maanantai 15. toukokuuta 2017

Suunnittelulla säästöä ruokamenoihin


Mä puhuin viimeksi talousjutuista kirjoittaessani, että ennen vauvan syntymää pitää laittaa ruokamenot kuntoon ja karsia sieltä ne turhat ostokset ja hankinnat, minimoida hävikki mutta pitäytyä silti monipuolisessa ruuassa. Tää kaikki on ollut oikeastaan vähän vaiheessa koko talven ja vasta nyt äitiyslomalla oon jaksanut kiinnittää meidän kauppalaskuihin enemmän huomiota.

Mun suurimpia paheita on varmastikin sellainen mielialashoppailu, heräteostokset, lehdet, kukat, herkut ja uutuustuotteet. En aina mieti loppuun asti, mitä jostain tuotteesta tehdään vaan ostan sen kaappiin ajatuksella, jos vaikka jonain päivänä käytetään. Paljon rahaa menee myös erilaisiin tuoremehuihin, valmisrahkoihin ja -jogurtteihin, paistopistetuotteisiin ja herkkuihin. 

Tähän saakka meidän ruokamenot kuukaudessa on olleet 600-700e mikä on ihan liikaa neljän hengen perheellä! Nyt mun äitiysloman aikana, ollaan saatu tiputettua ruokamenot jo 400e/kk mutta vielä haluaisin vähän säästää ja mun uusi kuukauden tavoite onkin 250e! Sehän tarkoittaa vähän alle 70 euroa viikossa. Tämä ei luonnollisestikaan joka kuukausi onnistu, sillä esimerkiksi nyt, meillä on kuiva-ainakaapit täydennettynä, pakastimessa on niin valmiitaruokia kuin alelihojakin, maustehylly on juuri täytetty ja marjoja löytyy vielä vaikka kuinka. Sitten kun nuo varastot tyhjenee, vaatii ne tietysti täydennystä. 




Ekan viikon ruokaostokset meni ainakin kivasti, sillä haettiin juuri viikon ruuat Lidlistä ihan vähän yli 50 eurolla. Jääkaapissa meillä oli vielä pari kiloa perunaa, sipulia, valkosipulia, sitruunaa, bataatti, ruokakerma, kermaviili ja broilerin jauhelihapaketti, joten näiden ostolta nyt vältyttiin.  Peruna, jauheliha, kermaviili, ruokakerma ja sipuli on aika välttämättömiä tulevan viikon ruuissa, että jos ne olisi ostettu, olisi ruokalasku ollut n. 55e. Lisäksi kaapeissa toki on jauhoja, pastaa, ketsuppia, mausteita, teetä, kahvia.. Ja pakastimessa marjoja ja leipää. 

Mitäs me sitten tällä viikolla syödään ja mitä kaikkea kaupasta ostettiin? 


Kaikki nuo ruuat on mitoitettu niin, että niistä syödään ainakin yhdellä päivällisellä ja yhdellä lounaalla ja koko meidän perhe. Jos jotain jää yli, oon laittanut sitä pakastimeen pienissä muovirasioissa, jolloin sieltä on sitten helppo sulattaa, jos joskus ei ruoka olekaan valmiina odottelemassa. Tai Henkan napata töihin lounaaksi.

Lisäksi ostoksista suunniteltiin tehtävän smoothiet koko porukalle ainakin neljästi, rahkaa parille päivälle, litran taikina sämpylöitä, yksi erä perunarieskoja, kahdesti tai kolmasti hedelmälautanen, riisipuuroa ja yhdet lämpimät leivät. Ja tietysti perinteiset kaurapuurot ja iltapalaleivät. Viikonloppuisin paistetaan tai keitetään myös munia.


Ja mitä me sitten ostettiin?

2 Kurkkua
8 tomaattia
1 salaatti
3 omenaa
3 appelsiinia
8 mandariinia
8 banaania
1 greippi
1 kg porkkanaa

6 litraa maitoa
2 litraa maustamatonta jugurttia 
1 kg rahkaa
2 dl vaniljavispikermaa
2 dl ruokakermaa
1 kg juustoa

500g broilerin filesuikaletta
3 prk tonnikalaa
400g keittokinkkuviipaleita
15 kpl kananmunia
500g nakkeja

pkt kaurahiutaleita
1,5 l omenamehua
1 litra mehukeittoa

pussi pakastemaissia
pussi pakaste wokkivihanneksia
pussi pakastepinaattia

= 51,40e

Täydennystä tarvittiin maitoon, leipään, mehukeittoon ja leikkeleeseen. Mutta muuten selvittiin viikko näillä!


32 kommenttia:

  1. Miten vähän teillä syödään hedelmiä, jos nuo riittää viikoksi neljälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ehkä hassu kysymys, kun siihen kuitenkin postaus vastaa aika suoraan :D n. yksi hedelmä päivässä / hlö. Joskus useampi, joskus ei yhtään. Pyritään siihen, että hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja salaattia tulisi se puolikiloapäivässä. :)

      Poista
  2. Meillä tarkkailtu ruokaostoksia koko kevät ja huimasti säästää kun suunnittelee ennakkoon viikon ruokalistan. Niin, ja terveellistä sekä monipuolista tuo ruoka silti on ollut.
    Tämä tarkkailu on säästänyt mukavasti senttejä ja niinpä olemmekin voineet tehdä muutaman reissun kevään aikana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelulla saa kyllä tosi hyviä tuloksia! Vielä kun sen jaksaisi tehdä joka viikko, olisi säästö varmasti huima!

