maanantai 13. kesäkuuta 2016

HERRAT KOLME VEE

Tänään aamulla täytti meidän pienet miehet kolme vuotta. Jo jokusen päivän facebook on ilmoitellut niistä viime hetkistä, joita silloin ennen poikien syntymää oli. Mä olen parin päivän ajan lukenut niitä kolmen vuoden takaisia postauksia. Muistellut niitä hetkiä. Miltä tuntui ja mitä ajattelin. Parasta, kun ne on kirjoitettu blogiin. Juuri edellisenä päivänä ennen synnytysta masistelin sadepäivää.

Ja sitten mua vietiin. Synnytys käynnistyi ihan yllättäen. Sohvalla istuessa vaan lorahti lapsivettä. Vessaan mennessä vähän lisää. Osastolle päästessä vettä lorisi niin ettei tarvinnut paljon testejä tehdä, oliko se nyt lapsivettä vai ei.

Supistukset alkoivat 10 tuntia vesien menon jälkeen, ja lääkäreiden povailuista huolimatta synnytys käynnistyikin itsestään aamuyöllä. Kaikki oli nopeasti ja helposti ohi. Mä olen niitä onnellisia, jotka olisivat voineet ruveta siihen koitokseen, jos ei nyt samana päivänä, niin heti seuraavana ainakin.

Mulla oli lääkärin mukaan synnyttäjän kroppa ja psyyke, joten kaikki sujui helposti, vaikka synnytyksen aikana salissa olikin porukkaa enemmän kuin meidän joulun vietoissa. Muistelisin, että parhaimmillaan 10 henkilöä mun ja Henkan lisäksi. Olin tosin jossain transsissa, enkä osannut keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen ponnistamiseen, ja siihen että ihan pian saisin ne kauan odottamani vauvat syliin.

Olen edelleen ihan valtavan ylpeä itsestäni ja siitä, että kehoni onnistui jossain noin isossa jutussa! Isoimpana asiana tuosta aamusta on silti jäänyt mieleen se, kun sain pojat ensikertaa syliini. Se kun Henkka lähti Rasmuksen syntymän jälkeen lapsen mukaan lääkärin tarkastukseen ja palasi takaisin saliin kertoen, että poika on kunnossa. Ne ensimmäiset imuotteet. Ne ensimmäiset itkun parahdukset. PIenten varpaiden räpiköinti ja ne suuret silmät tuijottamassa omiani. Se, kun Kasper näytti ihan samalta kuin ultrakuvissa. 

Nuo hetket on edelleen niin elävänä mielessä, että on vaikea uskoa siitä kuluneen jo kokonaista kolme vuotta! Tämä kolme vuotta on pitänyt sisällään niin paljon juttuja. Isoimpana se, että olen tänä aikana kasvanut näiden kahden ihanan pojan äidiksi. Mun päiviini on jo kolmen vuoden ajan kuuluneet ne tuplavarpaat tepsuttelemassa lattioilla, kaksi suloista hymyä kurkkimassa oven raosta ja neljä pulleaa kättä rutistamassa halaukseen. Nää kolme vuotta on olleet niin ihanan täydelliset, etten olisi voinut kuvitella äitiyden edes olevan tällaista, silloin kun ensimmäistä kertaa Rasmuksen ja Kasperin tapasin.



Eniten tässä kolmessa vuodessa mä haluankin kiittää noita kahta upeaa poikaa. Esikoistani ja kuopustani. Tuota duoa, joka kesäkuussa 2013 teki mun elämästäni täydellisen. Tätä tehotiimiä, joka saa musta esiin sen parhaimpani. Näille kahdelle saan olla kaikki kaikessa. 

Parhainta kolmatta syntymäpäivää Rasmus ja Kasper <3

14 kommenttia:

  1. Ihanaa syntymäpäivää suloiselle kaksikolle.♥♥ Ja aivan mielettömän ihanat kuvat.

    VastaaPoista
  2. Onnea pojille! He ovat niin suloset :) Kivat nuo numeropaidat!

    VastaaPoista
  3. Aww, tää oli niin ihana teksti :') Huomaa, että on tunteella kirjoitettu ja pääsi itsekin fiilikseen kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Maria! <3 Tää oli kyllä niin ajatuksen virtaa, ehkä juuri siksi <3

      Poista
  4. Paljon onnea ihanille pikku pojille! <3 Löysin sattuman kautta blogisi kun googlailin kaksosista, koska itse odotan tällä hetkellä kaksosia. Tätä blogia on ollut ihana lukea miten teillä on mennyt ja kuinka nämä kaksi pikku herraa on kasvanut niin ihaniksi <3

    t. Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan!
      Paljon onnea sinulle odotukseen Susanna! :)

      Poista
  5. Onnea pienille miehille!<3 Noi kuvat on niin aaaaws😍

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!