Julkaisin viime vuonnakin tästä aiheesta postauksen, mutten usko että tästä voi ikinä puhua liikaa. Ulkona liikkuessa ja erityisesti autolla ajaessa välillä hirvittää, kuinka pimeää ulkona onkaan. Eikä heijastimeton jalankulkija näy minnekään.
Heijastin tai heijastinliivi on oikeasti tosi halpa henkivakuutus, ja se usein takaa että auto näkee sut. Aikuinen osaa vielä itse vähän varoa, mutta pieni liikenteen seassa soheltava lapsi ei ymmärrä, ettei se autoilija ihan oikeasti näe. Eikä ne aikuisetkaan aina tajua. Seuraappa vaikka itse ulkoillessa, kuinka huonosti tummissa kulkeva ihminen näin pimeällä näkyy.
Lastenvaatteissa on usein huomioitu heijastimet aika hyvin, mutta yhtä tärkeää on sijoittaa myös niihin omiin ulkoiluvaatteisiin heijastin. Ei susta hirveästi turvaa lapsille liikenteessä ole, jos auto ei näe sua itseäsi. Yhtään hullumpaa ei myöskään ole varustaa paitsi lapsia, myös itseäsi heijastinliivillä. Ikeasta noita löytyy parilla eurolla.
Eli hei, heijastimet käyttöön nyt jokainen!
Kiitos postauksesta!
VastaaPoistaSen heijastimen tarpeen pimeällä pitäisi vielä jotenkn saada iskostettua niiden aikuisten aivoihin. Lapsilla pääsääntöisesti on heijastimia, onneksi, mutta aikuisilla todella huonosti etenkin paikoissa joissa on katuvalot.
Ajan paljon autolla ja aina tekisi mieli pysäyttää jalankulkija jolla ei ole heijastinta. Ei riitä, että aikuinen ajattelee itse osaavansa varoa autoja, ettei siksi tarvitse heijastinta.
Mutta on autoilijana todella inhottavaa huomata yhtäkkiä jalankulkija jossain (vaikkei olisi vaarana edes ajaa päälle), kun se musta ihminen vaan putkahtaa jostain esiin.
Eli heijastimet aikuisillekin!
Naamakirjassa on nyt Taikaviitta-siistii olla nolo!-ryhmä. Kannattaa käydä tsekkaamassa! ;) mahtava kannanotto heijastimien puolesta!!
VastaaPoista