Meidän isot pojat aloittivat päivähoidon 2.5-vuotiaina. Silloin meistä tuntui, että poikien olisi hyvä päästä osaksi ryhmää ja mukaan päiväkotitoimintaan. Mun oma pää ei kestänyt enää kotonaoloa, eikä toisaalta kestänyt talouskaan. Päiväkodissa he olivat reilun vuoden, jääden viime helmikuussa kotihoitoon. Meidän lapset viihtyivät aina päiväkodissa. Heillä oli kavereita, hoitajat olivat mukavia ja päiväkodissa tehtiin kaikkea kivaa. Aamuisin jäätiin ilman isompia itkuja ja iltapäivisin lähdettiin innoissaan kotiin. Hoitopäiviä oli viikossa viisi ja ne olivat pituudeltaan 8.5 tuntia. Viikonloput menivät hetkessä ja illat olivat herkästi kiukuttelua. Mä toivoin ja haaveilin lyhyemmästä hoitoviikosta. Näin, kuinka lapset nauttivat satunnaisista arkivapaista kanssani kotona ja olisin niin toivonut niitä olevan useammin.
Kun saatiin tietää, että odotin Justusta, päätös isojen lasten kotiin jäämisestä oli selvä. Niin ihana ja kiva kuin päiväkoti olikin, en mä hetkeäkään ajatellut, että se olisi kotia parempi. Ajatus siitä, että isot lapset jatkaisi päiväkodissa, vaikka heillä olisi mahdollisuus olla vauvan ja minun kanssa kotona, tuntui musta kurjalta. En halunnut, että isot hetkeäkään ajattelisivat, että heidät halutaan vauvan tieltä pois. Koin, että heillä olisi yhtäläinen oikeus nauttia kotona olosta ja äidin huomiosta, kuin vauvallakin.
Jotain ryhmätoimintaa nelivuotias kuitenkin jo tarvitsee ja meidän lapsille se on ollut harrastusten lisäksi seurakunnan kerho. Kerho on kolme kertaa viikossa kolmen tunnin ajan ja siellä pojat oppivat ryhmässä toimimista, askartelevat, leikkivät, laulavat ja loruttelevat. Kerhon lisäksi käydään yhdessä perhekerhossa ja leikkitreffeillä. Muuten ollaan kotona. Ulkoillaan, siivotaan, leivotaan, leikitään, askarrellaan, piirretään..
Multa usein kysytään, että eikö mun mielestä lapset näin jää ilman laadukasta varhaiskasvatusta. Ei jää. En näe päiväkodin toimintaa mitenkään laadukkaampana kuin kotona annettava kasvatus, enkä koe että päiväkoti antaisi meidän lapsille mitään, mitä he eivät nyt kotona ja kerhossa voisi saada. Mä ajattelen meidän tilanteessa myös sen niinpäin, että kaikilla lapsilla pitäisi olla myös oikeus saada sitä varhaiskasvatusta tunnetasollakin mukana olevalta ihmiseltä, jos se vaan on mahdollista. Eli omalta vanhemmalta. Niin kivaa kuin päiväkodin toiminta onkin, ei se missään tilanteessa korvaa vanhemman seuraa. Vanhemman seura voittaa askartelun kuusinolla. Kun kotihoito meillä oli mahdollista, ei mun mielestä päivähoidolle ollut mitään tarvetta.
Jos isot olisi pienempiä, heitä olisi yksi, he olisivat haastavampia, vaikeampia, vilkkaampia, tai vauva ei nukkuisi, voisin olla erimieltä. Mutta tää on vaan jossittelua. Varmasti, jos en itse jaksaisi tätä meidän arkea, pitäisi miettiä muita vaihtoehtoja. Mutta mä jaksan. Mä nautin tästä. Mä rakastan meidän arkea ja sitä että kaikki kolme lasta ovat kotona. Kukaan heistä ei jää paitsi mistään vaan kaikki kolme ovat ihan samalla viivalla huomion, kasvatuksen ja hellyyden suhteen. Mun mielestä on ihana viettää aikaa mun lasten kanssa, eikä vielä ole tullut tilannetta, jolloin tuntuisi etten jaksa kasvattaa heitä kaikkia kotona.
