torstai 17. syyskuuta 2015

Paras suklaamukikakku

Lupailin teille tämän ihanan herkun ohjetta jo viime viikolla, mutta saankin tämän ulos vasta nyt. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa, vai kuinka? 

Tämä kahden minuutin mukikakku on ehdottomasti tyhjien kaappien ja yllätysvieraiden pelastus! Supernopea ja herkullinen jälkkäri, jonka ainekset löytyy varmaan joka keittiöstä!



Ohje on tehty tätä Suklaapossun ohjetta mukaillen, ja tuo Suklaapossun ohjeen kakku oli muuten ensimmäinen mukikakku, joka itselläni onnistui ja joka oikeasti maistui hyvälle! Kannattaa kokeilla siis sitäkin!

Nopea suklainen mukikakku
2 isoa kuppia

1 dl vehnäjauhoja
1dl fariinisokeria
2 rkl perunajauhoja
0,75dl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1dl maitoa
0,5 dl juoksevaa margariinia

Ohje:
1. Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään ja lisää joukkoon maito sekä rasva.
2. Sekoita kunnolla ja kaada taikina kahteen suureen mukiin. 
3. Paista mikrossa täydellä teholla n. 60-90 sekunttia, vähän riippuen mikrosta. Meidän mikrossa paras tulee 80 sekuntilla, silloin taikina jää vähän raa'aksi. Kokeilemalla löytyy parhain lopputulos!
Sitten annetaan vaan jäähtyä ja lisätään päälle pallo jäätelöä. Menee tuo kakku ilmankin, mutta jätskin kanssa on niiiiin hyvää!


Meneekö testiin? ;)

10 kommenttia:

  1. Wou! Tuota täytyy kyllä testata :) Olen aivan unohtanut mikrossa tehtävät jälkiruoat

    VastaaPoista
  2. Njam! Herkulliselta kuulostaa. Ehdottomasti pitää kokeilla:)

    VastaaPoista
  3. Laitatko tummaa kaakaojauhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuvan kakussa on urtekramin reilun kaupan kaakaojauhe, ja sillä kakusta tulee ihanan suklainen! Toimii kuitenkin myös perus oboylla, tosin silloin on paljon makeampi! :)

      Poista
  4. Ehdottomasti tää pääsee testiin jossain vaiheessa

    VastaaPoista
  5. Tein ensimmäistä kertaa mukikakun. Olipas helppoa, varmasti teen toistekin! Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä niin hyvää. Me ollaan niin herkkusuita, että ollaan keittolautasellekin tätä tehty ;) Meidän makuun paras tulee, kun pitää hiukan vajaat pari minuuttia mikrossa.. Ja jäätelöä todellaki päälle ;)

    VastaaPoista
  7. Pakko oli kokeilla! Ja oli kyllä ehdottamasti parhain suklaamukikakku mitä oon syöny! Niin mehevä ja herkullinen! :)

    VastaaPoista
  8. Oijoi, ei tällaisia saa postailla ;) kuulostaa liian helpolta ja hyvältä, testiin menee! Voi olla että itsekuri tiukoilla tällaisen helpon herkun kanssa 😊 kiitos reseptin jaosta kuitenkin!
    Jii

    VastaaPoista
  9. Kokeilimme kotitaloustunnilla. Maku sai kiitosta, jatkossa teemme kahden ohjeella neljä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!