Väittäisin, että tämä on melkein ehdoton niin monikko- kuin yksösäidillekin. Pieni panostus siihen nähden, että vauvan ja kaukalon asettaminen ja irrottaminen autoon ja autosta on paaaaaljon helpompaa. Jos vielä haluaa helpottaa arkeaan, niin autoon vaunut, joiden kanssa kaukalo yhdessä muodostaa travel systemin. Gracolta ja Britaxilta ainakin löytyy niin yhdelle kuin kahdellekin vauvalle sopivia.
2. Astianpesukone
Ilman astianpesukonetta olisin varmaan jo hajonnut tähän arkeen. Aika ei vaan yksinkertaisesti riitä tiskaamiseen. Mä laitan kaiken koneeseen, paistinpannua lukuunottamatta. Joo, myös pullot ja niiden tuttiosat. Pesun jälkeen vaan huuhtasen kylmällä vedellä pahimmat pesuainejäämät pois.
Kun pojat oli ihan pieniä 0-2kk pesin pullot käsin ja desifioin sitten kattilassa. 2-4kk pesin koneessa ja desifioin sen jälkeen kattilassa. Nyt vaan pesen koneessa.
3. Kuivausrumpu
Toinen asia mihin aika ei vaan riitä on pyykkien ripustaminen. Mun mielestä kuivausrummun huonot puolet voittaa ne hyvät puolet 6-0. Aivan sama, jos vaatteet kutistuu yhden koon, tai ne kuluvat nopeammin. Rummuttamisen jälkeen ne on kuivia, sileitä ja pehmeitä. Valmiita viikattavaksi kaappiin. Aikaa säästyy melkein pari tuntia viikossa. (pesen kuusi koneellista pyykkiä viikossa ja jos jokaisen koneellisen jälkeen ne pitäisi vielä ripustaa ja kerätä pois narulta, jotkut vielä silittää, pari tuntia menee helposti.)
Kuluttaa ehkä joo sähköä enemmän kuin narulla kuivatettaessa, mutta sekin on vielä aika pieni häviö siihen nähden, että viikkoon saa lisää tunteja.
Yksi negatiivinen asia kuivausrummussa kuitenkin on. Kun vaatteet kuivataan rummussa ei niistä irtoa kosteutta huoneilmaan, jota taas tulee narulla kuivattaessa. Kun tähän lisätään koneellinen ilmanvaihto, on meillä huoneilma tosi kuivaa talvisin. Nenätipat ja ilmankostutin onneksi sitten helpottaa kovimpaan pakkasaikaan.
4. Sitterit
Mun mielestä ihan ehdoton pakkohankinta monikkoperheissä. Pieniä vauvoja ei pysty syöttämään samaan aikaan mitenkään muuten kuin tukemalla pullot suuta vasten. Tai pystyy varmasti, mutta tämä keino on vaan helpoin. Samalla voi seurustella molempien kanssa. Sittereitä pystyy myös keinuttaa yhdellä jalalla tai kädellä, jolloin toinen käsi on vapaana toiselle vauvalle. Sittereiden käyttöaika meillä oli 0-6kk.
5. Vaunut
Hyvät, monikäyttöiset, riittävän kapeat mutta myös tilavat, muunneltavat vaunut. Väittäisin, että kun kerran panostaa, niin kiittää itseään vielä monena päivänä. Valintaprosessiin kannattaa myös käyttää aikaa, netistä löytyy valtavasti tietoa vaunujen plussista ja miinuksista. Mutta toisaalta taas, se mikä käy yhdelle ei toimi toisella, joten kannattaa myös koeajaa vaunut ennen ostoa.
Meidän vaunut on olleet ihan huiput. Koppia en enää kesävauvoille hankkisi, ne oli käytössä niin pienen hetken, korvaisin ne pehmeällä kantokopalla. POjat mahtuu vielä pitkään nukkumaan niissä täysmakaavassa asennossa. Vaunut on järeät lenkkeillessä, mutta kääntyvien etupyörien avulla tosi näppärät käsitellä pienissäkin tiloissa. Pyörätuolileveys takaa sen, että vaunuilla mahtuu kaikista ovista sisään. Ja jos ei mahdu, niin valitusta tekemään! :D
Renkaat on vaunujen alla eikä sivuilla, joten istuimet ovat leveämmät. Leveyttä istuimissa on tosi hyvin, joten isompikin lapsi mahtuu sinne mukavasti talvikamppeissaan.
