torstai 11. tammikuuta 2018

Siivouspäivä joka päivä


Siivouspäivä joka päivä - ohjenuora, jonka avulla meillä pysyy koti siistinä. En oikein usko siihen, että viidenhengen perheessä onnistuisi pitää yksi siivouspäivä, jolloin siivoaisi koko talon lattiasta kattoon. Tai mä en siihen ainakaan pystyisi. en millään ehtisi ympätä kaikkea sitä siivousta yhteen päivään, jonka nyt teen yhden viikon aikana, ripoteltuna joka päivälle.

Tykkään siivouksesta. Siivous ei ole ollut mulle koskaan mikään ikävä kotityö. Rakastan sitä tuoksua, joka kodissa on lattioiden pesun tai mattojen tuuletuksen jälkeen. TYkkään siitä, että voin antaa vauvan mönkiä lattialla ilman pelkoa pölypalloista jotka hänen suuhunsa joutuisivat. Voisin kuluttaa ikuisuuden erilaisia siivousvälineitä ja tuotteita tutkien, mutta lopulta mulla on vain muutamat suosikit, joita käytän kerta toisensa jälkeen.

Siivoaminen on myös valinta. Tiedän, että vähemmän siivoamalla mulla olisi enemmän aikaa liikkua, leikkiä lasten kanssa tai olla vaan sohvalla. Mutta tunnen itseni ja tiedän senkin, etten voisi leikkiä lasten kanssa, urheilla tai olla vaan siinä sohvalla jos kotona vallitsee kaaos. Mun valintani on siivota vähän ja nostaa ne jalat sitten ylös. 

Monesti blogissakin kysellään, että onko meillä aina niin siistiä kuin kuvat antavat ymmärtää. Arkikuvat ovat ihan just sitä mitä meillä sillä hetkellä on. Saatan ottaa kuvia sellaisista kuvakulmista, ettei sohvalla lojuva peitto tai neule näy, tai olla kuvaamatta pöytää, jonka päällä on vielä muruja ja aamiaisen astiat. Mutta harvemmin meillä vallitsisi kaaos tai sotku. Epäjärjestystä toki on, siitä tuskin lasten kanssa ainakaan ikinä pääsee eroon. Mutta sellaista kaaosta tai kokonaisvaltaista räjähdystä meillä ei vaan tunneta. Ollaan kumpikin mieheni kanssa sen verran siisteyttä rakastavia, että ennen kuin se kaaos räjähtää, on jompikumpi jo siivonnut. 


Siisteys pysyy yllä joka päivä siivoamalla. En käytä päivittäin tunteja siivoamiseen, mutta siivoilen vähän koko ajan jotain. Suoristan tyynyjä, kerään leluja, viikkaan vaatteita, suljen kaapinovia. Samaa yritän muistuttaa lapsille. Pari kertaa päivässä siivotaan leikit. Ei välttämättä leikkihuoneesta, mutta olkkarista ainakin. Pitkään siivoamista on saanut lapsille hokea, mutta nyt he jo aika hyvin lähtevät siihen mukaan. 

Kaikilla tavaroilla on meillä selkeästi oma paikka. Yritän koko ajan luopua turhista, jotta kaapeissa olisi aina tilaa tarpeellisille. Lasten leluillekin on omat laatikkonsa ja paikkansa, jotta lapsetkin osaavat ne siivota. Ja ehkä tärkein, löytävät ne sitten etsiessään. Täydessä sekasorrossa oleva leikkihuone ei houkuttele leikkijöitä, sillä siellä ei ole tilaa leikille. Siivottu ja siisti huone taas antaa mahdollisuudet kaikelle mahdolliselle. 

Siivoustuotteissa valikoin joutsenmerkittyjä avainlipputuotteita. Myrkyttömiä seoksia ja luonnon omia puhdistusaineita. Siivousvälineissä luotan muutamiin suosikkeihin ja esimerkiksi viledan tämä moppi on mun ihan ykkössuosikki. Se on niin helppo kaivaa kaapista ja pyyhkäistä lattiat äkkiä. Rätteinä käytän mikrokuituliinoja ja ihan silloin tällöin kertakäyttöisiä kosteuspyyhkeitä. Ne ovat pikasiivouksen palastajia, mutta arkisin pyrin välttämään niitä ihan vaan ekologisista syistä. 

Viikko siivous on jaettu meillä pitkin viikkoa. Imurointia teen vähän joka päivä, isommin tiistaina ja perjantaina. Silloin imuroin koko talon, en vain eteistä ja keittiötä. Torstaisin pyyhin pölyt, perjantaisin pesen vessat. Perjantaisin pyhkäisen myös lattiat kostealla. Ehkä kerran kuussa viikonloppuna pesen lattiat kunnolla, kuskaan matot ulos ja pesen laattalattiat. Kerran tai kaksi puolivuosittain pestään sauna ja ikkunat. Tämä jako on toiminut hyvin jo oikeastaan koko sen ajan, kun meillä on lapsia ollut. Osallistan lapsia aikapaljon ja harvemmin tuleekaan siivottua yksin. Toki yksin siivoaminen olisi aivan ihanaa, muttei se oikein kotiäitinä onnistu. Toisaalta mun mielestä on tärkeä opettaa lapsillekin, että siivoaminen on yksi kotityö muiden joukossa. Koti ei pysy siistinä itsestään ja meillä kaikilla on kivempaa kotona kun se on siisti ja siivottu. 



