keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Arkiruokaviikko

Näitä kovasti toivotaan, ja tykkään kyllä kovasti lukea myös muiden perheiden ruokailutottumuksista, joten nytpä taas vähän postausta meidän ruokaviikosta!

Nyt otin mukaan vaan arkiruokaviikon, sillä kiitos pienen jääkaapin, ei meillä enää onnistu viikon ruokaostokset kerralla, vaan ollaan jaettu niitä karkeasti viikonloppu- ja arkiostoksiin. Muutenki uudenlainen arki on vaatinut ruokien suhteen uudelleen järjestelyjä, ja oonkin ottanut tavaksi kokkailla kolme eri ruokaa kerralla, joita sitten syödään pitkin viikkoa.

Lapset syövät aamupalan, lounaan ja välipalan hoidossa, ja me vanhemmat usein otetaan niitä edellisen päivän tähteitä tai syödään työpaikkaruokalassa ja muissa lounaspaikoissa. Mä tosin olen niin pihi, että kannan töihin aina omat eväät, sillä 9euron maksaminen joka päivä tuntuu aika moiselta riistolta! 


Viikon ostokset hankitaan useimpana viikkona 150 eurolla, välillä ehkä 120 eurolla muttei oikeastaan alle. Olen kyllä kerran onnistunut hankkimaan viikon ruokaostokset meille neljälle 50 eurolla, mutta siinä piti tosiaan soveltaa ja monessa kohtaa korvata laatu määrällä. Vaikka halvempi kauppakassi miellyttääkin, panostan ruokaan ihan mielelläni ja valitsen sen kalliimman ja terveellisemmän, kuin halvan ja epäterveellisen. Tosin nää ei tietysti aina kävele käsikädessä, ja siksi kilohinnan ja tuoteselosteen syynääminen kannattaa.

Tota tuoteselosteiden lukua oon harrastanut jo aika pitkään ja nyt se tulee aikalailla luonnostaan, eikä vie kauppareissulla sen kauempaa aikaa kuin ilman sitäkään. Perusjutut kun on hanskassa, löytyy tuotteista äkkiä ne omat suosikit joita tulee sitten hankittyä viikosta toiseen. 


Tällä kertaa meidän ruokalistalla oli lohipastaa, kasvissosekeittoa, lihapullia, broileriwokkia, broilerisalaattia ja jauhelihakastiketta. Tosi helppoja peruskotiruokia siis. Arkisin suosin niitä nopean valmistusajan ruokia, sellaisia jotka lämmitettynäkin maistuu. Ison osan ruuista teen myös tuplana ja laitan sitten puolet pakkaseen, jolloin siellä on aina "hätäruokia" valmiina kun jollekin päivälle ei ehdikään/jaksa kokata.

Melkein viikottai pyöritellään myös annos sämpylöitä, joten puolet syödystä leivästä on niitä. Monesti leipä tulee korvattua myös riisikakuilla, jotka on tosi helppo antaa nälkäisille lapsille aamulla käteen. Tai syödä töissä välipalalla. Ne kun säilyy hyvin myös työpaikan kaapissa. 


Töihin tykkään myös ostaa valmisjogurtti/rahkapikareita, ne kun on jotenkin helpompia siellä kun litran purkki. Lapsille sitten tarjoillaan maustamatonta jogurttia, tai sitten tuota nytkin ostoskärryssä ollutta luonto+ mangoa, jossa ei ole ollenkaan lisättyä sokeria, ja silti se maistuu tosi hyvälle sellaisenaankin!

Tuoteselosteiden seuraamisen lisäksi tykkään seurata sitä, minkä verran ruokakassissa on lihaa, maitotuotteita ja vihanneksia. Määrällisesti kolmasosa on hedelmiä ja vihanneksia, joita meillä syödään aika paljon, Ne on myös niitä mistä monesti joutuu säästämään jos ruokakassista haluaa halvemman.

Me myös keskitetään ostoja ja valtaosa ruokaostoista tehdään lähi s-marketissa. Se kun valikoimaltaan on niin kattava, ettei Prismassa käynnille ole nykyisin tarvetta!


Nämä arkiruokaostot kustansi 107 euroa, tosin mukana oli mun huuhaa-ostoja, kaksi lehteä, kimppu kukkia ja pullo Hyvää päivää -juomaa. Näihin paloi 18e eli oikeasti ostot oli 90 euron luokkaa. 

24 euroa meni hedelmiin ja vihanneksiin, sekä 4 euroa lasten hedelmäsoseisiin.
23 euroa maitotuotteisiin
11  euroa viljatuotteisiin ja leipään (jossa välipalakeksit 3e)
22 euroa kalaan, lihaan ja kanaan, sekä leikkeleeseen


Kovasti yritän myös keräillä ostoskoriin niitä punaisen hintalapun tuotteita, eli alennettuja. Niissä säästää monesti pitkän pennin ja näin ruokaa ei päädy samassa suhteessa hävikkiin kuin muuten. 

Kuinka tarkasti teillä suunnitellaan viikon ruokaostot? Tai eroaako arkiruuat viikonloppuruuista? 

p.s käytiin tänään katsomassa yhtä ihanaista taloa. Jokohan se olisi se meidän THE TALO ?

12 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut Bonne-hedelmäsoseita? Ne ovat 100€ hedelmää ilman lisättyä sokeria. Itse käytän näitä mielummin kuin bona/piltti purkkeja ja hintakaan ei ole kuin himpun korkeampi kuin lasipurkeissa olevat (jotka joutuu vielä raahaamaan keräykseen käytön jälkeen). Ja onhan ne 100% aitoja! Itsekin ostan paljon -30% tuotteita, useimmiten herkkujuustoja tms. mitä ei tulisi normihinnalla ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ne on kyllä hyviä! Mutta meillä lapset syö noita soseita suoraan purkista esim aamupalaksi. Ja noi bonnet on aika löysiä niin ei toimi sellaisenaan. Mutta puuroon sekoitetaan varsinkin sitä omenaa usein!

