tiistai 19. toukokuuta 2015

Siskon Baby Shower -juhlat

Lähes heti siskoni vauvauutisista kuultuani, taisin ilmoittaa tämän miehele, että MINÄ sitten järjestän ne Baby Showerit. Syy oli ihan vain se, että itselleni järkättiin niin täydellisen ihanat vauvajuhlat, että paloin jo silloin halusta päästä järjestämään samanlaisia jollekin muulle. Lisäksi isonasiskona koin vähän velvollisuudeksenikin järkkäillä kunnon juhlat, kohta äidiksi tulevalle pikkusiskolle. Ja onhan juhlia nyt vaan niin kiva järjestellä!


Me toteutettiin juhlat nyyttäreinä, jolloin kukaan ei joutunut raatamaan keittiössä, vaan kaikki juhlijat pääsivät yhtälailla osallistumaan. Yhdessä hankittiin myös tulevalle äidille tämän haaveilema pikkulahja. Nyt tulevalla pikkuneidillä on uudenuutukainen Polarn o pyretin Windfleece-setti, sekä söpöt Newbien tossu, pipo ja lapassetit pieniä varpaita, sormia ja päätä lämmittämässä. Vaippakakun väsäilin edellisenä iltana ja ehkä paras vinkki kakun tekoon on ehdottomasti se, että jokainen vaippa pyöritellään rullalle ensin yksistään pienellä kuminauhalla ja sitten useampi vaipparulla köytetään kasaksi isommalla kuminauhalla. Kuminauhoja ei kannata säästellä, sillä mitä enemmän kuminauhoja, sen paremmin kakku pysyy kasassa. Kerrokset tuin kunnolla kiinni omasta vaippakakustani peräisin olevilla drinkkitikuilla.

Pop corn -kipot TIGER, pillit SINOOPERI, lautasliinat SINELLI, lautaset CITYMARKET

Ohjelmassa meillä oli niitä perinteisiä BS-leikkejä. Kasasin pitkän liudan vauva-aiheisia käsitteitä sekä kirjainlyhenteitä, joiden parissa vieraat sitten pähkäilivät ryhmissä. Voiton vei juhlakalun anopin joukkue, joten taitaa tuleva äiti ainakin tietää mistä niitä neuvoja sitten kysellään! Tosin pikkulinnut lauloi, että voittajajoukkue käytti googlea apunaan ;)

Tuleva äiti pääsi myös testaamaan taitojaan vaipansisällön tunnistamisessa sekä vauvanruokien maistelussa. Vauvamahan ympärystä arvailtiin myös ja jokainen vieras täytti oman Vauvaveikkaus-kuponkinsa, jossa arvasi vauvan tulevia strategisia mittoja ja nimeä. Samaan veikkauslippuun kirjattiin myös viime hetken vinkit sekä lupaukset tuleville vanhemmille.


Tulevalle äidille hankittiin kirja, johon hänelle kirjoitettiin vinkkejä ja neuvoja tulevalle vauva-ajalle. Vihkoon laitettiin ohjeet myös tulevalle isälle ja kirjattiin ylös juhlien kilpailutuloksia. Tilaa jätettiin myös äidin omille ajatuksille ja muistoille juhlasta, sekä kerättiin veikkauslaput talteen.

Yhtenä ohjelmanumerona toteutettiin myös vauvavuosilupaukset, eli jokainen vieras nosti sokkona maljasta yhden lupauksen, joka oli osoitettu tietylle kuukaudelle. Näin jokainen vieras vuorollaan muistaa tulevaa vauvaperhettä jollain tavalla vuoden jokaisena kuukautena. Itselleni jäi tehtäväksi toimittaa vaippapaketti ensi maaliskuussa! Kuukaudet ja toteuttajat kirjattiin ylös, jolloin tuleva äiti voi sitten muistutella lupauksista ;)


Tulevaa äiti myös hemmoteltiin käsihieronnalla, sekä manikyyrillä. JOutuipa hän testaamaan myös vaipanvaihtotaitonsa sokkona. Ja hienosti sujui! Vauvatavara tunistuksesta mamma keräsi täydet pisteet, joten melkoinen super-mutsi sieltä on kuoriutumassa!

