu parhaalta. Mywearin vauvanvaatteet tuntuivat käteen pehmeiltä mutta napakoilta. Ne joustivat kivasti pukiessa mutta olivat silti päällä istuvan näköisiä. Valittiin Justukselle yöpukuja jo koossa 80, eikä ne olleet ollenkaan liian ison näköisiä, sillä resorit pitivät roikkuvat lahkeet kurissa. Mitäs tykkäätte noista yökkärin kuoseista? Aika ihania vai mitä!
Bodyt valittiin koossa 74 ja vaikka ne reiluja olivatkin, ei koko missään nimessä ollut iso meidän 67cm pitkälle pikkumiehelle. Ja siis nuo autoleggarit! Ihan supervalloittavat pöksyt!
Jos kuosit ja värit olivat mieleeni, oli myös hinta. Poikienkin jalassa olevat kollarit saatiin kotiin kuuden euron alennettuun kappalehintaan! Myös tennarit napattiin alesta, ja niiden hinnaksi jäi vaan kymppi. Kummasti lämmitti mieltä, sillä usein lastenvaatteista ja -kengistä saa maksaa pitkän pennin. Mywearin eduksi pitää kyllä lukea myös se, että tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa ja vaatteet valmistetaan tehtailla, joissa on tehty sosiaalisen vastuun auditointi. Myös koko K-Citymarket ketju noudattaa Keskon vastuullisen hankinnan periaatteita.
Mä olen vaatteiden laadun suhteen vaativa ja myös nämä vaatehankinnat kävi läpi aika kovan pesuprosessin ennen kuin pääsivät lasten päälle. Käyttöönottopesen aina kaikki lastenvaatteet kuudessakympissä, vaikka pesulappu sanoisi mitä. Sen päälle meillä vielä rummutetaan lastenvaatteet kuiviksi. Kaikki vaatteet ei aina tätä kestä, ja se kertoo mun mielestä paljon laadusta. Ilokseni mywear läpäisi mun pesuseulan, joten näitä tullaan varmasti hankkimaan meille jatkossakin. Taidan heti huomenna hakea Justukselle nuo autolegsut ja pari yökkäriä isommassakin koossa!
Mywear oli isosti myös isojen poikien mieleen. Heillä alkaa olla jo aika vahvat mielipiteet siitä, millaista ja mitä väriä he haluavat päälleen pukea. Vaatteissa joutuukin tekemään jonkin verran kompromisseja ja usein päädytäänkin tilanteeseen, jossa pojat saavat kaksi vaihtoehtoa josta valitsevat mieleisensä. Tällä kertaa ostoskori täyttyi pehmoisista collegehousuista useissa eri sävyissä, raitaisista trikoopaidoista ja lämpöisistä huppareista. Yritin ehdotella kivoja cargohousuja ja leggareita, mutta pojat olivat päättäneet että kollareilla mennään. Mikäs siinä sitten. Mywearilta löytyi myös kivan värikkäitä raitasukkia, täydentämään asukokonaisuuksia.
Kenkävalikoimaakin oli vaikka kuinka. Lenkkaria, tennaria, vedenkestävää lenkkaria, kangaskenkää ja kumpparia. Pojat valitsivat tällä kertaa kerhokengikseen tennarit, kumpikin samanlaiset. Myös ulkovaatteisiin saatiin täydennystä, sillä mywearilta löytyi myös kuorihousut kerhon pihaleikkeihin.
Siinä missä isot pojat ovat jo vähän haastavia puettavia ja heiltä löytyy jo omia mielipiteitä, on Justuksen kanssa ihanan helppoa. Hänelle voi pukea kaikki ne ihanat ja söpöt vauvavaatteet mitkä itsestä tuntuu parhaalta. Mywearin vauvanvaatteet tuntuivat käteen pehmeiltä mutta napakoilta. Ne joustivat kivasti pukiessa mutta olivat silti päällä istuvan näköisiä. Valittiin Justukselle yöpukuja jo koossa 80, eikä ne olleet ollenkaan liian ison näköisiä, sillä resorit pitivät roikkuvat lahkeet kurissa. Mitäs tykkäätte noista yökkärin kuoseista? Aika ihania vai mitä!
Bodyt valittiin koossa 74 ja vaikka ne reiluja olivatkin, ei koko missään nimessä ollut iso meidän 67cm pitkälle pikkumiehelle. Ja siis nuo autoleggarit! Ihan supervalloittavat pöksyt!
Jos kuosit ja värit olivat mieleeni, oli myös hinta. Poikienkin jalassa olevat kollarit saatiin kotiin kuuden euron alennettuun kappalehintaan! Myös tennarit napattiin alesta, ja niiden hinnaksi jäi vaan kymppi. Kummasti lämmitti mieltä, sillä usein lastenvaatteista ja -kengistä saa maksaa pitkän pennin. Mywearin eduksi pitää kyllä lukea myös se, että tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa ja vaatteet valmistetaan tehtailla, joissa on tehty sosiaalisen vastuun auditointi. Myös koko K-Citymarket ketju noudattaa Keskon vastuullisen hankinnan periaatteita.
