torstai 4. tammikuuta 2018

Tervetuloa hoitovapaa ! - 10 säästövinkkiä



Sinne se äitiysloma sitten vaan hujahti. Vauva täytti pari päivää sitten yhdeksän kuukautta ja tänään alkoi virallisesti mun hoitovapaa. Tai oikeastaan olen tässä juurikin kesälomalla ja hoitovapaa alkaa oikeammin vasta sen perään. Mutta potato poteto, se ja sama. 

Hoitovapaalle jääminen ei ole itsestään selvää. Omalla kohdalla se tarkoittaa tulojen tipahtamista aika roimasti, eikä menoja ole aina mahdollista tiputtaa samassa tahdissa. Hoitovapaalle jäämistä helpottaa varmasti ennakointi ja säästäminen, joka ainakin meillä pelastaa jo paljon. Äitiysloman aikana kannattaa nipistää jo menoista, näin hoitovapaalle on käytettävissä muutamia ekstrakymppejä tai satasia. 

Mä ajattelen niin, että lapset ovat ihan pieniä vain niin lyhyen hetken, että haluan mahdollistaa heidän kotonahoidon niin pitkään kuin mahdollista. Jos se taloudellisesti vain suinkaan onnistuu, toivon omien lasteni lähtevän hoitoon vasta lähellä paria vuotta, mieluiten ylikin sen. Muutamalla helpolla vinkillä penniä voi venyttää, ja mahdollistaa niin kotona olon vähän pidempään.

1. RUOKA

Ruoka on ehkä se kaikkein isoin kuluerä, jonka kanssa säästöä saa tehtyä ihan valtavasti. Ollaan omassa kuluttamisessa huomattu, että tekemällä ostoslistoja ja suunnittelemalla viikon ateriat säästää ihan hirveästi. Silloin säästyy heräteostoilta, hävikki pienenee ja extempore ulkonasyöminen vähenee. 

Kilohintoja vertailemalla löytää usein sen fiksuimman vaihtoehdon, tosin silloin kannattaa muistaa huomioida myös säilyvyys. 700g jauhelihaa ei olekaan halvempi jos puolet joutuu heittämään pilaantuneena pois. Itse usein teen lihojen kanssa niin, että ostan ison paketin, valmistan ruokaa kerralla sen ison satsin ja pakastin sitten annosrasioissa. Näin pakastimessa on aina ruokaa, vaikkei sitä aina jaksaisi valmistaa.

Punaiset ja keltaiset laput hyödyntämällä lihat ja leivät tulee tosipaljon halvemmiksi. Itse ostan niitä paljon pakastimeen, josta niitä on sitten helppo sulattaa ja ottaa käyttöön.

Suunnittelu on yksi isoimmista jutuista joilla saa isojakin summia säästettyä. Tällä säästää myös sen hävikin, kun jääkaapin sisältö on tarkoin suunniteltu. Parina päivänä kannattaa tehdä jotain hävikkiruokaa, siis sellaista johon on raavittu kokoon kaikki jämät. Meillä ne on monesti munakasta, kasvissosekeittoa tai pitsaa. Niihin kun voi sekaan heittää melkein mitä vaan! Toinen hävikin minimointikeino on ennakointi. Jos vaikka iso satsi hedelmiä on tummumassa ja pehmenemässä korissa, pilkon ne ja pakastan, sieltä ne on helppo sitten heitellä smoothien sekaan. Banaani esimerkiksi on tosi kätevä näin tehtynä!

Alehaukkabongailu säästää myös kummasti, jos vaan viitsii kiertää useat kaupat. Silloin vaan kannattaa pitää tarkkana mielessä, mitä kannattaa ostaa ja minkä verran. Me on todettu helpoimmaksi ja halvimmaksi tavaksi käydä kerran viikossa isossa kaupassa ja täydentää sitten maidolla ja hedelmillä pienemmästä. Mulla ei aika tahdo riittää siihen, että kävisin monena päivänä moneen kertaan kaupoilla.

