Maanantai oli taas tämän mun häädieetin mittauspäivä. Tarkoitus oli jo eilen tulla kertomaan näistä tuloksista, mutta se jäi sitten kuitenkin tähän keskiviikko aamuun!
Pakko sanoa, että tulokset on olleet huikeita jopa omaan silmään! Olo on paljon fitimpi ja slimmimpi, ja se näkyy myös mitoissa! En ollut itse uskoa silmiäni, kun otin mitat vyötäröltä. Olin jo valmistautunut siihen, että kiinteytymistahti alkaa alun nopean startin jälkeen hiipua. No ei, sehän kiihtyy! Selvästi mun kroppani lähtee toimimaan, kunhan saa vaan ruokaa sopivasti ja riittävän usein! Liikunnalla on varmasti ollut myös oma vaikutuksensa, mutta uskon silti että pääosaa on näytelleet ruokailut.
Paino: -1600g
(kokonaispudotus -2.8kg)
Vyötärö: -2cm (-4cm)
Napa: -3cm (-4cm)
Lantio: 0 (-1cm)
Lihaskunto 3/3 (Bodypump, sali ja kotijumppa)
Aerobinen 2/3 (vaunulenkki, porrasjuoksu)
Kuukausi on nyt takana ja pudotuttua läskiä on jo lähes kolme kiloa! Toki tuostakin varmasti osa on ihan vaan nestettä, mutta oma olo on jo huikeasti parempi, eikä sokeri ja mässäily enää niin houkuta. Voiton puolella siis jo ollaan, nyt liikkuminen ja syöminen tulee taas jo enemmän selkärangasta!
kuva otettu viikko sitten. Onhan tuossa senttejä mitä tiputtaa! |
Vaikka tuloksia onkin jo tullut, janoan tottakai lisää! Vielä on matkaa siihen omaan unelmakroppaan ja siihen kuntoon, jossa hääpäivänä haluaisin olla. Tuloksia tulee parhaiten syömisen ja liikkumisen yhteensovittamisella. Ruokailut ovat isossa asemassa, sillä ilman riittävää ravintoa, ei läskikään lähde. Ruokailuistani kirjoittelen toisen kerran, nyt kerron teille vähän kavitaatiohoidoista, jotka otan tähän kiinteytymiseen liikunnan rinnalle apukeinoksi!
Laihtumiseen ei toki ole oikotietä. Se on työn ja pitkäjänteisyyden tulos, jossa keskiössä ovat hyvä ruokavalio sekä liikunta. Apukeinoja kuitenkin löytyy ja yksi niistä on juurikin tämä minun testaama ultraäänikavitaatiohoito. Kavitaatiohoito on helppo ja täysin kivuton ja sen avulla kehon ongelma-alueilta poistetaan rasvasolukkoa sekä lisätään aineenvaihduntaa. Hoitoa on kuvattu veitsettömäksi rasvaimuksi, ja sen kolmivaiheisen ohjelman avulla testaajilta on kolmen hoitokerran ansiosta lähtenyt ongelma-alueilta keskimäärin neljä senttiä pois!
Oma kavitaatiohoitoni toteutetaan kevään ja kesän aikana Joensuun Hyvänolon Keskuksella. Joka kerran jälkeen laitan tänne blogiin mittoja ja kuvia, jotta nähdään tapahtuuko edistystä! Itse odotan tätä ainakin innolla, sillä vaikka intoa liikkumiseen on, tuntuu että tietyissä kehon ongelmakohdissa rasva vaan on ja pysyy. Jospa se tällä kavitaatiohoidolla saataisiin viimein liikkeelle, ja saisin jättää hyvästit hyllyvälle vatsalleni!
Löytyykö sieltä ruutujen toiselta puolelta muita kavitaatiohoitoa testanneita? Onko tullut hyviä tuloksia?
Nyt teitä lukijoita hemmotellaan oikein kunnolla muutenkin! Joensuun Hyvänolon keskus tarjoaa asiakkaille kauneushoitoja sekä kampaamopalveluita laidasta laitaan! Tarjolla on paitsi perinteisiä kasvohoitoja myös ihania kasvojen ja vartalon hemmotteluhoitoja. Hierontoja ja karvanpoistoja löytyy myös. Lisäksi Hyvänolon Keskukselta löytyy tekijät sekä ripsienpidennyksille, että rakennekynsille. Kauneushoitolan lisäksi samassa tilassa toimii kampaamo, josta voi varata ajan sekä hiusten värjäykseen että leikkaukseen. Kampaamossa toteutetaan myös erilaisia juhlakampauksia. Hyvänolon Keskus onkin kesän morsiamille oiva kaunistautumispaikka, sieltä kun saa häihin koko paketin! Hääpäivän aamuna istahdat vain tuoliin ja ammattilaiset samankaton alta hoitavat sinut hääkuntoon! Helppoa ja kätevää, eikö?
Hyvänolon Keskus tarjoaa nyt Mistä on pienet pojat tehty? ja Born to be your Bride -blogien lukijoille hiusten leikkuun -50% värjäyksen yhteydessä, koodilla HOKtouko! Muista mainita alekoodista varausta tehdessäsi! Lisäksi samalla koodilla saa nyt KAIKISTA L'orealin hiustenhoitotuotteista -20%:n alen! Alekoodit ovat voimassa KOKO toukokuun, eli jos keväälle tai kesälle on tulossa juhlia, joihin hiuksesi kaipaavat uudistumista, tai haluat vaan uutta ilmettä hiuksiisi kesäksi varaa jo nyt aika itsellesi Hyvänolon keskukselta (Hyvänolon Keskus 050 559 6677)
Kasperin tyylinäyte jalannostoihin |
Hyvänolon keskuksesta voi nyt myös tykätä Facebookissa. Facebookin päivittyvät infot uutuushoidoista sekä tarjouksista huomattavasti verkkosivuja nopeammin! Nyt esimerkiksi toukokuulle uusien volyymiripsien laitto alehintaan!
Hyvänolon Keskukselta saa muuten myös lahjakortit kaikkiin kevään ja kesän juhliin? Jos äidille ei ole vielä mielessä mitään lahjaa, haepa lahjakortti! Pieni hemmottelu piristää varmasti jokaista äitiä!
Yhteistyössä Hyvänolon Keskus
Heippa!
VastaaPoistaItse oon kosmetologikoulun käynyt ja tein yhdelle asiakkaalle kavitaatiosarjahoitoa + erästä toista laitetta yhteensä 10 kerran sarjan (kumpaakin 5 kertaa) ja saatiin 7 senttiä pois vyötäröltä ja 10cm navan kohdalta :) suosittelen laitetta kyllä!
Vau! Ompas tullut hyvät tulokset!
PoistaOotpa reipas. Runsas pyöräily 1v kyydissä ja vaunulenkkeily täällä ainoa liikunta tällä hetkellä..
VastaaPoistahttp://ihmejatavis.blogspot.fi/2015/04/pakko-olla-hoikka-ja-outo-haave.html
Mutta tuo pyöräily vasta onkin tehokasta!
PoistaOotpas reipas.
VastaaPoistaKasper näyttää sisäistäneen tuon "vartalo hääkuntoon" -projektin :D
VastaaPoistaKaspe ronkin jo aika timmissä kunnossa!
PoistaOis haaste sulle :) http://rosalienism.blogspot.fi/2015/05/yksitoista-juttua-ja-vastausta.html
VastaaPoistaKiitos! Teen tän vaikka ensi viikolla!
Poista