perjantai 29. kesäkuuta 2018

Meidän päivä

Pitkästä aikaa! Nyt niin voi tosiaankin sanoa, sillä postaustaukoni ja lomani blogista on venynyt jo hurjaan kahteen viikkoon. Ihan niin pitkäksi en taukoa suunnitellut, en oikeastaan aikonut pitää taukoa lainkaan. Mutta jotenkin se vaan venyi ja venyi, ja mitä pidemmäksi se meni, sen vaikeampi koneen ääreen on aina palata. Nyt poden vielä jonkinmoista kirjoitusblokkia, eikä teksti meinaa tulla ulos millään. Mielessäni hahmottelen kyllä monenlaista ja otsikoita sekä aiheita olisi vaikka kuinka. Mutta jokin vaan tökkii. Olen ehkä jonkinlaisessa risteyksessä nyt, enkä oikein tiedä mihin suuntaan blogia lähden viemään. Vai lähdenkö mihinkään.

Takuuvarmoja kirjoitusflown tuojia ovat kuitenkin ne ajatuksenvirtapostaukset, ne kun paperille suoltaa vaan kaiken, sen kummemin miettimättä. Ja ne kuvaukset päivistä, kun ei tarvitse miettiä mitä kirjoittaa, voi vaan referoida päivän. Eilen kyselinkin instan puolella kumpi postauksista olisi mieleisempi ja meidän päivä voitti kuulumishöpöttelyt muutamalla prosentilla. Saamanne pitää siis, tosin lupaan niitä tavallisia kuulumisiakin ihan lähiaikoina, kenties jo viikonloppuna. Myönnettäköön, että tämänkin postauksen piti tulla jo eilen illalla, mutta kaikki ei sitten mennytkään kuin Strömsössä.

--

6.30 Isin herätyskello soi ja musta tuntuu kuin en olisi nukkunut yhtään. Todellisuudessa heräsin vain kerran aamuyöstä viemään Justukselle maitopullon ja vaihtamaan falskanneen vaipan kuivaan. Kukaan pojista ei ole kömpinyt meidän viereen aamuyöntunteina, mikä on kyllä aika poikkeuksellista. 

7.15 Rasmus on tullut mun viereeni nukkumaan hetkeksi kuultuan isin kolistelut keittiössä, mutta hipsii hänkin aika äkkiä aamiaiselle. Kuulen myös Justuksen höpöttelevän isillä aamiaispöydässä. Mä en vaan millään jaksaisi nousta ja haaveilen ties monettako kertaa lapsista, jotka olisivat edes vähän enemmän aamu-unisia kuin nämä meidän. Kun kello lähestyy puolta, nousen viimein ylös, jotta ehdin tehdä aamupesut ennen kuin isi lähtee töihin.

7.40 Heilutetaan Rasmuksen ja Justuksen kanssa isille heipat ja alan valmistaa itselleni ja lapsille aamiaista. Kumpikin poika on syönyt isinkin kanssa, mutta he yleensä syövät jotain pientä myös minun kanssani. Kasperkin herää ja istahtaa unisena pöytään. Pojat syövät talkmuroja ja mehukeittoa, Justus pelkkiä muroja. Omaa aamiaistani en vielä viitsi syödä, sillä yleensä en saa sitä kuitenkaan rauhassa syödyksi.


8.00 Lasten syödessä aamiaista siivoilen keittiötä ja haen heille päivävaatteet valmiiksi. Petaan sänkyjä, täytän astianpesukonetta ja laitan pyykinpesukonetta pyörimään. Lapset pukevat ja leikkivät yllättäen yhdessä. 

8.30 Justus alkaa olla jo aika väsynyt, joten vaihdan hänellekin päivävaatteet, lämmitän maitopullon ja laitan hänet vaunuihin päiväunille. Isoille tämä on merkki siitä, että he saavat avata telkkarin ja alkaa katsella piirrettyjä. JUstus nukahtaa aika äkkiä, joten teen oman aamiaiseni valmiiksi ja kaadan ison kupin kahvia. Kaksi ruisleipää ja kananmunaa on tällä htekellä mun suosikki aamiaiseni, sillä se pitää nälkää paljon puuroa paremmin.


Syötyäni istahdan kahvikupin kanssa sohvalle ja selailen somea. Pojat katsovat jotain Spidermania lattialla pötkötellen. 

