torstai 5. marraskuuta 2015

Lasten välikausi !

 

Syksy on jo pitkällä, eikä meidän lasten välikausivaatteet ole vilahtaneet kuin instan puolella. Tänään viimeksi kiittelin ääneen sitä, että meiltä löytyy tosi lämminverisiä lapsia, joille siittää nollakelilläkin kuorivaatteet ja fleecehaalarit pihalle. Aika paljon hirvittäisi laittaa sinne päiväkodin pihalle lapsille uudet toppapuvut päälle. Lunta kun ei vielä ole, olisi puvut likaiset moneen kertaan ennen lumia. (ja nyt lika on sitten pahasta sen pesun vuoksi, jonka seurauksena taas puku ei ole niin lämmin) Eli kyllä niitä vaatteita saa liata, käyttöön ne on ostettu. Mutta parempi näin, että pihalla tarkenee vielä vk-vaatteissa! 

Välikauteen lapsilta löytyy kaksi settiä. Toinen setti kuivemmille ja leudommille keleille ja toinen sitten märälle ja tuuliselle. Lisäksi molemmilla on windfleecet sitten automatkoille tai kauppareissuille. 


Kenkiä on molemmilla saappaiden lisäksi kolmet ja se on ollut aika hyvä määrä. Tennarit jalassa käydään kaupassa ja kylässä, Gore Tex -lenkkarit on jalassa ulkoillessa ja Crocsin Colorlitet* on sitten vähän siistimmät kengät. Nyt muutamana aamuna kun mittari on ollut pakkasella, ollaan laitettu päikkyyn jalkaan jo tulevan talven kengät. Mutta niistä enemmän sitten siinä talvivaatepostauksessa!

Crocsit saatu

Asusteina pääasiassa on ollut käytössä Reiman rukkaset ja Polarn o pyretin lapaset. POpilta löytyy hinta-laatusuhteeltaan ehkä kaikkein parhaat lapaset! Ja tuplapakkaus on aina plussaa! Näistä Reiman rukkasista oon tykännyt myös kovasti ja samaiset hankitaan varmasti myös talveksi! Laatu on myös yllättänyt positiivisesti, sillä vaikka nämä on lapsilla päivittäin olleet kädessä, ei kangas ole kulunut lainkaan!

Pipoja löytyy taas joka lähtöön, mutta parhaimmat on kyllä olleet Name itin heijastin pipot. Ne istuu hyvin päähän ja iso heijastin on pimeillä syyskeleillä iso plussa!

Turkoosit saappaat saatu

Leudomman kelin takkina pojilla on tälle kaudelle Molon rainbow. Tosi nätti takki, jonka isoin etu on tuo osittainen tuplavetoketju. Meillä on käytössä 98cm mutta nyt jo huomaa että se on jäämässä pieneksi. Erityisesti jos alle laittaa vähän paksumpaa. Mitoitus vaikuttaa kovin pieneltä.


Takin seurana on käytetty useimmiten Kaxsin kuorihousuja, jotka bongasin kesällä aleista. Näihin luotetaan meillä takuulla jatkossakin, hinta on nimittäin ihan olematon, mutta laadultaan nämä ovat ihan loistavat! Hienosti kestää, vaikka pihalla mennäänkin usein nelivedolla! Ainoa miinus näissä on surkeat jalkalenksut, joissa on osan matkaa kangas. MOlemmissa housuissa alkaa olla kangas jo kulunut puhki, joten ihan pian joudun ompeluhommiin.

Kakkoshousuina on LIndexin kevyet kuorihousut, jotka eivät oikeastaan pidä vettä tai tuulta. Enemmänkin ne ovat suojana hiekkiksella ja pitävät pienen kosteuden pois sisävaatteista.

Tän kauden ehdoton suosikki on kuitenkin ollut poikien takit. Kakkostakit ja ne viileämpien kelien takit on nimittäin Reiman ja mä olen aika myyty näille takeille. Malli istuu meidän lapsille tosi hyvin ja kokokin sattui juuri nappiin. Takit ovat reilut mutteivat näytä isoilta. Ne ovat siistit, mutta toimivat myös loistavasti pihalla. Vesipilari takeissa on jopa 12 000. Ihan huipputakit kaikin puolin. <3

Nyt kun tämä vk-kausi on saatu vaatteiden kohdalla kasaan, onkin hyvä hetki lähteä miettimään talven juttuja. Talvi on täällä taas ihan pian, eikä meillä ainakaan olla ihan valmiita. Onneksi näillä vaatteilla tosiaan selvitään vielä hetki! Mites teidän hankinnat? Joko on kasassa?