Mä olen vaatteiden laadun suhteen vaativa ja myös nämä vaatehankinnat kävi läpi aika kovan pesuprosessin ennen kuin pääsivät lasten päälle. Käyttöönottopesen aina kaikki lastenvaatteet kuudessakympissä, vaikka pesulappu sanoisi mitä. Sen päälle meillä vielä rummutetaan lastenvaatteet kuiviksi. Kaikki vaatteet ei aina tätä kestä, ja se kertoo mun mielestä paljon laadusta. Ilokseni mywear läpäisi mun pesuseulan, joten näitä tullaan varmasti hankkimaan meille jatkossakin. Taidan heti huomenna hakea Justukselle nuo autolegsut ja pari yökkäriä isommassakin koossa!
Kauppakuvia lukuunottamatta, kaikki lasten päällä olevat vaatteet ovat mywearin, mikä niistä on sinun suosikkisi?
K-Citymarket lahjoitti nyt myös 50€:n arvoisen lahjakortin lukijoideni kesken arvottavaksi!
Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla tätä postausta ja kertomalla, millaista vaatetta itse hankkisin K-Citymarketista? Osallistua voit aina maanantaihin 14.8 klo 10 asti. Muistathan jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut, mikäli arpaonni suosii! Arvonnan säännöt täällä.
Yhteistyössä K-CITYMARKET JA MYWEAR
Kerho ja ulkovaatteita haluaisin hankkia lapsille. :-)
VastaaPoistahennuli85@hotmail.com
Hankkisin perusvaatteita, mitä aikaisemminkin on tullut Cittarista ostettua. Erityisesti tytön vaatekaappi kaipaisi paitatäydennystä.
VastaaPoistaHenu
Poksinmatkamaailmaan(at)gmail.com
Tällä hetkellä olisi syyskengille tarvetta!
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
9kk ikäinen poika tarvitsisi takin syksyksi, citymarketin valikoima on vielä katsomatta.. 🙂 Ja pian varmaan kävelee joten ainakin talveksi pitäisi kengät ostaa
VastaaPoistaLasten mummi on ostanu cittarin vaatteita meiän lapsille ja oon kyllä tykänny!:) Ihan perusvaatetta hankkisin.
VastaaPoistasarakole97@gmail.com
Ostaisin urheiluvaatteita. :)
VastaaPoistaCittarista ostaisin nyt ainakin poitsulle kengät, hanskoja ja pipoja. Pitkähihaisille paidoille huutava tarve, samoin pitkille housuille. Lapsen kasvaa välillä liian nopeasti :D <3. Tulevalle vauvalle varmasti löytyisi vaikka mitä pientä, tuo peitto myös vei huomion, ihana! :) Joitain samisteluvaatteita tuleville sisaruksille :)
VastaaPoistaauri.sarasoja@hotmail.com
Ihastuin nuihin raitabodyjen väreihin. Ja tuo valkoinen kuviollinen body justuksen päällä aivan ihana!😍 varmasti päätyisivät ostoslistalle. Mukana siis! anri.haapakoski@gmail.com
VastaaPoistaIhania kuvia. Minulla on kaksi poikaa ja hankkisin pienemmälle bodeja, alkavat olla kohta nippanappa joten 80 cm tai 86 cm bodeja pikkuveikalle, isommalle, 4 vuotiaalle kerhoon uutta paitaa ja housua, sisätossutkin ovat vielä hankkimatta samoin reppu. Hyvää elokuuta.
VastaaPoistahenna.holappa1@luukku.com
*Arppa*
VastaaPoistaPaljon on hankittavaa syksyksi lapsille, osan ostinkin jo alesta mutta juuri noita pehmoisia sisävaatteita tarvitaan lisää.
maijamummu1@luukku.com
Pappana ostan pojille ihan perusvaatetta. Sellaista pehmeää ja kestävää kotimaista, reiluja kokoja jottei kiristä. Viimeksi ostin heille molemmille shortsit ja t-paitoja, nyt tarvitaan vielä sukkia ja housuja ja pitkähihaista t-paitaa. Pojat ovat vielä sen verran pieniä, että papan ostamat kelpaavat. -Piipputalon pappa-
VastaaPoistapeholapp at lailanet.fi
Ihania vaatteita ja kuvia! Me käydään siinä toisessa kaupassa niin K-Citymarketin valikoimista ei ole ollut tietoakaan. Meidän neiti 3 kk kasvaa myös hurjaa vauhtia ja lahjakortti menisi kyllä täysin hänen vaatteiden hankintaan 😊
VastaaPoistasanna.merivirta@gmail.com
Lasten vaatteisiin menisi lahjakortti, meilläkin kolme poikaa: esikoinen ja tuplat ;D
VastaaPoistaIhan noita perus sisävaatteita varmaan hankkisin, ja yhdet kumpparit tulee myös mieleen olevan hankintalistalla.