9.30 Päätän viimein aktivoitua, aamiainen ja rauhallinen kahvihetki sohvalla on sitä mun arjen luksusta. On ihan istua hetkia (lähes) hiljaisuudessa ja hörppiä vaan kuumaa kahvia sen hektisen alkuaamun jälkeen. Tää on muodostunut meille tavaksi, että Justuksen käytyä nukkumaan, otetaan isojen kanss ahetki olkkariss aihan rauhassa, ennen kuin aletaan päivän touhuihin.

Pojat sammuttavat telkkarin ja siirtyvät leikkeihinsä. Yhteiset touhut ei tunnu onnistuvan millään ja he riitelevät yhtenään leluista ja leikeistä. Mä viikkailen pyykkejä ja vien niitä kaappeihin. Keräilen samalla muutamia pieneksi jääneitä pois. Haaveilen vähän omasta ajasta, että saisi järkkäillä kaikki meidän kaapit kerralla kuntoon. Nyt tämä on vain vähän tälläistä elvytyshoitoa ennen väistämätöntä suurjärjestelyä. 


Teen meille päivälliseksi lasagnea, sillä ollaan lähdössä Launeen perhepuistoon Justuksen päikkyjen jälkeen, enkä sieltä paluun jälkeen ehtisi enää ruokaa valmistaa. Ehdin melkein saada ruuan uuniin kun Justus yhdentoista aikaa herää. Teen ruuan loppuun Justus jaloissa tai sylissä pyörien. 

11.00 Pakkailen meidän tavaroita, tyhjennän astianpesukonetta, laitan lapsille aurinkorasvaa ja siivoilen kokkaussotkuja. Välillä Justus viihtyy tosi hyvin itsekseen, välillä hän ei haluaisi muuta kuin asua sylissä. Isojen kemiat taas tuntuvat kohtaavan ja heillä leikit sujuvat. 

Valmistan vielä meille välipalaksi smoothien puolukasta, mustikasta, banaanista, avokadosta ja jogurtista. Normaalisti syötäisiin lounas näihin aikoihin, mutta koska syödäänkin se tällä kertaa puistossa, haukataan välipala pikaisesti jo nyt. Mun työkaveri hakee vielä fbkirpulla myymäni lelun ja sitten ollaankin valmiita lähtemään. Lapset autoon ja menoksi!



12.45 Käydään hakemassa kaupasta vielä vähän lounasta ja sitten ajetaan puistoon. Syödään heti, isoille on lihapullia, patonkia, mansikoita ja banaania, mä syön broileri-vuohenjuustosalaatin ja Justus syö mansikoiden lisäksi spaghettibolognese sosepussin.

Ollaan puistossa pari tuntia ja lapset leikkivät oikeastaan vaan vesileikkialueella. Se onkin tällaisena kuumana päiväni juuri oikea valinta. Ilma on tosi tukala ja mun on pakko myöntää että haaveilen raikastavasta sadekuurosta. Yritän saada Justusta nukkumaan, mutta hän ei malta. Luovutan ja annan hänen touhuilla leikkipaikoilla. 


14.45 Käydään vielä liikennekaupungissa ja lähdetään sitten ajelemaan kotiin. Ajetaan vielä mutkan kautta, sillä olen sopinut hakevani fbkirpulta ostamani pelastusliivit niiden myyjältä. Liivit ovat tosi hyvässä kunnossa ja menevät varmasti Justukselle aika pitkään. Ajellaan takaisin kotiin ja olen tosi iloinen, että päädyin tekemään päivällisen jo aamulla. Nyt on nimittäin se fiilis mitä veikkailinkin, eikä ruuanteko kiinnosta yhtään.

Jäädään hetkeksi vielä ulos, lapset leikkivät hiekkalaatikolla ja mä istuskelen aurinkotuolissa. Isot ampuvat vesipyssyillä ja pihalla on tosi kuuma. Lähdetään jo Justuksen kanssa valmistelemaan päivällistä, sillä isi tulee ihan pian.


16.00 Salaatti on valmis ja pöytä katettu juuri sopivasti. Justus leikkii itsekseen ja mä otan jo ruokaa, sillä olen ihan pian lähdössä jumppaan. Pojatkin tulevat sisään ja istutaan hetki samaa aikaa pöydässä, ennen kuin mun on vaihdettava vaatteet ja pakattava tavarat.