No jääkö mun isot sitten paitsi sosiaalistumisesta? No ei jää siitäkään. Mä olen itse ollut kotihoidossa, perhepäivähoidossa ja seurakunnankerhossa. En ole käynyt eskaria, koska se ei silloin ollut pakollinen, enkä milloinkaan ole ollut päiväkodissa. Silti mulla on aina ollut kavereita, oon ollut reipas, joskin ujo lapsi. Ja olen hyvinkin sosiaalinen. Mä en usko, että päivähoito on ainoa asia joka sosiaalistaa lasta ja tekee hänestä sosiaalisen. Mä uskon, ettei mun lapset tarvitse 30 henkistä lapsiryhmää, jotta he oppivat toimimaan ryhmässä ja olemaan yksi muista. Koulu kyllä viimeistään kasvattaa siihen, joten ajattelen, että nelivuotias voi ihan huoletta olla vielä kotona. Siellä ei tarvitse huutaa saadakseen äänensä kuuluville, saa heti kertoa asiansa äidille, ja saa olla tärkein. Lapsiryhmässä lapsi on vain yksi lapsista. Kasvattaja toki useimmiten pitää lapsesta, mutta ei hänellä ole lapseen samaa tunnesidettä kuin vanhemmalla.
Lapsen sosiaalistumista ja sosiaalisuuden rakentumista voi tukea muillakin tavoilla kuin vain päiväkodilla
Kerhon koettiin olevan meidän lapsille parempi vaihtoehto. Ryhmäkoko on pienempi, kerhossa ei ole ihan pieniä lapsia ja ajallisesti siellä vietetään vain pieni osa päivää. Mä huomasin poikien päiväkotiuran aikana, kuinka päiväkoti väsytti heitä. Onhan se selvää, että koko päivä osana isoa ryhmää väsyttää kenet vaan, varsinkin pienen lapsen, jonka tunteiden säätely on vielä ihan eri tasolla kuin aikuisen.
Mä uskon myös, että kotihoidossa meidän lapsista kasvaa tunteiden säätelyltä ja käsittelyltä fiksumpia lapsia, kuin pelkän päiväkodin käyvänä. (Eli, en sano, että he ovat fiksumpia kuin muut, vaan että he ovat fiksumpia näin kuin niin että olisivat hoidossa) Kun mä olen kolmisin lasten kanssa, pystyn sanoittamaan heidän tunteensa siinä hetkessä kun ne koetaan. Olla heidän tukena kiukuissa ja raivossa. Sanoittaa heidän tunteita ja seurata mielialoja. Olla heidän turvana ja lohduttaa joka hetkessä. Päiväkodissa samanlainen omistautuminen yhden lapsen tunteille ei ole mahdollista.
Yksilöllisyyden tukeminen onnistuu meiltä helpommin kun lapset ovat kotona, kuin että olisivat päiväkodissa. Päiväkodissa kaikkia lapsia kohdellaan luonnollisestikin samalla tavalla. Kaikkia koskevat samat säännöt ja niiden noudattamattomuuteen reagoidaan samoin. Mä olen kuitenkin huomannut, että vaikka meillä on vain kaksi lasta joita nyt kasvatetaan jo täysillä, kasvatetaan heitä monesti ihan erilailla. Lapset eivät ole toistensa kopioita, vaan erilainen temperamentti vaatii usein myös erilaisen lähestymistavan riitatilanteissa. Jos meidän kaksi lasta ovat jo niin erilaisia ja vaativat jo niin erilaisen kasvatuksen, kuinka monta erilaista persoonaa yhteen ryhmään mahtuu? Isossa ryhmässä lapsen yksilöllisyyttä ei voida ottaa huomioon samoin kuin pienessä ryhmässä tai varsinkaan kotihoidossa.
