tiistai 15. heinäkuuta 2014

Perhepäivä Vekararokissa

Viime viikonloppuna Joensuussa järjestettiin Ilosaarirock. 
Festarit ei ole mun mielestä pienen lapsen paikka, joten oli mahtavaa, että lauantaille oli järkätty naperoille ihan ikioma rokki!



Lastenmusiikki on aika vierasta vielä, pojat jytäilee kotona useimmiten radiohittien tahtiin, eikä Hevisauruksista tai Hulluista hattusista ole meillä koskaan kuultukaan!
Viikonloppuna sitten sivistettiin itseämme ja lähdettiin koko perheen voimin Ilosaareen kuuntelemaan Hulluja Hattusia, Paukkumaissia ja Päistikkaa! Iltapäivästä saatiin meidän seuraksi vielä mummo ja ukkikin.



Pojat, varsinkin Kasper alkavat aina hytkyä musiikkia kuullessaan, ja Vekararokin bändit saivat pojat tanssimaan innoissaan Ilosaaren ruohikolla. Oli ne vaan niin suloisia! :D

Lounas nautittiin Ilosaaressa piknikin muodossa. Mukana oli mansikoita , viinirypäleitä, vuoksen piirakoita ja lihapullia. Pojat nautti, Rasmus söi pelkkiä lihapullia ja Kasper mansikoita. Ja me yritettiin Henkan kanssa vältää suurimpia sotkuja ja karkumatkoja.



Ilma suosi, aurinko paistoi ja oli just sopivan lämmin! 
Iltapäivällä jatkettiin vielä keskustaan ostamaan pojille uudet lippikset ja syömään niinkin terveellistä ruokaa kuin Raxin pitsoja! Pojille ei pitsa maistunut vaan parhaiten kauppansa teki herneet ja maissit. 



Illalla tehtiin vielä pyöräretki lähirantaan uimaan.





Ihana päivä! Lisää näitä!! <3

8 kommenttia:

  1. Kesä on kyllä siitä ihana vuodenaika, että tekemistä on ilman sen suurempia suunniteluja :) ja voi kun teijän poijjat on kasvanu!! :) kivaa kesäLOMAA sulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! JOtenkin jaksaakin ihan toisellalailla kun on valoisaa! :)
      Ne on kyllä hurahtaneet pituutta ihan kauheasti ja muuttuneet silmissä vauvasta taaperoksi! Aika menee niin äkkiä! :'O
      Kiitos Sanna! <3

      Poista
  2. Pojat on niin söpöjä noissa uikkareissa <3

    VastaaPoista
  3. Leppoista kesämeininkiä! Tuollaisia minäkin toivon tulevaisuuteen pikkunaperoiden kanssa...sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa! Teilläkin sama meno sitten ensi kesänä! :)

      Poista
  4. Ihana miten haukkana miehesi vahtii poikia vedessä, juuri noin pitääkin olla!! Pahaa tekee rannalla katsoa sellaisia pieniä uimareita, joita ei valvota ollenkaan ja henkeään pidätellen saa seurata touhua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!