perjantai 8. toukokuuta 2015

Hygieenistä puhtautta kotiin Viledalla !

Mä rakastan siivoamista. Siivous on mun terapiakeino, siihen puran ärsytystä ja sen avulla rentoudun. Usein sotku ja epäjärjestys ärsyttää niin, että en voi istua alas ennenkuin kaikki ylimääräinen on poissa näkyvistä.

Uudet siivousvälineet ja -tuotteet on myös mun heikkous. Voisin viettää kaupan siivoushyllyllä tunteja ja tutustua vaan uusiin siivoustuotteisiin. Meidän siivouskaappi onkin usein paremmassa järjestyksessä kuin mikään muu kodin kaappi. Siivous on myös mun ja poikien harrastus ja pojat selvästi jakaa mun intohimon siivoiluun. Heiltä löytyy jo omat harjat siivoukseen ja omat maidot siivotaan lattioilta vähän turhankin tehokkaasti. (Kasper kaataa usein maidon lattialle ihan vaan siitä ilosta, että pääsee siivoamaan sen pois) Synttärilahjatoivelistalta löytyykin tänä vuonna pojille oma imuri, josko äiti sitten jatkossa saisi imuroida ihan vain itse! :D



Me ollaan tehty Viledan kanssa yhteistyötä jo jonkin aikaa (täällä) ja jos syksyinen postin mukana tullut siivouspaketti ilahdutti mua, niin tämä keväinen sai aikaan oikein kunnon sydämentykytyksiä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut höyrymopista, kuitenkaan sitä ei ikinä tule ostettua. Nyt saatiin se viimein Viledalta testiin ja en voi oikein sanoa muuta, kuin että olen rakastunut.

Käyttäisin tuota ihanaa desinfioijaani kaikkeen, mutta kovin varovainen olen sitä vielä puulattioille käyttämään, vaikka lakattujen pintojen pesu pienellä teholla onkin ihan sallittua. Viledan Steam höyrymoppi* on vakiinnuttanut asemansa wc- ja kylpyhuonepesuissa enemmän, sillä lattiasta oikein näkee kuinka se puhdistuu! Ja viimeistäänkin mopin kurkistaminen saa aikaan yökkäysrefleksin. Silmään niin puhtaannäköinen lattia onkin värjännyt mopin likaisen harmaaksi.



Viledan höyrymopin* mikrokuituliina on onneksi konepestävä, joten sen saa puhtaaksi helposti. Paitsi kylpyhuoneessa, moppi on vertaansa vailla myös mattoja pestessä. Mopissa on erillinen mattosuutin, jonka avulla matot saa raikastettua helposti. Mä olen todella laiska kuskaamaan mattoja pesulaan, joten tämä suutin oli vastaus mun rukouksiin.

Mopin johto on todella pitkä, joten laitetta ei tarvitse koko ajan irrottaa seinästä. Moppi on käyttövalmis sekunneissa ja höyryn voimakkuutta säädellään rungon nupista. Parasta mopissa on ehkä se, että se desifioi ilman kemikaaleja. Höyryn on tutkittu puhdistavan ja desinfioivan 99,9% bakteereista! Kun pikkulapset helposti nuolevat ja nuohoavat kaikki kodin pinnat, on mulle tärkeää ettei niitä ole siivottu vahvoilla myrkyillä.

Ainoa huono puoli mopissa oli, että koska se on tarkoitettu lattioille, pienet nurkat ja koloset oli vaikea saada puhdistettua sillä. Seinien siivoukseen moppi vielä taipui, mutta wc-istuimen pienet kolot piti jynssätä muilla välineillä.

Toinen uusi tuote jota haluaisin erityisesti korkeakiiltoisten kalusteiden omistajille suositella, on Viledan Actifibre-liina*. Niin paljon kuin meidän korkeakiiltovalkoista ruokapöytää rakastankin, saan harmaita hiuksia siihen niin helposti jäävistä rannuista. Actifibrellä pyyhkiessä loppu tulos on rannuton ja liina imaisee sisäänsä suurenkin määrän nestettä. Vaikka sitten ne kaatuneet maidot. Liina on konepestävä ja meillä sitä käytetään oikeastaan vaan ruokapöydän pyyhkimiseen. Yhtälailla sillä voisi kuitenkin puhdistaa kaakelit tai ikkunat nukattomasti ja raidattomasti. Peileille tämä liina on myöskin ihan loistotuote! Loppuunkäytetty liina hävitetään energiajätteen mukana, joten se on myös ympäristöystävällinen. 
 
