Synnytyskertomus vuoden takaa !

Keskiviikko 12.6 alkoi samanlaisena kuin mikä tahansa päivä. Henkka lähti aamulla töihin ja mä vietin päivää kotona. Ohjelmassa ei ollut mitään kummempaa, mahan koko ahdisti ja koska kaikki vaatteet kiristi ei edes kiinnostanut lähteä minnekään. Oli raskausviikko 35+6 ja seuraavana päivänä olisi taas neuvola. Kaikki tuntui epäonnistuvan sinä päivänä ja ärsytyskäyrä oli melkoisen korkea. Mietin olisinko lähtenyt vuokraamaan Filmtownista leffan ja hakemaan irtokarkkeja. Päädyin kuitenkin koneelle shoppailemaan H&M:n alennusmyynteihin. Kello oli kolme. 

 

Sohvalla surffaillessa tunsin kuinka housuun lorahti jotain. Ensimmäinen ajatus oli, että tulipa paljon valkovuotoa. Ajattelin vielä, että ei voi olla lapsivettä koska sitä ei tullut litratolkulla. Kampesin itseni sitten sohvalta ylös ja vessaan. Vessassa sitten lorahti desin verran housuun. Siinä vaiheessa mietin vielä, että olikohan tämä nyt lapsivettä.. Kun toinen desi lorahti tiesin varmaksi. Se oli lapsivettä!! Taisin kiljua puoli ääneen vessassa. Se olisi menoa nyt!!

 

Puoli neljä soitin Henkalle. Se ei vastannut, joten soitin synnärille. Ne kysyi vauvojen tarjonnasta ja koska en ihan varmaksi osannut sanoa, edellisestä ultrasta kun oli kuitenkin viikko ja vauvat oli myllänneet valtavasti sen viikon aikana. Kätilö halusi mennä varman päälle ja käski mun soittaa ambulanssin ja hurauttaa saikulle. Ambulanssi siksi, että jos vauvat olisi perätilassa olisi vaarana että jalka, käsi tai napanuora tuontyisi itsestään ulos. Soitin siis hätäkeskukseen ja tilasin ambulanssin. Hätäkeskuksessa neuvottiin menemään konttausasentoon odottamaan ambulanssia. Pää peppua alemmas. Kyllä tuntui hölmöltä. Siinä sitten lisäsin vähän meikkiä, peitevoidetta silmänalusiin ja ripsaria silmiin. Hiuksetkin sutaisin siistimmin. Eihän sitä nyt ihan räjähtäneenä lähdetä synnyttämään! :D Ambulanssia odotellessa surffailin puhelimella facebookissa. Olin aiemmin päivällä päivittänyt tilakseni "Niitä päiviä, kun ei olisi pitänyt nousta sängystä ollenkaan." Isäni oli kysellyt syytä huonoon päivääni ja hänelle laittelinkin viestiä, että ei haittaa enää, nyt meni lapsivesi!!

Ambulanssi sitten tuli reilussa viidessä minuutissa ja sain kuitenkin itse kävellä kyytiin. Muistin jopa äitiyskortin! Kontillaan eteisessä ollessa oli vielä pieni epäilys, että meenköhän nyt ihan turhaan saikulle. Jos se ei ollutkaan lapsivettä. Ovesta ulos kävellessä lorahti kuitenkin niin reilusti, että olin varma että lapsivettä se oli. Ambulanssissa sitten katsottiin verenpaine ja saturaatio(?) sekä sokerit. Kaikki ok, verenpaine oli korkealla mutta johtui kaiketi jännityksestä. Alapaine kuitenkin oli jotain 75 paikkeilla. Sokerit 4,4 eli ihan ok.

Saikulle tultua piti nousta tutkimuspöydälle ja taas lorisi. Sainkin sairaalavaatteet siinä vaiheessa. Sitten odoteltiin lääkäriä. 