Mä myös uskon, että vaikka päiväkodilla on paljon hyviäkin vaikutuksia lapseen, on se myös todella stressaava ympäristö lapsen olla pitkiä aikoja kerrallaan. On tutkittukin, kuinka päivähoito pitää pienten lasten stressitason jatkuvasti korkealla, koko päivän ajan. Samaa vaikutusta ei ole ollut kotihoidetuilla lapsilla. Varhaislapsuus on stressinsiedon kannalta tärkeä kehitysvaihe ja silloin määräytyy pitkälle kuinka stressiherkkä lapsi myöhemmin on. Ei siis ole se ja sama, kuinka stressaavaa hoito lapsen kannalta on.
Kun päiväkotia ja kotihoitoa pidettiin vaakakupeissa vierekkäin ja vertailtiin plussilla ja miinuksilla, me huomattiin ettei päiväkoti saanutkaan niitä plussia. Se on toki mahtava paikka, kun muuta vaihtoehtoa ei ole, mutta koska kotihoito oli mahdollista, ei mikään lyönytkään sitä. Ja edelleen ajattelen näin, kun kotihoitoa on meidän lasten kohdalla toteutettu jo puoli vuotta. Aika näyttää, aloittavatko isot päiväkodissa viisivuotiaina, vai vasta sitten kun aloittavat eskarin kahden vuoden päästä. Nyt heidän paikkansa ainakin on kotona mun ja vauvan kanssa.
Mä nautin ajasta mun lasten kanssa. En toki joka hetkestä, mutta jokainen päivä tähän saakka on ollut sellainen, että haluan jatkaa tätä. Aina ei ole helppoa ja kivaa, mutta jokainen päivä on ihana. Mä saan olla mukana mun lasten jokaisessa hetkessä, kuulla heidän oivallukset ja nähdä sen oppimisen. Mä haluan olla mun lasteni kanssa. Siksi me valittiin näin. (enkä sano ettet sä haluaisi olla lastesi kanssa, vaikka teitkin toisen valinnan. Mä kerron vaan kuinka mä haluan, joten valitsin näin :) luetaanhan sanoja, eikä tulkita rivien välejä!)
Ja ei, se ei ole kilpailu kenen ratkaisu tai vaihtoehto on parempi kuin toisen. Se ei ole yksiselitteistä, mikä vaihtoehto sopii kenellekin parhaiten. Tämä on vaan tausta MEIDÄN VALINNAN takaa. En nosta itseäni jalustalle, en lyttää ketään toista. Kerron vaan, miksi me valittiin näin. Peace and love.
��
VastaaPoistaAmen. Meilläkin päädyttiin nyt sitten kotihoitoon juurikin näistä syistä mitä mainitsit. Päiväkotielämä on ihan ok, kun se nyt vaan on pakko käydä töissä. Mutta nyt kun jään kotiin, miksi ihmeessä pitäisin lapset pk:n meluisessa ja stressaavassa ympäristössä. Vaikka en vielä tiedä miten vaativa vauva meille tulee tai miten väsynyt tulen olemaan, voin melkein vannoa että tytöt saa kerhon+kodin kautta enemmän virikkeitä kuin päiväkodissa. Meillä ainakin tuntuu varhaiskasvatus olevan harmillisen olematonta, johtuen ihan isoista ryhmistä ja vähästä määrästä aikuisia. Kun sain kerho-ohjelman käteen, tuli ihan fiilis että vau! Näitäkin asioita voidaan tehdä varhaiskasvatuksessa. Aika ei mene vain ison porukan pukemisiin, pissattamisiin, syömiseen yms siirtymätilanteisiin.
VastaaPoistaKyllähän kotihoito vaatii vanhemmalta enemmän, pitää keksiä ohjelmaa, askarteluja, leikkitreffejä, käydä kerhoissa ja avoimessa päiväkodissa. Pitää huolehtia että lapsilla on ikäistään seuraa ja virikkeitä. Mutta se on mun duunia kun ne oikeat duunit loppuu!