Millaisia siivoustapoja teillä on. Kuuluuko viikkosiivous jollekin tietylle päivälle, vai jaatko tehtäviä pitkin viikkoa. Mikä on inhokki kotityösi?

9 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Nämä arkielämän jutut kiinnostaa aina :). Meillä siivoan minä. Mies ei siivoa eikä tee muitakaan kotitöitä. Yhdessä postauksessasi, kun kerroit teidän yhdestä arkipäivästä, niin mainitsit että isi siivosi keittiön, niin ajattelin että onpa mahtavaa, tasa-arvoa on todellakin jossain perheessä. Meillä tuollaista ei tapahtuisi. Mutta anyway, minä siivoan perjantaisin koko talon, imuroin, luuttuan, ajoittain matot ulos, vessan, pölyt. Joka päivä siivoan ja järjestelen tavaroita ja vaatteita niin että siisti yleisilme säilyy. Keittiön pitää aina olla siisti. Sauna jouluksi ja juhannukseksi, ikkunat kerran kesällä. Lakanat vaihtuu vähintään kahden viikon välein. Lähes joka päivä pyykkiä, koneeseen ja puhtaat kaappuin, pojan kiekkokamojen pesua ja tuuletusta. Että kyllä sitä riittää joka päivälle. Ja tykkään että on siistiä!

    VastaaPoista
  2. Siivoamista riittää joka päivälle ja haluankin niin, koska mun mielenterveys ei kestä sotkuista kotia. Keittiö siivotaan aina käytön jälkeen ja muu koti kunnolla aina loppuviikosta parin päivän aikana. Toisena päivänä imurointi ja vessat. Sitten pölyt ja muuta hinkkaamista. Meillä on jatkuvan järjestelyn periaate ja sillä ehkäistään kaaoksen syntyminen. Tehdään aika tasan kotihommat miehen kanssa, eikä tästä kai muuten mitään tulisikaan. Lapset (4 ja 7) osallistuu kykyjensä mukaan, vaatimuksena lähinnä oman huoneen siistinä pitäminen.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kans siivouspäivä joka päivä. Kaksi lasta ja suurikokoinen koira, lähistön tiet ja piha hiekkaisia, eli hiekkaa ja koirankarvaa tulee mahdottomat määrät sisälle vaikka ulkovaatteet vaihdetaankin sisälle tullessa ja koiralta pyyhitään tassut ja kammataan turkki säännöllisesti. Mutta siivoukseen kun on hyvät rutiinit niin se hoituu melkeenpä ohikulkiessa. Moppiin on mikrokuituliinoja heti viisitoista, sillä pyyhkästään lattiat aamuin illoin, noin 80 neliöön menee nopeesti pyyhkästynä pari minuuttia kerta. Aina vaan uusi puhdas liina moppiin, loppuviikosta kaikki pyykkiin. Lattia pesastaan kerran päivässä kura-aikana, muutoin kerran viikossa, koko kämpän pikapesuun menee noin 12 min. Vaikka meillä onkin koira niin en halua elellä koirankarvojen ja hiekkapaljouden keskellä ja en voi valittaa että nopea ylläpitosiivous vie liikaa aikaa. Lisäksi on tietenkin muukin siivous (vessat, pölyt, keittiö, pyykkäys, lelut...) joka menee samalla periaatteella, jatkuvasti jotain pientä niin ikinä ei tule kaaosta tai törkyistä. Meilläkin on jokaiselle tavaralle, vaatteelle ja lelulle oma paikkansa ja niinpä lapsetkin osaavat laittaa lelunsa ja vaatteensa paikoilleen ja tietävät aina mistä mikin löytyy. Mitään epämääräisiä kaikensyöviä lelulaatikoita ei ole vaan kaikelle on organisoitu oma paikkansa. Koska olen paljon yksin lasten kanssa minulla on periaate että mitään kotitöitä en tee lasten nukkuessa tai poissaollessa, kaikki tehdään heidän ollessa hereillä ja kotona, näin ollen lapseton aika jää minulle omaan käyttöön. Niinpä lapsetkin ovat oppineet siivousrutiinit alusta alkaen ja varsinkin isompi (4v.) on jo oikeasti avuksi hommissa huolehtiessaan lelunsa järjestykseen ja laittaessaan vaatteensa paikoilleen. Esimerkiksi vaikka ikkunoitten pesu on jo hurjan kivaa, vaikkakin vie ainakin tuplasti aikaa lasten kanssa yhdessä tehden ja suihkukaapin pesuun tekisi hirveesti mieli osallistua, mutta se on yksi töistä minkä teen yksin liukastumisvaaran ja ahtaitten tilojen takia. Leikkiessä lelut saavat levitä ympäriinsä ja esim. junarata saa olla paikoillaan niin kauan kun sillä leikitään aktiivisesti (eli leikki voi jatkua yön jälkeen seuraavanakin päivänä), mutta leikin tultua valmiiksi kaikki kootaan taas paikoilleen. Minusta on mukavaa asua siistissä kodissa eikä se loppujen lopuksi edes vaadi paljoa kun ylläpitää sitä jatkuvasti.

