sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kyllä puuro miehen tiellä pitää !




Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä HIPP:n kanssa. 

Puuro on ehkä kustannustehokkain ruoka mitä olla voi. Meillä sitä syödään monissa eri muodoissa, niin aamu-, väli- kuin iltapalaksikin. Usein myös lounaaksi. Isot pojat rakastavat erityisesti riisipuuroa, mutta syövät laidasta laitaan niin kaura-, ohra-, kuin mannapuuroakin. Puuroa taidetaan meillä syödä jossain muodossa vähintään kerran päivässä. Yleisimmin puuro tarjoillaan illalla, näin ollaan toimittu oikeastaan aina, ihan siitä saakka kun isot pojat täyttivät puoli vuotta. Iltapuurosta onkin muodostunut lapsille yksi tärkeistä iltarutiineista. Kaupallisessa yhteistyössä HIPP:n kanssa, kerron teille vähän tarkemmin meidän perheen puurohetkistä. Postauksen lopusta löytyy vielä ohjeet superkivaan arvontaan!

Puuro on mun mielestä ehdottomasti parhainta iltapalaa lapsille. Se on täyttävää, terveellistä ja sen saa valmistettua nopeasti. Vaihtoehtoja lisukkeeksi on ihan valtavasti, ja jos perinteisin kaurapuuro ei maistu, on variaatioita lukematon määrä. Kaurapuuro vedetään meillä useimmiten voisilmällä tai marjoilla, riisipuuron sekaan laitetaan sokeria ja kanelia tai hedelmäsosetta ja mannapuuro menee aina ehdottomasti soseen kanssa. Lapset eivät itse pääse päättämään söisivätkö iltapalaksi mielummin jotain muuta kuin puuroa, mutta he saavat valita minkä kanssa puuro syödään. Tällä tavoin lapsellekin tulee fiilis, että hän itse valitsee mitä syö.



Mä itse olen hurahtanut ihan täysin tuorepuuroihin, ne on helppo laittaa jääkaappiin illalla lasten käytyä nukkumaan ja syödä sitten aamulla silmät ristissä. Valmis aamiainen jääkaapissa on ainakin mun aamujen pelastus, sillä usein aikaa omalle aamiaiselle tai varsinkaan sen kokkaamiselle ei juurikaan ole. Ja kaikki varmaan tietää, mitä tapahtuu jos äidin aamiainen jää välistä. Täällä meillä ainakin kiukkukäyrä nousee hetkessä, jos maha on tyhjä.

Meillä valmistetaan puuroa kerralla iso satsi. Ollaan aina suosittu luomuhiutaleita puuroissa, sillä mun mielestä ne vaan maistuu parhaalta. Lisäksi tykkään ajatuksesta, että lapset saavat mahdollisimman puhdasta ravintoa, ilman haitallisia torjunta-aineiden tai -myrkkyjen jäämiä. Mua ilahduttaa, että luomupuuroja löytyy myös vauvoille, esimerkiksi HIPP:ltä. Nämä vauvojen puurot ovatkin parhainta puuroa vauvoille, sillä niissä on otettu ihan erilailla huomioon vauvan ravinnolliset tarpeet, kuin tavallisessa puurossa. Erityisesti perheen pienimmille valmistetussa HIPP:n luomupuurossa on esimerkiksi lisättynä rautaa, d-vitamiinia, kalsiumia ja omega 3 rasvahappoja. Sen ravintotiheys on myöskin suunniteltu juurikin vauvan tarpeita ajatellen, kun tavallisessa puurossa kokonaisuus on enemmän aikuisen tarpeita vastaava. Lastenpuuroissa laadunvalvonta on myöskin ihan eri tasolla verrattuna vaikka tavallisiin hiutaleisiin.  Isojen poikien vauva-aikana aloitettiin puurot juuri näillä hienoiksi jauhetuilla vauvapuuroilla, nekun tuntui uppoavan lapsille paljon rakeisempaa peruspuuroa paremmin. Puurojauhe on tosi sileää, vielä sileämpää kuin itsejauhetuista kaurahiutaleista tuleva jauhe. Puurosta tulee ihanan samettista ja vauvan on helppo tutustua sen avulla uuteen rakenteeseen ja makuun.

