keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uusi ruokapöytä tuli taloon!

Loppuvuodesta se viimein saapui, jo syyskuussa Askosta tilattu uusi ihanaihanaihana Twist-pöytä. Nyt se on seisonut meidän "ruokatilassa" jo pari viikkoa, enkä voisi olla tämän rakastuneempi.
Valkoinen pöytä ei monen mielestä ole se parhain valinta lapsiperheeseen. Mekin pitkitettiin ostoa näinkin pitkään, vaan koska pelättiin poikien tuhoavan uuden pöydän pinnan. Ainakin tähän asti pelko on ollut turha, sillä kumpikaan poika ei ole koskaan hakannut pöytää ruokailuvälineillä, eikä ole aloittanut sitä uuden pöydän tultuakaan. Tätä uutta korkeakiiltoista pöytää on myös paljon helpompi pitää puhtaana, kuin sitä edellistä maalattua ruskeaa. 

Pöydän kokokin muuttui. Vaikka edellinen oli tätä pöytää vain 20x10cm pienempi, tuntuu uusi pöytä niin tilavalta ja isolta! Tuolit mahtuvat vaivatta pöydän alle ja syömiseen on reilusti tilaa, ilman että vieressä istujaa sohisi koko ajan kyynärpäillä! 



Pojille hankittiin playtrayden tilalle nuo pilvitabletit, ja tällä hetkellä ne ovat juuri oikea valinta helpottamaan poikien ruokailua. Silikoni pysyy hyvin pöydällä mutta on tarvittaessa helposti irrotettavissa ja pestävissä. Voimakkaat ruuat (edes tomaattisose!) ei värjää ja lasten lautaset pysyvät hyvin paikallaan. Niin käytännölliset kuin playtrayt olivatkin sormiruokailijoille, petyin aika pahasti niiden laatuun. Nämä KG:n tabletit taas ovat lunastaneet lupauksensa helppokäyttöisyydessa, ja mikä parhainta, ne miellyttävät myös esteetikon silmää! Taidanpa hankkia näitä vielä toisetkin kappaleet varastoon!


Myös lattia me on suojattu enimmiltä poikien sotkuilta. Ikean muovinen lattiasuoja, oli erityisesti sotkuisimpina ruokailujen harjoitteluaikoina ihan korvaamaton. Sen pintaa uskaltaa pyyhkiä tehokkaammillakin siivousaineilla kuin arkaa parkettia. Suojan pinta ei myöskään mene miksikään, vaikkei kaatuneita maitoja heti ehtisikään pyyhkiä. Tämän nykyisen pöydän alle suoja on himpun verran pieni, mutta koska se alkaa muutenkin olla melko tarpeeton, taidetaan jättää hankkimatta uusi ja siirretään tämä vanhakin piakkoin varastoon tai kiertoon. 



Vähän kyllä haaveilen vielä matosta tuon ruokailuryhmän alle.. Se taitaa kuitenkin vielä pitkään olla ihan turha ostos, sillä edelleen aika usein pöydän alta saa pyyhkiä ruokia ja maitoja pois. Jos vaikka sitten kymmenen vuoden päästä?

36 kommenttia:

  1. Teillä on aina niin nättiä niin nättiä! :)

    Ostin pojalle tuollaisen pilvialustan mustana joskus puoli vuotta sitten. Se oli minusta tosi raivostuttava. Ajattelin myös, että jes siinä pysyy lautanen paikallaan ja niin edelleen, mutta lapsesta on vaan tosi kivaa nostella pilveä reunoista ja pureksia sitä ja se liikkuu paikaltaan se alusta ja mitä nyt sitten :D. Ehkä isompana sitten. Nyt ostin Decolasta sellaisen lasipintaisen alusen, joka ei liiku kyllä mihinkään. Se on ollut toimiva ja nätti. Tosi nätti tuo ruokapöytä!

    -tyttöankka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tyttöankka! <3
      Joo, mä vähän veikkaan ettei meilläkään se olisi pienempänä toiminut.. Lautasiakin voitiin käyttää vasta joskus reilu yksvee.. Mutta nyt tabletit pysyy paikallaan ihan loistavasti!

      Poista
  2. Ihana pöytä! Meillä on kyllä ollut matto ihan alusta asti ruokapöydän alla :D Sellainen karvalankamatto vielä. Helposti siitä saa ne muutamat tippuneet ruoat harjattua pois. Sit jos on enemmän, niin näytetään imuria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on! :D Ehkä mä oon sitte vaan vähän laiska :D

      Poista
  3. On kyllä kiva pöytä! Me itse asiassa mietittiin tätä samaa mutta diskattiin se noiden "kulmakolojen" vuoksi. Ajateltiin että niihin menee kaikki ruokaröntit :D mutta mites on?

