sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Viikonlopun TOP 3

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! Toivottavasti teilläkin on takana ihana ja rentouttava viikonloppu! Mä yritän täällä taas asennoitua siihen, että viikonloppu omalta kohdalta jatkuu taas huomenna, kun mihinkään ei olekaan kiire, eikä töitä tarvi starttailla pirteänä kahdeksalta. TUntuu tosi oudolta, ja voi olla etten ehdi vielä ensi viikonkaan aikana tottua tähän toimettomuuteen! 

Vaikka viikon olinkin jo sairaslomalla, odotin viikonloppua silti kovasti! Henkka on tehnyt pitkiä päiviä töissä, joten tiedossa oleva perheaika oli kovasti odotettua. Lapsetkin olivat loppuviikon hoidossa, joten heitäkin alkoi jo olla ikävä.

1. Yhteinen aika

Parhainta viikonlopussa olikin siis ehdottomasti ihan vaan se perheen yhteinen aika. Pyörähdettiin lauantaina Ikeassa hakemassa uusi lipasto eteiseen, sekä hankkimassa viimein ne pitkään harkitut junnutuolit pojille. Rasmus oli kysellyt Ikean lihapullia siitä saakka, kun vanhan lipaston ostaja lähti lipasto mukanaan ja totesin että pitääkin lähiaikoina lähteä Ikeaan. No, nytpä pääsi.

Sunnuntai isillä ja pojilla menikin lipaston kimpussa, pojat olivat ihan innoissaan mukana kokoamassa, naputtelemassa omilla vasaroilla puunuppeja ja porailemassa ruuveja kiinni. Omat rakennuskypärät päässään tietty!

Viikonloppuna tehtiin taas jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan ruokaa yhdessä. Lapset alkavat olla jo niin isoja, että heitä voi ottaa mukaan ruuanlaittoon, pilkkomaan ja sekoittamaan. Nytkin Rasmus kuori porkkanoita, sekoitti kalakastiketta ja pilkkoi tomaatteja. Onhan siinä vauhtia, mutta kun riittävän monta kokkeilukertaa on takana, huomaa lapsistakin että se touhottaminen ja toheltaminen vähenee ja he oikeasti keskittyvät kuuntelemaan!





2. 8 tunnin yöunet

Perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuin pitkästä aikaa kunnon yöunet! En edes muista, milloin en viimeksi olisi heräillyt 2-3 tunnin välein vessaan, supistuksiin, potkuihin tai poikien yskään/pahaan uneen/ viereen kömpimiseen tms. Nyt nukuin putkeen kahdeksan tuntia ja olipa muuten pirteä olo lauantaina! Viime yö mentiinkin sitten taas tutulla kaavalla parin tunnin uniputkilla, eli kovin pitkäaikainen muutos tuo ei ollut. Mutta, yksi hyvä yö, joten jaksan taas ehkä monta huonoa!

3. Uudet hankinnat

Alan aina tosi herkästi stressata, jos tiedän meillä olevan paljon keskeneräistä tai hankintalistalla olevia tavaroita. Kerroinkin jo noista pitkään ostoslistalla olleista junnutuoleista, jotka nyt viimein saatiin pojille! Niiden myötä tripp trapp vapautui vauvan käyttöön ja sainkin sen puhdistettua ja kiristeltyä kuntoon nyt sunnuntaina. 

Myös tuo viimein oikeanlainen eteisen lipasto ilahduttaa myös kovasti. Koti on taas hieman lähempänä valmista. 

Myös vauvan vaatesäilytys saatiin mietittyä kuntoon, kumman paljon harmaita hiuksia aiheuttaa yhden pikkutyypin muuttaminen meidän makkariin! :D

Viikonlopun aikana tein myös aikamoisen löydön, kun bongasin uudenveroisen imetystyynyn paikalliselta facekirpparilta. Olin jo päättynyt etten tyynyä hankkisikaan, vaan selviäisin varmasti imetyksistä ihan tavallisella tyynyllä, kuten poikienkin kanssa. Kun tuo pingutyyny sitten parilla eurolla mukaan lähti, en kyllä vaan voinut olla siihen tarttumatta! Nytpä ei ole iso menetys, vaikka tyyny jäisikin nurkkaan pölyttymään!