Vaikka ihan varmasti tulen kiroamaan päätöstä pitää isot kotona vauvan saavuttua, on se takuulla paras ratkaisu lapsille ja koko meidän perheelle. :) -Elina
Amen vaan itsellesi. Toi sun virke "Kyllähän kotihoito vaatii vanhemmalta enemmän, pitää keksiä ohjelmaa, askarteluja, leikkitreffejä, käydä kerhoissa ja avoimessa päiväkodissa. Pitää huolehtia että lapsilla on ikäistään seuraa ja virikkeitä. Mutta se on mun duunia kun ne oikeat duunit loppuu! " <-- noinhan se just on. Voin vannoa että helpommalla pääsisi vaan vauvan kanssa, mutten usko sen olevan sen arvoista.
PoistaMä oon monesti miettinyt, että vaikka arki nyt tuntuu välillä tosi rankalta, eikä koko ajan jaksaisi pyyhkiä niitä peppuja vauva tississä roikkuen ja siivoilla heti perään muovailuvahasotkuja, kiittelen varmasti itseäni kymmenen vuoden päästä, kun kukaan lapsista ei enää tarvikaan mua :)
Samaa mieltä.
VastaaPoistaMikä on lähes jokaiselle elämässä tärkeintä? Perhe. Lapsille: perhe. Vanhemmat. Parasta lapsille on oma perhe ja rakkaus. Ei mikään varhaiskasvatus ole elämässä oikeasti tärkeää. Vai moniko elämänsä eläkepäivillä miettii, että oli se hyvä se päiväkoti, että kylläpä minusta tuli sosiaalinen ja yhteiskunnalle hyvä ihminen. Ei. Silloin sitä miettii niitä aikoja, jotka on PERHEEN kanssa vietetty. Se on tärkeää! Rakastava perhe, rakkaimmat ihmiset. Sosiaalisia taitoja ehtii oppia koulussa tarpeeksi. Tuhansia tasapainoisia ihmisiä on kasvatettu kotona. Kavereita voi lapsilla silti olla, ei päivähoito ole mikään sosiaalisuuden elinehto.
Päivähoito on hyvä juttu olemassansa, kaikki ei pysty hoitamaan lapsia kotona. Niin se on. Mutta päivähoitoa ei voi millään tasolla edes verrata kotihoitoon. Se on kuin äidinmaito ja korvike. Äidinmaito on parasta katsoo mistä kulmasta tahansa, mutta joskus imetys ei vain onnistu ja on turvauduttava korvikkeeseen. That's fine. Mutta ikinä missään tilanteessa ei se korvike päihitä äidinmaitoa ominaisuuksiltaan ja hyödyiltään. Sama tässä. Tyhmää että joku kehtaa edes väittää, että varhaiskasvatus kodin ulkopuolella on välttämätöntä tai parempaa kuin kotihoito. Ei varmasti ole. Se on hyvää, mutta ei parempaa. Mikään ei ole lapselle parempaa kuin aika omien vanhempien kanssa.
Ugh, olen puhunut. :D
Ugh, puhuitpa hyvin ja asiaa :)
PoistaJa vertauksesi oli mitä osuvin, ihan samaa mieltä täällä!
Jatkan vielä omaa kommenttiani.
