keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Meidän päivä

Tätä on kovasti toivottu ja olen itsekin miettinyt, että pitkästä aikaa pitäisi kirjoittaa taas päivän tapahtumat ylös. Näitä on nimittäin huippua lukea myöhemmin. Ai tuollaistako se arki silloin olikin? Nää jutut, perusarjen touhut unohtuu niin kauhean äkkiä!

04.00 Vauva herää ensimmäisen kerran syömään. Nostan omasta sängystään mun viereen. Syötän, torkun, röyhtäytän ja syötän. Vauva jää meidän väliin nukkumaan, mä olen nukahtanut jossain vaiheessa itsekin ja herään seuraavan kerran kuudelta Henkan herätyskelloon. Henkka torkuttaa ja Rasmus kömpii meidän sänkyyn.

6.30 Henkka nousee ja Rasmus pomppaa mukaan aamupalalle. Mä jään vielä tuhisevan vauvan viereen nukkumaan. Vauvakin heräilee vähän ajan päästä ja syötän hänet uudelleen. Tällä kertaa maistuu vaan yksi tissi ja maito poskella vauva nukahtaa.


07.00 Mä nousen ja teen aamupesut. Henkka on laittanut Rasmukselle muroja ja mehukeittoa kuppiin ja keittänyt puuroa. Otan omalle lautaselle puuroa ja kahvia kuppiin. Kasperkin heräilee ja haluaa hänkin muroja. Sellaisenaan.

07.30 Henkka lähtee ajelemaan Mikkeliin työtapaamiseen. Pojat heiluttavat heipat ja pyytävät laittamaan piirretyt. Menen itsekin olkkariin kahvikupin ja juuri tekemäni ruisleivän kanssa.

... Sometan kahvia juodessa. Syötyäni käyn petaamassa lastensängyt, avaamassa verhot ja hakemassa isoille pojille päivän vaatteet. Annan pojille vaatteet ja sammutan telkkarin. 

08.30 Vauvakin huutelee heränneensä. Nostan hänet sitteriin olohuoneeseen ja siivoilen keittiötä, laitan astianpesukoneen pyörimään ja petaan vielä meidän sängyn.


.. Vauvallekin vaatteet päälle ja aamupesut. Hengaillaan kaikki olohuoneen lattialla. Laitan isoille pojille aurinkorasvaa. Pojat ajelevat autoilla, soittavat vauvalle ja höpöttelevät. Syötän vauvan.


09.30 Riisipuuro vielä uuniin ja ollaan kaikki valmiina ulos. Nappaan pojille vielä välipalaksi riisipiirakat mukaan, nälkä luultavasti yllättää kuitenkin.

... Pojat haluavat ajaa potkupyörillä lähipuistoon. Vietetään puistossa reilu tunti nauttien auringosta. Vauva nukkuu vaunuissa ja pojat touhuavat omiaan. Kotiin tullessa kierretään vielä pieni lenkki ja jäädään hetkeksi jutustelemaan naapurin kanssa.


11.30 Takaisin kotona, vauvakin on herännyt ja kaikki kolme hengailevat olkkarin lattialla. Laitan pojille telkkariin Youtubesta lastenlaulut pyörimään, vaihdan vauvan vaipan ja imetän hänet.


12.00 Lapsille riisipuuroa lautasille ja maitoa mukeihin. Poikien syödessä vauva hengailee sitterissä, mä tyhjennän astianpesukoneen ja valmistan itselleni lounassalaatin.


12.30 Vauva torkahtelee sitterissä, joten vien hänet omaan sänkyynsä päiväunille. Pojat pyytävät rakentamaan junaradan huoneeseensa, joten väsäilen heidän kanssaan vielä sen ennen kuin istahdan sohvalle salaattini kanssa. Ihana 20 minuutin rauha ja hiljaisuus. Isot leikkii kiltisti(!) keskenään ja vauva nukkuu. Katselen sivusilmällä Gilmoren tyttöjä Netflixistä, selialen puhelinta ja olen vaan.