Miten teidän viikonloput sujuivat?

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalle viikonlopulle! Jaatko kalakastikkeen reseptin? Joskus aikaisemmin kirjoittelit kauppalaskun pienentämisestä;onnistuiko? Talous aiheiset postaukset on kiinnostavia ja herättää ajatuksia. Miten toisen tripp trapin kävi/onko uutta kotia vielä vailla? :) Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, jaan sen vaikka ensi viikolla! :)
      Ja talousjuttujakin lupailen vielä tälle helmikuulle! Lasku pieneni, muttei omasta mielestä vielä riittävästi!
      Toinen tripptrapp lähti uuteen kotiin, se jäi meillä oikeastaan tarpeettomaksi niin myytiin pois! :)

      Poista
  2. Miten teillä pysyy tuo matto ruokapöydän alla puhtaana?😆 Teillä on muutenkin niin siistin näköinen koti 😊 Onko teillä ikinä kaaosta? Ota joskus kuvat ennen siivousta ja siivouksen jälkeen?😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imuroimalla :D ei siihen oikeastaan mene kun sellaista imuroitavissa olevaa likaa. Paristi tippunut mustikkaa tai puuroa, mutta ne saa kostealla pyyhittyä pois. Toi on sellainen uloskin sopiva matto, jonka puhtaanapito on kyllä tosi helppoa ! :)

      Meillä kyllä oikeastaan on aika perussiistiä, kaaostakin toki löytyy mutta pääasiass akeittiöstä tai leikkihuoneesta :D
      Mä oikeastaan siivoan koko ajan vähän, että ennen siivoustakin meillä on ihan perussiistiä.

      Poista
    2. Kiva kun vastasit :) ihailen kyllä reippauttasi!

      Poista
  3. Kiitos, meilläkin oli mukava viikonloppu flamingossa perheen kanssa (myös pakollinen ikeareissu tehty) flamingo oli kyllä pettymys (vrt.saimaa) ja todella täynnä väkeä, mutta onneksi lapset tykkäsivät. Hauska tuo keittiökuva, meillä on samanlainen hellanurkkaus (ympäröity moccamasterilla ja ikean ritilällä) ja mietin kuumeisesti mitä tuonne nurkkaukseen laittaisi, nyt on pelkät öljypullot, mutta uskaltaisinko minäkin keittokirjat.... tämä nurkka on minun sisustuspainajainen, argh. Postausta eteisestä ja makkarista odotan :) Arkiset postaukset on kivoja, niitä toivon myös, ja reseptejä! Mutta nauti nyt vapaasta ja levosta kun saat sitä luvan kanssa tehdä, tee vaikka meille (sisustus)postauksia valmiiksi, jos vauvan kanssa ei sitten aina jaksa tehdä :D Ihanaa kun sinulta tulee taas julkaisuja tiheämmin, ootte mun lemppareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi! Teidän viikonloppu kuulostaa ihanalta! Mekin ollaan miehen kanssa menossa ensi viikonloppuna kahdestaan flamingoon minilomalle! :)

      Saimaasta tykkään kyllä itekin enemmän varsinkin lasten kanssa. Mutta flamingossa se aikuisten puoli on aivan ihana!

      Toi nurkka on kyllä vaikea, mutta kokeilepa niitä keittokirjoja! Joo, sisutuspostauksia tulee, kunhan saan kuvat otettua! :)

      Poista
  4. Ihania pojat noissa kypärissään! <3 Muakin kiinnostais kalakastikkeen resepti, uusia ruokia on aina kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! :D joo, mä laitan ensi viikolla tulemaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!