Tärkeintä tuplavaunuissa on mun mielestä helppo kasaus. MOnesti liikkuu yksin vauvojen kanssa, joten kasausmekanismi ei saa olla liian vaikea, tai toisaalta vaunut liian painavat. Näissä kasaus on helppo, ja autoon nostaminenkin sujuu lukituksen vuoksi. Painoa on, muttei onneksi liikaa.
6. Toiset vaunut
Ei millään muulla tavalla tarpeelliset kuin sillä, että on ihanan helppoa, jos autossa on jo yhdet vaunut. Säästyy siltä kasaa, nosta autoon, kasaa, kasaa taas autoon, nosta taas autosta ja pistä jälleen kokoon.
Kun takakontissa olevat vaunut ovat vielä sen verran pienet, että sinne mahtuu jotain muutakin, niin kaupoillakäynti on huomattavasti helpompaa!
Ja vielä, jos toiset vaunut on muunneltavissa yhden lapsen vaunuiksi, on ne ihan must-hankinta!
Jos nyt saataisiin kaksoset, hankkisin näihin sopivat kaukalot, jolloin siirtymät olisivat vielä vähän helpompia..
7. Iso hoitolaukku
Vaikka lähtisi ihan vaan käväisemään kaupungilla, kahdelle lapselle ja yhdelle äidille tarvitsee mukaan jos jonkinlaista tavaraa. Ihan pieni hoitolaukku ei riitäkään. Meillä on Brio, ja se on palvellut tosi hyvin. Tilaa ja taskuja on paljon, mutta voisi se silti olla vielä vähän isompi..
8. Bumbot
Ehkä turhin näistä helpotuksista. Käyttöikä ainakin meillä oli tosi lyhyt, 5-8kk. Ja silloinkin harvemmin. Mutta koska oon aikalailla sitä mieltä, että mitä enemmän viihdytyskeinoja lapsille, sitä helpompaa arki kahden vauvan kanssa on.
Bumboissa pojat istuivat monesti katsellen kun mä laitoin ruokaa. Kun näihin lisää tarjottimen, alun sormiruokailu oli paljon siistimpää. Tämän kun voi viedä suihkuun vauvoineen päivineen. Näissä pojat myös monena lauantaina kökötti suihkuhuoneessa kun me oltiin Henkan kanssa ssaunassa.
9. Kävelytuoli
Toinen viihtyy tässä loistavasti kun toista viihdyttää sylissä. Yksi vauva sylissä kun voi tehdä mitä vaan, mutta silloin kun niitä on kaksi, ei onnistu yhtään mikään.
Ilmankin pärjäisi, mutta niin monilta harmailta hiuksilta ja kiukkuhuudoilta on säästytty kävelytuolin kanssa. Meille riitti yksi, mutta jos tilaa on paljon, niin miksei kaksikin. Käyttöikä tässäkin on aika lyhyt, 6-9kk. Mutta ennemmin suositteln tätä kuin bumboja.
10. Hyppykeinu
Ihan sama mitä mieltä ne fyssarit on. Aivan huippuväline vauvojen viihdyttämisessä. Näitä voisin jopa hankkia kaksi. Meillä oli vain yksi, joten siinä oltiin vuoronperää. Käyttöikä taas lyhyt 5-8kk, mutta sitäkin tarpeellisempi!
11. Lelut
Erilaisia. Paljon. Ei mulla muuta. Pienikin vauva kyllästyy leluihin jos niitä on vain muutama. Parhaita ovat soivat, kolisevat ja kilkattavat. Mitä kovempi ääni tai voimakkaampi rapina, sen parempi.
12. TV
Sanoi ne kasvatusoppaat mitä vaan, tv on tosi tehokas tapa saada vauvat ja lapset viihtymään hetkeksi.
Viiden minuutinkin keskittyminen muumiin on luksusta kahden vauvan huutokonsertin keskellä.
13. Paljon tuttipulloja
Ei liikaa, ne täyttää kaapit, mutta niin paljon, ettei niitä tarvitse pestä ihan koko ajan. Mammin anticolicit oli ihan huippuja, kun ne ei aiheuttaneet ilmaa mahaan, mutta niissä pohjissa meni ikä ja terveys!! Ties kuinka monet tissimaidot valui jääkaappiin fuskaavan pohjan kautta!