tuija.m.jarvinen@gmail.com
Oi onpa ihania ja värikkäitä vaatteita! Pitää itsekin käydä tutustumassa. Ostaisin lahjakortilla noita ihania raitapaitoja. :) saara.2@hotmail.com
VastaaPoistaItselleni olen joskus hankkinut vaatteita k- Citymarketista ja minusta ne on laadukkaitakin.Pian syntyvälle vauvalle voisin aivan hyvin hankkia sieltäkin,kauniita nuo Justuksen vaatteet. :)
VastaaPoistaSähköpostios. rummukainen.kielo973@gmail.com
Meillä alkaa päiväkoti taipale parin viikon päästä niin ihan perus kollaria ja trikoopaitaa tytölle ostaisin :)
VastaaPoistahelindho@gmail.com
Mukana kisassa. Minä hankkisin jo jonkin aikaa ihailemiani raita paitoja omille pojille ja tytölle😊.
VastaaPoistaSähköposti marjutjajuhavaisanen@gmail.com
Hyvältä vaikuttaa vaatteet! Pojalle (kohta 1v.) yökkärit, pitkähihaista paitaa tai collegehousut, kumpparit tai sadevarustusta. heidi.nerg@gmail.com
VastaaPoistaKengät meillä lapsille jo pitkään hankittu Citymarketista, myös perusvaatteita usesti, juurikin college housuja ja paitoja. :)
VastaaPoistasini_ro@hotmail.com
Ihania raitoja 😍 Ja poikia <3 Sama tilanne täällä, et syysvaatteita alettava pian hamstraamaan ja käytävä pieneksi jääneitä läpi. henna_k86(@)hotmail.com
VastaaPoistaLasten vaatteita ostaisin ja käyttöön tulus 😀Mukana.
VastaaPoistanelliina(@)yahoo.com
Perusvaatetta koko perheelle. hanna.kuivalainen (at) suomi24.fi
VastaaPoistaLapset ovat kesän aikana venähtäneet hurjasti pituutta, joten pitkähihaisia ja housuja pitää lähteä metsästämään pian jokaiselle. riiti81(at)gmail.com
VastaaPoistaHankkisin syksyllä syntyvälle esikoiselle vaatteita. Ainakin bodeja ja yöpukuja :) saattaisin kyllä ostaa jotain itsellenikin, uuden malliston naisten vaatteet miellytti silmää!
VastaaPoistaMinna_h@hotmail.com
Odotan vasta esikoistani, joten varmasti menisin hypistelemään kaikkia söpöjä vastasyntyneiden vaatteita. Olen vielä toistaiseksi malttanut mieleni, enkä ole vielä ostanut lainkaan vauvan vaatteita. Mutta pian se aika on edessä. :) elinakv ät gmail piste com
VastaaPoistaIhanan värikkäitä vaatteita :) 5v ja 3v pojille tarvitaan aina vaatteita. Varsinkin nyt kun päiväkoti taas alkoi.
VastaaPoistalaine.marianne@gmail.com
Aivan ihania nuo raita bodyt😍 esikoisen talvivaatteita pitäs ostella:)
VastaaPoistaMerijaakonaho@gmail.com
Pojalle sisä- ja ulkovaatetta sekä kengät ☺
VastaaPoistajenni._90@suomi24.fi
Ostaisin ainakin collari housuja esikoiselle, ovat olleet hyviä. Ja hanskoja! Sekä boxereita ja sukkia, niitä menee aina. Kiva postaus oli :)
VastaaPoistaniinajaask@gmail.com
Pian 9vuotiaat pojat on housujen suurkuluttajia, joten niitä lähtisi läjäpäin mukaan :)
VastaaPoistamaria.vee@hotmail.com
Ostaisin meidän kohta 6kk täyttävälle pojalle syksyksi ja talveksi jo isompia vaatteita.
VastaaPoistaMimmu_91730@hotmail.com
Kerho alkaa nyt ensimmäistä kertaa esikoisellani ja kivoja olohousuja olisi mukava saada vaatekaappiin ja käyttöön. 😄
VastaaPoistaLapsille perus sisävaatetta ja talvikenkiä olisi seuraavana ostoslistalla :)
VastaaPoistaYllättävän kivoja kuoseja näyttäisi olevan, kerrohan jatkossa miten kestää käyttöä ja kulutusta!
jeelpe1@gmail.com
Lapselleni hankkisin syysvaatetta ja kengät :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Lasten vaatteita :) Uusia välikausivaatteita pitäisi hankkia. Niin ja kengät :)
VastaaPoistasirkkulitm@gmail.com
Tyttövauvalle ja taaperopojalle vaatteita syksyyn.:)
VastaaPoistanoora.kaariniemi@gmail.com
3-vuotiaan vaatteet ovat mystisesti kutistuneet joten syksyksi tarvitaan pitkähihaisia paitoja ja pitkä lahkeisia housuja.. :D myös nyt elokuussa syntyvälle vauvalle tulee varmasti hankittua söpöjä perusvaatteita kuten nuo raitabodyt!