    VastaaPoista
  4. Meillä tehdään joka päivä pientä siivoamista ja siistimistä. Turhasta tavarasta on pyritty eroon ja pienet lastenvaatteet myydään heti tai viedään vaatekeräykseen, eivät jää pyörimään nurkkiin. Keittiö on aina siisti ja puhdas. Pyykin käsittely on suosikki kotityö :) Inhokki on lattioiden peseminen joka jääkin vähemmälle mutta minusta siihen ei ole tarvettakaan niin usein kun pitää huushollin perussiistinä.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin siivotaan joka päivä vähäsen!:) En ymmärrä voiko jollakin lapsiperheellä edes oikeasti toimia viikkosiivousperiaate! Kun ottaa tavaksi viedä mennessään ja tuoda tullessaan ja korjata omat jäljet heti käytön jälkeen, ei täydellistä sekasotkua pääse syntymään. Jos koti joskus pääseekin kovin sekaiseksi, on vaikea päättää mistä päästä raivausta lähtee tekemään ja siivoamisen aloittaminen voi tunuta ylivoimaiselta. Siksi päivittäisen siivouksen periaate on minusta fiksu ja perheenäidi voimia säästävä :) Minäkään en osaa oikein rentoutua sekaisessa kodissa! Blogissani kotini siisteyttä on arvosteltu, että pidän kodin siisteyttä liian tärkeänä. Mutta jokaisella meistä on oikeus kauniiseen, siistiin ja hyväntuoksuiseen kotiin :)

    VastaaPoista
  6. Kysymys ei liity siivoukseen mut kysyn silti :D
    Kuvista päätellen käytät paljon tunikoita/leggingsejä. Käytätkö tuota yhdistelmää myös esim kaupassa? Millaisia kenkiä käytät tunikan/leggareiden kanssa talvella? Mä käytän kotona paljon ko. yhdistelmää mut mulla on kenkäongelma ulos lähtiessä ;D

    VastaaPoista
  7. Olipa kiva postaus!

    Meillä siivotaan joka päivä. En osaa rentoutua jos paikat on hujan hajan, ja tällaisella vie mennessäs -tyylillä mitään kaaosta ei pääse syntymään. Asutaan pienessä ja avarassa kaksiossa pienen lapsen ja koiran kanssa, mikä takaa sen, että imuroitava on joka päivä. Lelut siivotaan aina kotoa lähtiessä ja ennen unille käymistä. Ruoanlaiton ja aterioiden jäljet siivoan heti. Suunnilleen kerran viikossa pestään lattiat ja vessa. Miehen kanssa jaetaan kotityöt ihan ookoosti tasan, vaikka hän mulle välillä naureskeleekin jatkuvasta rätin heiluttamisesta. Kuitenkin tällä jatkuvalla tyylillä ei koskaan tunnu siltä, että siivoamiseen menisi paljoa aikaa :)

    VastaaPoista
  8. Meillä myös siivotaan joka päivä jotain. Kolmen lapsen perheessä se lienee välttämättömyys, ettei tosissaan synny sitä kaaosta. Päivitttäin imuroin, pyyhin pöytiä ja järjestelen tavaroita. Lähes joka päivä tulee pestyä pyykkiä ja astioitakin. Itselläni inhokki kotityö on pöytien ja pölyjen pyyhkiminen. Johtunee siitä, että mulla tosi kuivat kädet niin ei tee mieli kastella niitä yhtään ylimääräistä.

    VastaaPoista
  9. Täytyy antaa toisenlainen kommentti. Ekana se, että meillä ei ole lapsia. Mutta meillä onaika usein sekaista. Ei siis likaista, mutta sekaista.

    Ja syy sille on se, että kumpaakaan se ei häiritse ja kumpikin on vaan sellainen, että jättää tavarat lojumaan.

    Jos joku ilmoittaa tulevansa kylään, menee max 20 minuuttia, että meillä on siistiä ja imuroitu.
    Ja siis siivoamme säännöllisesti, likaista meillä ei siis ole. Mutta voi vitsi sitä "tavarasotkua", eli treenikassia lojuu eteisessä, sohvalla lehtiä ja opsikelujuttuja ja muuta, keittiön pöydällä jotain miehen tavaraa jne.
    Mutta olemme vaan luonteeltamme sellaisia, että se sekaisuus ei haittaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!