      Poista
  3. Kiva postaus, näitä lisää 😊 On niin kiva nähdä, mitä muut syö/ostaa, aina saa uusia ideoita. ..ja vielä kun täälläkin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kauppalaskujen suuruuteen. Jotenkin se reilu satanen vaan aina viikon ostoksiin pyörähtää 4 hengen taloudessa ja meillä lapset syö toisen aterian päiväkodissa (vanhemmilla yleensä jämät eväänä) 🤔 Teidän pienin mies on aivan supersöpö ihanuus 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee kyllä tosi helposti. :/ Varsinkin jos ostaa kalliimpia vihanneksia, rahkoja ja vaikka kalaa, ei satanen aina edes riitä :/

      Kiitos, hän kyllä on!

      Poista
  4. Entäs pesuaineet astioille, vaatteille ja ihmisille? Vauvalle vaipat ym. tarpeet? Lähinnä siis mietin että tuossahan on puhtaasti vain ruokatarpeita, mutta kaikki muu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää postaus käsitteli vain ruokaa. Mun mielestä hygieniatuotteista ja pesuaineista ei oikein voi säästää. Tai siis, että ei vauvalle oikein voi sanoa, että pissaa harvemmin ettei vaippoja mee noin monta :D

      Poista
  5. Hyvä postaus!
    Saisiko ohjetta tomaattipinaaattirisottoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipailen myös tuota samaa ohjetta :)

      Poista
    2. Joo! Laitan tän korvantaakse! OIkeastaan ohje on tosi perusrisotto, tomaatilla ja pinaatilla vaan höystettynä! :)

      Poista
  6. Itse olen tehnyt 6 viikon ruokalistan, jonka mukaan teen ostoslistan kerran viikossa. Säästänyt ainakin meillä ruokamenoja. Lisäksi ei tarvitse joka viikko miettiä että mitä syötäisiin, jonka itse koen todella ärsyttäväksi. Olisi kiva kuulla lisää reseptivinkkejä, mitä sinulla toki on aiemminkin ollut.
    Aurinkoisia päiviä perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä idea, mä aina tuskailenkin ostoslistaa tehdessä, että mitäs tänään nyt syötäisiin :D

      Poista
  7. Nää ruokapostaukset on ihan yksiä lemppareita :). Se on jännä miten pikkujuttuihin ja heräteostoksiin saa upotettua turhaa rahaa..aikamoinen ero meillä säästökuukauteen ja normitilanteeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin! Luen aina innoissani toisten postauksia! Heräteostokset ja herkut on kyllä pahin rahasampo! Pitäisikin kokeilla tollaista säästökuukautta, mulla vaan aina tulee ruokahimoja niin se menee ihan metsään :D

      Poista
  8. Vautsi miten hyvin ootte saanu karsittuu ruokamenoissa! täytyy varmaan itekki yrittää tän postauksen innostama :D Ruokareseptit kiinnostaa noista ruuista :)
    -Sensei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellasiana viikkoina se on aika helppoa, kun kaapeista löytyy perustarpeet jo valmiiksi!

      Poista
  9. Hei, blogisi seuraaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, koska se on täynnä blogiyhteistyönä toteutettuja postauksia, jotka ovat vielä valmiiksi ajastettuja. Eli esimerkiksi normaalielämän ajankohtaiset asiat ovat suurelta osun blogin ulkopuolella (vaikkapa nyt joulu, vappu, äitienpäivä...). Jotenkin ne vain tavallisen lapsiperheen elämään yleensä linkittyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi :/ Oothan kuitenkin huomannut, ettei nuo yhteistyöpostauksetkaan pelkkää mainosta ole. Ne on aina kirjoitettu meidän arjen näkökulmasta ja ovat monesti hyvinkin arkisia :)
      Toki meilläkin noita kaikkia vietetään, mutta mun blogi on enemmänkin otteita meidän elämästä, ei päiväkirjamainen kertomus kaikesta. Aika ei nyt millään riittäisi sellaiseen, valitettavasti. Nyt vielä kun olen äitiyslomalla, on blogille tosi vähän aikaa. Yhteistöitä on kuitenkin kuukaudessa vain muutamia kun niitä ei-yhteistyöpostauksia on taas selvästi enemmän.

      Ja ajastaminen valitettavasti on pakollista, äitiysloman takia voin kuitenkin työskennellä vain sunnuntaisin. :)

      Toivottavasti löydät kuitenkin mukaan vielä jossain vaiheessa, jos et niin hyvää jatkoa! :)

      Poista
    2. Samaa mieltä että kauheesti yhteistyöpostauksia ja lähinnä kehumista siitä mitä mistäkin on saatu.