VastaaPoistatuulia.makinen1@gmail.com
Perus päiväkotivaatteita kahdelle pojalleni ostaisin. Pituuskasvu on täälläkin vetänyt kaapit tyhjiksi kesän aikana...
VastaaPoistaMaarit
maarit@kujala.fi
Noita raitavaatteita eksyisi varmasti ainakin pienemmän kaappiin😍😍 sekä sadetakki isommalle!
VastaaPoistaSal.laa@hotmail.com
Perusvaatteita koululaisille ja vauvalle.
VastaaPoistaleenu.tiira(@)gmail.com
Kenkiä oon uusia etsinyt, joten niille ois tarvetta. :)
VastaaPoistaminnasie@gmail.com
-M-
Päiväkodin aloitus ja uusien ulkovaateiden tarve 😊
VastaaPoistaAnu.sinivirta@hotmail.com
Ostaisin laadukasta, käytännöllistä ja nättiä. :)
VastaaPoistaMaisa
pienet.suloisuudet@gmail.com
Taaperon syyskengät puuttuvat vielä, joten lahjakortille olis kyllä käyttöä. hantsukissa@gmail.com
VastaaPoistaOstaisin ihania syysvaatteita meidän 6.4 syntyneelle pirpanalle <3
VastaaPoistajohanna.ylitalo1@gmail.com
Olen tehnyt saman havainnon ruokakauppakäynnillä, aivan ihania uusia kuoseja ja laaja valikoima! Muutamat vaatteet olen jo kotiuttanut cittarin alesta elokuussa syntyvälle pikkuveljelle, mutta tuo 1,5v isosisko kaipaisi vaatekaapin täydennystä. Perus käyttövaatteet ovat kesän aikana jääneet pieneksi. Kiva myös kuulla, että teillä lastenvaatteet käyvät saman pesuseulan kun meillä, ehdottomasti pitää kestää 60c pesu ja rumpukuivaus!:)
VastaaPoistaanna-kaisa93@hotmail.com
Ostaisin koululaiselle urheiluvaatetta, edelliset alkaakin olla jo pieniä :) Nina.rantala(at)live.fi
VastaaPoistaOstaisin päiväkotiin pehmoista ja joustavaa vaatetta kaksivuotiaalle, touhukkaalle taaperotytölleni.
VastaaPoistajohanna.k.makinen@hotmail.com
Kengät kävelemään opettelevalle! :)
VastaaPoistaemmi.saali a luukku.com
Ehdottomasti päiväkotivaatetta eli perus kollareita ja paitoja, joissa on mukava temmeltää!:)
VastaaPoistajanina.latto@windowslive.com
Ulkovaatteita on pojulla nyt vähän huonosti, joten niitä tulisi hankittua.
VastaaPoistakatjamliukkonen@gmail.com
Mulla on ihan samankokinen poikavauva ja hänelle on tullut hankittua Cittarista vaatetta.
VastaaPoistaIhania nuo raitabodyjen värit!
sannaohl@gmail.com
Nuo bodyt näyttivät tosi kivoilta! Itse hankkisin sisävaatetta syksyyn.
VastaaPoistaeeva22@hotmail.com
Tosi ihana tuo J:n ekan kuvan yökkäri!! 😍
VastaaPoistaMeillä ostoslistalla olis hyvät ulkovaatteet eskarin aloittavalle esikoispojalle ❤️ kotona on voinut kulkea ulkonakin missäsattuuvaatteissa, mut eskariin tarvisi säänkestäviä. 🙈
suvi_jarvio@windowslive.com
Arvonta osui tähän kommenttiin, paljon onnea! Voittajaan otettu yhteys sähköpostitse.
PoistaIlahduttava kuulla, että cittari on panostanut laatepuoleen uudella tarmoa. Aikaisemmin naperon (?) vaatteet meni harmillisen nopeasti huonoksi. Toivottavasti uudet vaatteet kestävät lapsiperheen käytön :)
VastaaPoistaLahjakortti menisi isosiskojen ulkohousujen hankintaan.
Perus vaatetta 7kk ja 4vuotiaille pojille, raidallisia ja värikkäitä :)
VastaaPoistajonna09@hotmail.com
Omat hankinnat suuntautuu usein Citymarketin kenkäosastolle :)
VastaaPoistasalli.salminen@hotmail.com
Ostaisin lapsille legginsejä :) babystepblogi@gmail.com
VastaaPoistaOnpas kyllä kivan näköisiä vaatteita!
