maanantai 1. kesäkuuta 2015

Meidän muutto


Meidän muutosta alkaa olla nyt jo kuukausi aikaa. Laatikot on purettu, kalusteet kasattu ja pakkausmateriaalitkin heivattu jo pois. Me ei hoidettu muuttoa ihan yksin. Jo silloin, kun tieto lähestyvästä muutosta tuli, päätettiin että avuksi otetaan ammattilaiset. Jo pelkästään se, että muuttomatka oli yli 300 kilometriä, vahvisti sen ettei tosiaankaan saataisi tätä onnistuneesti sujumaan keskenämme. Kun pakettiin lisää vielä muutenkin kiireisen kevään, pari pikkulasta ja kokopäiväisesti töissä käyvän isin, oli ammattilaisten apu ihan selviö.

Meidän valinta oli Muuttofirma, joensuulainen yritys, joka tekee kuitenkin muuttoja ympäri Suomen. Muuttofirma on meille tuttu yritys jo parilta aiemmalta muutolta, joten yhteyttä otettiin heihin nettisivuilta löytyvän lomakkeen avulla. Yhteydenotto Muuttofiman puolelta tulikin nopeasti, ja alustavasti sovittiin Pasin kanssa muuttojärjestelyistä jo puhelimessa ja kunnolla ne tarkentuivat sitten kirjallisella sähköpostiin tulleella tarjouksella. Muuttopäivä päätettiin, tilattiin iso kasa laatikoita ja alettiin pakkaamaan.



Mä itse ajattelin viidenkymmenen laatikon riittävän. Onneksi luotin ammattilaisiin, sillä Muuttofirman Pasin veikkaus 90 laatikosta osui aika oikeaan. Viimeisen laatikot pakattiin vajaiksi, mutta yhtään laatikkoa ei jäänyt yli. Selvästi se laatikko/asuinneliö pitää aika hyvin paikkansa! Laatikot saapuivat Muuttomiehen tuomana hyvissä ajois ennen muuttoa. Lumi oli vielä maassa, ja vasta muutamat tavarat oli laitettu laatikoihin. Siitä alkoi meidän muutaman viikon mittainen pakkausrupeama, joka huipentui viimeisen illan pakkauspaniikkiin, jolloin viimeisiä tavaroita pakattiin aina puolille öin!

Me päädyttiin Muuttofirman Pasin suosituksesta isoon muuttorekkaan, jotta kaikki tavarat mahtuisivat kyytiin varmasti. Vaikka muuton aikaan rekka tuntuikin täyttyvän jo meidän tavaroista ääriään myöden, kuulin että kyytiin olisi helposti mahtunut vielä toinen samanlainen määrä tavaraa! Lisäksi, koska haluttiin hoitaa pakkaus ja purku itse, otettiin avuksi vain kaksi muuttomiestä lastauksen ja purun ajaksi. Tämä toimi meillä hyvin, mutta laiskalle muuttajalle täydenpalvelun muutto olisi ihan loistava! Mitään ei tarvitsisi tehdä itse, senkun kertoo mitä pakataan ja minne ne sijoitetaan, niin ammattilaiset hoitavat kaiken puolesta.

 
Pakkauksessa apuna meillä oli paitsi punaisia pinottavia muovilaatikoita, myös kuplamuovia, pakkauspaperia, pakkausmuovia ja voimapaperia. Vaikka joitain tavaroita pakattiinkin vähän heppoisemmin, selvittiin me muutosta ilman mitään hajoamisia ja rikkoutumisia. Näiden varalle Muuttofirmalla on kuitenkin oma vakuutus, joten ainakin itsestä tuntui turvalliselta antaa omaisuus toisten käsiin.

Meillä autoon pakkaukseen ja purkuun meni molempiin se pari tuntia. Pisin aika kului huonekalujen kantamiseen, sillä 90 muuttolaatikkoa oli kasattuina rekkaan jo alle kymmenessä minuutissa! Kalusteet kasattiin rekkaan siististi ja kunnolla, joten pelkoa niiden kaatumisesta ei ollut. Erilaiset kuormanauhat ja peitot takasi tavaroiden paikallaan pysymisen ja turvallisen kuljetuksen. Vaikka auto näyttikin täyttyvän meidän tavaroista, olisi katosta saanut laskettua alas eräänlaisia hyllyjä, joiden päälle tavaraa olisi saanut kasattua vielä lisää. Nyt hyötykäytössä oli vain auton lattiatila.


Koko muuton jälkeen, Muuttofirman pojat hakivat vielä tyhjät laatikot meiltä kotoa Lahdesta ja nappasivat vielä matkaansa ylijääneet pakkaustarpeetkin, jotka sitten hyvitettiin jälkikäteen saapuneella laskulla. Aika sujuvaa eikö?

Muutto ei koskaan ole ihan piece of cake, mutta nyt se oli ainakin meillä hieman odotettua helpompi! Muuttofirmasta voi nyt tykätä myös Facebookissa! Täällä! Sivuille tipahtelee tasaisesti hyviä vinkkejä pakkaukseen ja muuttamiseen liittyen.

Yhteistyössä:

8 kommenttia:

  1. Blogiasi oli ennen mukava seurata! Nykyisin itseäni on alkanut ärsyttää se, että jokainen postaus sisältää mainoslinkkejä ja muuta roinaa. Mihin on hävinnyt hyvänmielen aito blogi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi, ja pahoittelen että et viihdy enää blogin parissa. Ennen minulla oli enemmän aikaa päivittää blogia, joten ei-yhteistyöpostauksiakin oli enemmän yhteistöihin verrattuna. Nyt jako on n. puolet ja puolet. Edelleen koen oman blogini aidoksi hyvänmielen blogiksi, ja vaikka yhteistöitä onkin enemmän, on ne silti aitoja ja kontekstiin kuuluvia. :)

      Poista
  2. Hurja määrä laatikoita! :) Hyvä vinkki tuo laatikko per asuinneliö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta! Niimpä, päti aika hyvin ainakin meidän tavaroilla! :)

      Poista
  3. Meillä oli myös kyseinen muuttofirma käytössä omassa muutossa, muuttomatkakin oli lähes yhtä pitkä kuin teillä. Ei voi myöskään kuin kehua, kaikki toimi loistavasti ja helpotti kyllä muuttamista melkoisesti. Saman kaupungin sisällä voisi vielä muuttaa omin keinoin, mutta näillä matkoilla on kyllä minusta todella järkevää kääntyä ammattilaisten puoleen! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että teilläkin on hyvä kokemus!
      Mä olen ihan samaa mieltä, että kaupungin sisällä voisi vielä muuttaa itsekseen, tosin silloinkin saattaisin tilata muuttoauton ainakin isommilla tavaroille. Ja noi laatikot oli valtavan käteviä!

      Poista
  4. Hyvännäköinen peppu tuossa yhdessä kuvassa. On sulla kivasti vierähtänyt tosiaan aika peppuja silmäillessä ;) Ihan ilokseen sitä varmasti muutettu. Onnea uuteen kotiin. Kivannäköinen sisustus muuten teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Eipä siinä paljon peppuja ehtinyt katsella :D
      Ja kiitos! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!