      Poista
    3. Harmi että on jäänyt sellainen fiilis. Yhteistyöpostaukset on kuitenkin aina rehellisesti kirjoitettu nekin. Enkä koe itse jonkin saamisen kertomista kehumisena, se vaan on tehtävä jos jotain on ilmaiseksi tullut näkyvyyttä vastaan. Muunlainen toiminta olisi piilomainontaa.

      Yhteistyöpostauksia en itse koe määrällisesti olevan kauheasti verrattuna ei-yhteistyöpostauksiin. :)

      Poista
    4. Olen aivan samaa mieltä, että nykyään tuntuu että olette kaiken saaneet jostain ja kehumista niillä. Maku mennyt blogiin.

      Poista
    5. Vieläkö näistä yhteistöistä jaksetaan napista? Kaikissa isoissa blogeissa niitä on, eihän bloggaaminen olisi millään tuottavaa jos ei olisi! Vai tekisikö joku muka työtä ilman palkkaa? Mainonta vaan on osa blogeja, kuten ne on osa telkkaria, internetiä ja aikakausilehtiä.

      Poista
  10. Lidli on kyllä huikee. On tullut huomattua että jos Kassin tai kaksi hakee Prismasta perusraaka-aineita ja vähemmän valmista, ei hinta poikkea lainkaan Lidlin ostoksista. Lisäksi valinnanvaraa on huikeesti enemmän ja tuotevalikoimat on paaaljon suuremmat ja enemmän mahdollisuuksia tukea suomalaisuutta. Jos siis elämä ei ole muutamasta kolikosta kiinni:) Prisman kannalla siis ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, prismasta ja s-marketista löytyy kyllä kaikki tuotteet helpommin ja pääasiassa meilläkin keskitetään s-ryhmälle. Välillä käydään kuitenkin myös lidlissä :)

      Poista
  11. Meidän pitäis tehdä ihan sama homma. Epäilen et meillä menee noin 500-600e ruokaan rahaa + vauvan korvike. Välillä ostetaan ns. järkevästi ja välillä mitä sattuun mielitekoja, jolloin kyllä huomaa sen eron kuitin loppusummassa. Tosi edullisesti ootte selvinnyt viikosta! 👍 Pitäis itsekin kokeilla ja hyödyntää lidliä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ruokaan menee rahaa kyllä välillä ihan huomaamattakin! Ja heti jos ostaa vaikka useammin kalaa tai kalliimpia lihoja. Mä oon kans kyllä niin mielitekojen vietävissä! :D Koskaan ei pitäisi myöskään mennä nälissään kauppaan!

      Poista
  12. Saiskos ohjeita näihin ruokiin? :) Kuulostaa niin herkulta ja meillä tuntuu pyörivän aina samat sapuskat!

    VastaaPoista
  13. Heippa!
    Aivan mahtava pudotus ruokamenoihin! Tänään juuri itseä taas kerran järkytti kauppalasku, kun kaikki tuntui olevan kaapeista loppu..
    Onko tuo teidän kk ruokalasku siis se summa mitä menee vain ja ainostaan ruokaan vai kuuluuko siihen myös vaipat, hygieniatuotteet yms?
    Itsellä nyt myös tarkoitus ottaa tiukempi ote kaupassa käyntiin ja siihen mitä sieltä kotiin ostetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli vaan ruokaan, hygienia ja muut kempparituotteet ostan usein kerralla ja silloin tietysti rahaa meneekin sitten reilummin! :)

      Poista
  14. Toivon kanssa ohjeita :)
    Varmasti kiva, että saa blogiyhteistyössä rahanarvoisia juttuja. Noissakin säästää varmaan pitkän pennin kun se että itse ostaisit kaupasta..

    Koitan itse tehdä mahdollisimman paljon, siis vähän eineksiä, mutta väkisin kiireisessä arjessa niitä välillä tulee (kananugetit, kalapuikot, hernari..). Meillä lapset syö onneksi aika monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti. Tietenkin yrittää aina panostaa suht terveelliseen ruokaan, vaikka se onkin sika kallista! Me keskistetään ostokset pääasiassa prismaan. Mutta lisäksi joskus lidlissä ja cittarissakin mm. hyviä tarjouksia kahvit ja vaipat. Joskus haen leipomosta ison satsin leipää pakkaseen ja lihakaupasta tuoretta lihaa myös.

    Tekeepä niin tai näin, niin helposti 5 henkisessä perheessä tulee 500-600e maksamaan, tuossa siis jonkun verran myös vaippoja ja muita hygieniatarpeita.

    Kausituotetteita suosin, ja esim. Prismassa vertailen hintoja. Kuitenkin hedelmät, marjat ym. maksaa. Samoin kala! Väliin tekee esim. riisipuuroa lakkasopalla, tonnikalapastaa ym. edullisia ruokia ihan tietoisesti. Kuitenkin silloin tällöin on kiva syödä ulkonakin tai hakea kotiin noutoruokaa. Herkkuihin ja lehtiin menee varmasti ihan liikaa rahaa myös. Ja leikkokukkia ostaisin varmaan viikottain jos raskis :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!