VastaaPoistaLahjakortti menisi kyllä kahdelle pojalle ihan tavallisiin arkivaatteisiin 😊
jenni.joensuu87@gmail.com
Hankkisin ehdottomasti ainakin nuo postauksen kengät meidän kaksospojille! Aivan ihanat <3 Lisäksi olisi tarvetta sadekauden vaatteille,edelliset kun on tulleet jo pieneksi kesän aikana.
VastaaPoistamammamiettii@gmail.com
Ulkovaatteita, niitä ei kaapeista löydy vielä yhtään ja syksy tulee kovaa vauhtia��
VastaaPoistaMyös syyskengät juuri kävelemään oppineelle Viljamille olisi hankittava.
marjo.kamotskin@gmail.com
Mywearia kokeilisin!
VastaaPoistakristiina.ypya@luukku.com
Koulu ja päiväkotivaatteita. Myös syyskengille olis tarvetta.
VastaaPoistaeveliina.suutari1@gmail.com
Tällä hetkellä olisi tarvetta ainakin huppareille lapsille! :)
VastaaPoistajasuuna(ät)hotmail.com
Sisävaatetta 4-vuotiaalle tytölle ja tulevalle vauvalle. Kivoja kuoseja! :)
VastaaPoistaelinakorpela@gmail.com
Molemmille lapsille hankinnassa ainakain syksy kengät ja muutenkin syksyyn sopivaa vaatetta
VastaaPoistaTykkäsin noista poikien raidallisista trikoopaidoista ja huppareista, eli sellaista ostaisin itsekin mielelläni.
VastaaPoistaAikku
aiholapp (at) lailanet.fi
Syksyksi jotain arkista kivaa, perusjuttuja.
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Syksyksi kengät ostaisin Kaksosilleni :)
VastaaPoistaIhanat noi autoleggarit! Neljälle pojalle ois paljonkin hankittavaa.
VastaaPoistahanden@jippii.fi
Ostaisin legginsejä ja tunikoita tytöilleni 😊
VastaaPoistaMariolkkonen1@gmail.com
Ostaisin tulevalle bebelle söpöjä bodyja :)
VastaaPoistaminuhno@gmail.com
Itsekin on tullut lähinnä nuita vikingin kenkiä ostettua pojille cittarista, mutta kyllä siellä näyttää olevan paljon perus käyttövaatteitakin.
VastaaPoistavartiainen_anu@hotmail.com
Ostaisin kuukauden sisällä syntyvälle esikoiselleni jotain tarpeellista ja söpöä. Ainakin yöpukuja puuttuu!
VastaaPoistasini.m.hiltunen@gmail.com
Mä ostaisin itselleni vaatteita jotka helpottaisi arkea, itseni hyväksymistä sekä itseni kanssa elämistä ja vastaisi mun kokemusta itsestäni ja identiteetistäni. En ehkä uskalla tai osaa tässä selittää enempää, mutta se tuntuis tärkeälle kuitenkin.
VastaaPoistaemmesyys@gmail.com
Täällä ois kolmella lapsella vaatetarvetta! Neidillä vilkkuu melkein polvet leggareista, pojan kaikki paidat liian lyhyitä ja vauvalla ei ole juuri isompia vaatteita vielä ehditty hankkia. Toivottavasti onni suosisi. :)
VastaaPoistajamrii.m@gmail.com
Ostaisin vanhemmalle tytölle talvikengät ja joulukuussa syntyvälle kuopukselle jotain ihanaa :)
VastaaPoistaniina.jaas@hotmail.com
Lapset tarvis kaikki syksyksi rukkasia, alusvaatteita ja kuriksia :)
VastaaPoistasonjanen@luukku.com
Ostaisin ensikengät tytölle. :)
VastaaPoistamari-w@jippii.fi
Haalareita hankkimaan...
VastaaPoistastr82taya@outlook.com
Uudet syyskengät pojalle ois hankintalistalla ja Cittarista löytynyt hyviä ennenkin ^_^ kaljukeiju@gmail.com
VastaaPoistaPerus käyttövaatetta taaperolle ja vauvalle, jotka kasvavat hurjaa vauhtia.
VastaaPoistamervi.gromoff@gmail.com
Kolmelle lapselleni jotain, joko vaatetta tai kengät☺
VastaaPoistaannekoponen380@hotmail.com
1,5 ja 4 v tytöille käyttövaatetta. Lapset varmaan kuitenkin haluavat mekkoja :)
VastaaPoistasatu_potry@hotmail.com
Perusvaatteita 4-vuotiaalle poitsulle, itselle olen ostanut toisinaan sukkia ja kenkiä.
