lauantai 19. syyskuuta 2015

Leikki on sun työtä

Yksi hienoimmista asioista lapsen kehityksen seuraamisessa, on ehkä leikinkehitys. Katsoa vierestä, kuinka mielikuvituksen avulla palikka muuttuu autoksi ja kankaanpala kupissa on puuroa. Kuunnella, kuinka lapsi rakentaa leikkiään ja seurata vierestä kuinka omistautunut lapsi leikilleen voi olla.

Mulle on tärkeää, että pojat osaavat leikkiä itse, ja siksi pyrin mahdollisimman vähän ohjaamaan heidän leikkiään. Toki meillä leikitään yhdessäkin, mutta silloinkin yritän seurata poikien leikkiä, neuvomatta siinä liikaa itse. (Välillä kyllä niin toivoisi, että itsekin voisi vaan leikkiä!)

Paitsi lapsen leikin seuraaminen, toinen mikä on ihan huippua, on katsoa noiden veljesten yhteisiä leikkejä. Vaikka vielä leikitään paljon itsekseen toisen vieressä, on jo selvästi havaittavissa niitä yhteisiäkin leikkejä. Sitä kuinka vierekkäin rakennetaan samanlainen torni, ja yhteisestä merkistä rikotaan ne. Äänimerkistä vaihdetaan leluja päikseen ja vierekkäin ajetaan pitkillä junilla samanlaista ympyrää. Tuo kaksosten side jaksaa vaan joka päivä hämmästyttää!


Rasmus ja Kasper ovat valtavan monipuolisia leikkijöitä, ja olenkin iloinen, että heille on voitu tarjota leluja laidasta laitaan, ilman tiettyä sukupuoliaspektia. Meidän leikkihuoneesta löytyy sekä perinteisiä tyttöjen ja poikien leluja, että sukupuoliseutraaleja leluja. Mun mielestä on kiva, että pojat pääsevät valikoimaan leikittävät lelut omien mieltymysten, eikä meidän vanhempien lokeroiden perusteella. 

Meillä ollaan vahvasti automiehiä. Molemmat, ja kiinnostuskin on melkein yhtä kova. Erityisesti hälytysajoneuvot, työkoneet, bussit ja rekat ovat poikien mieleen, mutta käytännössä mikä vaan pärisevä pyörillä kulkeva toimii. Myös lentokoneet ja laivat ovat upeita. Koska leluja on aina ollut valittavana laidasta laitaan, eikä auto ole ollut se ensisijainen tarjottava lelu, voi ihan rauhassa sanoa poikien oman kiinnostuksen ohjanneen heitä autojen maailmaan. Toki nyt tuota kiinnostusta autetaan rakentamaan, ostamalla kaupasta niitä mieleisiä autoja, bongaamalla niitä liikenteestä ja lainaamalla kirjastosta sen aiheisia kirjoja. Mutta yhtälailla tuetaan niitä muita kiinnostuksen kohteita, ja tarjotaan uusia.


Autojen rinnalla lastemme leikeissä alkaa näkyä jo paljon roolileikkejä. Palikoita rakentaessa avuksi otetaan työkalut ja rakennuskypärä ja vauvaa työnnetään nukenvaunuissa. Vauvaa puetaan ja syötetään, välillä röyhtäytetään ja taputetaan pepulle. Kasper jopa välillä imettää vauvaansa. Rooleissa matkitaan selvästi meitä vanhempia ja imetään kaikki meidän tekemä myös leikkeihin.

Välillä pojat istahtavat leikkipöydän ääreen ja kattavat siihen astiat kummallekin. Sitten herkutellaan tomaateilla, joita välillä lämmitetään mikrossa. Liedeltä otetaan lisää ruokaa ja muistetaan varoittaa veljeä, "oijoi, poppaa! Puhalla!" Maistiaisia kiikutetaan myös äidille ja isille maisteltavaksi. Keittiön ääressä touhutaan paljon, ja se onkin varmasti meidän yksi pitkäikäisimmistä leluista, ainakin tähän saakka!


Palikat, mega blocksit, palapelit ja duplot ovat yksi ryhmä joka tällä hetkellä on vajaa 2,5 vuotiaidemme suosikkeja. Erityisesti palikoiden kokoaminen korkeaksi torniksi on suosikkileikkejä ja se jaksaa viihdyttää erityisesti Rasmusta pitkiäkin aikoja! Myös mega blocksit, joiden rakentelu on pienille vielä helpompaa kuin duplojen, näyttäytyvät päivittäin lasten leikeissä.

