maanantai 21. syyskuuta 2015

Meidän häät: Morsiamen meikki

Hääjuttuja!


Kesän hääputki alkaakin sopivasti olla ohi, joten hyvillä mielin voi taas sukeltaa omien häiden kuviin! Näistä hääpostauksista on tullut ihan mun suosikkeja, tekisi mieli kirjoittaa viikottain, mutta maltan silti. Kivempi ehkä, että näitä voi jatkaa pitkälle pimeään syksyyn! ;)
Toisaalta, nämä hääjutut ovat myös vaikeita, kun valtavasta kuvamassasta pitää valita ne sopivimmat ja parhaimmat. Meillä on hääkuvia kaikenkaikkiaan lähes 2000 kappaletta! 



Mutta nyt olisi vuoro meikkijuttujen. 
Mun meikkini taiteili sama taituri, joka laittoi hiuksetkin. Suosittelen muuten ottamaan meikin ja kampauksen samasta paikasta, silloin kokonaisuuden hahmottaminen on tekijällekin helpompaa. Lisäksi kampausta ja meikkiä voi tehdä vuoronperää, esimerkiksi mun hiukset pohjustettiin ja laitettiin lämpörullille ihan ekaksi ja sitten tehtiin meikki. Lopuksi valmistui kampaus.

Meikki pelotti mua ennen koemeikkiä kaikista eniten! En ole koskaan ollut toisen meikattavana, ja silmissä vilisi ne kauhukuvat, joita lähiviikkojen aikana oli facebookin hääryhmissä silmien eteen tipahdellut. Tiedättehän ne kuvat, joissa iho kiiltää ja silmät ovat eriparia.
Mulla oli muutama pinterestin ideakuva mallina, mutta onhan se silti aina erijuttu. Meikki toisen naamassa näyttää kuitenkin aina eriltä kuin omassa!



Top Studion Sanna sai kyllä rauhoitettua mut koemeikissä oikein kunnolla. Muistutteli siitä, että meikki voidaan aina pyyhkiä pois. Sitä on helppo lisäillä ja myös vähentää. Siinä ei tapahdu mitään peruuttamatonta. KOemeikin jälkeen mulla olikin oikein kunnon zenfiilis. Koemeikissä testattiin minkävahvuiset silmät tulisi olemaan ja miten hyvin pohja kestäisi. Katsottiin myös meikkivoiteen oikea sävy. Suurimman vaikutuksen muhun kuitenkin teki se, että lähtiessäni pois, Sanna lähti mun matkaan ulos katsomaan miltä meikki näyttää luonnonvalossa!

Koemeikin jälkeen mulla olikin siis hyvin luottavainen fiilis tulevaan meikkiin. Sanna painottikin, että erityisesti pitkää kasvoilla olevassa meikissä pohjustus on kaiken a ja o. Mullekin laitettiin kahta eri pohjustustuotetta. T-alueelle tehokkaampaa ja muualle vähän kevyempää. Lisäksi meikistä tehtiin vedenkestävä.


Tuleville morsioille mä suositten ehdottomasti avoimuutta. Meikkaaja ei ole ajatustenlukija siinä missä ei kukaan muukaan. Jos meikki ei miellytä, kerro huolesi. Hääpäivä on kuitenkin kerran (oletettavasti) elämässä, joten meikki on mun mielestä se juttu, joka ei saa harmittaa. Se kuitenkin vaikuttaa niin omaan yleiseen fiilikseen, kuin hääkuviinkin.

Sanna meikkasi mut Make up For everin tuotteilla. Merkki oli mulle ihan vieras, mutta ilmeisesti kyseessä on ammattilaissarja, jonka valikoimista löytyy laajin valikoima meikkejä. Sannalta löytyy muuten Make Up For Ever academyn meikkaajan tutkinto, eli taitoa varmasti löytyy!


Mä olin täysin tyytyväinen mun häämeikkiini. Päivän aikana itkin, nauroin, hikoilin, vääntelin naamaa ja tanssin pitkälle yöhön. Silti meikki vaan pysyi ja pysyi. Myönnettäköön, että se oli jopa haastava pestä pois :D Päivän aikana taputtelin kasvoja paristi kasvopaperilla, mutta puuteria en edes muistanut lisätä, vaikka Sanna sanoikin , että se olisi ehkä tarpeen. 

Vasemmalla kuva heti meikinteon jälkeen, oikealla aamuyöstä hääsviitissä räpsäisty kuva.

Hääkuvista tuli ihania, mulla oli kaunis olo ja Henkan ilme mut ensikerran hääpäivänä nähtyään on tallennettu kuviin. Se ilme kertoo mulle muuten kaiken mitä mun pitää tietää. "Vau. Sä näytät niin kauniilta. Mä rakastan sua." Jokaisen morsiamen pitäisi saada kokea tuo hääpäivänään. Eli, rakkaat kanssamorsiot, panostakaa häämeikkiin! Se on kuitenkin iso osa päivää! Ja mä voin täydestä sydämestäni suositella teille Top Studiota ja Sannaa. Itse en valitsisi enää toisin! :')


Kiitos Sanna ja Top Studio, teitte mun päivästä täydellisen! <3

Hei, ja muistakaa ettei morsiamen meikki ole ainoa juttu mikä pitää muistaa varata! Kuvien onnistumisen takaamiseksi, kannattaa myös sulhon naamaan sutia puuteria, jottei myöskään hänen naamansa kiillä. Henkkakin kävi hääpäivänä Top Studiolla kampauksessa ja "meikissä" ja eikö vaan ole hänenkin tyylinsä aika täydellisesti viimeistelty?

Lisää hääjuttuja löytyy tuolta sivun alareunasta Häät-tagin alta. Kampaus- ja hiusvärijutut täällä ja täällä ! Hiustenhoidosta täällä!

Yhteistyössä:

* hää- ja koemeikit saatu

4 kommenttia:

  1. Taas täytyy kommentoida kuinka ihania kuvia teistä on otettu. Oot niin kaunis! Ja tuo kuva, missä olette koko perhe on niin täydellinen, poikien ilmeet ja kaikki, tykkään. :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Osaatko suositella häämeikin/kampauksen osalta muita paikkoja kuin TopStudiota? Pitäisi alkaa pohtimaan omaakin häämeikkiä ja kampausta ensi kesälle pikkuhiljaa :) Onko kokemusta/oletko kuullut palautetta tuosta Hyvänolon Keskuksesta, jossa muuten asioit? Sielläkin kai häämeikkejä/kampauksia tehdään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Muita paikkoja en valitettavasti osaa suositella, itelläni oli juurikin TopStudio ja Hyvänolon keskus vaihtoehtoina! Mutta myös Prisman kampaamoa moni on kehunut, sieltäkin saa kaikki palvelut.

      Mutta mä suosittelen kyllä Sannaa ja Top Studiota ihan koko sydämestäni! Jos vielä menisin naimisiin, tietäisin mihi nsuunnata! :)

      Mulla oli ripset ja kynnet HYvänolon keskukselta ja ne oli ihan loistavat nekin! Meikistä ja hiuksista ei valitettavasti ole kokemusta, mutta osaavia naisia löytyy varmasti siltäkin puolelta! <3

      Poista
    2. Pitää varmaan tiedustella molemmista, uskoisin että hyviä paikkoja ovat :) Mistä muuten hankitte häihinne kukat? Morsiuskimppusi on aivan ihana <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!