2. ÄLÄ LÄHDE IKKUNAOSTOKSILLE TAI KIERTELEMÄÄN KAUPUNGILLE

Aina tulee heräteostoksia. Vaatekauppoja kierrellessä bongaa aina jonkun kivan löydön tai aletuotteen, joka tulee ostettua sen kummemmin miettimättä, onko sille tarvetta. Kaupasta tulee haettua välipalaa tai käytyä kahvilassa pullalla. Take away -kahvi hörpättyä lasten leikkiessä. Jos kiertelemään kuitenkin lähtee, kannattaa pakata lapsille juomapullot mukaan, ottaa itselle kahvia termosmukiin ja valmistaa eväät jo kotona. Tai ainakin pakata itselle se termosmuki, esimerkiksi ärrällä oman mukin täyttö on vaan euron! Kauppojen paistopisteet hyödyntämällä löytyy välipalapullat tai -piirakat kahviloita halvemmalla. 

3. BUDJETOI

Tee budjetti ja taloudenseuranta. Excel-taulukko menoista ja tuloista on aika raakaapeliä, mutta siitä sitä parhaiten näkee oman tilanteen. Jos kuukausittaiset menot ja tilitapahtumat ylittävät jatkuvasti tulot, ei ole kuin yksi vaihtoehto ja se on karsia menoja. Budjetoimalla hahmottuu myös summa, joka jokaiseen isompaan hankintaan pitää säästää kuukausittain, jotta sen osto on mahdollista. Kun budjettiin lisää vähän ilmaa pyöristämällä menot lähimpään kymmenlukuun, saa euroja helposti säästöön.



4. SÄÄSTÄ

Säästä niistä vähistäkin rahoista. Vaikka säästäisi kuukausittain vain parikymppiä, on sekin tyhjää parempi. 

5. MAKSA LASKUT AJALLAAN

Tällä saa säästettyä helposti kymppejä kuukaudessa, verrattuna siihen että laskut maksaa aina myöhässä. Viiden euron huomautuskulu ei ehkä tunnu missään, mutta jos se kuukausittain tulee neljästä laskusta, on summa äkkiä jo iso. Mulla itselläni on paha tapa unohtaa paperilaskuja milloin minkäkin mainospinon väliin, joten hyväksi ratkaisuksi olen todennut e-laskut. Ne näkyvät hyvissä ajoin verkkopankissa, ne saa klikattua maksetuksi helposti, eikä ne näin häviä tai eräänny.

Jos laskua ei pysty ajallaan maksamaan, kannattaa laskuttajan kanssa sopia maksuajasta. Esimerkiksi vakuutuslaskujen eräpäivää saa siirrettyä helpostikin ilman mitään maksuja.

6. KILPAILUTA JA JAKSOTA

Kilpailuta sähkö, vakuutukset, puhelinliittymät, netti.. Jaa isot laskut useaan erään, jolloin suuria laskuja ei rysähdä yhtenä kuukautena kerrallaan. Toinen hyvä keino on jakaa isot laskut eri kuukausille. Meillä esimerkiksi isot laskut tulevat yhdessä erässä, mutta ne on jaettu pitkin vuotta. Kotivakuutus tammikuussa, sairaskuluvakuutukset maaliskuussa, autovakuutukset ja käyttövoimavero huhtikuussa yms. 

7. PIDÄ LISTAA HANKITTAVISTA TAVAROISTA

Tee etukäteen lista tavaroista, joita vaikka puolen vuoden aikana pitää hankkia. Kun paperille on listattuna kaikki, on helpompi bongailla niitä kirpparilta tai alesta. Tällöin myös tärkeysjärjestyksen näkee helpommin. Uudet kengät itselle olisi tietysti kiva, mutta voisiko ne hankkia vaikka ensi kuussa, kun tässä kuussa lapsille pitää ostaa kurikset ja saappaat.

8. KIERRÄTÄ

Myy aktiivisesti omia vanhoja ja tarpeettomia tavaroita pois, näin niistä saadut tuotot kattavat uusien hankittavien hinnat. FB-kirpparit ovat käteviä, jos vaan jaksaa sitä yv, av -huutelua. 

Omien kavereiden kanssa voi miettiä myös vaihtorinkejä. Olisiko toisella jotain itselle tarpeellista jonka itse voisi vaihtaa johonkin minulle tarpeettomaan?