Meidän juhlat oli oikein onnistuneet. Oli hyvää ruokaa, huippua seuraa ja kivaa tekemistä. Tuleva äitikin taisi nauttia. Ja mikä parasta, mukana oli paitsi niitä tulevan äidin ystäviä, molemmat siskot, anoppi, äiti, mummi ja äitipuoli. Eli melkoinen tukiverkko <3. Kiitos vielä kaikille mukana olleille! 

Oletteko te järjestäneet vauvakutsuja, tai onko teille järjestetty?

15 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää. :)
    Mä olen järjestänyt kerran ystävälleni ja oli kyllä ihan huippu kivaa järkätä niitä. :)
    Mulle ei oo koskaan pidetty vaikka salaa olen niitä toivonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyinkin googlettaessa sun blogiin ja nappasin idean tuohon vihkoon sieltä! :)
      Jospa tässä raskaudessa saisit! Vinkkaapa jollekin ystävällesi, jospa he ei vaan tule ajatelleeksi!

      Poista
  2. Miten ihanat juhlat oot järjestänyt! Mä niiin oisin halunu omiin baby showereihin tuollaista ohjelmaa! Mutta mulla oli ihan surkeet juhlat. Oli kiva nähdä ystäviä joo, mutta kun me vaan istuttiin olohuoneessa ja lopussa pelattiin aliasta. Tarjoittavat tein minä itse, koristelut kans. Toin jopa nuken ja yhden vaipan, että jos joku älyäisi pitää vaipanvaihtokisan tai jotain, mut ei. Nyt tuskin edes saan juhlia, onhan mulle jo toinen tulossa :( t. kiittämätön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh voi ei! :/ Muistelinkin et kirjoitit niistä joskus!
      Tosi harmi, toivottavasti toi juhla-tapa rantautuu Suomeen oikein kunnolla! Tollaset juhlat on vaan niin ihania! Jospa järkkäisit juhlat itse?

      Poista
  3. Niin ihana yllätys :)
    Omissa Baby Showereissanikin minut yllätettiin aivan kunnolla, en osannut arvata / odottaa yhtään. Täydelliset juhlat oli ystävät järkänneet <3

    VastaaPoista
  4. Hieno vaippakakku! Mitä kaikkee toi pitää sisällään? :) itse olen suunnittelemassa ystävälleni ensikuun alkuun myös vaippakakkua hänen babyshowereihinsa, meneekö tuohon monta pakettia vaippoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on sellainen iso paketillinen koon 2 vaippoja, pyöriteltunä ensin itsessään rullalle ja sitten kekoina tuohon muotoon. Sitten sieltä roikkuu tossut, lapaset, pipo ja muutamia hoitotuotteita. Niin ja tuo tuttipullo! :)

      Tsemppiä juhlien järkkäilyyn!

      Poista
  5. Oi, vaikuttaa kyllä tosi kivoille juhlille! :) Mulle ei järjestetty babyshowereita, ja se ehkä vähän harmittaa, koska olisin tykänny ja tykkäisin ite järjestää kyllä ystäville. Mut kyllä mä myös ymmärrän, et ei oo ihan helppo meidän porukalla alkaa järjestämään kun kaikki asuu ympäri suomea ja kaikilla omat menot ja kiireet. Ja kun ei tämä vielä ehkä ihan vakiintunutkaan suomeen ole, vaikka paljon jo järkkäilläänkin. Olisinhan voinut ne itsekin itselle järkätä, mut en sit saanu aikaseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huiput!
      Toi muualla asuminen on kyllä vaikeaa! Mullakin ystäviä ja perhettä joensuussa ja lahdessa niin meilläkin oli silloin aika pienet juhlat. Mut sitäkin ihanammat!

      Jospa sullekin seuraavassa raskaudessa tulisi? ;)

      Poista
  6. Mäkin sain vihdoin baby showerit tän kolmannen lapsen kanssa :) pitääkin niistä kertoa tuolla oman blogin puolella, kunhan tämä arki vähän tasoittuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ;)

      Poista
  7. Ihania ohjelmia! Minkälainen oli lista vauva käsitteistä ja lyhenteistä? :) En aivan saa selvää kuvasta, olisi kiva lainata tätä listaa oman siskoni juhliin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!