Kiva lisä puuromarkkinoille on ollut nuo pussipuurot, joita kuvissakin näkyy. Näihin Justus pääsee tutustumaan vasta vähän isompana, mutta kaksoset ovat jo pitkään olleet ihan myytyjä näille. Ostetaan pussipuuroja usein retkelle tai kauppareissun yhteydessä välipalalle. Pussipuurot on tosi käteviä myös reissussa, sillä ne lämpiävät pusseineen päivineen kuumavesihauteessa, ja ne saa helposti syötettyä vauvalle ilman lusikkaa ja lautasta. Tarvittaessahan puuron saa puristettua lautasellekin, mutta ainakin meillä pussista syöminen on se juttu. Pussit säilyvät huoneenlämmössä joten niitä voi pitää varuiksi matkassa vaikka hoitolaukussa. Enenmmän HIPP:n lastenruokavalikoimista kannattaa kurkistaa heidän sivuiltaan, facebookista tai instagramista!


Tällä kertaa iltapuurona oli tarjolla poikien suosikkipuuro, maitoon uuniss avalmistettu riisipuuro, joka herkuteltiin HIPP:n smoothiesoseen kanssa. Justus maisteli pari lusikallista kaurapuuroa, muttei oikein vielä syttynyt rakenteelle. Kolmas poikamme taitaa olla henkeen ja vereen tissimiehiä, sen verran huonosti soseet ja puuro hänelle uppoavat.

Miten teidän puuron syönnit? Tykäättekö ja syöttekö?

Postauksen alussa kerroinkin haastavani teidät mukaan yrittämään luomupuuron syönnin maailmanennätystä. Ennätystä yritetään 6.9 ja silloin olisi tarkoitus herkutella luomupuurolla ihan koko perheen voimin! Nyt kannattaa myös jakaa Instagramissa kuva teidän perheen puurohetkestä, sillä kaikkien kuvan julkaisseiden kesken arvotaan superiso HIPP-luomuruokapaketti, josta riittää syömistä koko loppuvuodeksi.

Skabaan pääsee mukaan jakamalla luomupuuroannoskuva omassa instassa häshtägeillä #luomupuuronME ja #hippsuomi sekä tägäämällä @HiPPsuomi kuvaan. Arvonta suoritetaan 7.9 kun ME-tulos on selvillä.

Hurjasti onnea kilpailuun!
Meidän annoskuvakin tulee löytymään tuolloin omasta instastani @nellienoor , sieltä sitten kurkkimaan, mikä puuro onkaan oma suosikkini!

Jos HIPP-luomulastenruuat on vielä uusi juttu, kannattaa suunnata hakemaan tuotemaistiaisia ja lisätietoa Jumbon ja Iso-Omenan K-Citymarketien lastenruokaosastoilta, Jumbosta 6.9 klo 14-19 ja Iso-Omenasta 6.9 klo 14-18



Yhteistyössä HIPP



2 kommenttia:

  1. Me ollaan oikea puuroperhe :) Kaikki tykkää ja erityisesti 8kk vauva, söis puuroa vaikka ämpärillisen jos antais. Kohta 4v esikoinen syö kaiken puuron mielellään kanelisokerilla mutta välillä laittaa pikkuveljen soseita puuroon. Oman painonpudotusprojektin alettua oon alkanut itsekin syömään puuroa aamulla poikien kans. Hyvin saa energiaa lounaaseen asti. Oon löytäny sellaisen herkkupuuron että oksat pois, kookosmaitoon keitetty Alku-kaurapuuro marjojen kans. Niin hyvää et aamuherätyksetkään ei tunnu niin pahalta kun saa sitä aamupalaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro on kyllä hyvää monessa eri muodossa! Jämistä tehdään joskus sämpylätkin ja ne vasta hyvää onkin! :)
      Kiitos vinkistä! Tuo kuulostaa kyllä niin hyvältä, että pakko ostaa meillekin ja testata!

      Poista

Kiitos kommentistasi!