    Meillä on muuten ruokapöydän alla Askosta ostettu sellainen matto, joka on oikeasti tarkoitettu ulos ja on siis tosi helppo pitää puhtaana! Hyvin irtoaa ketsupit ja kaurapuurot ja se on tosi helppo myös imuroida. :)

    Tosi raikkaan näköinen tuli teidän olkkarista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, epäroin vähän samaa, mutta materialisti-minä halusi sen silti, koska oli vaan suosikkipöytä kaikista muista! :D Ainakaan vielä ei ruoka erityisesti ole tuonne päätynyt, mutta pöytä onkin ollut meillä vasta vajaa kuukauden.. Katsotaan miten siihen vielä menee hermot! :D

      Toi askon matto voisikin olla meillekin vaihtoehto! Kiitti vinkistä!

      Niin tuli, tuntuu olkkarikin isommalta!

      Poista
  4. Tyylikäs uusi pöytä teillä! Meillä on tuo Ikean lattiasuoja ruokapöydän alla, helpottaa sotkujen siivoamista huomattavasti. Ja meillä on itseasiassa mattokin, mikä on oikeasti käytännöllinen sillä se estää ruuanmurujen leviämisen ympäri asuntoa :D Ja kun on tuo lattiasuoja lasten tuolien alla niin ei mattokaan mene (pahemmin) sotkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi voisikin olla hyvä vaihtoehto laittaa matto lattiasuojan alle! Nyt otin suojan jo jokin aika sitte pois, katsotaan miten paljon sitä ruokaa lattialle päätyy! :D

      Poista
  5. Tosi kivan näköinen pöytä! :) Ja hei mistä nuo pilven malliset tabletit on? Haluan samanlaisen kun meidän 5kk vanhalle alotetaan kuukauden päästä kiinteät :)

    VastaaPoista
  6. Ihana pöytä :)! Mie tykkään just tollasesta kiiltävästä valkeesta. Vaikka meilläkin on kiiltävä valkonen, niin ihmeen vähillä jäljillä ollaan selvitty vaikka Eetu on paukuttanut :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuisihan toi kestävän! Ja kuulemma voi vahata jos tulee kolhuja! :)

      Poista
  7. Mä just valittelin miehelle kuinka typerältä keittiö näyttää kun ei oo mattoa, mutta minkäs teet. Täydellinen pöytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sanos muuta! Varsinkin talvella niitä mattoja kaipailisi! :)

      Poista
  8. Todella tyylikäs ja sopii teille todi hyvin! :)
    Sitä vain ihmettelin että miksi saitte pöydän vasta nyt, jos syyskuussa tilasitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina!
      Toimituksissa kesti jostain syystä.. En tiiä mistä se oikeestaan johtui, mutta heti syyskuussa sanottiin että toimitukset menee tammikuulle.. o.O Onneksi saatiin jo aiemmin! :)

      Poista
  9. Kaunis! Mulla kans toi sama, että haluaisin maton ruokaryhmän alle...mutta en tiedä kannattaako kolmen lapsen kanssa :D Sellasia yleismattoja kyllä olis,jotka vois tarvittaessa pestä juuriharjan kanssa pesuhuoneessa...hmm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiii.. Onhan se vaan helpompi ilman mattoa :D Mutta oon mäkin nyt kallistumassa siihen, että silti laitettaisi matto.. Voihan se olla, et pysyisikin hyvänä! :)

      Poista
  10. Meillä on samanlainen pöytä ja oon ihan rakastunut siihen 😍 nuo poikien ruokailuvälineet vaikuttaa kyllä tosi fiksuilta, kohta meilläkin aletaan sormiruokailee niin täytyykin rupea etsimään hyviä varusteita 😛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! <3 Joo noi on tosi kätevät! Lautaset pysyy hyvin paikallaan noiden päällä!

      Poista
  11. Mä ostin myös meidän tytöille nuo samaiset tabletit (samassa värissä) toissa jouluna ja on muuten ollut hyvät. Esikoisella se on ollut aktiivikäytössä yli vuoden ja tuplilla puoli vuotta (?) eikä tosiaankaan mitään jälkiä ole tullut. Todella hyvät!

