sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Simasuut - raikkaat uutuussimat



Mä keittelin elämäni ensimmäiset simat vasta pari vuotta sitten. Silloin tuli todistettua vääräksi oletus, että siman teko olisi jotenkin vaikeaa ja sen jälkeen satsi omatekoista simaa on keitelty vuosittain. Kumpaisenakin vuotena olen keittänyt ihan sitä perinteistä simaa, fariinisokeripussin takana olevalla ohjeella. Tänä vuonna lähdettiin kuitenkin testaamaan vähän uudenlaisia simareseptejä, Suomen Sokerin haastamana! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen Sokerin kanssa.


Lapset on meillä aina innolla auttamassa kokkailussa, niin tälläkin kertaa. Rasmuksen kanssa valmistettiin Peggyn pieni punainen keittiö -blogin ohjeella granaattiomenasimaa ja Kasperin kanssa keiteltiin taas Dansukkerin ohjeella marjasimaa. En kyllä osannut odottaa simoilta juuri mitään, mä kun olen vähän sitä koulukuntaa, että sima on parasta juuri sellaisena kuin se on. Perinteisenä. Mutta myönnämpä olleeni väärässä, tuo granaattiomenasima nousi kyllä ylitse sen perinteisen. Niin ihanan raikasta siitä tuli, että toinen satsi valmistuu varmasti vielä vapuksi!


"Ompa raikas maku! Granaattiomena ei varsinaisesti maistu simassa, mutta tuo siihen ihanan raikkaan vivahteen! Ehdottomasti parempaa kuin tavallinen sima!" Netta 26v


"Tosi hyvää, tätä tehdään kyllä jatkossakin! Värikin on jotenkin kirkkaampi kuin perinteisessä simassa." Henri 32v


"Owi hywää! Otan lisää!" Rasmus 3v


Meillä testailtiin simoja pääsiäisen kunniaksi. Liian usein siman mieltää vain vappujuomaksi, eikä sitä tule muuten tehtyä. Mutta miksipä sima ei toimisi varsinkin tällätavoin tuunattuna ihan joka juhlassa? Marjasima on omiaan lastenjuhliin, mielummin korvaisin itsetehdyllä juomalla ne perinteiset mehut ja limpparit ja granaattiomenasima taas toimisi kivasti juhannusjuhlissa!

Vaikka meidän simatasting ajoittuikin pääsiäiselle, napattiin kyytipojaksi hyvinkin perinteiset vappuherkut, munkit! Simat ja munkit maistui meidän raadissa niin aikuisille kuin lapsillekin ja jokainen löysi kyllä omat suosikkinsa juomien joukosta.


"Aika mehuisan makuinen tämä marjasima, ei huonolla tavalla, mutta tuo mieleen enemmän limsan kuin sitten siman. Tää olisi kyllä kiva vaihtoehto lastenjuhlien juomiin, muttei ehkä ykkösvalinta vapun juhlintaan!"

"Äiti tämä on heekullista! Lisää lusinoita vielä!" Kasper 3v

"Oi hyvää! Tulee mieleen just joku limppari jota joskus oli markkinoilla! Tää olisi ihana saunajuoma, mutta maistuu kyllä munkkienkin kanssa."


"Ihanan raikas! Tämmönen mummon marjamehun ja siman sekoitus. Ihanan kesäinen maku. Tästä saisi kivan boolinkin!"



Joko teillä on simat keitelty? Suositko perinteistä vai tuunattua versiota tuosta vappujuomasta?

Yhteistyössä SUOMEN SOKERI


3 kommenttia:

  1. Ihanat simasuut kuvissa! Kiitos vinkeistä, täällä just pojat tiedustelivat koska saavat juoda simaa!

    VastaaPoista
  2. Meillä tehdään raparperisimaa, mutta pääsee kokeiluun kyllä granaattiomenasimakin :)

    VastaaPoista
  3. Ihania olivat nuo kommentit tuossa :) meillä ei olla ikinä valmistettu simaa kotona, olen vasta aikuisena maistellut eka kerran anopin tekemänä. Kotona meillä tehtiin sitruunamehua vappuna. Sitä ajattelin tehdä meidän muksuille tänä vappuna.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!