 

Naistentautien erikoislääkäri tulikin hetken päästä erikoistuvan lääkärin kanssa. Erikoistuva ultrasi ensin tarjontaa ja totesi molempien olevan RT. A-vauvan pää oli kiinnittynyt hyvin ja B:nkin pää oli hyvin sijoittuneena. Sitten sisätutkimus ja pettymys oli melkoinen kun lääkäri totesi kaulan olevan poissa mutta kohdunduun olevan vain sormelle auki juuri ja juuri. Ajattelin et niin vähän! Voi ei :/ Lääkärikin totesi, että koska supistuksia ei ollut, todennäköisesti käynnistettäisiin aamulla. Siihen asti voitaisiin odotella ennen kuin infektioriski nousisi liian korkeaksi. Kyllä masensi. Lääkäri vielä kokeili lantion luita(?) melko kovakouraisesti, totesi sen joskus vauhdittavan supistuksia. Henkkakin saapui jossain siinä vaiheessa paikalle. Olin soittanut sille uudestaan saikulle soittamisen jälkeen ja saanut sen vieläpä kiinni. Taisi olla aika ylläri kun totesin vesien menneen :D

Saatiin oma huone, jossa laitettiin mut käyrille. Supistuksia tuli 6-8 min välein, mutta tosi heikkoina. Sellasia mahan kovenemisia ne vaan oli. Ei tyntuneet selässä yhtään. Vettä lorisi vaan koko ajan. Käyränoton jälkeen Henkka lähti käymään kaupassa ja hakemaan jotain syömistä. Sain luvan syödä saliin siirtymiseen asti. Sen jälkeen olisi lopetettava myös juominen. Syötiin ja lähdettiin kävelemään sairaalan rappusia. Käveltiin ensin kolmoskerroksesta nollaan ja sieltä vielä ylös yhdenteentoistakerrokseen mutta supistuksia se ei saanut aikaan. Hissillä sitten takaisin alas. 

maha 35+6

Huoneessa katsottiin Greyn anatomiaa, jonka aikana yökätilö tuli esittäytymään ja ottamaan käyrää. Nyt supistuksia ei tullut nimeksikään. Aamuseitsemältä lääkäri sitten arvioisi tilanteen uudelleen ja päätettäisiin mahdollisesta käynnistyksestä. Kyllä ärsytti. Tiesin, että käynnistämällä käynnistyvä synnytys etenee yleensä hitaammin kuin spontaanisti alkava. Tuntui että tässä menee ikuisuus. Sanoinkin Henkalle, että varmaan lauantaina sitten syntyvät viimeistään jos kerran to aamuna käynnistetään. Henkka lähti yhdeltätoisa kotiin nukkumaan ja mäkin sammuttelin valot ja yritin löytää mukavaa asentoa. Vettä lorisi joka liikkeestä ja vessassa piti ravata jatkuvasti. Nukkumisesta ei tullut mitään ja yhdeltä havahduin jostain horroksesta kipeähköön supistukseen joka lorautti taas ison satsin vettä. Mietin, että meniköhän nyt B:ltäkin lapsivedet.. Seurailin tilannetta puolentunnin ajan, jolloin selkään säteileviä supistuksia tuli n. 10 min välein. Ei olleet vieläkään kipeitä, mutta tuntui jo. Soitin kätilön paikalle ja taas otettiin käyriä. Nyt oli supistukset melko säännöllisiä mutta tulivat silti vain 6-8 min välein. Nyt ne kuitenkin tuntui jo enemmän. Kätilö laittoi mulle kanyylin ja antibiootit tippumaan. Lisäksi sain kipupiikin ja lämpimät (kuumat) geelipussit selkään ja mahaan. Myös joku streptokokkinäyte(?) otettiin. 

 

Geelipussit ei auttaneet, ne vaan ahdisti ja oli liian kuumia, joten kätilön lähdettyä otin ne pois. Makuullaan ahdisti myös, joten nousin kävelemään ja liike auttoikin supistuksiin. Soitin Henkalle ja kysyin voisiko se tulla mun seuraksi. Ärsytti kävellä yksin huoneessa ympyrää. Henkka oli jo nukkunut pari tuntia ja ehdotti että tulisi seittemältä lääkärin kierrolle. Pyysin kuitenkin että tulisi viimeistään neljältä. Hiton mies. Puhelun jälkeen jatkoin kävelyä. Pesin naaman ja peitin tummat silmänaluset. Tukka pois silmiltä myös!

Puoli kolmelta yöllä soitin taas kätilön. Kipupiikki ei tuntunut tekevän mitään vaikutusta ja vain liike tuntui auttavan. Tehtiin sisätutkimus ja kohdunkaula 2cm auki. Kätilö ehdotti suihkua ja jumppapalloa ja suostuinkin tähän. Soitin Henkalle ja vähän tiukemmin käskin nostaa perseen sängystä ja ilmestyä tänne. En varmasti valvoisi koko yötä itse! Se olikin jo lähdössä kotoa. Oli kuitenkin noussut mun edellisen puhelun jälkeen ja keittänyt kahvia ja tajunnut ettei voisi jäädä kotiin. 