14. Kertakäyttövaipat
Tää on varmasti tottumus- ja mielipideasia. Säästän luontoa jollain muulla tavalla, kerttisvaipat on tulleet jäädäkseen. Helppous, helppous, helppous!!
15. Pullopussit
Haiseva maitopullo autossa? Ei enää! Pullopusseilla itse pullo pysyy puhtaana, ja sen voi heittää roskiin käytön jälkeen!
16. Vaipparoskis
No tietysti jos haluaa käydä heittämässä päivässä kymmenen kakkavaippaa ulkoroskikseen niin varmasti turhake. Mutta on se vaan helpompi heittää ne hoitotason viereiseen roskikseen ja viedä koko roskis parin päivän välein. Ja taas säästyy aikaa ja hermoja!
17. Leikkimatto
Tämä oli tosi isolla käytöllä ennen kuin pojat oppivat liikkumaan. Tässä ne myös viihtyivät hirveän hyvin! Paljon roikkuvia leluja vaan kaariin ja kahvin saa ainakin joskus juoda kuumana!
Summasummarum. Mitä enemmän tavaraa ja rojua, sen helpompaa ja sujuvampaa arki on. Niin se vaan menee. Moni yhden vauvan vanhempi voisi sanoa, ettei läheskään kaikki noista ole tarpeellisia. Eikä ne sille yhdelle olekaan. Mutta kahdelle, moni näistä on elinehto. Ainakin jos haluaa säilyttää järkensä ;)
Puuttuuko listasta jotain tarpeellisempaakin tarpeellisempaa?
Monesta kohdasta täysin samaa mieltä vaikka kokemusta monikkoäitiydestä vasta vajaa 3kk! :D
VastaaPoistaMä koin telakan autossa välttämättömyydeksi jo esikoisen kanssa, niin ei käynyt kyllä mielessäkään ettei olisi niitä tuplille hankittu.
Meillä on myös Bumbleridet, joihin hommattiin pojalle seisomalauta, no herra 2 vee ei kyllä aina jaksa siinä seistä, mutta ei myöskään kävellä, vaan haluaa rattaisiin. Meillä siis ehdoton on myös kantoreppu, jossa kantaa toista tytöistä. Pieni helpotus siihen, että vältytään niiltä äksänä makaamisilta matkalla puistosta tai kaupasta kotiin... :)
Me ei olla koettu tarpeellisiksi toisia tuplarattaita, vaan nostetaan aina bumblet kyytiin, kun jonnekin autolla lähdetään. Onneksi ne on sen verran pienet, että konttiin mahtuu myös pojan matkikset, jos lähdetään koko porukalla, niin että kaikki pääsevät rattaisiin. Me ostettiin muuten ihan vaan Emman pehmeät kantokopat, en raaskinut ostaa bumblen omia ja nää menee ehkä vähän pienempään tilaan autossakin. Meillä, kun tota tavaraa riittää! Oltiin kerran lähdössä koko perheen voimin kaupoille (ei siis ruokakauppaan), ja pakattiin kaikki rattaat ja hoitolaukut mukaan, niin naapuri kysäisi ohimennen, että ollaanko mökille lähdössä. Oli hiljaa, kun mies vastasi, että kauppaan! ;)
Meillä tytöt viihtyvät leikkimaton lisäksi myös lattialla ja seuraavat isoveljen leikkejä, tällöin saa ehkä myös joskus juoda kahvin kuumana! ;)
Joo kantoreppu varmasti ehdoton teillä! Meilläkin oli manduca, joka jäikin pois tuosta.. Mutta sitä ei käytetty, joten myytiin se jo eteenpäin! :)
PoistaKopat jättäsin mäkin nyt ostamatta! :)
Heheh, voin kuvitella sen naapurin ilmeen! :D
Teillä isoveli on varmasti ihan huippu viihdyttäjä!
kiitos. tää oli huippu postaus. vaikka itellä on jo lapsia entuudestaan 2. on se ihan erilaista kun perheeseen tulee nyt kaksi kerralla. :-) meiltä itse asiassa löytyy kaikki mitä mainitsit, paitsi bumbot :-) mitä mieltä olit hoitotasosta? tuliko käytettyä?
VastaaPoistaKiva kuulla!!