12 kommenttia:

  1. Käytätkö sä poikien kenkiä ristiin vai onko kummallakin omat kengät joita ei vaihdella? Kun muuten vissiin vaatteet ainakin osittain yhteisiä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallakin on omat kengät. Siitä on pidetty kiinni jo ihan ekoista kengistä lähtien, sillä jalan malli on jokaisella kuitenkin yksilöllinen. Kauppakengät saattaa välillä mennä sekaisin, erityisesti jos pojat laittaa ne itse jalkaan, mutta muissa kengissä lapset ovat itsekin tarkkoja että jalassa on varmasti omat kengät! :)

      Vaatteet on sitten enimmäkseen yhteisiä. :)

      Poista
  2. Meillä ei oo aikoihin enää ostettu muita välikausihousuja kuin noita Kaxin. Ne on hintalaatusuhteeltaan ihan parhaat. :)

    VastaaPoista
  3. lämminverisiä :) mulla sitten varmaan kuumaverinen lapsi kun nollakelillä läkähtyy vk puvussa :) fleeceä hänelle ei voi laittaa ollenkaan väliin.

    VastaaPoista
  4. 4v pojalle ja kohta 3v tytölle Name it:n softshell-haalarit!! Vähän kylmemmällä villahaalarit väliin niin varmasti tarkenee.:)

    VastaaPoista
  5. Mila on kans yks kuuma"kalle" :D päälle ei voi edelleenkään laittaa windfleeceä enempää! Pari kertaa olen laittanut lisäksi makuupussin, mut pienenkin ulkoiln jälkeen Mila on ihan hiestä märkä. Mutta onneksi näin, ompahan sitten talvella vaatetta mitä lisätä. :D

    VastaaPoista
  6. Ei mulla muuta, ku että mä rakastan sun lastenvaatepostauksia :D talvivaatepostausta odotellessa!

    VastaaPoista
  7. Joo! Kenkiä ostettu kirppikseltä 3, niissä talvikengätkin. Kaikki kuin uusia ja hintaa tuli 20 e :) Sit haalarin ostin juuri Lindexistä, kakskymppiä jäi hintaa alen jälkeen :) tosin ei mikään vesikelin haalari, mutta me ollaan aika vähän vesikeleillä ulkona, kun voidaan tehdä kotosalla kyllä muutakin märässä kelissä :)

    VastaaPoista
  8. Onko teillä pojilla talveksi haalari? Miksi oot päätynyt välikauteen takki+housut yhdistelmään? Meidän 2-vuotialla haalari on kyllä ehdoton! Kauppareissulla ja automatkoilla sitten pelkkä takki!

    VastaaPoista
  9. Ihanan värikäs tuo Molon takki! :) Myös Reiman takki on kiva. Tuota voiskin aatella omallekin pojalle vaikka kevääks.

    VastaaPoista
  10. Noihin Kaxin housuihin piti tulla kommentoimaan: meillä kyseisen merkin housuja kierrättää neljän (!) lapsen piiri ja hosut kestävät, kestävät ja kestävät. Ihan käsittämättömän hyvää laatua! Jos housut maksavat sen 30e, niin ovat todellakin hintansa väärti. Jalkalenksut ovat kyllä surkeita, mutta suodaan se heille anteeksi.

    VastaaPoista
  11. Meillä on nyt ekaa kautta kaxsin housut 2v pojalla. On kyllä.ollu hyvät! Miinuksena tosin ne jalkalenkit. Ei kauaa potkupyöräillessä kestäny.. kakkoshousuina h&m:n kuorihousut. Muuten hyvät, mut jalkalenkkejä ei voi säätää :/
    Housujen seurana meillä on popin vk-takki (joka alkaa jäädä pieneksi), popin wf-takki, molon haalari ja name itin softshellhaalari. Ton softshellhaalarin ostin keväällä ylimääräsenä,.koska halusin testata paljon kehuttua softshellia. Suosittelen kokeileen! :)

    Täällä jo odottelen talvivaatepostausta! Ja miksei sisävaatepostauskin ois jees! Sulla on hyvä lastenvaatemaku 😊😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!