maanantai 25. syyskuuta 2017

Lastenvaatteista ja rahasta

Mikä on hyvä määrä rahaa käyttää lastenvaatteisiin. Milloin rahaa laitetaan liikaa? Millainen on kallis vaate ja milloin vaate on hinnasta huolimatta hintansaveroinen. Milloin rahaa vaatteisiin käytetään sopivasti?

kuvan vaatteet saatu kaupallisessa yhteistyössä K-Citymarketin kanssa
Nää on kysymyksiä, joita väkisinkin joutuu lasten kanssa miettimään. Me ollaan tilastojen mukaan keskituloisia, mikä omalta osaltaan helpottaa vaaterumbaa. Jokaisen vaatteen kohdalla ei tarvitse miettiä, onko mulla varaa tähän, mutta harrastan sitä useimmiten silti. Toisaalta tän varallisuuskysymyksen rinnalla pohdin aina, onko tämä vaate tarpeellinen ja välttämätön. Hutiostoksia tulee, mutta onneksi ne useimmiten ovat niitä halvempia tuotteita, jotka sitten kaiken pohdinnan jälkeen jäävätkin käyttämättä. Ostan kaiken aina reiluna, kunnon kasvuvaralla. Niin sisä- kuin ulkovaatteetkin jotta käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Esimerkiksi villa- ja fleecekerrastot saatan ottaa jopa pari kokoa isompina, ne kun ei ollenkaa haittaa vaikka ovatkin isoja.

Kun vaatetta ostaa kolmelle lapselle, ei mun mielestä voi hankkia sitä mitä huvittaa. Tai siis ei me ainakaan voida. Aika äkkiä tili huutaisi nollaa ja pitäisi miettiä millä rahalla laskut ja ruuat maksetaan. Yksikään vaate ei mun mielestä ole tämän arvoinen ja tuollainen rahattomuus saa ainakin itsessäni aikaan ahdistusta, eikä silloin pysty edes nauttimaan vaatteen tuomasta mielihyvästä. (koska sitähän nätit vaatteet usein tuo). Tuplille vaatteet ostetaan tuplana. Kumpikin käyttää nyt 110/116 kokoa, vaikka Rasmus onkin hieman Kasperia pienempi. Heillä ei siis ole mitään mahdollisuutta kierrättää vaatetta, mutta Justukselle onneksi pystyn osan isojen vaatteista jemmaamaan. Teen tätä varsinkin kenkien ja ulkovaatteiden kohdalla, jotka ovat niitä kalliimpia hankintoja.

kuvan vaatteet saatu kaupallisessa yhteistyössä K-Citymarketin kanssa
Jos ostaisin lapsille kaikki ihanat ja nätit vaatteet ja varsinkin uutena, oltaisiin vararikossa. Kenkiin ja ulkovaatteisiin meillä panostetaan, niillä mun mielestä kuitenkin varmistetaan se, että lapsella on kiva leikkiä pihalla ja se monesti edistää myös lapsen liikkumista. Tai yritäpä itse touhuta lumessa liian pienessä ja kylmässä haalarissa. Mä olen iloinen, että voidaan tehdä tällainen valinta. Että rahaa on ostaa se laadukas uusi haalari ihan vaan toimivuuden näkökulmasta, eikä hintalapun perusteella. Ja tiedostan kyllä, ettei se ole itsestään selvää. Käytettynäkin kuitenkin löytyy laadukkaita, tai ainakin meiltä lähtee aina toinen ulkovaatesetti kiertoon seuraavalle lapselle, kohtuuhinnalla. Toki käytettynä ostettaessa etsimiseen pitää varata enemmän aikaa, sillä aina sillä hetkellä kun vaatetta tarvitsee, ei toivottua kokoa ja mallia välttämättä olekaan liikkeellä. Mun haasteita varsinkin tuplille ostossa on se, että haluan heille monesti samantyyliset tai samanlaiset ulkovaatteet. Niitä on vaikea löytää käytettynä, kun taas Justuksen kohdalla second handia voi hyödyntää ihan toisella tavalla. Nytkun mietin, Justuksella kaikki olemassa olevat ja jemmatut ulkovaatteet ovat käytettynä hankittuja tai isoilta perittyjä.

