perjantai 5. toukokuuta 2017

Vauvan lelukorissa



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kiddex Oy:n kanssa.

Vauvalle tuli tällä viikolla jo ikää kokonainen kuukausi. Sunnuntaina pikkumies täyttää jo viisi viikkoa ja onkin sen mukaisesti alkanut seurailla ympäröivää maailmaa jo ihan toisella mielenkiinnolla kuin ensiviikkoinaan. Meille on väläytelty jo ihania leveitä hymyjä, niin maitoövereiden perään, kuin ihan vastauksena lepertelijän hymyyn. Vauva ottaa jo hurjasti kontaktia ja on meillä kuultu jo ne ensimmäiset ihanat jokelluskujerruksetkin! 


Isoimmat ja leveimmät hymyt saa tällä hetkellä Kiddexiltä saatu Naturezoon Sir Panda -helistin. Se on mustavalkoinen, joten vauva taitaa nähdä sen hyvin. Tuotemerkki oli itselleni entuudestaan vieras, mutta kuullessani Naturezoon tuottamien lelujen olevan kiinalaisten kotiäitien käsinneulomia, pisteet nousi heti! Kaikki lelut on valmistettu bambukuidusta, niiden tekoon äidit on koulutettu virkkausopistossa ja kaikille tekijöille valmistetaan Fair Trade'n mukaista palkkaa. Kyseessä on siis todella vastuullisesti tuotetut tuotteet. Lelut voi pestä pesukoneessa 30-asteessa ja valmistuksessa on kiinnitetty myös huomiota lelun turvallisuuteen.


Tuon vauvan suosikin lisäksi meille saapui vielä vaunulelu, jota koristavat suloiset pienet mustekalat. Tämä tulee varmasti viihdyttämään vauvaa vielä monet kerrat vaunulenkeillä vaunuissa kölliessä. Vaunulelu toimii tosi kivasti myös turvakaukalossa viihdykkeenä.

Helistimen lisäksi vauvan lelukoppaan pääsi Naturezoon elefantti, joka varmasti miellyttää vähän joka äidin sisustussilmää lastenhuoneessa. Meillä ainakin norsu sopii hyvin muiden pehmojen joukkoon ja onkin viime päivinä ollut mukana enemmän isojenveljien leikeissä, kuin vauvan käytössä. 

Onko teille Naturezoo jo tuttu merkki? Tuleeko lasten leluissa kiinnitettyä huomiota lelun alkuperään?


Yhteistyössä KIDDEX OY

6 kommenttia:

  1. onpas ihania leluja :) ja on muuten suloinen vauvakin :)

    VastaaPoista
  2. Nuo on ihania nuo NatureZoo:t :) Tytöt sai niitä, kun olivat vauvoja :)

    VastaaPoista
  3. Mä löysin laivalta Naturezoon seepra-vaunulelun kuopuksen ollessa masussa eli noin kaksi vuotta sitten. Ihanan näköinen, mutta turhakkeeksi jäi. :D jotenkin jäi sivuun koko lelu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oivoi, toivotaan ettei meillä kävisi sama kuvio! :/

      Poista

Kiitos kommentistasi!