16.45 LÄhden kohti Fressiä. Isi jää sivoilemaan keittiötä ja saatuaan sen valmiiksi hän lähtee poikien kanssa lenkille. He ajavat lähikaupalle ostamaan jätskit. Pyörähtävät vielä leikkipuiston kautta ennen kuin palaavat kotiin.

Mä hikoilen sillä aikaa vatsa-peppu -tunnilla, joka tällä kertaa onkin erityisen rankka. TUnnin päätyttyä käyn vielä kaupassa pienesti hakemassa jääkaapin täydennystä.


18.30 Ajan pihaan samaan aikaan kun isi ja pojat kotiutuvat lenkiltä.

Mä menen jo edeltä tyhjentämään kauppakassin ja tekemään lapsille iltapalaa. Isi käyttää heidät sillä aikaa suihkussa ja yksi kerrallaan he ilmestyvät iltapalapöytään yöpuvuissaan. Isot pojat syövät leipää ja hedelmiä, Justukselle keitän puuroa ja lisään voisilmän ja mustikoita kaveriksi. 

Isojen poikien syötyä he menevät jo sänkyihinsä rauhoittumaan ja lukemaan. Isi syöttää vielä Justuksen, antaa pullon maitoa, rasvaa ja pukee yöpuvun. Mä käyn suihkussa ja kun palaan Justus on jo sängyssään. Kuivaan vähän hiuksia ja puen jo yöpuvun päälle.

19.15 Pesen vielä isojen poikien hampaat ja ohjaan heidät sänkyihin lukemaan. Isi tulee lukemaan iltasadun kunhan saa Justuksen nukkumaan. Mä istahdan sohvalle kirjoittamaan tätä postausta. 


Aika pian Justus onkin unessa ja isi siirtyy lukemaan isoille pojille. He lukevat ainakin kaksi satua ja käyvät päivän tapahtumia läpi. Molemmat pojat käyvät vielä kertaalleen juomassa ja pissalla ennen kuin rauhoittuvat sänkyihin. Mä kirjoitan, käsittelen pienesti kuvia ja kasailen postausta. Tuntuu kivalta olla koneen äärellä pitkästä aikaa.

20.15 Isi jättää pojat keskenään. He eivät vielä nuku, mutta ovat riittävän rauhallisia jäädäkseen huoneeseensa itsekseen. Isi alkaa valmistella keittiössä meidän iltapalaa ja mä alan olla postauksen kanssa melkein valmis. Sitten, jotain tapahtuu ja teksti katoaa. Mä en tosiaan tiedä mitä, sillä yhtäkkiä tuijotan vaan tyhjää ruutua, eikä mitkään peruutukset ja undot tehoa. Itku meinaa melkein tulla, sillä mulle ei ole koskaan ennen käynyt näin. Harmittelen omaa hölmöyttä ja mietin paristi aloitanko alusta, mutta annan sitten olla. Huomenna sitten paremmalla onnella ja uusiksi. 

20.30 Mua harmittaa edelleen tapahtunut, mutta eihän sille mitään voi. Nappaan iltapalan ja istahdan sohvalle. Isi lähtee vielä salille ja mä katselen Netflixistä omia suosikkeja. Meillä menee sarjamaku aika yksiin, mutta muutamat sarjat on sellaisia, että katson niitä vaan yksin.

21.50 Isi tulee kotiin, käy suihkussa ja ottaa hänkin iltapalaa. Katsellaan vielä kaksi jaksoa meidän sen hetkistä yhteiseurannassa olevaa sarjaa, ennen kuin mennään puolen kahdentoista aikaa n pesemään hampaat ja nukkumaan.

Tavallisesti käydään nukkumaan jo yhdentoista aikaa, mutta nyt salin ja mun tietokonekiukkuni vuoksi meidän unillekäyminen vähän venyy.

Justus herää yöllä kertaalleen, mutta jatkaa uniaan heti saatuaan maitopullon ja juotuaan sen tyhjäksi. 

Sellainen oli meidän torstai. Miten teidän päivä meni?