    VastaaPoista
  12. Pysyvätkö nuo tabletit siis paikoillaan vai saako lapsi ne irrotettua? Ovatko ne jollain lailla kiinni pöydässä? On kyllä ihanan raikkaan näköistä teidän keittiössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tuon nostettua pois, on siis ihan vaan silikonia ilman mitään kiinnitysjuttuja. Mutta tuo ei vaan kiiltävän pöydän päällä liiku minnekään, ja pitää hyvin lautaset paikallaan. :)

      Poista
  13. meillä on sama suoja ollut useamman vuoden, enää kohta 4v ei tarvitse sitä ruokapöydän alla, niin siirrettiin se miehen työtuolin alle jotta parketti säästyisi. toimii myös siinä sit :D
    /kippuralla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Ja eikös toi oikeasti olekin lattiasuoja työtuolin alle? :D muistelin että niin siinä ainakin luki!

      Poista
  14. Ihana pöytä! Mun on pitäny hommata meille nuo pilvitabletit mutta en oo vieläkään saanu aikaseks, nyt on sitten kuopus kerenny jo paukuttaa pöydän pinnan piloille :D Tuommosta lattiasuojaakin on mietitty mutta no, sama tarina että on aina jääny.. Meillä on siis matto pöydän alla ja kaikki aina ihmettelee sitä, kun meillä kuitenkin heitetään ruokaa lattialle ihan urakalla :D Mutta ihmeen hyvänä se on pysyny, ja se on toisaalta ehkä sellainen materiaali ja väri että ei lika niin hyvin erotu. Ja tietysti sieltä pitää kaikki tiputetut ruuat noukkia aina kaikkien ruokien jälkeen ja tarvittaessa pyyhkästä puhistusaineella.
    Teillä on muutenkin tosi kaunis koti! Ja oli muuten varmaan teidän poikien uni- ja leikkihuoneet mitkä innoitti minutkin siirtämään http://hetkenvaan.blogspot.fi/2015/01/unikokeilu-lastenhuoneet-uusiksi-ja.html meidän lapset samaan huoneeseen nukkumaan (vain rauhoittuminen, ei leikkiä siellä) ja sitten se leikkihuone erikseen riehumiseen. Toistaiseksi yöt ei oo kovin mainiosti menneet vielä, mutta ei ne oo koskaan menneet. Ikinä, vaikka esikoinen on yli kolmevee.. Mutta minusta oli hyvä ajatus ja teillä on ainakin tainnu toimia että on unihommat ja leikkihommat erikseen, jospa se meilläkin joskus rauhottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin taidan nyt harkita tuota mattoa, kun kerran kaikilla muillakin se on toiminut noin hyvin!
      Ja hei kiva jos olen inspiroinut sua! Meillä tosiaan toiminut ihan mahtavasti, mutta voihan se johtua siitäkin että tuo jako on ollut meillä aina, tai pojat vaan ovat helppoja nukkujia. :D Toivotaan että teilläkin alkaa tulokset näkyä! Tsemppiä! <3

      Poista
  15. Kiva pöytä :) Meillä oli samainen lattiasuoja suunnitelmissa, mutta ei voitukaan hommata, koska meillä on lattialämmitys + parketti yhdistelmä...No parketistakin saa onneksi ruoat hyvin irti, kun heti putsaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on sama juttu, että lattialämmitys ja parketti. On käytetty silti, otettu vain välillä pois :) Nyt otettiin kokonaan pois, kun se matto tulee tilalle :)

      Poista
  16. Ihanan raikas ja tyylikäs pöytä+tuolit!:) Meillä on hieman samantyylinen ratkaisu, Maskun valkoiset Contrast-tuolit, ja Merlyn- pöytä. Hyvin on toiminut valkoinen lapsiperheessä jo kaksi vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina! :) Joo, mä väittäsin et valkoinen toimii lapsiperheessä todella hyvin! :)

      Poista
  17. Olin aikeissa hankkia ne playtrayt, mutta siis millä lailla olivat huonolaatuisia? On ne kuitenkin melko hinnakkaat ja ajattelin, että eivät ehkä kuitenkaan ole käytössä kovinkaan pitkään ja nyt vielä täällä maininta, että ovat huonolaatuisia niin enpäs sitten tiedäkkään...? Tytöt siis kohta 6kk ja hetki ollaan jo maisteltu soseita, mutta ajattelin sitten sormiruokailuun ja muutenkin syömisen härjoitteluun noiden olevan käteviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks, en olekaan huomannut sun viestiä!
      Playtrayt oli tosi kätevät, mutta ainakin meidän versiot värjäytyisvät todella helposti! Parin viikon käytön jälkeen ne oli ihan oranssit! :/ Jos sormiruokailee ei-värjäävillä ruuilla, niin sitten ei varmasti ongelmaa. Vesimeloni varsinkin imeytyi heti muovin pintaan, vaikka kuinka yritti samantien pyyhkiä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!