      Bonat ja piltit jää meilläkin hyllyyn, ihan vaan sen lisätyn sokerin vuoksi. Muksun soseissa sitä ei ole ollenkaan. :)

      Poista
    2. Bonan soseisiin ei ole lisätty sokeria. Eikä nykyään enää moneen Pilttiinkään, Bonaan ei ole ollut ainakaan 4 vuoteen. Ja hirmunen kasa tullut myös uusia luomu hedelmäsose "pusseja" myös ilman lisä sokeria 😊
      En tarkoita etteikö Muksu olisi siis myös hyvä, mutta halusin oikasta jos joku vinkkejä lukee täältä. Nimim.sokeri natsi 😃

      Poista
    3. Hannamariille tiedoksi, että myös Marlilta löytyy vastaavia 100% soseita, ovat litrahinnaltaan halvempia kuin bonnet :) Meillä usein Marlin mangososetta kaapissa litran purkki, sitä sit puuron päälle tai talkmurujen päälle. :) Myös muksuja löytyy aina kaapista, tosi kätsy aamupala, jos puuron keittoon ei aina kerkeä :)

      Poista
    4. Ei oo kaikissa bonan (ja kai piltinkään) soseissa lisättyä sokeria. Esim tässä nokan eessä bonan aurinkoinen, EI lisättyä sokeria.;)

      Poista
  2. Meillä on viikon ruokaostokset samaa luokkaa, noin 100-150e riippuen miten loppu on kuiva - aineet. Me tehdään arkisin nopeasti tehtäviä ruokia (näitä aion blogiini kerätä) ja viikonloppuisin sitten vähän enemmän vaivaa vaativia. Me suunnitellaan kaikki viikon ruuat etukäteen, siltä pohjalta on helppo laatia sitten kauppalista. Syödään viikossa suunnilleen 1-2 kalaruokaa, 1-2 kasvisruokaa, 2 broileri/kana/kalkkuna, 2 punaista lihaa. Pyritään tekemään alusta loppuun itse, mutta välillä ostetaan valmiita tomaatti/pastakastikkeita tai hernekeittoa :D

    VastaaPoista
  3. Täytyypä joskus tehdä tarkempi syyni meidän perheen ruokaostoksiin. :) Ja lajitella myös ostokset omiin ryhmiin. Meillä menee myös hedelmiin, vihanneksiin ja maitotuotteisiin varmaan eniten. Vähiten viljatuotteisiin, koska keliakian takia ei leipää tule ostettua juuri lainkaan. Gluteenittomia puurohiutaleita toki, mutta ne nyt ei sitten loppupeleissä maksa paljoa, kun mies tekee puuronsa normaaleista hiutaleista.

    VastaaPoista
  4. Mä kun asun yksin, niin joskus olen järkevä ja teen just esim. arkiviikon ostokset kerralla, tai sitten vastaavasti teen viikonloppuna valmiiks ruokia joita voin ottaa töihin evääksi. Joskus sitten taas oon laiska niinkun esim. nyt, ja oon käynyt joka päivä kaupassa tällä viikolla ja ostanut joka päivä jotain valmista ja epäterveellistä evästä. :D Mutta aina ei voi jaksaa, elän niin hässäkän keskellä muuton ja muiden kanssa että annan ehkä vielä loppukuun tällaisen itselleni anteeksi. Mutta yksinhän noihin ruokiin ei nyt kamalasti rahaa mene, jos viikonloppuna vaikkapa tekee vuuallisen makaronilaatikkoa niin sitä saa syödä sit koko viikon.

    VastaaPoista
  5. Joo..ruoka on kallista, varsinkin jos haluaa syödä ja lastensa syövän monipuolisesti. Meilläkin syödään paljon hedelmiä, kasviksia ja marjoja. On siis kaksospojat ja vielä esikoispoika, joten en vielä edes viiti ajatella minkämoisia määriä nää syö murkkuna... ;)
    Vinkkinä, jos teillä päin mahdollista, kannattaa toisinaan käydä tehtaanmyymälöissä..kävin täällä meillä päin olevassa hamstraamassa leipää mm. ruisleipää erilaista 5e/10 pussia ;) ei paha! Pakkaseen sitten vaan eikä tarvi joka kauppareissu ostaa. Olen koittanut joskus jopa laatia itselle arkea helpottamaan ruokalistoja mistä helppo valkata kun lyö tyhjää..

    Pitäs itelläkin pyrkiä tuohon että käy harvoin kaupassa, mutta melkein pakko vielä ainakin 2 kertaa käydä kun pitää hamsrata vielä korvikettakin ym. vauvoille (8kk). Helpottaa ehkä kun siirtyvät samaan ruokaan kokonaan...

    Joskus käy myös Lidlissä, ja hintaeroa on...muuten pääasiassa Prismassa,

    VastaaPoista
  6. Näitä on aina mielenkiintoista lukea. :) ääh olenpas ollut sokea kaupassa..meidänkin muksu nimittäin syö tuota Arlan luonto plus mustikkaa ja olen sen aina ottanut pienessä purkissa, vaikka tuota saa näköjään isommassakin! Noh pitää muistaa ensi kerralla. :)

    VastaaPoista
  7. Laittaisitko teidän kasvissosekeiton ohjeen blogiin ? :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos jugurttivinkistä! Ostin meillekin tuota mangojugurttia, on kyllä hyvää! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!