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Teetkö lasagnen kastikkeet itse vai käytätkö niitä lasagnelaatikosta löytyviä jauheita joihin lisätään neste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen itse, mulle jäi raskauksien jälkeen joku superherkkä makuaisti arominvahventeille, niin en sen jälkeen oo pystynyt syömään valmiskastikkeita.

      Teen jauheliha-soijarouhe-tomaattimurskamössön, perinteisen juustokastikkeen ja niitä sitten vaan sekasin. Tulee melkein yhtä nopeasti kuin valmislasagnekin! :)

      Poista
  2. Kuinka paljon Justus vielä päivisin nukkuu?
    Jäi mietityttää tuo, kun nukkui jo Aamulla reilusti yli 2h unet ja sitten jo yhden aikaan (?) Olit nukuttamassa taas unille?
    Näin kahden lapsen kokemuksella tuntuu jotenkin isolta päiväunimäärältä yli 1vuotiaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justus nukkuu tavallisesti kahdet päiväunet. 8.30-10 ja 13-14.30.yleensä parin tunnin pätkät, joskus kolmenkin.

      Olisin itsekin sanonut tuplien jälkeen, että kahden lapsen kokemukselle yksivuotiaalle riittää päiväunet 11-14,mutta niin ne vaan lapset ovat yksilöitä ja tämä meidän kolmonen tarvitsee useimpina päivinä kahdet päiväunet jaksaakseen valvoa iltaan :)

      Koska aamun unet oli sen lähes kolme tuntia, ei justusta ollut mikään pakko saada unille enää ip, kokeilin vaan, josko hän pienet unet haluaisi ottaa :)

      Poista
    2. Tuohan on huippua kun pienin nukkuu vielä kahdet päikkärit! Ilmeisesti illalla nukutus sujuu ongelmitta?

      Meillä on melkein saman ikäinen lapsi kuin teidän Justus. Meidän taaperolta piti jättää toiset päikkärit pois jo ennen 1v synttäreitä. Näin saatiin iltanukutukset hieman helpommaksi 😌

      Poista
    3. Joo, nukutukset illalla sujuu kivasti, se onkin mun mielestä hyvä mittari, että jos lapsi kukkuu yli kasiin niin päiväunia kannattaa lyhentää. Oon kokeillut venyttää aamun unia myöhemmäksi, mutta koska justus herää niin ajoissa, on hän jo ennen yhdeksää ihan poikki.

      Reissun päällä toiset unet monesti jää välistä tai ovat vain pienet torkut. Mutta kotona J selvästi kaipaa kunnon päiväunia aamu-unien lisäksi. Mä luulen, että hän jättää toiset unet pois kun on siihen itse valmis, tai viimeistään siinä vaiheessa häntä pitää alkaa rytmittää kun päiväkotiura alkaa :)

      Meillä isot pojat siirtyi yhtiin uniin myöskin vähän alle yksivuotiaita :) tosin heillä päikyt oli aina niin pitkät, että unta tuli tuossa iässä varmaan silti aika sama!

      Poista
    4. Meillä poika nyt 10kk ja nukkuu kans kahdet päikkärit. Ekoille nukahdetaan myös yleensä jo noin klo 9 ja toisille sitten noin 12-13 välillä. Meillä tosin yleensä ensimmäiset unet kestää maksimissaan noin tunnin, mutta millään ei vielä jaksa yksien unien taktiikalla. Näin koko perheen lomaillessa on toki paljon päiviä, että rytmit menee ihan sekaisin mutta palataan niihin kun arki palaa taas taloon 😁 Iltaisin meillä mennään kans noin klo 19 sänkyyn. Ja herätään aivan liian aikaisin aina. Itse mieluusti nukkuisin aamulla pitkään, mutta molemmat lapset on eri mieltä.

      Poista
  3. Meilläkin lapset hyvin erilaiset. Ensimmäinen nukkui kahdet päikkärit pitkästi yli vuoden ja saattoi toiset vetää yli 3h. Toinen taas ei koskaan edes tunnin päikkäreitä vauvana. Nyt sitten nukkuu oikein hyvin. Mielestäni kaikki tein samanlailla, mutta lapset erilaisia. Koskaan meillä ei ole silti ollut ongelmia iltaunille menossa. Tytöt nyt 3 ja 5, isompi nukkuu edelleen päikkärit pidemmästi kuin pienempi. Anu

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!