PoistaOlen pohtinut tätä paljon ja jaan tätä pohdintaani (tarkoitus ei ole syyllistää muita). On hassua, että jos ihmiseltä kysytään mikä on elämässä tärkeintä, numero yksi, niin yleensä se on perhe. Mutta miten se näkyy elämässä? Siten, että koska halutaan pitää korkeaa elintasoa niin viedään lapset 8 tuntisiksi päiviksi päiväkotiin ja tehdään pitkää päivää töissä. Perustellaan sillä, että "on pakko koska raha" tai "pää ei kestä kotona". Ahaa. Eli eikö se perhe sittenkään ole se tärkein? Se mikä on tärkeintä NÄKYY ihmisen asenteista ja tavoitteista. Yhteiskunta joo luo kovia paineita perheille, mutta siihen oravanpyörään ei kukaan pakota menemään mukaan. Kuka sitä rahaa perheessä haluaa, vanhemmat vai lapset? En usko, että yhdellekään lapselle raha on tärkeämpää kuin vanhemmat, mutta on surullista että monelle vanhemmalle raha ja elintaso kiilaa lapsen ohi - vaikkei sitä uskalla myöntää, halutaan vaan selitellä asiaa muilla syillä. Harvalle tuntuu tulevan mieleen, että jos pää ei kestä kotona niin voisko se vika olla omien korvien välissä eikä lapsen? Itseään voi kehittää ja kasvattaa omaa kärsivällisyyttään. Lapsia kun "tehdään" niin pitää olla valmis kasvattamaan se jälkikasvunsa, ei se ole muiden tehtävä. Vanhemmat on lapsiaan varten, ei lapset vanhempiaan varten. Sääli, että jotkut tuntuu haluavan vaan parhaat palat lasten kanssa olemisesta, muu lykätään ulkopuolisille. Vaikka miksi he haluais kestää niitä huonompia päiviä yhtään sen enempää, jos ei omat vanheematkaan sitä kestä?
Sitä voi odottaa leppoisia päiviä vanhainkodissa yksin. Sinne lapset vanhempansa lykkää "vastapalveluksena". Kun on opetettu että tärkeää on raha ja se, että muut huolehtii. Sitä rahaa on vuisikymmenet kerätty, maksetaas niillä vanhainkotipaikat ja käydöön itse silloin tällöin katsomassa. Napsitaan vain parhaat palat. Sitten voi kaduttaa menetetty aika maailman rakkaimpien omien lasten kanssa. Itsepähän heille tärkeysjärjestyksen opetit. Ugh jälleen. :D
Totta, tosin pitää aina muistaa ne omatkin voimavarat. Voihan perhe silti olla tärkein, vaikka lapset päätyisi laittamaan hoitoon vaikkei pakko olisikaan. :) Tai toisaalta juuri noi työmarkkinat jhelposti ajaa pitkiin päiviin. Toki voi valita olla käymättä töissä, mutta en tiedä onko se nyt tavoittelemisen arvoista. Ehkä kultainen keskitie?
PoistaHieno kirjoitus ja etenkin tuo loppu! Jostain syystä ihmiset syyllistyy älyttömästi jos kertoo hoitavansa lapset kotona, ja alkaaa puolustelu jne. Vaikkei missään välissä oo puhuttu muista, ku omista lapsista. Komppaab tekstiä täysin.
VastaaPoistaSyyllistyminen taitaa olla hyvin tavallista kaikissa mahdollisissa aiheissa, jotka lapsiin liittyy :)
PoistaTämä oli hyvä kirjoitus. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos itsellesi! :)
PoistaHei, tässä tekstissäsi oli paljon hyvää ja sellaista mitä arvostan ja allekirjoitan itsekin.Olen ammatiltani lastentarhanopettaja, mutta tällä hetkellä kahden lapsen kanssa kotona. En osaisi varsinkaan tässä tilanteessa ajatella laittavani lapsiani päivähoiton kun pojat ovat vielä alle 3-vuotiaita molemmat. Yhteen asiaan haluaisin kuitenkin tarttua ja se on se mitä sanoit kaikkien lasten kohtelemisesta samalla tavalla herätti lähes ainoan eriävän mielipiteen kanssasi. Nimittäin kyllä päiväkotiryhmän lapset opitaan hoitajien keskuudessa tuntemaan yksilöllisesti ja sen myötä heidän käyttäytymiseen ja esimerkiksi tunteenpurkautumisiin myös opitaan reagoimaan parhaalla mahdollisella tavalla juuri kyseisen lapsen kohdalla. Toki hoitajilta ottaa aikansa oppia tuntemaan lapset ja kun heitä on paljon, on yksilöllinen kohtaaminen tietysti haastavampaa kuin vanhemmalla kotona muutaman lapsensa kanssa. :)
VastaaPoistaJoo, totta! Ja tää on kyllä ihana kuulla, että lapset otetaan huomioon yhtäläillä yksilöinä kuin osana ryhmää. :)
PoistaMeille syntyi 4vkoa sitten vauva ja isompi aloitti esikoulun nyt syksystä. Meillä ollaan eskarissa se pakollinen 4tuntia ja muuten tyttö saa olla kotona. Moni on multa kysellyt, että jatkaako vanhempi lapsi pk:ssa kokopäiväisesti. Miksi jatkaisi? Meillä harmitellaan jo tuon 4tunnin eskarin takia kun ei saa olla äidin ja vauvan kanssa. Ja vielä pitäisi koko päiväksi toinen hoitoon lykätä. Kyllä me ainakin saadaan aika kulumaan kotona. Onhan tää toki raskaalta tuntunut alkuun ja ehkä virikkeitä ollut vähämmän kun aikaa mennyt vauvan kanssa, mutta isosiskon paikka on kotona. Ihan osataan samoja virikkeitä antaa kun mitä sais päiväkodissa.
