perjantai 11. syyskuuta 2015

Normipäivä

Se kaikista normaalein. Kun ei ole sovittuna menoja, ei ole neuvolaa, ei lääkäriä, ei ostosreissua. Ei leikkitreffejä, ei harrastuksia tai kyläilyreissuja. Se ihan normaaleista normaalein päivä.
Millainen se meillä on?

Aamulla isi herää aina ekana töihin. Kaikesta yrityksestä huolimatta, pojatkin heräävät aina joko herätyskelloon tai viimeistään kahvinkeittimen porinaan. Musta on tullut viime aikoina tosi laiska aamuherääjä ja monesti jäänkin vielä torkkumaan sänkyyn, kun isi keittää poikien kanssa puurot.

Pasila-päivinä isi starttaa jo ennen seitsemää juna-asemalla ja me jäädään poikien kanssa koomailemaan kotiin. Tehdään aamutoimia ja katsellaan piirrettyjä. Pojat leikkivät ja mä selailen puhelinta. Kahdeksan on mulle se takaraja, jolloin yleensä kasaan itseni, siivoan keittiön ja teen lounasta jos se ei ole jo valmis edelliseltä päivältä. Tänä normipäivänä meillä löytyy jääkaapista broilerilasagnea, joten uutta ruokaa ei tarvitse kokkailla. 

Normipäivänä pesukone pyörii ainakin keran ja astianpesukone useimmiten kahdesti. Aamuisin laitan ne molemmat pyörimään. Oman aamupalan syön usein vasta lähellä yhdeksää ja juon samalla toisen kupin kahvia. Tällöin pojat myös pyytävät itselleen kipot talkmuruja olohuoneen lattialle, ja syövät niitä Ryhmä Hauta katsellessa.

 Aamun aikana pojat onnistuvat saamaan meille jo hirveän kaaoksen, jota harvoin jaksan alkaa aamulla ennen uloslähtöä siivoamaan. Lähteminen on aina ihan kamalaa hässäkkää, ja oikeasti tekisi mieli huokaista aina tooooosi syvään kun ollaan ovesta ulkona :D

Yhdeksän ja kymmenen välillä suunnataan puistoon joko pyörillä tai vaunuilla. Puistossa meillä menee ainakin tunti, joskus kaksikin mutta se on jo maksimi. Yhdentoistakieppeillä tullaan takaisin kotiin, useimmiten ruokakaupan kautta.


Pojat syövät oman lounaan, jonka aikana mä joko siivoan sotkut tai teen omaa lounasta. Melkein joka päivä mun lounas on salaatti, useimmiten kana-vuohenjuusto. Se on vaan parasta! Lounaan jälkeen pojat siirtyvät päiväunille parvekkeelle ja mä siivoan viimeistään kodin levällään olevista tavaroista. 1-30 kertaa käsken poikia rauhoittumaan ja laittamaan silmät kiinni. Useimmiten selvitään alle viidellä kerralla, niin tälläkin kertaa.

Kun koti on siisti mä istun sohvalle syömään. Sohvalla syöminen on ehdottomasti yksi mun huonoista tavoista, mutta se on vaan niin mukavaa! Katson Netflixiä tai Katsomoa/Ruutua. Tällä kertaa Toisenlaisiä äitejä. Pojat nukkuvat 1,5-3h joiden aikana mä teen kotitöitä, olen vaan ja hoidan blogijuttuja. Tänään niitä ei tule tehtyä vaan koko päiväuniaika kuluu kaikkeen muuhun.

Rasmus heräilee useimmiten ensin ja Kasper puolituntia myöhemmin. Tämä on ihan hyvä, sillä näin ehdin hetken keskittyä vain Rasmukseen, jolle päiväunilta herääminen on aina vähän vaikeaa. Unikiukut rauhoitellaan Ryhmä Haulla tai Youtuben hälytysajovideoilla. Kun mun annetaan siirtyä pois sohvalta teen pojille välipalan.


Tänään välipala on smoothie, joka välipalapöydässä on ainakin kahdesti viikossa. Se on niin helppo valmistaa ja nopeasti saa pyöräytettyä lasilliset meille kaikille. Välipalan jälkeen pojat leikkivät keskenään ja mä valmistelen päivällistä.

Yksinleikki ei kiinnosta, joten luetaan yhdessä sohvalla kirjoja. Kun äidistä voidaan taas irrottaa, liukenen keittiön puolelle ruuanlaittoon. Meillä on ruokana siskonmakkarakeittoa, johon kuorin ja pilkon vihanneksia, samalla kun toimin erotuomarina poikien riidoissa.

Leikit ei millään innosta, joten kaivan piirustusvälineet esiin, jotta saan ruuan tehtyä loppuun. Piirtäminen on varma nakki, ja se jaksaa nytkin viihdyttää poikia lähes tunnin. Ruoka valmistuu liedellä ja poikien piirtäessä mä viimeistelen siivousjuttuja. Meillä siivotaan jotain joka päivä, jolloin säästyn sellaiselta monen tunnin siivousrupeamalta yhtenäpäivänä! Tänään imuroidaan, järkkäillään lelut ja pestään vessa. Pojista alkaa olla jo iso apua siivoiluissa, ja usein pienellä ohjeistuksella siivoustuloskin on oikein hyvä!