 

Istuin suihkussa jumppapallon päällä, kun Henkka kolmelta tuli. Suihku ja lämmin vesi riitti helpottamaan supistuksia aluksi. Keskityin myös hengittämään rauhassa ja syvään. Koko ajan hoin mielessä "rentouta leuka, rentouta leuka". Olin myös lukenut synnytyslaulusta ja kokeilin sitäkin yksin suihkussa ollessa. Jotain siinä hymisin, mutta tuli niin hölmö olo, että lopetin. Tajusin, ett suihkussa oli se säätönappi, josta veden sai suihkuamaan kovalla voimalla. Koitin sillä suihkutella alavatsaa supistusten aikana ja auttoi tosi hyvin! Neljän aikaan kyllästyin suihkussa oloon ja puin päälle. Liikuin supistusten aikana ja Henkka hieroi alaselkää. Ei se kipuun kauheasti tehonnut, mutta supistukset oli vielä siedettäviä ja niitä pystyi kestämään. Soitettiin kätilö, taas otettiin käyrät ja tehtiin sisätutkimus. Supistukset tuli 3-4 min välein ja kohdunkaula 3cm auki. Nyt oli tosissaan kipeitä supistuksia, mutta edelleen kestettävissä. Selällään käyrillä makaaminen oli aika tuskasta ja ei oikein pystynyt olemaan liittymättä. Kätilö kertoi, että epiduraali voitaisiin laittaa kunhan kohdunkaula 4 cm auki. Ehdotti ammetta ja koska suihku oli toiminut niin hyvin suostuin. Kello oli tällöin viisi.

 

Amme oli ihana. Aluksi olin siinä ilman ilokaasua, mutta puolentunnin kärvistelyn jälkeen halusin ilokaasun. Aluksi en ihan tajunnut miten kaasu toimi ja pari tosi kipeää supistusta jysähti oikein kunnolla. Heikompiin kaasu tehosi hyvin mutta kovemmat tuntui sitten sitäkin kovemmilta. Henkka laittoi puhelimesta soittoluettelon soimaan ja se vei ajatuksia vähän muualle. Supistukset oli kipeitä ja sattui tosissaan mutta edelleen tuntui, että pystyn kestämään ne kipeimmätkin. En halunnut nousta ammeesta ennen kuin olisin varmasti sen 4 cm auki ja epiduraali mahdollinen. Kertaalleen kaasun annostusta nostettiin. Henkka päätti hetken mun kärvistelyä katsottuaan et nyt riitti ja soitti kätilön nostamaan annostusta. Tieto tehokkaammasta kaasusta auttoi taas muutaman supistuksen pidemmälle. 06.15 alkoi epätoivo iskeä, kun aloin tajuta et hetkinen, supistukset tulee varmasti alle minuutin välein. Tuntui että päällä oli supistus koko ajan. Kun yksi loppui, toinen alkoi. Puoli seitsemältä ähisin Henkalla, että nyt se kätilö tänne, haluan sen epiduraalin! Nousin ammeesta ja kerran vielä hengitin kaasua ja siinä tuntui että sain sen jopa tehoamaan hyvin. Nyt sattui. 

 

Henkka on jälkeenpäin kertonut, että muuten synnytys oli hänelle helppo mutta tämä viimeinen puolituntinen ammeessa oli kauhea. Tuntui niin pahalta mun puolesta, että melkein itku tuli. Kun ei voinut auttaa mitenkään. Voi että rakastan sitä paljon <3