... Poikien leikit alkavat pikkuhiljaa siirtyä olkkariin ja he alkavat tylsistyä ja riehua. Ehdotan ulosmenoa ja kumpikin on heti lähdössä. Lippikset päähän, lenkkarit jalkaan ja terdelle.

Pojat leikkii takapihalla, mä laitan vielä kahvin tippumaan ja siivoan keittiön. Suuntaan itsekin aurinkoon. Vauva vetelee unia tyytyväisenä.

Rasmus muistaa edellisenä päivänä ostetut jätskit, ja syödäänkin kaikki oma tötterö välipalaksi.


14.00 Pojat leikkivät ja mä hörpin kahvia ihanassa auringossa. Ja vauva nukkuu. Kahvit juotuani kiertelen vähän pihaa, urakoitsija on tulossa illalla, joten jotain ideoita pitäisi pihaan olla ehkä omastakin takaa. Leikkaan terassin rappusille maton palat ja lakaisen terassin matoille kertyneet hiekat pois.


14.30 Vauva alkaa heräillä, joten passitan pojat pikasuihkuun. Kumpikin on ihan hiekassa ja pölyssä. Vauva tissillä suihkutan isot pojat ja annan heille puhtaat vaatteet. Koska vauhtia tuntuu olevan molemmilla vähän liikaa käsken heidät vielä sänkyihinsä lukemaan. Itse syötän vauvaa poikien huoneen tuolissa.


15.00 Pojat kyselevät jos katsottaisiin Ruudusta uutta lastenohjelmaa. Vauva on syönyt ja naureskelee tyytyväisenä, joten siirrytään kaikki olkkariin. Haen viikonloppuna pestyt pyykit ja aloitan niiden viikkausprojektin.

... Vauva nukahtaa sitteriinsä.


15.45 laitan spaghetit kiehumaan, teen salaatin ja otan pakastimesta jauhelihakastikkeen sulamaan. Rasmus auttaa spaghettien kanssa. Kasper haluaisi leikata, mutta ehdotan kuitenkin hamahelmiä, joista tulisi vähän pienempi sotku. Kelpaa, ja kumpikin poika istuu taas 20min paikallaan pöydässä.


16.05 Isi tulee kotiin ja meillä on hetken aikaa täysi kaaos, kun pojat kilpailevat sylistä, isi yrittää kuunnella molempia ja vastailla kaikkiin kysymyksiin. Vauvakin heräilee ja haluaa taas tissille. Isi ja pojat kattavat pöydän. Muut syövät, mä imetän vielä vauvaa. Jutellaan samalla pihasta, päivästä ja lasten kuulumisista. Pojat kommentoivat väliin omia mielipiteitään erityisesti pihaan ja sen toimintoihin liittyen.



16.30 Ovikello soi ja pihaurakoitsija saapuu suunnittelukäynnille. Isi ottaa isot pojat mukaan ja lähtee kiertämään tonttia. Mä syön oman ruokani kun vauva keikkuu sitterissä tyytyväisenä. Siivoilen keittiötä ja siirryn vauvan kanssa olkkariin viimeistelemään viikkausurakan.


17.00 Vauva on jossain vaiheessa nukahtanut sitteriinsä, josta siirrän hänet omaan sänkyyn nukkumaan. Nautin taas hetken rauhasta ja hiljaisuudesta. Lajittelen vaatteet oikeisiin kaappeihin. Vauva herää ja hengaillaan hänen kanssaan lattialla.

18.00 Henkka ja pojat tulevat sisään. Pojat ovat taas ihan hiekkaisia, joten suuntaavat taas suihkuun. Henkka vaihtaa vauvan vaipan ja mä rasvailen Rasmuksen ja annan pojille yöpuvut. Meno on taas aika vaihdikasta ja kumpikin isoista pojista riehuu minkä kerkeää. Henkka ottaa koko poikajengin  mukaansa leikkihuoneeseen siivoamaan lelut laatikoihin. Mä laitan iltapalat valmiiksi.