Isojen poikien kohdilla ostan lähes kaiken uutena. Olen huomannut, ettei käytettynä vaan löydy tämän kokoluokan vaatteita. Muutamat kollarit, neuleet ja farkut ovat kirppareilta. Ja koska kulutus on aika infernaalista varsinkin housuissa, ei meillä tosiaan käytetä mitään merkkivaatteita, ei kotona eikä kylässä. Isojen poikien sisähousujen kerskiarvohinta on varmaan 8e, sillä hyödynnän myymälöiden ota 3 maksa 2 tarjoukset, sekä pengon aina alerekit. Paidoissa keskihinta on varmaan 15e sillä ne myös kestävät selvästi pidempään, ja osan säilön vielä odottamaan Justuksen käyttöä. Isoilla on Noshilta useampi paita, Kappahlilta jokunen newbie ja Cubukselta, Minimizelta ja Lindexiltä jotain yksittäisiä. Housut ovat mywearin, Kappahlin, Lindexin ja Noshin. Kummallakin on kahdet Papun leggarit, mutta niitä ei käytetä juurikaan kuin kaupungilla siistimpinä housuina. 

Justuksen kaapissa taas valtaosa vaatteista on kierrätettyä. Ostan hänelle paljon vaatetta fb-kirppareilta, mutta myös tutuilta. Justuksella on enemmän Gugguuta ja Papua kuin isommilla pojilla, sillä häneltä ne saa vielä laitettua eteenpäinkin. Mutta silti Justuksenkin kohdalla suosin enimmäkseen ihan perushintaista vaatetta. Lindexiä, Noshia ja Polarn o Pyrettiä. Kun katsoin Justuksen kaappiin totesin, että yli 80% hänen vaatteistaan on second handia.

Minkä verran lastenvaatteisiin sitten menee meillä rahaa? Mä katsoin elokuun tilitietoja ja laskin että olin ostanut lapsille kaikkiaan 215 eurolla. Justukselle Lindexiltä 40 eurolla perusvaatteita, Noshilta 30 eurolla yöpuvun ja isoille Noshilta vajaalla 40 eurolla ribbipaidat. Loppu 95e oli mennyt Fb-kirppareille Justuksen popin wf-haalariin (25e) , kahteen paitaan (25e)  ja housuihin (10e) sekä yhteen Noshin bodyyn (10e) ja Rasmuksen popin wf-takkiin (25e). Näiden lisäksi ostin vielä paikalliselta fb-kirpulta Justukselle Noshin paidan ja Reiman toppatöppöset yhteensä 11 eurolla. Ja myin pieneksi jääneitä lastenvaatteita itse 150 eurolla. 

Sanoisin, että tuo kuukausi oli hyvin tyypillinen lastenvaatehankintojen osalta. Syyskuu taas näyttää ihan erilaiselta, kun isoille ostettiin toppapuvut (280e), Justukselle kuorihaalari (50e) ja kaikille Metsolan talvipipot (á 36e) ja vielä pitäisi alesta hakea Kasperille talvikengät (50e) ja bongailla isoille fleecehaalarit. Mutta mitään perusvaatetta ei taas tarvita lainkaan. (onneksi)

Unihaalari saatu Raila Design
Keskimäärin mä luulen, että katetaan lastenhankinnat lapsilisärahoilla ja eteenpäin myytyjen vaatteiden tuloilla. Halvemmallakin ihan varmasti pääsisi ja varsinkin nyt kun olen kotona, huomaa ettei sisävaatetta tarvitse olla lainkaan niin paljon kuin piti päiväkodissa. Mutta toisaalta tykkään, että kaapissa on reilusti vaatetta, sillä vaikka pyykkiä pestäänkin kolme kertaa viikossa, tulee ne viikattua takaisin kaappiin vain kerran viikossa.