VastaaPoista/laura
Lapset aloittavat parin viikon päästä päiväkodissa ja sinne olisi hyvä saada hankittua peruskäyttövaatetta, molemmilta puuttuu myös syksylle vk-kengät.
VastaaPoistaLapset aloittavat parin viikon päästä päiväkodissa ja sinne olisi hyvä hankkia peruskäyttövaatetta, molemmilta puuttuu myös syksylle vk-kengät.
VastaaPoistai.leivo@luukku.com
(Kommentti tuli kahdesti, kun unohdin ekasta spotin :D )
Ostaisin vauvalle syysvaatetta ja joku kiva haalari :)
VastaaPoistaJessu881@hotmail.com
Ulkoiluvaatetta syksyn pihaleikkeihin :) - Sanna
VastaaPoista7kk ikäiselle vauvalle yökkäreitä ja 3veelle peruskollareita. Ihania kuoseja ja raitoja näissä vaatteissa ♡
VastaaPoistajonnaharju@elisanet.fi
Ostaisin pojalle uudet kengät ja sadekauden vaatteita. Reppukin pitäisi ostaa :)
VastaaPoistanannaliini10@gmail.com
Mä olen pitkään kuolannut lasten muumi vaatteita sittarin hyllyillä. Ai että kun ne on ihania! Ehdottomasti sieltä lähtis uusista mui kuoseista pari leikkiasua/yökkäriä! :)
VastaaPoistatiina.salo@hotmail.com
Ihania vaatteita olet pojille löytänyt K-citymarketista! Nuo raidat on niin meiänki lemppareita!! 😊 Jos arpa osuu mulle ni ostaisin 5-vuotiaalle pojalle kerhovaatteita, ku kesän aikana housut "kutistunu" ja paitojaki tarvis lisää!!
VastaaPoistasarakortesoja_90@hotmail.com
Ihania noi yökkärit ja raitabodyt, etenkin toi minttu! Täytyy käydä omalle 5kk poitsulle ostamassa. Lahjakortin käyttäisin kuitenkin luultavasti tyttöni talvikenkiin :)
VastaaPoistalehtinen.hanna(at)hotmail.com
Ostasin varmaan vuoden ikäisille kaksospojilleni sisävaatetta.:)
VastaaPoistajuliaana.moberg@gmail.com
Tarvitsisin itselleni uusia trikoopaitoja, pitkä- tai lyhythihaisia. Joku raitakuosi olisi oikein mukava :) Mukana arvonnassa!
VastaaPoistanetteri@gmail.com
hankkisin pojille ihan perusvaatteita ja ehkä kengät syksyksi :)
VastaaPoistapikkunen13@gmail.com
hankkisin pojille ihan perusvaatteita ja ehkä kengät syksyksi :)
VastaaPoistapikkunen13@gmail.com
Lapsille hoitoon sisä/ulkovaatteita! :)
VastaaPoistakurttipinja@gmail.com
Koululaisen vaatekaappiin täydennystä :)
VastaaPoistalaura119@netti.fi
Pojille ihan perus sisävaatetta :) (jeminalindgren@hotmail.com)
VastaaPoistaHankkisin syyskuussa päivähoidon aloittaville 1- ja 3-vuotiaille lapsille lisää vaatetta hoitoon.
VastaaPoistawhoa_89@hotmail.com
Itse oon myös huomannut että cittareihin on tullut tosi kivoja mywearin vaatteita. Tytöllämme on ollut kasvupyrähdys kesän aikana joten ostaisin sisävaatteita ja kenkiä. 🙂
VastaaPoistajessica.k.rantanen@gmail.com
Syysvaatetta kaipaisin, uudet kengät ja takki :)
VastaaPoistahilsan@luukku.com
Käyttäisin sen kenkäosastolle :)
VastaaPoistahEiDi-13@hotmail.fi
50e menis varmasti esikoisen vaatteisiin ja kenkiin. ( tiia.l85@gmail.com )
VastaaPoistaOstaisin uudet kumisaappaat syksyksi :)
VastaaPoistakatja.makinen@live.fi
Kovaa vauhtia kasvavalle vauvalle vaatetta syksyksi. Kaveri osti vauvalle mywearin aivan ihanan bodyn ja sieltä valikoimasta kelpaisi kyllä itsekin hakea jotain pienelle.
VastaaPoistaelinann@gmail.com
Ensi keväänä syntyvälle esikoiselle voisin tehdä ensimmäiset vaatehankinnat :) hyvään hintaan hyvää laatua niin mieluuusti käyttäisin lahjakortin tulevaan vauvaan.
VastaaPoistaelkutin@hotmail.com
Kummallekkin pojalle ostaisin perus vaatteita tai kengät, kummasti ne vaan kasvaa hetkessä.
VastaaPoistanosumo@luukku.com
Hanskoja ja pipoja syksyksi sekä mahdollisesti syyslenkkarit pojalle.