Pyri ostamaan kaikki käytettynä, jos ei löydy, osta sitten vasta uutta. Kirppikset, fb, tori.fi yms palvelut ovat täynnä uudenveroista käytettyä tavaraa, jonka hinta on murto-osa uudesta. Me esimerkiksi ostettiin Justukselle juuri STOKKEn taple tap, jonka hinta uutena olisi 50e. Nyt maksettiin siitä 15e. Kun sen joskus myy eteenpäin, saattaa olla että saa jopa omansa pois. Uudessa tavarassa näin hyvin harvoin on, ja itse jää vaan miinukselle.

9. VÄLTÄ RAVINTOLASYÖMISTÄ

Aika itsestäänselvä vinkki, mutta ainakin meillä yksi niistä vaikeimmista. Nälissään ja väsyneenä on niin helppo turvautua valmiiseen ja ajatella ettei se nyt ole kuin pari kymppiä. Mutta viiden hengen perheellä ravintolalasku ihan vaan ketjupaikassa on helposti 50e. Sillä saa jo kuitenkin hyvin suunniteltuna ostettua viikon ruuat  kaupasta. 

Eli jos menet ravintolaan, niin vaan kerran kuussa ja johonkin kohtuullisen hintaiseen. Me on todettu monesti myös kannattavammaksi ostaa kolme aikuisten ruokaa, joista sitten jaetaan lasten lautasille. Lasten listan ruuat ovat usein tosi pieniä ja tosi kalliita. 

10. HARRASTA ILMAISIA HUVEJA

Aina ei tarvitse harrastaa maksullisia harrastuksia. Leffailta kotona omilla poppareilla toimii myös. Salin voi korvata kotijumpilla ja lenkkeilyllä. Paljon on myös ilmaisia tapahtuma, niitä kannattaa bongailla vaikka facebookista. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on ilmaista ja hauskaa koko perheen tekemistä. 

Bussilla pääsee monessa kaupungissa ilmaiseksi vaunujen kanssa, tää etu kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Nyt myös lähijunissa alkoi päästä vaunuilla ilmaiseksi, eli Helsingin reissu täältä Lahdesta tulee jo aika edulliseksi, kun matkat ovat ilmaiset!

Millaisia vinkkejä itse antaisit säästämiseen? 

21 kommenttia:

  1. Vältä lainoja ja osamaksua. Älä ostq luotolla!
    Erota tarpeet haluista. Osta mitä tarvit, älä kaikkea mitä HALUAT.
    Vertaile kilo- ja kappalehintoja, osta halvinta (valikoiden, joidenkin tuotteiden kohdalla laatu on tärkeämpi kuin hinta).
    Minimoi ruokahävikki.
    Käytä kestotuotteita.
    Säästä sähköä, sammuttele valoja ja turhia sähkölaitteita.

    VastaaPoista
  2. Tässä oli tosi hyviä säästövinkkejä! Lisäisin itse muutamia tosi hyviä juttuja: kilpailusta sähkösopimus ja mieluusti ota pörssisähkösopimus, jossa sähköstä maksetaan tuntihinnalla. Pörssisähkösopimikseen voi asettaa hintavahdin, joka ilmoittaa sähkön hinnan edellisenä päivänä. Näin voi esim välttää pesemästä pyykkiä tms korkean sähkön aikaan. Kannattaa myös käyttöä kirjastoa, siellä voi lukea suurimman osan aikakauslehdistä, jolloin säästää helposti kymppejä kuussa.

    VastaaPoista
  3. Itse myös hoitovapaalla ja eletään samanlailla kun olin töissä. Ainoa ero on, että en käy ulkona syömässä aina ruokkiksella. 🤗 välillä kylläkin.

    VastaaPoista
  4. Hyviä vinkkejä! Toi exel-taulukko täytyis tehdä jos sillä sais menot kuriin. Ruuasta me voitais säästää tosi iso summa ja toinen on ulkona syöminen. Täällä kans hoitovapaalla vuoden ikäisen kans.

