torstai 31. elokuuta 2017

Mommytime



Kaupallisessa yhteistyössä SUDIO SWEDEN

Mä olen ihan mahdottoman huono ottamaan omaa aikaa. Monesti tuntuu, etten sitä juurikaan edes kaipaa, vaan nautin ihan perheen kesken olosta. Se on jo iso muutos normaalin, jos kahden vanhemman voimin pyöritetään arkea, etten sitten osaakaan otta aja lähteä omille menoille. Useimmiten mulla on ainakin yksi lapsi matkassa jos jossain käyn. Olen huomannut, että jo se tuntuu isolta helpotuksella verrattuna siihen, että matkassa mukana olisi kaikki kolme poikaa.

Välillä kuitenkin tulee niitä sellaisia päiviä, jolloin tuntuu että pieninkin poikkipuolinen sana saa ketutuskäyrät kattoon ja hermot heittämään kuperkeikkaa. Sitä odottaa kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, kun isi saapuu kotiin ja ottaa hoitaakseen koko poikatrion. Silloin mä usein suuntaan lenkkarit jalassa ulos ja nappaan Sudion langattomat kuulokkeet mukaan. Mikään ei rentouta niin, kuin lenkki raikkaassa ilmassa ja lempparibiisit kuulokkeissa.

Monesti vaan kävelen pururatoja pitkin ja laitan puhelimen soittolistalta soimaan suosikkibiisit, tällä hetkellä Vain Elämää -uutuusbiisit on soineet non-stoppina.  Minä, lenkkarit, pururata ja Samu Haber. Ei lainkaan huono. 

Puolen tunnin tai tunnin irtiotto kotioloihin rauhassa lenkkeillen tekee ihmeitä. Itsestäni ainakin tuntuu, että olen ihan uusi ihminen, kun hetken saa tuulettaa omia ajatuksia raikkaassa ulkoilmassa. Ja kotiinpaluuhan se parhainta tietysti on. Justus on alkanut vähän vierastaa ja tulee hetkiä ettei kukaan muu kuin äiti kelpaa. Hän väläyttää aina kaikkein suurimmat hymyt kun palaan kotiin. 

Sain nämä omat kuulokkeeni hetki sitten Sudio Swedenilta ja ne on sen jälkeen olleet lähes päivittäisessä käytössä paitsi itselläni, myös miehelläni. Hän tykkää käyttää luureja salilla, sillä ne ovat paljon kätevämmät kuin hänellä olevat johdolliset kuulokkeet. Ovathan ne ehkä vähän tyttömäiset, muttei ole ainakaan vielä kauheasti häirinnyt. 

Tähän saakka olen käyttänyt musiikin kuunteluun puhelimen mukana tulleita korvanappeja. Ero näihin Sudion kuulokkeisiin on ihan tosi suuri, nämä kun toimivat bluethootilla, joten häiritseviä johtoja ei pyöri missään. Akku kestää hyvin ja onhan tuollainen iso kuuloke korvalle ja kuulollekin paljon ystävällisempi kuin korvan sisään työnnettävä nappi.

Kotona kuulokkeet roikkuvat ruokatilan String-hyllyssä, eivätkä lainkaan häiritse silmää, sillä ne sopivat sisustukseen niin passelisti. Ihanin yksityiskohta on ehkä tuo korvakuulokkeisiin laitettava kuulokekuori, jota koristaa marmori. Tykkään myös kovasti kullansävyisestä metallista, se tuo kivasti valkoiset kuulokkeet esiin.


Välillä teen kotona töitä kuulokkeet korvilla. Laitan jotain rentouttavaa musiikkia soimaan ja töiden teko sujuu kivasti ilman lasten aiheuttamia häiriötekijöitä. He saavat rauhassa leikkiä isin kanssa, eikä leikinäänet häiritse mun työskentelyä. Kuulokkeet blokkaavat yllättävän hyvin taustamelua ja niitä kuunnellessa saakin keskittyä ihan vaan oman pään sisältä kuuluviin juttuihin, niin ja musiikkiin tietysti. 

Akun kesto näissä kuulokkeiss aon ihan huikea. Olen ladannut nämä itse vasta paristi, vaikka käytänkin kuulokkeita päivittäin. Pikalataus on näiden ihan huippu ominaisuus, sillä kymmenen minuutin latauksellakin toimivuus lenkin aikana on taattu.

Mulle nämä Regent kuulokkeet oli parhain valinta, mutta jos tavalliset nappikuulokkeet toimisi sulle parhaiten, kannattaa kurkistaa Sudio Swedenin verkkokauppa myös niiden osalta. 

Sudiolta saat nimittäin -15% alennuksen koodilla NELLI 

ihan koko valikoimasta! Korvanappeja löytyy ihan joka hintaluokasta ihanan herkullisissa väreissä. Vai miltäs kuulostaisi vaikka vaaleanpunaiset korvanapit salitreeneihin? 

Nyt tilauksen yhteydessä saa vielä ihanan kesäkassin!


4 kommenttia:

  1. Hei...pitääkö todellakin jopa kuulokkeiden väri sopia sisustukseen...?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei? Mutta kivahan se on jos roikkuvat hyllyn kulmalla.

      Poista
  2. Uteluaisuuttani kysyn... Mitä sä kirjotat tuohon vihkoon/kirjaan? Onks se niinku päiväkirja? :) mä oon ihan vihkofriikki, toi näyttää tosi kauniilta! Hamstraan vihkoja mutten tiedä mitä niihin kirjottaisi. :D en osaa pitää päiväkirjaa... Oon kyllä jätjestelmällinen ihminen ja tykkään listata/pitää kirjaa asioista (vaikka kalenteria en käytä🙈). Mietin mitä tuollaiseen kirjaan itse kirjoittaisin, jos mulla ois tuollainen.🤔 ☺️

    Kuulokkeista sen verran, että pellttaa ihan miten suositut kuulokkeista on tullu. Niillä saa helposti kuulonaleneman itselleen eikä sitä huomaa välttämättä heti tai edes kovin pian. 😬 ei tarvi kuunnella edes kovin kovalla, kuulokkeissa ääni tulee niin läheltä. Saatika jos kuuntelee kovalla. Suojelkaahan korvianne, tervettä kuuloa ei saa takaisin. (eikä nykykuulokkeet ole siinä suhteessa sen edistyksellisempiä kuin aiemmatkaan, ääniaallot on samanlaisia kuulokkeista huolimatta)
    ✌️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen kalenteri/muistikirja. Käytän sitä oikeastaan blogin suunnitteluun ja aikatauluttamiseen! Etsin pitkään täydellistä kalenteria ja tää on nyt se 😄 tähän saa just vaikka to do listoja tehtyä kivasti.

      Ja joo, oot ihan oikeassa! Mä jotenkin ajattelen että tolleen korvan ulkopuolelle jäävä kuuloke olisi kuulon kannalta parempi kuin korvanappi, mutta mitään faktatietoa siitä ei kyllä ole.

      Mutta pitää tosiaan muistutella itselleen, että musiikit pysyy turvallisella tasolla vaikka kuinka tekisi mieli luukuttaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!