Riehumisleikit ovat myös poikien suosiossa. Kiipeily, kuperkeikat, hyppiminen, pyöriminen ja putkessa ryömiminen ovat superhauskoja juttuja. Erityisesti kun niitä juostaan läpi veljen kanssa, on riemu ylimmillään! Ja välillä saa mun mielestä riehuakin, pitäähän ne energiat saada purettua :D
Ja lukeminen. Sitä en ehkä leikiksi laske, mutta se on noussut nyt poikien suosioon parin viime kuukauden aikana. Tai lukemiseksi ei ehkä voi sanoa sitä kirjojen selailua ja asioiden nimeämistä, mitä pojat enemmänkin tekee. Mutta ihanaa se on silti. Kirjat kaivetaankin meillä nykyään aika usein esiin. Myös kirjastoon on päästy nyt tutustumaan enemmän, kun pojat ymmärtävät käsitellä kirjoja varoen.

Miten teidän kaksivuotiaat leikkii?

9 kommenttia:

  1. Onpa kauniita kuvia poikien leikeistä!<3

    VastaaPoista
  2. IHANAT MUMMON MUSSUKAT LEIKKIVÄT <3 <3

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu taas. Hyvät leikit pojilla ja kiva kun on aina leikkikaveri.

    Meidän 1v10kk on taitava leikkijä. Leikkii pitkiä aikoja samoja leikkiä ja leikit jatkuu ja muuttaa muotoaan. Tällä hetkellä suosituin on dublot, niillä tyttö rakentaa taitavasti linnoja ja taloja ym. Hän tekee taloihin pöytiä ja sänkyjä ja leikkii ukkeleilla ja eläimillä pitkiä aikoja. Ukkelit syö, nukkuu, pissaa, ajelee, käy puistoissa ym. Toinen lempileikki on fisher price bussi, se lastataan päivittäin ja tyypit matkustaa milloin minnekin ja käyvät tekemässä kaikenlaista. Kolmas on että pehmolelut asetetaan istumaan ja niille laitetaan ruokia, kysellään kuka ottaa mitäkin ja tarjoillaan ym. Myös kirjat ovat erittäin suosittuja, niitä luetaan yhdessä ja yksin. Meidän tyttö ei oikeastaan koskaan riehu :) Paitsi jos me vanhemmat kannustetaan ja vähän villittään tyttöä.

    VastaaPoista
  4. Mä leikin aika paljon tyttöjen kanssa. Nyt olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään ja vaan aloittamaan leikin tai näyttämään vähän vinkkejä miten jollain lelulla voisi leikkiä. Meillä tehdään paljon ruokaa leikkihellalla ja hoidetaan nukkeja. Eniten ehkä leikitään fp:n leikkitalolla ja onkin niin hellyyttävää kun Pauliina kävelee Nooran luokse ja sanoo "leikkimään talolla". Sitten kävelevät yhdessä talon luo ja aloittavat leikin :) Kaksosuus on kyllä siitä ihanaa että on aina se leikkikaveri!

    VastaaPoista
  5. Se on hyvä että annatte pojille myös mahdollisuuden leikkiä tyttöjen leluilla niinkuin nukeilla. Uskon että kaikki poikien äidit eivät osta pojilleen nukkeja. Meillä esikoinen (tyttö) on aina ollut eniten kiinnostunut autoista ja muista poikien leluista. Kakkonen joka täyttää ensi kuussa 2v leikkii enemmän nukeilla, ja siis tyttö kans. Saa nähä mistä meidän poika kiinnostuu, ikää vielä vasta 7kk

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus! Meillä on Ennillä leikit vasta pikkuhiljaa kehittymässä, toki ikääkin vuosi vähemmän. Mistä asti teidän pojat on leikkinyt tuolla junaradalla. Olen tässä vähän miettinyt tuon Brion ensijunaradan ja leikkikeittiön väliltä joululahjaa Ennille. Ikää joulun alla on jo vuosi ja 8 kuukautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jouluna poika saman ikäinen ja meil on kummatki; uuni ja ensirata paketissa jo odottamassa, että en minäkään osannu päättää kumman, mut täällä oli se ongelma, kun poika tykkää kerhoissa ja kavereilla leikkiä kummallakin jo :)

      Poista
  7. Mie oon ite ollut taas autotyttöjä aina! Nukkeleikitkin on olleet in, mut autoja rakastan aina! Prätkähiiret oli lemppareita ja tietysti ne prätkätkin. Et miksei pojatki leikkis nukeilla! :)

    VastaaPoista
  8. Musta on ollut ihanaa näin juuri päiväkodissa tänä syksynä työt aloittaneena katsoa sitä lasten leikkiä. Mikä vaan voi olla mitä vaan, ja lapset on tosi avoimia uusille ideoille. Saa pistää omankin mielikuvituksen lentämään päivittäin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!