Stressi, kiire, uunin edessä hääriminen ja hikikarpalot. Kuulostaako tutulta? Monen joulu alkaa sillä mahdottomalla keittiössä hääräämisellä. Pitää olla sitä tätä ja tuota. Tämä pitää kiehauttaa, tuo paistaa ja nämä pilkkoa. Kaiken lisäksi lapset huutaa jaloissa, mies on lähtenyt hakemaan kaupasta vielä viimeistä täydennystä ja kotikin on siivoamatta.
Olisiko kiva päästä välillä vähän helpommalla? Vaikka sen keittiössä touhuamisen sijaan keskittyä niihin tärkeimpiin? Meillä ainakin elellään juuri nyt niitä pahimpia ruuhkavuosia. Kiire on kova eikä tekemisestä ole pulaa. Ollaampa vieläpä tänä vuonna ihan ekaa kertaa aatto kotona, joten valmista pöytää ei ole tällä kertaa tiedossa. Helppo jouluateria kuulostaa ainakin omaan korvaan siis superhyvältä!
Siksipä lähdettiin mukaan Atrian ja Blogiringin kampanjaan, jossa sain tehtäväksi suunnitella ihan oman joulumenun! Päätin, että nyt valmistuu sellainen ateria, joka pöydässä näyttää esteettiseltä ja kauniilta, muttei sido äitiä tuntikausiksi keittiöön. Jouluna sitä haluaa käpertyä niiden omien murusten kanssa sohvannurkkaan katsomaan Lumiukkoa, eikä siivoilla hikihatussa keittiötä. Koska moni saattaa kaivata myös niihin perinteisiin jouluruokiin jotain uutta ja spesiaalia, on nämä reseptini höystetty pienellä twistillä! ;)
MENU
Jouluinen hedelmäsalaatti ja ruisnapit
Appelsiinikalkkunaa, bataatti- ja porkkanalaatikkoa
Pipari-aura-persimon maljat
Jouluinen hedelmäsalaatti
1 ps salaattisekoitusta
1 appelsiini
2 viikunaa
1 pkt Kulinaari kylmäsavuhärkä
kourallinen pekaanipähkinöitä
½ pakettiä tummia viinirypäleitä
½ ps tähtianiksia
1. Kuori appelniisi. Pilko hedelmät halutun kokoisiksi ja ripottele ne salaattipedille.
2. Rullaa kylmäsavu härkä leikkeleet yksittäin rullalle ja työnnä ne sopiviin väleihin salaatin sekaan.
3. Ripottele päälle pähkinät ja tähtianikset.
4. Tarjoile balsamicon ja oliiviöljyn kanssa.

Ruisnapit
1 prk chili tuorejuustoa
1 pkt Kulinaari kylmäsavuhärkä leikkelettä
1 ps tuoretta ruohosipulia
pippuria
ruisnappeja
1. Pilko ruohosipuli ja härkäleikkele pieneksi silpuksi.
2. Sekoita paketilliseen tuorejuustoa ja mausta ripauksella pippuria.
3. Lusikoi haluttu määrä ruisnappien päälle ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Appelsiinikalkkuna appelsiinikastikkeella ja karamellisoiduilla punasipuleilla
2 punasipulia
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus pippuria
1. Kuori ja suikaloi sipulit.
2. Sulata voi ja sokeri kattilassa ja lisää sipuli suikaleet.
3. Paista reilusti pehmeiksi ja lisää joukkoon balsamiviinietikka.
4. Kiehauta, ja lisää suola sekä pippuri.
Appelsiinikastike
2 dl appelsiinimehua
2 dl kermaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
1 tl currya
ripaus suolaa ja pippuria
3 rkl Maizena suurustetta
1. Kiehauta kaikki muu paitsi suuruste kattilassa.
2. Sekoita joukkoon suuruste ja anna kiehua vielä hetki hiljalleen.
Viipaloi Atria kypsä kalkkunarulla
Asettele appelsiiniviipaleita fileen ympärille ja lusikoi karamellisoidut sipulit fileen ja appelsiinien väliin.
Kaada päälle appelsiinikastike ja ripottele vielä päällä tuoretta timjamia.
Tarjoile.

Porkkanalaatikko
2 ps paistovalmis Bravuuri porkkanalaatikkoa
ripaus Anista
2 rkl hunajaa
ripaus Anista
2 rkl hunajaa
1. Sekoita ainekset kulhossa.
2. Paista pussin ohjeen mukaan.
Bataattilaatikko
3ps paistovalmis Bravuuri bataattilaatikkoa
½ tl kardemummaa
2rkl siirappia
½ tl kardemummaa
2rkl siirappia
1. Sekoita ainekset kulhossa
2. Paista pussin ohjeen mukaan
Pipari-Aura-Persimon maljat
4 annosta
1 persimon
2 dl kuohukermaa
2 dl vaniljarahkaa
200 g piparkakkuja
puoli pakettia aurajuustoa
1. Murenna piparit pieneksi muruksi.
2. Vatkaa kerma, mausta sokerilla ja lisää joukkoon rahka.
3. Silppua persimon pieneksi silpuksi.
4. Kasaa jälkiruoka kerroksiksi laseihin. Pohjalle piparia, kermarahkaseosta, persimonia, kermarahkaa, piparia ja lopuksi auraa.
Herkuttele !
Aika herkunnäköistä vai mitä? Kaikki tuon menun sisältö oli alle tunnissa valmistettu. Erityisesti nuo paistovalmiit laatikot nousivat mun suosikeiksi, niille kun ei tarvinut tehdä oikein muuta kuin työntää uuniin! Ja heti oli fiilis itsetehdystä, eikä valmisruuasta.
Atrian sivuilta löytyy muitakin ihania, herkullisia ja tuunattuna joulun menuja, joita kannattaa käydä katsomassa! Josko sieltä löytyisi jotain omaan suuhunkin maistuvaa!
Yhteistyössä:
ja
BLOGIRINKI |
Jälkkäri vaikuttaa todella hyvältä, ja nuo lasit ovat hurjan kauniit. :)
VastaaPoistaApua kun näyttää herkulliselle! <3 Olisinpa ollut teidän ruokapöydän ääressä! :D
VastaaPoistaIhania kuvia ja herkullinen menu! Tuota jälkkäriä on kokeiltava, Aura <3 :)
VastaaPoistaKiitos! Tää me tehään. Mä en myöskään halua viettää joulua keittiössä!
VastaaPoistaAi jai näyttää herkulliselta, nam! Ja kiitti vinkistä, reseptit tuli tarpeeseen! T. 1,5 v. kaksosten äiti
VastaaPoistaMmmmm! Nää oli niin hyviä <3
VastaaPoista