tiistai 13. kesäkuuta 2017

N E L J Ä V E E



Tänä aamuna klo. 8.44 tulee kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun Rasmus syntyi ja teki musta ensimmäistä kertaa äidin. Kuusitoista minuuttia myöhemmin syntyi vielä Kasper, ja olin saanut reilussa vartissa kaksi maailman täydellisintä pikkupoikaa tähän maailmaan!

Tämä kulunut neljä vuotta on ollut aivan ihana. Ollaan saatu tutustua näihin kahteen mahtavaan tyyppiin, seurata heidän kasvuaan ja kehitystään, olla heille ne tärkeimmät ihmiset, ihmetellä heidän yhteyttä ja kemiaa, yllättyä joka päivä vaan uudestaan ja uudestaan kuinka älykkäitä ja ihmeellisiä lapsia ollaankaan tehty. Rasmus ja Kasper ovat paitsi itse kasvaneet näiden neljän vuoden aikana, mutta kasvattaneet myös meitä vanhempia. Niin ihmisinä kuin äitinä ja isinäkin. 

En voisi ihanampia lapsia itselleni toivoa, nää tyypit saa mut niin kihisemään kiukusta kuin pakahtumaan rakkaudesta. Heidän kanssaan joka päivä on uusi ja ihmeellinen. Täynnä uusia ja erilaisia miksi-kysymyksiä, pullollaan oivalluksia ja ihmettelyä.

Nämä kaksi tyyppiä saavat minusta esiin sen parhaimman. Ihan huippua, että saan olla juuri heille äiti. Ihanaa neljättä syntymäpäivää rakkaat, täydelliset, ihmeelliset poikani; Rasmus ja Kasper. 


Mikä sinun nimi on?
R: Ahmush K: Atter
Mikä sinun lempinimi on?
R: Ahnuli K: ukkelikukkeli
Kuinka monta vuotta olet?
R: Näin, (näyttää neljä). Eli monta? Neljä. K: yks kaks kolme neejä!
Kuka sinun paras kaveri on?
R: Appeli K: Ahmuts
Ketä sinun perheeseen kuuluu?
R: Appeli ja äiti ja isi. Ja juttuts! K: Tyttö! Ja Ahmuts.
Mikä on paras lelu?
R: Iso lentokone ja petuniauto K: Iso kilpa-auto
Mikä on paras leikki?
R: Junarata K: Päämajaleikki ja vauvaleikki
Mitä sinä tykkäät tehdä ulkona?
R: Leikkiä lumiaurarekalla. Lasken liukumäkeä. Tykkään kun Kalle heiluttaa mua. K: Tykkään leikkiä. Tykkään tehdä lahjoja. 
Mikä sinun lempiruoka on?
R: Lihapullat! ja NAKKI! Nakkikastike. K: Lihapullat ja ruoka.
Mikä on paras herkku?
R: Karkki ja nakki. K: Karkki ja poppari
Mitä sinä tykkäät tehdä äidin kanssa?
R: Minä tykkään kilpailla. Pelaan äitin kanssa autopeliä. K: tykkään kattoa iltapäivällä ryhmä hauta. Tykkään leikkiä äitin kanssa junaradalla. 
Mitä sinä tykkäät tehdä isin kanssa?
R: En osaa tietää. K: tykkään leikkiä isin kanssa. Tykkään leikkiä autotallilla. 
Mitä haluat tehdä kesällä?
R: Haluun pomppia ampotiinilla. Syödä nakkia. Mennä papan kanssa mökille uimaan. K: HAluan maalata ja mennä iltapäivällä junalla. Ja haluun lentää lentokoneella. Ja haluun kattoa ryhmähauta.



