tiistai 26. toukokuuta 2015

Rakkaudesta Marimekkoon

Kankailla ja lahjapapereilla saa helposti tuunattua kivoja DIY-tauluja! Kuvan taulu tehty Ikean kehyksestä ja lahjapaperista. Hintaa jäi n. 8e.
Mun molemmat isoäidit ovat olleet kovia Marimekko faneja jo vuosia. Mä itse en nuorempana ollut lainkaan kiinnostunut Marimekon kuoseista, ja koin ne vaan aivan liian retroiksi itselleni. En myöskään osannut arvostaa suomalaisuutta tai näinollen hintaakaan lainkaan.

Ensin hurahdin punaiseen unikkoon. Se oli niin täydellisen ihana erityisesti pussilakanoissa. Sitten oli saatava Ratian suunnittelema laukku. Opiskeluaikana kirsin Marimekon kaukaa. Vähän se jo viehätti, mutta vähine rahoineni tyydyin Ikeaan ja muuhun halpatavaraan.

Kuosisuosikkeja kankaissa Kuvat täältä


Nyt tuntuu, että voisin ottaa Marimekolta vaikka mitä meille. Edelleen sieltä löytyy kuoseja jotka ei sykähdytä lainkaan, tai joiden koen edelleen olevan aivan liian retroja omaan makuun. Mutta enimmäkseen Marimekko on mulle aarreaitta. Joka kaupunkireissulla sinne on päästävä hypistelemään ja kurkistamaan uutuudet.

Astiasuosikit kuvat täältä


Jokin Marimekossa vaan vetoaa muhun. Ei se varmaan ole se suomalaisuus, vaikka sitäkin arvostan nyt ihan toisellalailla. Ehkä se on enemmänkin se ajattomuus. Sama mikä Iittalassa ja Arabiassa. Vaikka itse kyllästyisikin johonkin kuosiin tai malliin, johonkuhun ne vetoaa aina. Aina on odottamassa joku, joka haluaa sen itselle tarpeettoman tavaran ostaa.

Eli hyvästi rihkama, tervetuloa suomidesign.

Lastentuotesuosikit. Kuvat täältä.

14 kommenttia:

  1. Mistä oot ostanut tuota lahjapaperia? Oon kuullut, että Marimekolla on nykyään lahjapapereitakin, mutta missään en oo semmosia nähny. Täällä kans yks Marimekko-fani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin sekä boboon että tuon Citymarketista! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on ihana! Melkein toivon ihan vaan mekon vuoksi tyttöä! :D

      Poista
  3. OIIII. Minä rakastan Marimekkoa! Olen ottanut omat ensiaskeleeni tuossa iloisessa mekossa, ja se löytyy myös Lumin vaatekaapista sekä aikuisten koossa omastani. Bo Boota olen ostanut ystäville lahjaksi astiastona, sekä haluaisin kovasti meille taulun tuosta Karkuteillä printistä. Astiakaapistakin löytyy Maria, hitsi pitääkin käydä taas hamstraamassa jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanaa! Toi karkuteillä on kyllä just passeli lastenhuoneeseen! Pisara-blogin Paulan lastenhuoneessa se taitaa olla, ja olen kans himoinnut sitä siitä asti kun sen näin! :D

      Poista
  4. Oho! Ootpa kasannu hienoja marimekon kuoseja. Yleensä en kovinkaan paljon ole marimekosta tykännyt, mutta kasaamasi kuosit ovat kyllä aika buenot. Pitääpi käydä kurkkaamassa marimekossa, jos sieltä vaikka ensimmäistä kertaa jotain ostaisi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Sieltä löytyy kyllä helmiäkin! :) Mä tykkään muuten sisustuksessa tosi neutraalista, mutta muutamat tekstiilit ja astiat saa olla vähän voimakkaampaa printtiä! :)

      Poista
  5. Noi on kyllä kauniita kuoseja. Ottaa vaan päähän että ainoastaan se design on suomalaista, tavara sitten tuotetaan mm. Kiinassa..harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :/
      Toki ymmärrän tuotannon olevan siellä paljon halvempaa, mutta silti. :/

      Poista
  6. Ihana kirjoitus, kauniita poimintoja! :) Täältä löytyy sellainen Marimekko-fani, että oksat pois :D Yksinkertaisesti ilmaistuna: rakastan Marimekkoa! Tapettina meiltä löytyy valkoista Bottnaa, ja harmaata Pienet kivet-kuosia. Verhoissa mm. Heinää, Satulaa, Kaunista kaurista ym. :) Mies ei ehkä aivan täysin syty tälle mun intohimolleni, mutta enpä mäkään moottoripyöristä tykkää :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!