PoistaHoitopöytä olisi ollut ihan turha, sitä meillä ei ollutkaan.. Mutta kodinhoitohuoneen lavuaarin vieressä ollut hoitotaso oli ja on edelleen kovalla käytöllä! Paljon helpompi mun mielestä siinä vaihtaa vaipat ja pukea kuin vaikka lattialla! :)
:) Ihan paras postaus, kiitos! Juuri kun täällä pähkäilen kaikkea mikä olikaan tarpeellista silloin, kun beibi on beibi. Tosin meillä on "vain" 2,5-vuotias taapero ja tämän heinä-elokuussa syntyvä pikkusisko. Mutta kaikki mikä sitten suinkin arkea helpottaa, on tervetullutta!
VastaaPoistaIhanaa jos tästä oli apua sulle! :)
PoistaMiten muuten syötätä pojat tavallisesti, vuoronperään lusikallisia vai ensin toinen ? Ja kuinka usein pojat saa samaan aikaaan kiukkukohtauksen. Tuleeks usein empatiahuutoja toiselta jos toisella on asiat huonosti :D? Hassuja kysymyksiä, mut kiinnostaa niin kovasti :D
VastaaPoistaVuoronperää! Silleen on aina syötetty, ne on niin malttamattomia ettei jaksaisi odottaa! :D
PoistaKunnon kiukkukohtauksia tulee tosi harvoin samalla kerralla, mutta sellasta kitinää ne kyllä harrastaa kuorona :D Silloin ei auta kuin istua lattialla ja yrittää huomioida kumpaakin!
Empatiahuutoja ei oikeastaan ole.. Jos toinen säikähtää niin sitten toinenkin alkaa itkeä, mutta harvoin itkevät vain koska toinenkin!
Eiku kiva vaan kun kyselit! Voisinkin tehdä tästä aiheesta joskus kunnon tekstin! :)
Koliikkikeinu - härpäke, joka saatiin ensin tutuilta lainaan ja jonka ajattelin olevan varsinainen nykyajan turhake. Onkin osoittautunut tosi hyväksi apuriksi erityisesti tuplien kanssa!
VastaaPoistajoo se vois olla hyvä! Siinä varmasti viihtyisi varsinkin ihan pieni!
PoistaMeillä on koliikkikeinu, mutta vauvalla ei ole koliikkia. Aivan ihana laite! Tänäänkin vauva nukahti siihen, ihanaa turhuutta!
VastaaPoistaMinä myös varastan oman pienen rauhallisen hetken sillä että vauva katsoo tv.tä.. Luin netistä pelottelua kuinka lapselle nyt sitten tulee adhd, mutta lähinnä ajattelen että se tulee jos on tullakseen, katsoo tv.tä vauvana tai ei..
Isabella
Ihan varmasti on ihan huippulaite! Me ajateltiin et hankitaan vasta jos ei selvitä ilman ja sitterit sitte riittiki, niin ei tullu hankittua.. Mut varmasti olisi helpottanut!
PoistaNo joo.. Noi on varmaan noita moralisointijuttuja.. En usko että tv aiheuttaa adhd:tä sen enempää kuin mikään muukaan :) Ja pieninä annoksina kaikki on varmasti ihan turvallista! :)
Niin, tuttipullot. Muistatko meidän keskustelun tuttipulloista kun odotit vielä poikia...taisit vähän loukkaantuakkin kun sanoin että käy nyt ostamassa muutamat varalle kun lastentarvikkeessa on alet ;) -Henna
VastaaPoistaNo ihan noin pienestä en nyt kuitenkaan loukkaannu :DD
PoistaPonttihan oli silloinkin se, että en halunnut niitä ale pulloja, vaan tommeetippeen anatomisesti muotoiltuja. Ajatushan oli kuitenkin yrittää imetyksellä ensin. :)
Pakko sanoa että kyllä V meillä vielä parisen viikkoo sit oli hyppykiikussa ja kävelytuolillakin voi liikkua niin pitkään kunnes painoraja tulee vastaan.. A "juoksi" sellasen kanssa kun oli jo oppinut kävelemään,sinne sai hyvin muksun "jumiin" jottai sai tehdä jonkub nopeen pikku jutun ilman että tarvi pelätä ipanan tekevän sillä välin jotain kiellettyä/vaarallista. Sitteri on vieläkin meillä sohvalla,V välillä pötköttää siinä kun juo maitonsa ennen päikkäreille tai yöunille menoa... T:Tuire
VastaaPoistaTottakai voi käyttää, en sitä kielläkään. Meillä käyttöaika vaan jäi pieneksi, kun pojat ei kaivenneet hyppykeinua tai kävelytuolia, kun liikkuivat mielummin itse. Ja musta parempi niin :) noi oli aina ne viimeiset vaihtoehdot jos muuten ei viihdy! :)
PoistaMitkä noi teidän toiset tuplat on ? :) Nuo autotuplat.