14 kommenttia:

  1. Ihanat <3 onnea pojille :) Nuo lasten haastattelut on ihan mahtavia juttuja! Pitäisi taas haastatella meidänkin kolmeveetä ;)

    -Nyyti

    VastaaPoista
  2. Ihania vastauksia pojilla! Onnea neljävuotiaille!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa synttäriä suloisille pojille!!<3<3 Tämä asia ei nyt tähän liity, mutta kävitte heliannalla kuvattavana niin saitteko häneltä hyvää palvelua? Itselle jäi hänestä vähän ikävä kuva.. viesteihin ei vastattu kuin monen päivän viiveellä, lupailtiin soittaa takaisin kun ei soitto hetkellä pystynyt puhumaan, mutta lupailuiksi aina jäi. Ihmetytti vain sellainen asiakaspalvelu. Meillä kävi niin, että elämäntilanne muuttui päälaelleen emmekä sen vuoksi päässeet kuvattavaksi niin matkatoimistoon vedoten ei varausmaksua saatu takaisin. Toivottavasti teillä oli parempi kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, ompa harmi! Meidän kokemus oli kyllä tosi hyvä, molemmilla kuvauskerroilla! :)

      Poista
  4. Niin suloiset pojat.<3

    VastaaPoista
  5. Onnea pojille <3 mulla on muutaman viikon vanhempi tyttö, ja olisin kiinnostunu teidän poikien puheenkehityksestä. Onko kuinka epäselvää ja korvaavatko kirjaimia toisilla? Hyvää kesää teille kaikille :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinkin tästä kirjoittaa ihan oman postauksen!
      On vielä varsinkin vieraiden korvaan välillä epäselvää, varsinkin jos innostuvat jotain selittämään 😄 ärrää ja ässää korvaavat. Joissain tavuissa joku kirjain korvataan toisella, vaikka muut kirjaimet osaavatkin sanoa.

      Ihanaa kesää sinnekin!

      Poista
  6. Onko teijän pojilla todettu joku puhehäiriö? Kirjoittelusi perusteella eivät nelivuotiaiksi kauheen hyvin puhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole :)
      Yllä olevasta karsittu tietty kaikki ylimääräinen höpinä. Ihan ikätasonsa mukaisesti puhuvat. ;)

      Poista
    2. Ihan normaalilta tuo puhe ainakin täm postauksen perusteella vaikuttaa. En tiedä miten paljon muita postauksia on jossa puheesta kerrotaan. :) tai ei oma seitsemän vuotiaanikaan luultavasti tuon kummemmin kysymyksiin vastaisi. Ja ihan normaalisti puhuu ja on oppinut puhumaan.

      Poista
    3. Kauheasti en ole puheesta kyllä kirjoittanut. Ainakaan pitkään aikaan. Se onkin nyt lisätty tuonne tuleviin postauksiin! :)

      Poista
  7. Eikai nyt neljävuotiaan epäselvän puheen takia vielä välttämättä puhehäiriöstä puhuta. Meidänkin poika pian 4v. ja puheessa vielä monia äännevirheitä, minkä tekee puheesta varsinkin tuntemattomalle epäselvän. Puhe on kehittynyt viiveellä ja äänteet tulevat myös sen myötä viiveellä. Tärkeintä kuitenkin, että lapsi ymmärtää puhetta ja pystyy ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi. Puhe kuten muukin kehitys on jokaisella lapsella yksilöllistä. Mitä muuten 4v. neuvolassa "pitäisi osata"? Meillä neuvola lähestyy ja äitiä vähän jännittää, mitä taitoja siellä jo vaaditaankaan osattavaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei mun tietääkseni :)
      Myöhässähän pojat alkoi puhua, siitä ehkä oon joskus kirjoittanutkin. Mutta aika hyvin ovat ottaneet ikätoverit kiinni. Nyt epäselvyyttä tulee oikeestaan äännevirheistä, jotka varmaan aika tavallisia on vielä tuon ikäisillä. Eli meillä aika sama homma kuin teillä! Ite ymmärrän puhetta lähes täysin, mutta vieraat usein kokee epäselväksi. :)

      Viivaa pitkin leikkaamista, kuvioiden, rastien, plussien ja ympyröiden piirtämistä ja helmien lankaan pujottamista testattiin ainakin täällä. Ja sitä samaa kuvaa joka kolmeveeneuvolassakin oli piti sitten selittää. Äänteiden erottamista oli kans ja sitten testattiin näkö. Pallon heittäminen ja koppi sekä viivalla kävely ja yhdellä jalalla seisominen. Olikohan muuta..

      Poista

Kiitos kommentistasi!