18.45 Isot pojat syö iltapalaa ja vauvakin haluaa tissille. Iltaisin hän usein syö tunnin välein ja valvoo välit.

... Hammaspesut ja sänkyihin vielä lukemaan. Henkka siivoilee keittiön ja menee sitten lukemaan pojille iltasadun. Hyvänyöntoivotukset, pusut ja halit. Henkka istuu poikien huoneessa kunnes kumpikin rauhoittuu.

19.45 Isot pojat unessa. Vauva on taas tissillä ja mä katselen samalla Temptation islandia. Henkka laittaa meillekin iltapalaa. Viinirypäleitä ja leipää.

... Katsellaan sivusilmällä Suitsia Netflixistä ja vauva torkkuu sitterissä. Jutellaan pihasta ja mietitään mitä sinne tekisi ja millä aikataululla. Mua alkaa ärsyttää jo koko piha ja pyörähdetään vielä tontillakin kiertelemässä. Päädytään siihen, että tänä kesänä muokkaillaan maat, tehdään sokkelin reunukset, istutetaan nurmikko sekä laitetaan kivituhka kulkuväylille. Istutuksia ja laatoituksia mietitään sitten myöhemmin, kun viereinenkin talo valmistuu.

21.00 Mä käyn suihkussa pitkän kaavan mukaan. Vaikka nautinkin kotona olosta lasten kanssa, on nämä yksinäiset hetket vaan aika ihania nekin.

21.30 Katsotaan vielä pari Suits-jaksoa, vauva syö vielä viimeiset maidot ennen kuin on valmista kauraa omaan sänkyyn. Jää sinne hetkeksi röhisemään, ennen kuin nukahtaa.

... Koko talo on hiljainen. Jutellaan välillä niitä näitä sohvalla mutta enimmäkseen ollaan vaan. Saan vielä pikahartiahieronnan valitettuani kuinka jumiin ne imettäessä menee.

23.00 Mennään itsekin iltapesujen kautta nukkumaan. Kurkistan vielä isot pojat, Rasmus on sängyssä poikittain ja Kasper kääriytynyt peittoon. Täytän vesipulloni yötä varten ja kerään vielä harson ja liivinsuojat yöpöydälle. Pusut, halit ja hyvää yötä <3

05.00 Vauva herää syömään. Syö nyt vain yhden tissin ja jatkaa uniaan meidän välissä puoli seitsemään, jolloin syö vielä toisenkin. 

Sellainen oli meidän hyvinkin peruspäivä, kun ei ole mitään ohjelmaa eikä erikoisempia tarvitse tehdä. Usein saatan pyörähtää kaupassa ruuan jälkeen tai lähdetään koko porukalla lenkille. Näitä normi kotipäiviä meillä on lasten kanssa 2-3, muuten meillä on yleensä aina jotain ohjelmaa jossain vaiheessa päivää. Leikkitreffejä, vieraita, siivouspäivää tai kaupungilla käymistä. Jollekin päivälle voitaisiin taas pitkästä aikaa ottaa perhekerho, vaikken ehkä ihan olekaan sellainen perhekerhoissa pyörivä tyyppi :D

13 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ja ihanan sydämellinen kotiäidin arkipäivä! Tuli mieleen oma kotiäitiaika, josta onkin aikaa jo parikymmentä vuotta :D

    VastaaPoista
  2. Onko teillä aina noin siistiä vai siivoatko kuvia varten? Ja oikeastiko keittiö siivotaan noin usein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ennen itse sellainen, että venytin ja venytin keittiön siivousta. Kunnes tulosa omi ihan kamala ja siivous vei aikaa.

      Kunnes mikulla välähti! Mitä jos Siivoisin keittiön joka ruokailun jälkeen. Tällöin siivous vie aikaa ehkä 5-10 minuuttia ja kenenkään hermoja ei kiristä sekainen keittiö :D

      Mutta tämän välähdyksen tajuaminen vei aikaa 10 vuotta omilleni muutosta.