Isi saapuu kotiin viiden jälkeen, jolloin syödään koko porukka. Lähdetään ruuan jälkeen lenkille tai muuten vaan ulkoilemaan. Tänään jätetään vaunut kotiin ja mennään poikien ehdoilla kevyt hölkkä/kävelylenkki. Potkupyörillä potkitaan jokovaa, joten lenkki on meille aikuisillekin oikein sopiva!


 
Kotiin tultua toinen meistä suuntaa lasten kanssa iltapesuille, kun toinen siivoaa keittiön ja tekee iltapalan. Iltatouhut meillä sujuu aika vahvasti rutiineilla, sillä on huomattu sen helpottavan poikien nukahtamista. Iltapalan jälkeen pidetään koko porukalla lukuhetki sohvalla, jonka päätteeksi pojat menevät nukkumaan. Heille luetaan vielä iltasatu, jonka jälkeen sänkyistä ei enää hypitä pois.

Meidän illat kuluu hyvin usein sohvalla. Parina iltana aina toinen on omissa harrastuksissa, mutta viime viikkoina ollaan ainakin aika tiukasti kökötetty illat sohvalla. Hyvä iltapalaa, parhain kainalo ja hyvä leffa. Parempaa illanviettotapaa ei ehkä olekaan!

19 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta! Ihan niin kuin meijän peruspäivä :) ainoo ero on tuo päiväuniaika koska tyttö ei enää nuku päivällä. Meillä kuitenkin rauhotutaan joko lukuhetken merkeissä tai katsellaan joku lastenohjelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin menee samallalailla! Joo, mä ehkä vähän kauhulla odotan sitä, kun pojatkin lopettaa unet. Nyt se on se pieni henkireikä päivän aikana :D

      Poista
  2. Aika jännä miten musta tuntuu että teidän arkipäivät on ihan erilaisia, vaikka suunnilleen samanikäinen lapsi meillä, toki teillä kaksi, mutta siis ihan kuin toinen maailma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! :D Millasia teillä sitten on? :)

      Poista
    2. Muakin kiinnostaisi tietää millaisia jos on ihan kuin toinen maailma! �� Meillä siis myös aika saman ikäinen lapsi ja aika samalla tavalla meilläkin nuo tavalliset päivät menee äidin sohvalounasta Netflixin parissa myöten ��

      Poista
  3. Hih, tuossa yhdessä kuvassa näkyy tosiaan kaikki kahtena :) Mites ruutuaika/päivä/poika? Onko sellaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan! :D
      Meillä on ruutuaika about 1h/pvä/poika. Välillä enemmän välillä vähemmän, mutta tuo tunti on mun mielestä ihan riittävä poikien ikäiselle. Monesti se myös jaetaan niin, että yksi 20min ohjelma kerrallaan. Kirjoitin tästä postauksen vuosi sitten, jos haluat käydä lukemassa ajatuksiani enemmänkin! :) http://pienenhiirulaisenodotus.blogspot.fi/2014/07/vaite-tv-vaurioittaa-lasten-aivoja.html

      Poista
  4. Näitä ihan tavallisten päivien kertomuksia on tosi kiva lueskella, kun itsekin on lasten kanssa kotona ja päivät noudattavat melko samanlaista kaavaa. :) Blogisi on muutenkin tosi kiva, oikeastaan lempparini kaikista vauva/taapero/lapsiblogeista mitä luen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Iso kiitos mukavasta kommentista! :) Näitä tulee varmasti jatkossakin!

      Poista
  5. Kiva postaus! Tällaisia on aina hauska lukea :)

    VastaaPoista
  6. Hei,
    Kirjoitit lasten proteiininsaantin liittyen kirjoituksen jokin aika sitten. Nyt hesarissa oli aiheesti kirjoitus:

    http://www.hs.fi/m/hyvinvointi/a1442206647823

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luinkin saman artikkelin eilen ja jaoin sen myös blogin FBhen! :)

      Poista
  7. Hei! Voisitko tehdän postauksen noista sun ihanista salaateista! :) Olisi ihana saada vähän ohjetta, helppo varmasti valmistaa mutta tarviis konkreettiset ohjeet, jotta tulisi tehtyä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tottakai! Se on itseasiassa ollut mielessäkin! Yritän saada sen vaikka ensi viikolle jo! :)

      Poista
  8. Kiva teksti, mutta odottelen vieläkin kirjoitusta polttareista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedän! Mä LUPAAN! että se tulee lähiaikoina! :D Pakko ottaa itteään niskasta kiinni ja kaivaa ne kuvat Drivesta! :D

      Poista
  9. kiva postau;)en oo kuulut enne talkmurosta.Mistä niitä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Suosittelen kyllä kokeilemaan! Eihän ne miltään maistu, mutta meillä ainakin lapset pitää niitä herkkuna :D Ihan kauppojen murohyllystä löytyy. Taivalkosken mylly merkki, sellanen aniliininpunainen/ruskea paketti! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!