VastaaPoistaNe on britaxin b-dualit! Esittely löytyy viime loppusyksyn postauksista! :)
PoistaApua, en tiedä lähtikö mun eka kommentti jo ku tää kone rupes tekemään omiaan! :D
VastaaPoistaMutta siis, bumboja harkitsin jäi lopulta ostamatta. Kävelyautosta & hyppykeinusta kysyin fyssarilta, joka sanoi että "jos haluaa hidastaa lapsen kehitystä niin sitten sellaiset voi ostaa. Niistä ei ole muuten mitään hyötyä". Joten jäi meillä ostamatta, tuota hyppykeinua harkitsin joskus hetken, mutta eipä niille ole tarvetta ollut :) Tosin, tuskimpa nuokaan oikeen käytettynä kehitystä mitenkään hidastaa. Varmaan ihan käteviä kapistuksia!
Vaipparoskis ihan must! Varsinkin, kun asuu hissittömän kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Meillä on edelleen noi koliikkipullot käytössä, lisäks perus ainut. Nokkiksilla harjotellaan, mutta toistaiseksi sitä on vaan kiva hakata syöttikseen ja räsöttää se vesi pitkin lattioita :D
Tuttipullopussit! Miks en oo heti tajunnu, käykö ne myös noihin mam:eihin?? Pirun käteviä olis automatkalla!
Hyvä postaus :)
Ei lähteny!! Tai en ainakaan nää sitä! :D
PoistaNo joo, fyssarit tuntuu olevan tota mieltä.. Mut mä oon aina ajatellut niin, että pieni aika missä vaan tollasessa laitteessa ei tee pahaa kenellekään tai hidasta kenenkään kehitystä :) Meilläkin noi oli käytössä silloin kun kädet ei riittänyt tai piti saada jotain muuta tehtyä eikä pojat vaan viihtynyt. Pienempi paha kuin kuunnella huutoa :))
Pojatkin vielä 10kk joi anticoliceista ja nyt niillä on ne edlleen mutta tutit on vaan vaihdettu nokkisosiin! :)
Käy ne! Helpommin menee ainun peruspulloihin, mutta anticoliceihinkin kun vähän venyttää!
Hei saaks niihin nokkaosia!! :D Pitääpä kattoa seuraavalla kauppareissulla :)
PoistaJoo todellakin, ei lyhyt aika varmasti pahaa tee! Niin ja telakalliset kaukalot on aivan must!
Täällä yksi fysioterapeutti jolla kaksoset ja samaa mieltä Nelli sun kanssa tuosta hyppykeinusta. Ei se, tai mikään muukaan "viihdyke" hidasta lapsen kehitystä, jos se ei ole päivittäin montaa tuntia käytössä. Silloin tällöin harvakseltaan lyhyet hetket on ok. Tärkeämpää on tarjota lapsille monipuolista liikkumista. Toki on lapsia joille en suosittelisi hyppykeinua ollenkaan. Jos kasvu ja kehitys on normaalia niin mikä ettei. Ja itse odottaisin siihen saakka, kunnes varpaiden tarttumisrefleksi on sammunut. Hyppykeinu voi provosoida tarttumisrefleksiä, jolloin kävelemään oppiminen voi myöhästyä. Meillä ei ole hyppykeinua käytössä.
PoistaIina, joo saa! Ainaki prismissa on!!