Kiireellä mentiin sitten synnytyssaliin, koska anestesilääkäri oli juuri käymässä. Luojan kiitos sitä ei enää tarvinnut odottaa! Kello oli 6.45 kun kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi kohdunkaulan olevan 9,5cm auki. Multa kysyttiin tuntuuko ponnistamisen tarvetta? Olin vähän ihmeissäni, miltähän sen pitäisi tuntu.. Joten vastasin ettei tunnu. Hengittelin ilokaasua aina supistuksen alkaessa ja taisin jatkaa hieman liian pitkään, sillä todellisuuden taju alkoi hämärtyä. Kuulin kuinka anestesialääkäri esitteli itsensä, muistan että seoli nainen ja tummahiuksinen. Kai? Kuulin myös kuinka kaksi kätilöä mietti ääneen laitetaanko epiduraali vai spinaali. Ehtiikö epiduraali vaikuttaa vai mennäänkö ilman puudutusta? Meinasin jo kiljasta että ei varmasti mennä, kun ne onneksi itsekin tajusi asian järjettömyyden. Mumisivat vaan jotain ensisynnyttäjästä ja kaksosista. Kätilöt päätyivät spinaaliin ja sanoivat että varmasti vauvat puoli kymmeneen mennessä syntyvät. Hengitin kai edelleen ilokaasua, koska äänet alkoivat "junnata" ja sumeta. Selkärankaa pyyhittiin desifiointiaineella. Ilokaasu pisti pään sen verran sekaisin, että tuntui kuin sitä olisi vedetty parikymmentä kertaa edestakaisin. Kun mulle sanottiin, että hengitä syvään, se kuulosti siltä kuin olisi sanottu hengitähengitähengitähengitähengitä, syväänsyväänsyväänsyväänsyvään. Kun mua käskettiin laittaa jalat koukkuun kuulin sen ja ymmärsin mutta jalat ei tehneet mitään vaikka ajattelin, että jalat koukkuun. Hetken päästä tajusin lopettaa ilokaasun hengittämisen ja sain jalat koukkuun. Anestesialääkäri käski köyristää selkää. Köyristin, mutta lääkäri sanoi sen olevan edelleen ihan notkolla. Ajattelin, että tuleppa kuule itse köyristämään selkää tän mahan kanssa!! Tuota en tainnut kuitenkaan ääneen sanoa. Sitten tunsin kuinka neula upposi selkään ja kirveli vähän. Tunsin, kuinka neula oli selkärangassa.

Sitten käännyttiin selälleen ja tunsin kuinka supistus alkoi tulla. Ajattelin vielä, että voi hitto nyt ne otti multa sen ilokaasun pois, kun tunsin kuinka supistus vaan kuivui kokoon ja puudutus alkoi vaikuttaa. Olo normalisoitui nopeasti hetken päästä olin ihan oma itseni ja ajattelin että jes, nyt alkaa se loppusuora, joka ei onneksi kestä kauan! Kello oli tällöin 07.15. Jalat tuntui puutuneilta eikä supistuksia tuntunut. Oli hyvä olla. Kätilö vaihtui aamukätilöön siinä vaiheessa ja sain luvan alkaa rauhallisesti ponnistella aina supistuksen tullen.

 

Nyt olin vähän pihalla. Ponnistaa? Miten se tehdään? Makasin selällään yläselkä vähän koholla ja suu oli ihan kuiva. Sain onneksi huuhdella suun kunhan sylkisin vedet pois. Hemoglobiini oli vain 99 mutta verenpaineet ihan hyvät. En tuntenut supistuksia, mutta onneksi ne piirtyi käyrälle niin tiesin milloin niitä tulee. Ponnistamisen tarve tuli pari kertaa. Pikkuhiljaa siinä ponnisteltiin, mutta kovin aktiivista se ei ollut. Piti odottaa kahdeksaan, jotta lastenlääkäreiden vuoro ehtisi vaihtua :D

 

Kello sitten tuli kahdeksan ja porukkaa alkoi lappaa sisään. Oli mun oma kätilö, joka hoiti synnytyksen ja vielä toinen kätilö joka odotteli B-vauvan syntymää mun vasemmalla puolella ja tsemppasi aina välillä. Sitten oli synnytyslääkäri ja erikoistuva synnytyslääkäri, jotka ultrasi B-vauvan tarjontaa ja odotti, milloin hyökkäävät mahaan kiinni ettei Onni ehdi kiepsahtaa ympäri Aarteen synnyttyä. Sitten oli vielä kolme lastenlääkäriä. Myös kolmas kätilö pyöri paikalla. 

 

Ponnistusvaihe kesti kaiken kaikkiaan 40 minuuttia, josta Aarteen (Rasmuksen) syntymään vaadittiin 24min ja Onnin (Kasperin) 16min. Onnia ponnistettiin kuitenkin vaan 6 min, toi kymmenen minuuttia meni siihen, että odoteltiin supistuksia ja lääkärit ohjasi Onnin synnytyskanavaan.