Huomaan, että kuluttamisess asiirrytään meillä kokoajan ekologisempaan suuntaan, mikä mun mielestä on ihan mahtavaa. Aloin paikkailla isojen läpipuhki hajonneita housuja paikkalapuilla, jolloin ne menevät edelleen kotihousuina. Tämä on tosi paljon parempi vaihtoehto, kuin että olisi ostettu kaupasta vaan uutta tilalle. Pyykinpesuakin olen yrittänyt vähentää, mutta se on oikeastaan vasta prosessissa. En voi tajuta, miten paljon pyykkiä meillä oikein tulee! Justuksen vauvavaatteitakin odottelee iso kasa eteenpäin menoa, ja isojenkin vaatteita myin ison satsin juuri viime viikolla.

Mitä te ajattelette rahasta ja sen lastenvaatteisiin käyttämisestä? Minkä verran on liikaa ja mikä on sopiva summa vaikka housuista?

19 kommenttia:

  1. Hyvä kysymys, mikä on sopiva summa? Aikaisemmin ostin pojille vaatteita aivan liikaa, niin että ei kaikkia ehditty kunnolla edes käyttää kun olivat jo pieniä. Nyt olen keskittynyt laatuun, määrän sijasta. Ja, olenkin huomannut, että vaatteet siirtyvät enemmän seuraavalle tai sitten menvät myyntiin. Vaatteet siis säilyvät ehjänä ja jälleenmyyntiarvokin on kohdallaan. Ts, rahaa säästyy.
    En osaa sanoa sopivaa summaa, on niin henkilökohtainen asia, jokainen varmasti taloudellisentilanteensa mukaan ostaa vaatteita.
    Mukavaa alkanutta aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mulla oli ihan sama ongelma silloin tuplien kanssa! Nyt Justukselle on ostettu paljon hillitymmin! Laadulla on kyllä myös tekemistä noiden hankintamäärien kanssa, ja on just kiva kun niitä saa sitten kierrätettyä eteenpäin, sen sijaan että heittäisikin roskiin.

      Ihanan aurinkoista viikkoa sinnekin! <3

      Poista
  2. Millä kirppiksille myyt lastenvaatteita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fb-kirppareilla pääasiassa. Monikkokirppiksellä, popin kirpparilla ja paikallisella Lahti-kirpparilla. Jos ihan kivajalkakirppikselle vien, niin se on sitten Lanttila! :)

      Poista
  3. Itsellä on tapana ostaa alennusmyynneistä jo seuraavaa kokoa lapsille. Todella harvoin ostan mitään täydellä hinnalla. Vanhempi käyttää tällä hetkellä 110/116 kokoa ja nuorempi 98/104. Jokin aika katselin mitä puuttuu 120/128 koon vaatteista ja aika hyvin näyttää olevan perusvaatteita kasassa. Nuoremmalle tulee todella harvoin ostettua mitään uutta, isosiskon vanhat vaatteet käyvät hyvin. Itsellä on tapana ostaa vähän liikaa vaatteita vanhemmalle, mutta kaksi käyttäjää niillä vaatteillakin on. Leggingsejä välillä täytyy nuoremmalle ostaa, kuluvat helposti puhki tai jos pihalla kaatuu. Ulkovaatteet ja kenkiä myös pyrin alesta ostamaan. Lapsilla on n. 2 vuotta ikäeroa ja ovat samaa sukupuolta. Olisi mukava ostaa kirppiksiltä enemmän vaatteita, mutta harvoin löytyy siistejä/ uudenveroisia vaatteita isommille lapsille. Jotenkin tuntuu, että fb- kirppiksillä vaatteet ovat melkein saman hintaisia kuin mitä kaupoissa alessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Alennusmyynnit ovat kyllä huippujuttu! Mä en kesän aleista vaan löytänyt oikein mitää 😕 fb-kirpuilla tosiaan hinnat nousee välillä pilviin, mut varsinkin toi popin-kirppis on aika kohtuuhinnoissa! :)