    VastaaPoista
  5. Kaikki turhat rahkat ja jogurtit ovat suuri rahan meno isossa perheessä, eli osta litran purkkeja ja nekin tarjouksesta ja tee usein itse rahkaa suuri kupillinen. Samoin mehut, niissäkin menee rahaa aivan tuhottomasti jos moni perheessä juo pelkää mehua janoonsa, opeta perhe juomaan myös vettä.
    Arppa
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Tää kommentti nyt ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta halusin kommentoida ja kiittää hyvästä blogistasi. Tänään saatiin kuulla odottavamme kaksosia, ja pienokaisten laskettuaika olisi tulevana kesänä. :) Kovasti olen siis lukenut vanhoja postauksiasi kaksosten raskaus- ja vauva-ajasta, kiitos niistä <3

    Heini

    VastaaPoista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta. Hyviä säästövinkkejä, mutta kyllähän se niin on, että kotihoidontuki on NIIN PIENI että todellisuudessa suurimman osan kuluista joutuu maksamaan työssä käyvä puoliso. Kotona oleva maksaa vähän mitä maksaa. Jos siis on asuntolaina ym lainat niin kuin ehkä teillä. Muutama kymppi tai satanen säästössä ei auta pitkälle. Pitäisi olla vähintään 2000-3000 € jos aikoo olla pidempään kotona. Harvalla on. Kyllä sitä joutuu kituuttamaan, ei ne rahat vaan riitä. Mutta on toki sen arvoista. Muutaman jugurtin ostamatta jättäminen on niin mikrosäästämistä ettei se käytännössä tunnu. Hyvä tietenkin elää järkevästi muulloinkin kuin vain kotihoidontuella ollessa. Suomessa asuminen ja ruoka vaan on niin kallista ettei niistä säästöjä ylettömästi revi.Rikas pystyy nauttimaan säästöjen turvin, keskituloinen ei. Yhteiskunnan tukien varassa eläjät ovat tottuneet alhaiseen tulotasoon. Tärkeää olla kotona lasten janssa, ehdottomasti, mutta tiukkaa se tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistä puroista syntyy iso joki. Niistä jogurttipurkeista ja vastaavista se lähtee. Itse olen ollut nyt melkein kuusi vuotta kotona. (Kolme lasta) eikä ole edes kovin tiukkaa. Ei tietenkään mitään isoja lomareissuja tehdä, mutta niitä nyt ei ennenkään olla tehty. Yksi vinkki on sijoittaminen. Jos niitä säästöjä siellä tilillä lepuuttaa niin ei siitä korkoa kauheasti kerry. Onko oikeasti niin että harvalla on useampi tonni säästössä? Järkyttävää. Itselläni on siitä asti kun olen töitä tehnyt (15v.) ollut kyllä useampi tonni säästössä. Se on perusturva. Jos joku kodinkone hajoaa ja tilillä on muutama kymppi tai satanen niin kyllä siinä pulassa on.

      Poista
    2. Lisäys edelliseen. Olen aina tiennut bruttona alle 2000 siis pienituloinem. ja siltin mulla on tonneja tilillä ja sijoitettuna toistakymmentä tonnia. Kyllä vaan se säästeliäisyys paljon vaikuttaa.

      Poista
    3. Juurikin näin. Vaikka meillä ei lapsia oo avopuolison kanssa, asutaan vuokralla. Ei siltikään menojen jälkeen älyttömiä summia jää säästöön. Ruokaan, lääkkeisiin ja bensaan menee ihan hyvin rahaa, vaikka tehdäänki kotiruokaa, luomua ei osteta mutta kotimaisena pyrin silti ostamaan ja jauhelihastakin ei koskaan sika-nautaa vaikka halvempaa onki. Jugurttia ja mysliä tulee syötyä aamupalaksi, leipää pyrin ostamaan pakkaseen jos käyn jossain mistä saa edullisemmin.
      Suomessa on kallista asua kyllä, mutta on täällä myös omat hyvät puolensa.
      Mielellään säästäisi jos pystyisi, ehkä vielä joskus, nyt eletään näin.

      -M-

      Poista
    4. Bruttona alle 2000 €? Se on järkyttävää!

      Poista
    5. No mitä järkyttävää siinä on jos on pienet tulot ja siltin jää säästöön. Toki tuohon 2000 ei sisälly osinkotuloja. Pelkät ansiotulot. Mutta, ei ne suuret tulot vaan pienet menot.