VastaaPoistatuomtuul(at)suomi24.fi
Hankkisin 10-viikkoiselle esikoiselleni noita suloisia pieniä vaatteita! :)
VastaaPoistakrista.nissila@gmail.com
Eskariin menevälle ostaisin käyttövaatteita ja nuoremmalle välikausihaalarin.
VastaaPoistatiainen.nina(a)hotmail.com
perusvaatteita hyvistä materiaaleista. ansode@gmail.com
VastaaPoistaEskarin aloittavalle tytölle ehdottomasti uusia vaatteita! lepppisansku@hotmail.com
VastaaPoistaOstaisin reippaan vuoden ikäiselle kummipojalle vaatteita, jotka helpottaa kävelemään oppimisessa ja ulkovaatteita. Etenkin muumivaatteita oon katellu ja ostellu. Ne on ihania!!
VastaaPoistahelaakaro@hotmail.com
Talvikengät olisi hankintalistalla pojalle
VastaaPoistaviivimuurinen@gmail.com
Cittarista löytää kyllä ehkä yllättävänkin paljon kivoja vaatteita, sillä ei oo ehkä se kauppa mikä heti ekaksi tulis mieleen :D Mut mekin tarvitaan täydennystä kerhovaatteisiin ja bebelle nyt aina tarvii täydennystä kaappiin! :D
VastaaPoistamaria.koskenmaa@hotmail.com
Talveksi lämpimiä vaatteita hankkisin!
VastaaPoistajenna-riikka@windowslive.com
Kivan näköisiä vaatteita ootte löytäneet ja mielelläni itsekin kävisin katsomassa Citymarketin valikoimat! Varmaan ihan perus sisävaatteita tulis ostettua tytölle ja pojalle: collegepaitoja pitäis hankkia ja ehkä parit collegehousutkin :)
VastaaPoistamistyli@hotmail.com
Itselleni hankkisin Poncho Darlan.
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Perusvaatteita pojalleni :3
VastaaPoistaliina.mamma(a)gmail.com
Meille cittarin valikoima on jokseenkin tuttu, tyttö käy hypistelemässä kauppareissun yhteydessä. Tällä hetkellä pitäisi hankkia core kengät ainakin pienemmälle. Siistimpi takki myös olisi kiva!
VastaaPoistaLauraidak@gmail.com
Ostaisin vaatteita 9 kk ikäiselle kummipojalleni :)
VastaaPoistamari.h_84@netti.fi
Bodyja ei voi koskaan olla liikaa, nuo raidalliset ovat ihania :)
VastaaPoistanoorapalm911@gmail.com
Nyt maanantaina 7.8 syntyneelle kolmannelle pojalleni ostaisin vaatetta.
VastaaPoistaSiniih90@hotmail.com
4,5kk ikäiselle tytölleni jemmaan isompia vaatteita, meiltä ei myöskään löydy varastosta isompia vaatteita :)
VastaaPoistajanniiii@hotmail.com
Onpa kivan näköisiä vaatteita! Ostaisin pojalleni ainakin raitabodeja ja muitakin mitä vaatekaapista puuttuu. 😊
VastaaPoistataru.vehi@gmail.com
Ostaisin molemmille lapsille Mywearia 😊
VastaaPoistarannekaroliina@gmail.com
3 v tytölle ja 6 kk pojalle hankkisin vaatetta :)
VastaaPoistaAnne.p.lampinen@gmail.com
Hankintaan menisi perusvaatteet eskarilaiselle ja päiväkotilaiselle ��
VastaaPoistamia_janiina_83@hotmail.com
Perusvaatetta kolmelle lapselle syksyyn. Ekaluokkalainen, eskarilainen ja päiväkotilainen.
VastaaPoistatiia.arhamaa@hotmail.com
Talvivaatteita kahdelle lapselle :)
VastaaPoistaEpspi@hotmail.com
Vauvanvaatteita tulis varmaan ostettua tulevalle huhtivauvalle ja sitten miehen lapsille jotain myös <3
VastaaPoistamyrsky2010@gmail.com
Ihan normaaleja arkivaatteita hankkisin :) Ei ne merkit vaatteita välttämättä paremmaksi tee. Reikiä tulee ihan yhtälailla.
