torstai 25. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015

 
Pitkästä aikaa kuulumisia! Moni niitä onkin jo moneen kertaan toivonut, ja oon ihan hirveän pahoillani, että blogi on vietellyt aikalailla hiljaiseloa viime viikot. Joku saattaakin muistaa, että meidän hääpäivä koittaa ihan pian, joten sen kummempaa syytä hiljaisuudelle ei ole. On vaan ihan hirveä kiire! Ihana kiire, mutta silti ihan hirveä! Tällä viikolla postailen varmaan vielä paristi, ainakin yritän, mutta ensi viikon lomailen, ennenkuin sitä seuraavalla palaan sitten siihen totuttuun postaustahtiin. Toivottavasti!


Häät siis painavat päälle, eikä päähän oikein tahdo muuta mahtua. Yritän olla stressaamatta, mutta eihän siitä mitään tule. Toivon vaan, että ollaan muistettu kaikki tärkeä, sillä välillä tuntuu että mun pää vuotaa kuin seula! :D No, meillä on hääpaikka, ruoka ja vaatteet, joten eikai me paljoa muuta edes tarvita?

Mutta sitten tuohon juhannukseen. Me vietettiin hyvin perinteinen juhannus mun isovanhempian mökillä Heinolassa. Syötiin hyvin, vietettiin aikaa, ulkoiltiin ja ihan vaan oltiin. Teki tosi hyvää tuollainen pieni irtiotto kesken kaiken kiireen ja paniikin!


Pojatkin täyttivät kaksi viikkoa sitten kaksi, heidän synttäreitään juhlittiin Linnanmäellä ja kotona. Niistäkin pippaloista yritän vielä ehtiä kirjoittaa ennen häitä! POjat on muutenkin kasvaneet viime päivinä ihan hirveällä vauhdilla! Päivittäin sanavarasto karttuu, ymmärrys kasvaa ja taidot kehittyvät. Mihin katosi ne pienet tohottajat, jotka täällä vielä pari kuukautta sitten pyöri?

Meitä on nyt parin viikon ajan helpoin seurata Instagramin kautta, se päivittyy varmasti, vaikka muualle ei kuulumisia ehtisikään kirjoitella! @nellienoor

2 kommenttia:

  1. Teillähän oli mukava juhannus! Ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Muistan hyvin tuon häästressin! Mitä lähemmäksi häät tuli, sitä vähemmän päähän mahtui muut ajatukset. Ihanaa, että pääsitte rennoin mielin nauttimaan kuitenkin juhannuksesta :) Oi, tuo Happy Joe-siideri on tosi hyvää! Juon superharvoin mitään aökoholia, mutta tuota maistoin lasin kuukaudi sitten ja se oli niin raikasta, nam.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!