      Poista
  4. Hei! Jos fleecehaalarit on vielä etsinnässä niin suosittelen Prismassa! Lasten osastolla on kauniit lasten fleecet niin haalarina kuin kaksiosaisen. Materiaali erittäin pehmeä ja lämmin! Hinta oli haalarille alle 13€ :)

    VastaaPoista
  5. Pisti silmään tuo Justuksen yöhaalari, jonka hinta 30€. Mun silmiin erittäin kallis yöhaalariksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai playsuit se taisi olla nimeltään 😊 onhan se tietysti aika paljon, mut Noshista maksan ihan mielellään enemmän kuin perus markettihaalarista.

      Poista
  6. Sopivaa summaa on tosiaan vaikea sanoa. Sanoisin että summan pitää kestää tarkastelu kuun lopuksi :D
    Esikoisella oli aikoinaan hirveesti vaatteita! Nyt on parin vuoden ajan järjestänyt ja nyt onkin hyvä tilanne. Yhteenaikaan saatiin tosi palon kiertovaatteita, mitkä jäivät kotivaatteiksi.. No eipä niitä montaa kertaa pidetty. Nyt kiertovaatteet esim serkuilta ovat pääasiassa ulkovaatteita. Muutoin tyttöjen vaatekaapit alkavat näyttää hyvälle, vaatetta on muttei pursuile liiasta. Merkit. No pääasiassa mun käsialaa. Tytöt saavat vaikuttaa kankaisiin ja mieluisaa vastetta tulee pidettyä.
    Kuopus on saanut nauttia mun tekemistä vaatteista muutamien kaupanvaatteiden ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut!
      Oon kyllä niin kateellinen kun olet niin taitava ompelemaan. Siitä on varmasti paljon iloa! :)

      Poista
  7. Tää oli mielenkiintoinen postaus! Kiva kun kerroit näin rehellisesti ja avoimesti, tuntuu että harvemmin puhutaan hinnoista ihan ääneen. Mä en ole laskenut paljonko meillä menee normaalina kuukautena rahaan lastrnvaatteisiin, pitäisi ehkä mielenkiinnosta pitää parina kuukautena kirjaa :) kuitenkin n. 95% vaatteista lapsille ostetaan varmastikin second handina, kun meidän lapsien koissa (n. 68 ja 92/98) vielä ihan hyvin löytyy. Paitsi isomman ulkovaatteet nykyään enimmäkseen uutena, että on varmasti ominaisuudet tallella. Mä ostan mielelläni merkkiä käytettynä, koska ne saa yleensä hyvin myytyä eteenpäin ja jälleenmyyntiarvo parempi kuin ei-merkillisissä, mutta uutena (paitsi korkeintaan aleista) en kyllä ostaisi esimerkiksi vauvalle mitään kolmenkympin bodya. Tässä nyt jotain ajatuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli toi ihan kivaa uutta infoa itsellekin! Merkkivaatteet käytettynä on kyllä hyvä ostokohde, niistä kun sit usein näkee et ovat kestäneet ja saa itekin myytyä eteenpäin!

      Poista
  8. Fleece on muovia, joten ekologisempaa olisi ostaa merinovillaa. Kestää paremmin myös myyntiin / pikksisarukselle.

    VastaaPoista
  9. Hei! Mitkä talvi haalarit ostit pojille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ne Reiman Stavangerit joista jossain postauksessa kirjoitinkin! Vaikuttivat hyviltä! :)

      Poista
  10. Tää oli ihan hirvittävän hyvä postaus :) Itse olen ottanut tavoitteeksi, että lastenvaate- ja tarvikehankinnat tehdään lapsilisillä + kirppismyynneillä. Myös lastenhuoneiden sisustus on tarkoitus kustantaa näillä samoilla rahoilla ja toistaiseksi se onnistuukin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!