      Poista
    6. No jos on pienitulonen niin bruttona alle 2000€ on joillekin arkipäivää. Sillon pitää vaa tosiaan elää myös sen mukaan. Ei kaikki oo jossain huippu duuneissa, missä tienaa monta tonnia ja jos on osa-aikatyö niin silloin harva tienaakaan yli. Ja jotkut valittee ammatin sen mukaan mitä tykkää tehdä ja mihin mielellään aamulla lähtee, ei palkan mukaan.

      -M-

      Poista
    7. 2000e on paljon. Meidän perheen yhteistulot on sen 2500e (viisi henkeä), mutta hyvin eletään kun osataan käyttää rahaa. Säästöjä on jouduttu käyttämään, mutta nyt on kerätty uutta prsämunaa. Eikä ole velkoja, vuokralla asutaan. Meiltä ei puutu mitään.:) ja silti voidaan käydä joskus ulkona syömässä tai kylpylässä.
      Rahaa pitää osata käyttää (ja säästää).

      Poista
    8. Heh, mä tienaan nyt bruttona ehkä 1800e/kk ja se on mulle iso raha, vaikka olen jo kolmekymppinen. :D Ennen lapsia ei ollut tarjolla, kuin osa-aikatyötä, josta tienasin bruttona 1200€/kk ja tämä raha nyt tuntuu jo varsin hyvältä. Ei me mitenkään leveästi elellä, mutta nyt saa makseltua velkoja pois, eikä tarvitse vinguttaa visaa jatkuvasti!
      Säästöjä ei kyllä ole, kun mieskin tällä hetkellä työtön ja taloudessa 4hlö.

      Poista
  8. Hyviä vinkkejä ja itellekin ajankohtanen teksti. Elokuussa jään kodinhoidontuelle ja kotona on tarkotus olla about vuoden verran. Jotta se mahdollistuu alettiin meidän perheessä pienempään tulotasoon valmistautua jo raskausaikana. Sillon tehtiin säästöjä ja mietittiin omaa kulutusta heti plussauksesta asti. Tiesin heti alusta asti, etten lastani halua mammaloman päättyessä hoitoon laittaa, joten hyvissä ajoin aloitettu säästäminen oli ratkaisu ongelmaan. Hyvin kahden "perusduunarinkin" palkoista sai säästettyä, kun tiesi mitä tekee. Toki velkaa on asunto- ja opintolainan muodossa kodinhoidontuelle jäädessä kiitettävästi ja ne tuskin sillä aikaa hirveästi lyhenee mutta lapsi on pieni niin lyhyen aikaa, ettei sille voi laittaa hintalappua <3

    VastaaPoista
  9. Olen itse säästänyt rahaa jo useamman vuoden erilliselle "lapsitilille", eli odottamaan sitä,jos joskus saan lapsen (toivottavasti 1-3 vuoden sisällä).

    Näin ollen minulla on paremmat mahdollisuudet jäädä hoitovapaalle ja muuta, kuin jos minulla ei olisi yhtään säästöjä. Ja säästäminen tälle tilille on aloitettu jo ennen kuin edes erityisemnin haaveilin lapsesta. Mutta sanoisinko, että kuudessa vuodessa saa jo ihan kivasti säästöön.

    VastaaPoista
  10. Itse ymmärsin, että lähijunissa matkustaa vaunujen kanssa ainoastaan HSL-alueella. Mutta pääsisikö tosiaan Lahdesta asti, sehän olisi hienoa :).

    VastaaPoista
  11. Siis mitä toi tarkottaa lähijuna? Mikä se on? ;)
    Tarkoitatko taajamajunaa? Siis ilmaiseksi pääsee vaunujen kanssa niin paljon kun haluaa vai? Oho!!!!

    VastaaPoista
  12. Mä tein sen päätöksen, että en osta hoitovapaalla itselle mitään. Ja ei ole ollut edes vaikeaa! Tietysti ruokaa ja hygieniatarvikkeita joo, mutta ei vaatteita yms. Vuosi mennyt jo, mitään en ole kaivannut tai tarvinnut. Ihminen selviää aika vähällä! Säästöjä hoitovapaata varten on 5000€, maltillisesti ollaan niitä käytetty. Kolme vuotta olis tarkotus olla kotona. Mies on ihan normituloinen ja asuntolainaa löytyy.

    VastaaPoista
  13. Ilmaiseksiko lähijunalla...en oo kuullutkaan?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!