      Poista
    2. Eiköhän oo siivottu kuvia varten 😊 tai sit on oudon siistejä nää isommat pikkupojat. Meillä ei ole ikinä noin siistejä ja siivotaan kuitenkin säännöllisesti ja viimeistään illalla lelut kerätään paikoilleen. Tosin täällä on tytöllä huone, mutta ei erikseen hulppeita leikkihuoneita.

      Poista
    3. Kyllä meillä enimmäkseen perussiistiä on. Nää kuvat on räpsitty ihan arjen keskellä, eikä siivottu ennen kuvien ottoa. Kaiken siivoamisen olen kirjannut tuonne postaukseen. Leluja meillä on usein ympäriinsä, tosin päivän mittaan muistuttelen poikia aina viemään niitä takaisin huoneeseensa. Se sotku meillä on usein siinä "hulppeassa" leikkihuoneessa ;)

      En oikein tiedä mitä outoa siinä on, että lapset on opetettu siivoamaan jäljet ennen muita aktiviteettejä :D

      Mulla on se tapa, että aina ohi mennessä otan väärällä paikalla olevan esineen ja vien sen paikalleen. Näin sotkua ei pahemmin synny. Ja siivoamalla syntyneet sotkut, keittiö tai eteinen, pysyy kotikin siistinä, vaikka niitä lapsia olisikin siellä sotkemassa :)

      Ja ano2, mä tajusin tämän saman jutun isojen poikien vauvavuotena! Keittiö siis tosiaan siivoillaan meillä monta kertaa päivässä! :)

      Poista
    4. Ymmärrän Nelli hyvin, meillä kans siivotaan keittiötä useita kertoja päivässä. En kestäis ite sitä et esim. aamupalan ja lounaan jälkeiset tiskit ja sotkut odottais yhä paikallaan kun alkaa valmistaa päivällistä tms. Tiskit koneeseen, tavarat paikoilleen, pöydän ja tasojen putsaus, thats it. Silmä kiittää ja hermo lepää. :D

      Tosi kiva postaus. :) Teidän vauva vaikuttaa kyllä simppeliltä tyypiltä <3 (Meidän 1,5-vuotias ei oo vieläkään koskaan nukkunut noin pitkiä pätkiä putkeen kuin teidän vauva. :D )
      Ihanaa alkavaa kesää teidän perheelle! :)

      Poista
    5. Miksi lapsiperheessä ei voisi olla siisti koti ilman että se on lavastettu? En ymmärrä tätä ajatusmaailmaa.

      Poista
  3. Ihanan rauhallisen ja seesteisen kuuloista. Antaa toivoa että ehkä meilläkin voisi talvella olla tyttöjen ja vauvan kanssa tuollaista <3

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti! <3 Vaikka suurin kiitos tästä seesteisyydestä kuuluu vauvalle, joka on aika helppo tyyppi :)

      Poista
  4. Ihan ku olisin lukenut omasta arjestani noin 11 vuotta sitten. Esikoinen on nyt 15 ja kaksospojat pian 12. Pikkulapsivaihe oli rankkaa, mutta nyt on jo helppoa! Kaksoset ovat niin erityisiä! Ihanaa kesää teidän poppoolle! ❤️

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihan sadulta mulle! Esikoinen vielä hetken viihtyikin sitterissä (jos häntä viihdytti vieressä tosin.. ) ja kuopus ei koskaan ja huusi ja itki kaikki sisälläoloajat samalla kun yksivuotias esikoinen huusi ja itki mustasukkaisuutta ja huomiota. Onneksi ei tarvitse sitä aikaa enää elää, oli ihan kauheeta! Haikeudella luen tällaisia, että olispa ollut kiva kokea.. mut onneksi omat lapset on tietenkin maailman ihanampia ja nykyään eri meno :) ihania kesäpäiviä teille!

    VastaaPoista
  6. Nää postaukset on niin kivoja! :) teidän arki vaikuttaa jotenkin seesteiseltä ja tasapainoiselta. <3

    Mä toivoisin postausta synnytyksestä palautumisesta. Itellä syntyy pian kolmas lapsi, ja olisi kiva kuulla miten sun palautuminen on mennyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!