 

Luulin, että ponnistusvaiheessa en enää tuntisi mitään kun olihan mulla kuitenkin puudutus. Yllätyksenä tulikin, että vaikka supistukset ei tuntuneet, vauvojen syntymän kyllä tunsin. Ja se se tuntuikin tosi inhottavalta. Se ei ollut samanlaista kipua kuin supistukset vaan valtavaa paineentunetta ja sitä että tuntui kuin halkeaisin kahtia. Psyykekin oli kovilla, kun tuntui ettei se vauva synny ikinä! Kätilö vaan koko ajan hoki, että seuraavalla syntyy. No eipä syntynyt. Tuskastutti myös kun en yhtään tiennyt milloin tulee supistus.. No, lopulta Aarre(Rasmus) räpiköi itsensä ulos ajassa 8.44. Painoa oli 2585g ja pituutta 46cm. Apgar pisteet 9/9/9 ja päänympärys 35cm. Se tunne kun vauva viimein oli ulkona, oli ihan mieletön. Helpotus siitä kun se alkoi itkeä ja kaikki oli muutenkin hyvin, oli ihan valtava. Sain nopeasti nähdä Aarteen ennen kuin lastenlääkärit nappasi sen mukaansa puhdistettavaksi ja tarkastettavaksi. Henkka lähti mukaan ja tuli takaisin kertoen, että vauvalla oli kaikki hienosti <3.

 Kun Aarre oli syntynyt, synnytyslääkärit hyökkäsi kiinni mahaan ja alkoi ohjailla Onnia kohti synnytyskanavaa. Sitten odoteltiin taas supistuksia, joiden alkamisesta mulla ei taaskaan ollut mitään tietoa. Sain jotain supistuksia tehostavaa lääkettä kanyyliin ja kai se tehosi kun 16 minuutin päästä sain rinnalle pienen B-vauvani. Onni syntyi tasan kello 9.00 ja painoi 3010g. Pituutta Onnilla oli 48cm ja päänympärys 34,5cm. Apgarpisteet 9/9/9. Onnikin tarkastettiin lastenlääkärien toimesta ja molemmat saivat siirtyä mun kanssa vuodeosastolle. Molemmilla kaikki kunnossa <3.

 

 

 

Istukatkin tuli yhdellä satsilla ulos ilman sen kummempia ongelmia. Olin ihan varma että repeämiä oli tullut, siltä se nimittäin tuntui. Yllätys olikin kun kätilö sanoi ettei tikattavaa ollut, päätyi kuitenkin varmuuden vuoksi laittamaan kaksi tikkiä, jottei jälkikäteen tarvitse korjailla. Syötiin vielä lounas synnytyssalissa ja pojat sai ekat maidot mahaansa. Mä pääsin käymään vessassa ja suihkussa ennen kuin lähdettiin vuodeosastolle.

Kaikenkaikkiaan oltiin osastolla kuusi päivää ennen kuin kotiuduttiin. Särkylääkkeitä söin varmuuden vuoksi pari päivää, mutta kun olo oli melko normaali lopetin niiden syömisen. Muutenkin tunsin oloni aika normaaliksi. Istuminen sujui hyvin ja kohtukin pieneni vauhdilla. Olo oli välillä aika itkuinen mutta meni ohi aina melko nopeasti. 

 

Nyt kun synnytyksestä on jo yli kolme viikkoa tunnen oloni jo aika omaksi itsekseni. Painoa raskaudesta jäi mutta saattaa se olla vielä turvotustakin. Maha on vielä vähän pehmoinen ja hyllyvä muttei tosiaankaan niin pahasti kuin raskausaikana oletin. Napa ei varmaan koskaan palaudu enää sellaiseksi kuin se oli, mutta se taitaakin olla ainoa pysyvä juttu mikä raskaudesta jäi. Siis vauvojen lisäksi. Raskausarvet jäi onneksi niin pinnallisiksi, että nekin on jo melkein kadonneet. Heinäkuun lopussa on jälkitarkastus, jonka jälkeen voi toivottavasti aloittaa aktiivisen liikunnan niin omat farkutkin vielä joskus mahtuu jalkaan. Ihannepainoon on kuitenkin vielä matkaa.