VastaaPoistaJaan kyllä sun kanssa ihan saman mietteen, että miksi hän olisikaan pidempää kuin tuon pakollisen? Ihanaa, että olette saaneet ratkaistua asiat noin, että hän pystyy olemaan lyhyitä päiviä! :)
PoistaMä uskon että isosisko saa paljon enemmän irti tuosta ajasta näin, vaikka ei virikkeitä niin paljon olisikaan, kuin jos olisi päiväkodissa. Liikaa virikkeitäkään ei ehkä ole hyvä asia :)
Meillä juuri 3- ja 5-vuotiaat aloittivat päivähoidon. Tähän asti kotona olleet kerhoillen ja yhdessä touhuten. Sydän syrjällään jätän varsinkin pienimmän hoitoon itkuisena vilkuttamaan aina vieraan tädin kanssa. Tädillä saattaa olla sillä hetkellä useampi nyyhkyttävä lapsi kainalossa. Onneksi saavat olla edes yhteisessä ryhmässä. Mekin odotamme arkivapaita ja yhteisiä metsäretkiä, fillarilenkkejä, askarteluja ym ja onneksi vuorotöiden takia hoitopäivät ei ole pitkiä. Kiitos mukavasta blogista ��
VastaaPoistaVuorotyöt antavat kyllä tosiaan kivaa liikkumavaraa hoitopäiviin! Ihanaa, että teillä lapsilla on turva ainakin toisistaan, se oli ainakin meidän lapsille iso juttu. Sydän syrjällään mietin, kuinka Justuksen käy kun joutuu aloittamaan yksin. :/
PoistaVoi kun päättäjätkin Suomessa ajattelisivat näin!! Sun pitäisi saada tämä johonkin lehteen jotta varhaiskasvatus-keskusteluun saataisiin erilaista näkökulmaa kuin mitä nyt ollaan ajamassa perhevapaauudistuksessa.
VastaaPoistaIhana oli lukea tätä 😊
Nii toivotaan, että heräisivät ennen kuin mitään päätöksiä tulee :/
PoistaNiin samaa mieltä! Meillä on reilu 2-vuotias taapero ja 5 kk vauva ja en hetkeäkään usko, että taapero jää jostain paitsi ollessaan kanssamme kotona. Päiväkoti on lapsen työ ja en näe yhtään reiluna, että lapsi olisi töissä, kun itse olen kotona. Aina ei ole helppoa kahden pienen kanssa, mutta uskon vahvasti lasten ja koko perheemme voivan näin parhaalla mahdollisella tavalla.