VastaaPoistaellijapii@gmail.com
Ihania värejä vaatteissa! Syksy tulee ja talvi. Kaksoset tarttis ensikengät. Aina kun cittariin menee niin tulee vaatteita osteltua. :)
VastaaPoistaniina882@gmail.com
Hankkisin ehdottomasti noita ihanan värisiä vauvojen vaatteita siskon kaksosille :) suskiliini@jippii.fi
VastaaPoistaKirppareiden jälkeen kivijalkaliikkeistä juuri Citymarket on ollut meidän perheelle eniten käytetty ostospaikka vaatteiden ja kenkien suhteen. Vähän aika sitten ostin sieltä lenkkarit tytölle. Merkkien perässä juoksemista en ymmärrä, se ei edes aina takaa edes laatua, Tästä kokemusta. Markettikamat voi olla ihan yhtä hyviö. Kenkiä hankkisin lapsille. mangusti85@luukku.com
VastaaPoista4kk ikäiselle pikkuneidilleni ostaisin ihan perusvaatteita :)
VastaaPoistaheidi.pekkanen@hotmail.com
ostaisin 1v8kk ja 4kk poistulle vaatteita😊 Isompi hajotti just parit housut niin niitä tarvis lisää ainakin😂
VastaaPoistaTiia.sil@hotmail.com
Omalle 2kk ikäiselle Aarnelleni syksyvaatetta :)
VastaaPoistamilla.lappalainen15@gmail.com
Ostaisin meiän kolmelle poitsulle vaatteita :)
VastaaPoistakirsihanninenn@gmail.com
4-vee tarttis housuja ja kumpparit, 2-vee taas yksivärisiä yläosia ja neuletakin ja syysvauvalle varmaan kans keksis kaikennäköistä hankittavaa. Toi peitto esim. näyttää tosi kivalta! :)
VastaaPoistaellu.takala at hotmail.com
Ostaisin 2,5 v. pojalle arkivaatteita, kun nykyiset vaatteet alkaa käydä jo pieniksi.
VastaaPoistahanna.lohtander@gmail.com
Ostaisin lapsille uusia arkivaatteita syksyksi tai sitten nuoremmalle lapselle uudet välikausikengät :)
VastaaPoistacamilla.rantaylitalo@gmail.com
Ulkoiluvaatteita voisin hankkia 3 v. tuplille:) n.lahtinen@hotmail.com
VastaaPoistaArkivaatetta omalle tytölle :)
VastaaPoistaanette.kulla@gmail.com
Ulkovaatteet olisi hankittava kahdelle lapselle.
VastaaPoistaOih, nuo raitabodyt päätyisi taatusti meidän 10 kuiselle ostoskärryyn <3
Postausideana voisitkin esitellä teidän poikien vaatteita :)
anjuska006@gmail.com
Ulkoiluvaatteet lapsille tulevan syksyn koleisiin keleihin.
VastaaPoistatanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Pojille on vielä hankittava kouluun uusia t-paitoja ja pitkähihaisia. Niitä ainakin lahjakortilla.
VastaaPoistaYleensä tulee ostettua kenkiä ja sukkia, ja kaikenlaista sellaista mitä ei olekaan (vaikka piti olla); kun sitä tarvitaan seuraavana päivänä koulussa. Ulkohousut, uimahousut, verkkarit jne.
vaniljasade@hotmail.com
Kengät syksyyn lapsille olisi hankittava:)
VastaaPoistahanna_pauliina@yahoo.com
Itsekin olen hyödyntänyt mammuttimarkkinoiden tarjouksia Vikingin lenkkareiden ostossa..soikki85@jippii.fi
VastaaPoistaKengät lapsille syksyyn 😊 sallas87@gmail.com
VastaaPoistaPojalle ostaisin päiväkotiin sisävaatetta ja tytölle 68 koon vaatteita, joita ei meiltä vielä paljoa löydykään. maisu1990@gmail.com
VastaaPoistaSyysvaatteita lapsille :)
VastaaPoistamatsalikka@gmail.com
Päiväkotiin pojille vaatetta ja koululaisille myös. Etenkin ekaluokan neidillä olisi tarvetta uusille kouluun sopiville vaatteille:) Oi, varmaan tulisi valinnan vaikeus jos lahjakortti tärppäisi 💛 👍
VastaaPoistaMari.p.partanen@gmail.com
Lapsille käyttövaatetta kun edelliset alkaa olla jo aika pieniä.
VastaaPoistaTiinuska10@hotmail.fi
Talveen varautumista olis tiedossa kahden lapsen kanssa. Eli perus gollareita ja pikkuiselle pitäis bodeja hommata.
VastaaPoistaJematani@gmail.com
Urheiluvaatteita tai kenkiä.
VastaaPoistaTiina miumiu83 at gmail.com
Taaperolle syysvaatetta ja talveksi kengät :)
VastaaPoistakatja_sarkkinen@hotmail.com
Täällä samanikäinen pieni neiti tarvitsee kipeästi syksyksi kaapintäydennystä koossa 74cm, kuukaudessa kasvettu taas mielettömästi!
VastaaPoistapikkuommel(a)luukku.com
Meillä myös kasvava makkarajalka (2,5 kk) ja 5-vuotias jotka kaipaisivat kaapin täytikettä :) nuutiha(at)gmail.com
VastaaPoistaTytöille haluaisin hankkia perus vaatteita tulevaan syksyyn!! evetuovinen90@gmail.com
VastaaPoista