PoistaAnonyymi: NIimpä! :) Maalaisjärkeä mukaan niin pitkälle pääsee! Ja lapsetkin on aina yksilöitä, toiselle hyppykeinu sopii toiselle ei.! :)
prismoissa! :D hihii, ihan omaa taivutusta taas :D
PoistaNostan lippua lähes kaikille noista vaikka ei olekkaan kaksosia. Siis vasta tästä kirjotuksesta muistin että meilläkin on tuo kävelytuoli tuolla varastossa esikoisen jäljiltä =D Jäin vaan miettimään,että miksi käyttöaika niin lyhyt? Meillä muistaakseni käytettiin n.vuoden ikään asti. Samaa mietiin ton hyppykeinun kanssa? Itse olen "odottanut" että poitsu alkaa istumaan niin otetaan hyppykeinu käyttöön,kun muuten on selkä niin kasassa. Nyt poitsu (8kk) on oppinu istumaan ja vasta kaivetaan hyppykiikku esiin...
VastaaPoistaAnjuska
Meillä ei ole enää käyttöä kävelytuolille, kun pojat viihtyy ilmankin ja liikkuvat jo omilla jaloilla paikasta toiseen :) Se oli meillä sellanen hätäratkasu niille hetkille kun ei muuten olisi viihtyneet! :)
PoistaMeillä onneksi istuminen onnistui jo niin pienestä, että saatiin hyppykeinuun.. Muuten olisi ollut aika rankat pari kuukautta, kun pojat ei viihtyneet kuin hyppykeinussa ja sylissä.. :S
Pakko kysästä tuosta pesukoneesta, ootteko olleet tyytyväisiä? Tänään katsoin just samaa ja siinä taisi olla linkoukset vain 600 ja 800 ja sitten hyppää suoraan 1400. Jääkö 800 linkouksella ihan märäks pyykki? (Ja vinkit kelpasi, vaikka vaan yks on tulossa :) )
VastaaPoistaOllaan! Meillä linkoukset nousee 200 välein, eli tossa välissä on vielä 1000 ja 1200. Meillä linkous taitaa olla useimmiten 1000-1200 ja sillä tulee tosi kuivaa pyykkiä! :) Voin kyllä suositella tota konetta teillekin!! :)
PoistaVaipparoskikselle huomattavasti edullisempi vaihtoehto: tavallinen kannellinen wc-roskis, esim. Sellainen poljinmallinen, niin ei tarvi kumartua kanttakaan avaamaan.. Ja sitten vain keittiössä talteen kaikki hedelmä-, leipä-, yms pussit.. Kakkavaippa pussiin ja solmu päälle ja roskiin.. Ei haise! :) samalla tavallahan Se vaipparoskiskin ne vaipat sinne pussin sisään "sitoo", mutta ne uudet roskis kasetit vaipparoskikseen on melko kalliita :(
VastaaPoistaVoi olla, mutta ainakin ton kokoluokan roskikset joita ite oon katellut maksaa lähes saman mitä vaipparoskiskin! :) Ja Meillä toi koko on just se mitä haettiin. Kahdesta vauvasta tulee hirveästi vaippoja! :D Pusseissa tietty säästääkin noin kun kerroit! :)
PoistaMe ostettiin eka niitä vaippakasetteja myös, nyt laitetaan ihan normaali muovipussi sinne :D Ja kahdesta vaippapyllystä niit vaippoja tulee kyllä vähä erityyliin ku yhestä :D
PoistaJOo sama juttu! Perus kauppakassit menee kans tosi hyvin tohon! Ja taitaa toi vaipparoskis kuitenkin pitää hajut poiss aparemmin kuin peruspoljin! Tai se kokemus mulla ainkin on! :)
PoistaMeillä sujuu arki ihan hyvin ilman mitään bumboja ja kiikkuja. Ei sen lapsen tarvitsekaan koko ajan viihtyä:) mutta näin meidän monikkoarjessa
VastaaPoistaJuuri näin. :)
PoistaVarmasti kaikilla. Toiset vaan saattaa haluta mennä sieltä mistä aita on jo kaadettu, eikä aina rämpiä siinä suossa ;) Kukin tyylillään! :)
PoistaMiten pitkään tuosta leikkimatosta oli iloa? Meillä lapset nyt 12 viikkoa ja mietin vieläkö kannattaa hankkia...
VastaaPoista- Timmutar
Varmaan riippuu hirveesti lapsista, meillä jäi turhaksi siinä vaiheessa kun pojat lähti liikkeelle! :)) Kovimmalla käytöllä oli just 3-5kk! :)
PoistaEi se välttämättä ole suossa rämpimistä.
VastaaPoistaei välttämättä, mutta saattaa olla. Kaikkien arki on kuitenkin aina omanlaista :)
Poista