VastaaPoistaHyvin sanottu! :)
PoistaOli kiinnostava ja hyvä kirjoitus, varsinkin näin päiväkodissa työskentelevälle. Jos mulla ois omia lapsia, niin oon aika varma että pitäisin niitä kotona niin kauan kun pystyisin. Toisaalta oon onnellinen siitä että saan tarjota niin hyvää varhaiskasvatusta toisten ihmisten lapsille kuin pystyn. Ja ainaskin mä välitän hurjasti mun työpaikan lapsista, eikä meillä kohdella kaikkia samalla tavalla eikä kaikille päde samat säännöt, vaan jokainen pyritään huomioimaan yksilöllisesti. Tästä huolimatta päiväkoti on edelleen mun mielestä laitos, siellä ei oo samoja resursseja huomioimiseen kun kotona, ja ymmärrän tosi hyvin miksi vanhemmat haluaa pitää lapsensa kotona jos siihen on mahdollisuus ja omat voimavarat riittää. Mikä on toisaalta vähän surullista, siis se että ymmärrän sen täydellisesti, vaikka teen joka päivä töissä kaikkeni... Tästä työstä on vaan tehty liian vaikeeta, lapsia on aivan liikaa per ryhmä mun mielestä ja aikusia liian vähän ja tuntuu että semmoseen paperibyrokratiaan menee aikaa ihan kauheesti, mikä taas on pois lapsilta. Ärsyttää tehdä suunnitelmia joita ei ees ehdi toteuttamaan. Mut siis niin, kiitos tästä postauksesta, se oli tosi hyvä ja pisti ajattelemaan. Tekisin mun työt paljon paremmin jos mulla ois mahdollisuus siihen...
VastaaPoistaMun mielestä on ihana kuulla, että lapsi kohdataan myös yksilöinä! Koska huomaan että sillä on vaikutusta varsinkin toiseen meidän pojista. Heitä kun muutenkin tunnutaan tosi herkästi niputtavan ja vertailtavan toisiinsa!
PoistaMutta oon ihan samaa mieltä sun kanssa kyllä tuosta, että päivähoidossa on ihan liikaa lapsia, jotta se voisi olla laadukasta heille kaikille. Ihan hirveä harmi, sillä työntekijät ovat varmasti just sun kaltaisia, jotka rakastavat työtään ja haluavat olla lasten kanssa. Onkin kamalaa, että kaikk iaika menee sitten siihen paperinpyörittelyyn ja siirtymiin :/
Kiitos sun kommentista. Se oli ihana <3
Täällä myös yksi lastenhoitaja sekä 2-vuotiaan pojan äiti. Tällä hetkellä olen pojan kanssa kotona, vaikkakin moni jo olisi töihin paluun kannalla. Minun tapauksessani töitä ei ole vain löytynyt ja olen mielelläni ollut pojan kanssa kotona, on hän vielä niin pieni. Tunnen kyllä saavani lähioiiriltä merkkejä, että töitä pitäisi saada ja koriin ei kannata jäädä, varsinkaan, jos haaveilisi toisesta lapsesta. Nämä on niin hankalia asioita, haluan olla lapseni kanssa kotona, mutta lempeä paluu töihin tekisi ihan mukavaa! Jos saan kysyä niin milloin ajattelit palata Justuksesta töihin? Vai pysyykö hän kotona esim niin pitkään kuin isot pojat menevät eskariin? 😊
VastaaPoistaVoi ei :/ Tosi ikävää tuo ympäristön paine! Tosin muistan samaa silloin kun olin itse tuplien kanssa kotona. Se varmaan alkoi siitä 1.5 vuotiaasta kun moni tiedusteli että milloin palaan töihin/kouluun/jonnekin. Hassua, onhan lapsi tolloin vielä niin pieni.
PoistaMulla olisi toive, että olisin Justuksen kanssa kotona syksylle 2019. Hän olisi silloin jo 2.5v eikä enää ihan superpieni. Pitää kuitenkin vielä miettiä ja laskeskella, että kestääkö meidän talous. Mutta ainakin tammikuulle 2019 oon kotona :) Näistä jutuista meinasin oikeastaan kirjoittaa ihan postauksenkin, eli sellainen tuloillaan syksyn aikana! :)
Mukavia hetkiä sinne! <3
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista