tiistai 22. heinäkuuta 2014

Meidän turvaistuinvalinta on Besafe!

Sovitaanko, että tämä on toiseksi viimeinen turvaistuinpostaus piiiitkään aikaan?

Turvaistuimien valinta on aiheuttanut meille harmaita hiuksia ja päänvaivaa enemmän, kuin mikään muu vauva- ja taaperoajan hankinta!
Ihan vaan muistin virkistykseksi, mehän (minä) ollaan muutettu mielipidettä turvaistuimista varmaan jokaisen postauksen päätteeksi! 

Ihan ensin päädyin palkki-istuimeen. Sitten selkä menosuuntaan viisipistevyöistuimeen. Sitten taas palkkiin ja sitten uudelleen vyöistuimeen. Lopulta Henkka ilmoitti, että selkä menosuuntaan. Ja that's it. Valinta oli tehty.

Klippan ja Besafe olivat kalkkiviivoilla kärjessä, mutta mallailtuamme poikia istuimiin ja istuimia autoon, voittaja oli selvä.

Meille kotiutui pari viikkoa sitten kaksi Basafe Izi Combi isofix turvaistuinta! Värinä molemmissa petrooli.

kuva www.lastentarvike.fi

 

No MIKSI juuri Besafe Izi Combi isofix?

Siksi, että se on isofix-kiinnitteinen istuin.
Siksi, että se vaikuttaa järeältä ja turvalliselta.
Siksi, että se on saanut hyvä arvosanat eri törmäystesteissä, sekä Suomessa että Ruotsissa.
Siksi, että se on sekä selkä että kasvot menosuuntaan asennettavissa.
Siksi, että se vaikuttaa tilavalta ja pehmeältä. 
Siksi, että istuin on helppo kallistaa lapsen istuessa siinä.
Siksi, että istuin on kaunis. (ai miten niin pinnallinen?)
Siksi, että se istui hyvin meidän takapenkkeihin.

 Istuimet ovat isot. Ihan kauhean isot! Jopa isommat kuin meidän isot ja paljon tilaa vievät kaukalot! Mutta juuri ja juuri ne mahtuvat onneksi meidän takapenkille. Turvaistuin kiinnitetään autoon tukijalan ja selkänojaan pingotettavan pidikkeen sekä isofixien avulla. Turvaistuin on oikeasti kunnolla kiinni penkissä se ei heilu tai keiku.

Istuin osassa on lisäpehmuste, joka otetaan pois, kun talvella tarvitaan lisätilaa ja syvyyttä istuimeen. Istuintila on riittävän leveä, jotta isompikin lapsi mahtuu istumaan. 

Meillä tavoitteissa on, että pojat istuisivat kolmen vuoden suositusikään asti selät menosuuntaan ja sitten näissä istuimissa kasvot menosuuntaan siihen asti, kun paino- ja pituusrajat antavat myöden. Sitten hankitaan taas uudet istuimet.
Toivottavasti. Toivottavasti nämä menevät nelivuotiaaksi asti. Eikä että jäävät pieneksi jo vuoden päästä.

Vöissä oli ihan mahtava arkea helpottava yksityiskohta. Ne nimittäin saa kiinnitettyä istuimen sivuille magneeteilla, joten ne eivät koskaan jää lapsen alle! HUippua!
Niskatuki säätyy moneen asentoon ja penkin kaltevuutta saa säädeltyä reunan alta viiteen eri asentoon.

Näiden muutamien viikkojen ajan, jonka tuolit ovat nyt olleet käytössä, ollaan oltu todella tyytyväisiä! 
Pojat viihtyvät hyvin, istuimet ei ole värin takia niin kuumat kuin vanhat mustat kaukalot ja koska istuin on niin korkea, maisemat ulos autosta ovat huomattavasti paremmat! 
Jalkatilaa tuntuisi olevan myös ihan kunnolla, ja vaikka pojat hurauttaisivatkin sen 20cm enemmän pituutta lähivuosina, on penkissä vielä tilaa. Ainakin siltä se vaikuttaa.

Tuntuu, että tehtiin istuimien suhteen juuri oikea valinta!!

Muut Besafe-omistajat, mihin asti teillä lapset on mahtuneet matkustamaan selkä menosuuntaan?

37 kommenttia:

  1. Teitte loistavan valinnan! Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, meillekin olisi tullut nuo istuimet jos olisivat mahtuneet autoon ja auton penkin malli olisi sallinut. Mutta ei kuitenkaan mennyt kuin elokuvissa ja meille kotiutui Klippan. Uskon, että olette tyytyväisi pitkään. Muuten hankkikaa tuonne penkkien alle kurasuojat! Helpottaa elämä valtavan paljon kun kaikki hiekka ei ole auton penkillä vaan suojassa. Imurointikin on helpompaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitää ehdottomasti hankkia!
      Klippan vaikutti kans todella hyvältä!

      Poista
  2. Ihanat istuimet. Olisin itsekkin halunnut tämän, mutta budjetti ei antanut periksi

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvät istuin tuo Be Safe! Meillä oli käytössä tytöllä jopa neljävuotiaaksi asti (tyttö on pienikokoinen) ja toimi siis loistavasti. Nyt odottaa varastossa pojan (7 kk) kasvua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mäkin toivon, että pitkään menisi!

      Poista
  4. Meillä poika on 1v10kk ja mahtuu vielä hyvin istumaan selkä menosuuntaan :) veikkaisin että mahtuu ainakin 2,5 vuotiaaksi, voi olla että pidempääkin

    VastaaPoista
  5. Hyvä päätös! Tosin kokemusta vasta sen reilu puolivuotta, mutta ainakin tähän mennessä vaikuttanut loistovalinnalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Kyllä mäkin uskon, että valinta oli tosi hyvä! :)

      Poista
  6. Meillä on tuo besafen istuin, tosin ei isofixinä, mutta eipä siinä muuta eroa ookkaan kun kiinnitys. :) Mutta siis, meidän neiti on vasta 1,5v ja n.10kg, mutta joskus kun oon kaverin kanssa jossain meidän autolla käynyt niin muutaman kerran hänen 3,5vuotiaansa on istunut helposti selkä menosuuntaan tuossa meidän istuimessa! :) ainoa mikä ottaa vastaan on jalat,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitkäjalkaisille saattaa tulla vähän vaikeuksia.. Mut sitte voi tietysti istua jalat ristissäkin :)

      Poista
  7. Loistava valinta :) Meillä tytöllä tuo sama ja poikakin sellaisen saa kunhan on ajankohtaista. Tyttö (1v7kk) on selkä menosuuntaan ja jalkatilaa on edelleen todella paljon, uskon että tilaa on hyvin sinne 3v asti pitää niin päin! Ainakin meidän autossa. Mun äidin autoon jos istuimen laittaa niin jalkatilaa on huomattavasti vähemmän eli myös auto vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Meilläkin jalkojen ja penkin väliin jaa n. 15cm, eli aika paljon saa kasvaa ennen kuin jalat osuu penkkiin! Joo autolla täytyy varmasti olla väliä, kun toiset sanoo ettei edes 90cm mahdu..

      Poista
  8. Tuli mieleen et onks tein pojilla autossa ns omat paikat et istuu ain samalla puolella vai?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo :D Milloin missäkin. Riippuu kumpi ottaa syliin isi vai äiti. Mä laitan pelkääjän puolen penkille ja Henkka kuskin puolelel :)

      Poista
  9. Myös me päädyttiin pitkän ja tuskallisen pähkäilin jälkeen tuohon tuoliin. Ollaan oltu supertyytyväisiä:) Plussaa myös siitä, että tuolin saa tarvittaessa kiinni myös sellaiseen autoon, jossa ei ole isofixiä. Eihän sitä koskaan tiedä kenen autoon tuolin joutuu siirtämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Tästä ei mun mielestä muita miinuksia ollutkaan kuin hinta :)

      Poista
  10. Voi, meillä tuo istuin oli ahdas jo alle 2vllä normi kokoisella tytöllä talvikamppeet päällä :D En tykännyt, oli hankalaa kiinnittää lapsi ja tuntui että vyöt painoi ja oli aina joku huonosti.

    Myyjäkin sanoi meille silloin kyllä jo suoraan että tuskin menee kellään 4vuotiaaksi tuo istuin. Ostettiin silti ja todettiin lyhytikäiseksi. Istuin oli myös ISO!

    Toivottavasti te olette pidempään tyytyväisiä valintaanne kuin me :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Onhän nää aina vähän mielipidejuttujakin ja niinkuin ylempänä todettiin, myös auto vaikuttaa! :)

      Poista
  11. Meillä poika nyt 1v5kk ja todella isokokoinen joo ikäisekseen, mutta käännettiin istuin tässä juuri kasvot menosuuntaan kun tuntui ettei viihtynyt kun jaloilla ei enää ihan hirveästi ollut tilaa ja kaikki matkat oli vaan penkin potkimista hampaat irvessä. Pituutta on nyt reilusti yli 90cm ja painoa ainakin 15kg ja mahtuisi kyllä varmasti istumaan vielä selkä menosuuntaan mutta jalat koukussa, ehkä ongelma helpottuu siinä vaiheessa kun reisien pituus kasvaa ja jalat mahtuu taittumaan istuimen reunalta alas, nyt kun ne vielä sojottaa suoraan eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei enää onnistunut :/ Mutta onneksi tuoli on turvallinen myös noin päin ja ainakin maisemat on paremmat! :)

      Poista
  12. Meillä juurikin sama istuin pojalla, täyttää ensi kuussa 2v ja ainakin vielä mahtuu selkä menosuuntaan matkustamaan. Mutta ei kovin pitkään enää.

    Muuten ollaan oltu tyytyväisiä, mutta meillä ja muutamalla muulla saman istuimen omistajalla on tullut ongelma istuimen styroxin kanssa, ne halkeaa..
    meillä juuri nyt istuin odottaa että mitä sille tehdään, korjataanko ja onko enää turvallinen sen jälkeen vai ostetaanko suoraan uusi. En tiedä ovatko olleet jotain maanantai kappaleita muyta harmittaa, kun istuin ei todellakaan ollut halvimmasta päästä. Eikä ole edes kun nippanappa vuoden ollut käytössä. Hyvä istuin on muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, tosi ikävä kuulla tosta styroxista! Sekö ei mene takuuseen?

      Poista
  13. Mie oon kans tykänny!:) Ja just nimenomaan isofixillä. Cessikin viihtyy hirmu hyvin siinä (pallo sylissä). Huippu istuin!:)

    VastaaPoista
  14. meillä olis edessä turvaistuimen hankinta sitten kunhan se tuleva pienokainen kasvaa kaukalosta! Kiva lukea näitä! Meidän tosin pitäisi hankkia se uusi autokin kun ei sitten enää mahduta kaikki kyytiin :D
    Kivannäköiset istuimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auton hankinta onkin jo aika iso projekti! :D
      Tää on ainakin kiva, ja voin suositella tällä lyhyellä kokemuksella :D

      Poista
  15. Meillä muuten Nico ei mahtunut matkustamaan missään autossa 3-vuotiaaksi asti selkämenosuuntaan :( niin pitkät koivet oli :D Saas nähdä kuinka neidin kanssa käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan kuin meidän käy :/ Eihän siinä sitte auta muu kuin kääntää penkit jos ei muuten mahdu :)

      Poista
    2. Eiks toi penkki oo toisinpäin käännettynä kiinni sit jotenskii muuten ku isofixillä. Ainakin mein ohjekirjan mukaan isofixillä selkämenosuuntaan mut ei toisinpäin. Tuli vaan mieleen nää sun turvallisuus ennen kaikkea paasaukset, eli kuitenkin laittaisit alle 3v. tai 3 v. istumaan 5-piste valjailla NAAMA menosuuntaan ilman isofixiä?!
      Erikoista . Miten mä muistan et susta se vaarallisin tapa pienelle oli naama menosuuntaan ja 5-piste valjailla...

      Noh, meillähän tuo jäi 2v. pieneksi ja ei suostuttu tuota penkkiä kääntämään naama menosuuntaan, koska omasta mielestäni sen turvallisuus silloin ei enää vakuuttanut. Positiivista tuossa oli hyvä jälleen myyntiarvo :D

      Poista
    3. Mun mielestä joo kun penkin kääntää niin silloin ei ole enää isofixilla kiinni, joten se siitä :) meillä penkki käännettiin jo tosi aikasin, mut ei sit tykätty lopulta koko penkistä ja jäi alle 2vllä ahtaaksi mm talvikamppeilla.
      Onneksi ostettiin naama menosuuntaan isofix palkki, josta ollaan tykätty ja tyttö myös!

      Poista
    4. Kasvot menosuuntaan mennessä penkki kiinnitetään ilman isofixejä auton kolmipistevyöllä.
      Mä en laittaisi alle kolmevuotiasta kasvot menosuuntaan viisipistevöillä, juuri sen vuoksi, että törmäystilanne kuormittaa niin paljon niskaa. Mutta jos me siinä tilanteessa joskus ollaan, että pojat ei ollessaan alle kolme mahdu enää tuoleihin, niin pitää silloin miettiä asia uusiksi. Myydäänkö tuolit ja hankitaan palkit vai koetaanko kasvot menosuuntaan vyöistuimissa riittävän turvallisiksi. Se on sen ajan murhe, ja ainakin meidän autossa jalkatilaa on ihan valtavasti, eikä meidän lapsille tee tiukkaakaan mahtua istuimeen nyt, enkä usko niin käyvän tulevaisuudessakaan. Mä en oikeastaan voi mitään sille, että jollakulla on kokemus ettei lapsi mahdu. Mä uskon että mahtuu, joten en lähde tästä enää riitelemään. Kyse on mielipiteistä, eri kokoisista lapsista ja erilaisista autoista. Ilmeisesti myös eri vuoden penkeistä.

      Mielummin alle kaksivuotias ahtaasti turvallisessa penkissä, kuin tilavasti turvattomassa. Mutta tämäkin vain mun mielipide! :)

      Poista
    5. Hyvä Nelli!
      Kysehän on enimmäkseen siitä, onko auto riittävän suuri istuimille ja onko istuimet asennettu oikein. Ko. istuimessa tilaa tulee jaloille koko ajan enemmän mitä tiukemmalle istuimen kiristää auton penkkien väliin.
      Ja on myös minun silmään todella pitkä alle kaksivuotias jos istuin on jo pituudesta jäänyt pieneksi. Silloinhan asialle ei tietysti voi mitään.
      Jos talvivaatteissa istuminen on ahdasta, kannattaa pidemmille matkoille vähentää vaatetusta niin istuminen on turvallista ja tilavaa. Lyhyillä matkoilla ei varmaan ole kauheasti merkitystä, tuntuuko istuin ahtaalta vai ei.
      Turvallisuus ennen kaikkea!
      - Elsa-

      Poista
  16. Joo, no just sama meilläkin! Oltiin 2v.siinä tilanteessa et jätkän Pää kasvo yli ton selkänojan!? Ois kuulemma myyjän mukaan toiminu viel naama menosuuntaan, mut ei tod.käännetty ilman isofixiä ja 5 piste valjailla! Silloinhan se just pelkkä niska sieltä lentää kun muksu on tiukasti kiinni penkissä :O oltiin pettyneitä kyllä. Tosi kallus tuoli ja ihan ankee käyttää :( kun mietittiin sit turvallisinta tapaa 2v naama menosuuntaan, nii ei vaan ollu mitään palkki istuimen voittanutta..ei edes niiden myyjien tai autoliiton mielestä ;) toivottavasti te tykkäätte enemmän, etenkin kahden tuolin hinnalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut sitten aika pitkä alle kaksivuotias.. Harmi että teillä on jäänyt pieneksi istuin. Meillä on kasvunvaraa kyllä molempiin suuntiin niin paljon, että pituusrajat tulee vastaan vasta reilusti yli kolmevuotiaina. :) Ainakin jos kasvu kulkee samaa käyrää kuin ekan vuoden.
      Totta tuo, että palkki on turvallisempi kuin vyöt kasvot menosuuntaan. Ainakin monen kolaritestin mukaan.

      Toivotaan että tykätään! Ainakin tähän mennessä on tykätty kovasti! :))

      Poista
  17. Ikivanha juttu, mutta pakko käydä kommentoimassa jos joku vielä tietoa hakee tästä istuimesta. Meillä mahtui 4v asti selkä menosuuntaan! :D Ilmeisesti lapsi on kasvanut istuimen normien mukaan :D :D Pituus ja paino siis juuri ideaaliset. Itsekin luulin jo vuosi sitten, että jää pieneksi mutta eipä jäänyt :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!