 
 
Nyt kannattaa käydä tykkäilemässä Viledasta Facebookissa, sillä sieltä löytyy ohjeet, kuinka oman Steam-möpin saa nyt -20%:n alella! Tykkää Viledasta täällä.

Löytyykö teiltä siivousvälinesuosikkeja kotoa?

* tuotteet saatu.
Sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy mitenkään.

17 kommenttia:

  1. Meillekkin saa tulla siivoomaan, nytki kauhee sotku ja pakko siivota!!

    VastaaPoista
  2. Kuinka joku voi rakastaa näin paljon siivoamista!? :'D Te voisitte tehdä kesälomareissun tänne meille ja tulla siivoamaan? :D Täytyykin tsekata toi rätti!! Ja tollanen moppi olis kyllä aika unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä :D Saatoin tippua lapsena pari kertaa päälleni.... :D
      Se on huippu! Tsekkaa!

      Poista
    2. Nii ja voitas kyllä tulla, mut ei ehkä kuitenkaan siivoamaan! NEljä alle 1-2 veetä. Ei kiitti! :D

      Poista
  3. Tämä on saatava! Oon himoinnut iät ja ajat sitä ostoskanavan h2o moppia ;) ehkä vinkkaan vielä äitienpäivälahjaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo h2o. Mä näin kans märkiä päiväunia siitä! :D

      Poista
  4. Steam- moppi on siis huippu! Hain eilen omani postista ja hetihän sitä on pitänyt testailla niin lattioihin kuin mattoihinkin. Ihana kun saa matotkin raikastettua,kun varsinkin näin siitepöly aikaan ei haluta mattoja ulos viedä.Tykkään :)
    -Tarja-

    VastaaPoista
  5. Mämkehuinkin jo aiemmin teidän siisteyttä. Mutta miten ja milloin ehdit siivota? Mulla siismvain yksi 1,5v ja ei anna mun siivota ollenkaan, siivoan siis pikaisesti kun neiti nukkuu, mielellään siivoaisin paremmin. Vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväuniaikaan oikeastaan. Tai sitten poikien kanssa yhdessä, silloin vaan tehokkuus ei ole ihan huipussaan! :D
      Meillä pojat siivoaa myös innoissaan, joten se helpottaa omaakin siivoamista tosi paljon!

      Eli mun vinkki taitaa olla se, et ota lapsi mukaan siivoamaan! :)

      Poista
  6. Meidän käyttökokemuksen perusteella toi viledan höyrymoppi oli pettymys :/ saatiin se hetki sitten tuparilahjaksi.. Moppi oli ihan normaalissa ja ohjeenmukaisessa käytössä (pääasiassa keittiön laattalattian pesussa) keskimäärin kerran-kaksi viikossa.. Ja jo kuukauden käytön jälkeen alkoi tehossa näkymään selvää heikkenemistä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! :/ Teitkö reklamaation? Meillä on ollut nyt 2kk käytössä, enkä oo huomannut heikentymistä! :)

      Poista
  7. Dysonin imuri on mun rakkauden kohde siivousvälineistä <3 Täällä siis toinen siivousintoilija ;) Mainitsemasi tuotteet kuulostaa kivoilta ja tehokkailta!

    VastaaPoista
  8. Olipa taas kerran kiva postaus! Olen melko uusi lukija. Löysin blogisi muutama kuukausi sitten ja kahlasin heti innolla läpi vanhoja postauksiasi. Vaikka oma elämäntilanteeni ilman lapsia onkin aika eri kuin teidän niin luen blogiasi mielelläni. Kirjoitat niin rehellisentuntuisesti ja arkeen kuuluvista asioista ilman liikoja hienosteluja.

    Tähän postaukseen liittyen vielä.. Voisitko tehdä joskus postauksen vielä tarkemmin esim tuosta kadehdittavan siistin siivouskaapin sisällöstä. Mitä pesuaineita teillä käytetään mihinkin jne. Siivousjutut kiinnostavat, koska ehkä niistä jotenkin saa itsellekin innostusta ei aina niin kiinnostavaan kotityöhön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Maisa!
      Voisin! Tulipa kiva postausidea! Yritän toteuttaa tämän kesäkuun aikana! :) Kiitti vinkistä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!