torstai 8. lokakuuta 2015

Crocs Test Squad! Uudet mukavuuskengät äidin ja isin kenkäkaappiin!

Täällä ollaan lomalta palailtu ja jälleen taas takaisin sorvin ääressä! Kunnon loma ja irtiotto teki tosissaan hyvää ihan koko meidän perheelle, ja nyt ollaankin kaikki täynnä ihan uutta energiaa! Kummasti helpottaa arkea, kun mieli ja kroppa on kunnolla levännyt. Tästä on hyvä lähteä kohti uusia haasteita! Nyt kuitenkin esittelyyn toinen Crocs Test Squad testikierros, tällä kertaa täytettä saatiin isin ja äidin kenkäkaappeihin. 



Mä olen surkea korkkareiden käyttäjä. En viihdy koroissa yhtään. En matalissa enkä varsinkaan korkeissa. Tuntuu, ettei vastaan ole tullut vielä yhtiäkään oikeasti mukavia korollisia kenkiä. Siksi jalassa useimmiten onkin tennarit. Sain testattavaksi Crocsilta naisten Strech Sole Wedge Bootiet*, joiden korko on aikalailla juuri passeli. Kenkä tuntuu jalassa samalta kuin tennareilla tallaisi, mutta ryhti on selvästi parempi ja olo huomattavasti naisellisempi. Siltikään pituutta ei tule ollenkaan liikaa, mikä itselleni on tärkeää. Omasta kropasta kun löytyy vartta jo 172 sentin verran, ei koroilla tarvitse hakea lisäpituutta. Ryhdikkyys on kuitenkin aina tervetullutta, ja ainakin itse nautin siitä fiiliksestä mikä itselle koroista tulee. Olo on supernaisellinen. Ja samaan tulokseen päästiin, vaikkei korot näissä popissa niin huikeat olleetkaan.

Väriksi valitsin tutun ja turvallisen ruskean, joka sopiikin hyvin valtaosaan vaatteistani. Toinen varteenotetattava vaihtoehto oli musta, joka kuitenkin on aina yhtä turvallinen valinta. Mulla kuitenkin yhdet mustat kiilakorot on jo kaapissa, joten päädyin pitkän harkinnan jälkeen ruskeaan. Ja hyvä niin. Nämä kenkät tullaan varmasti näkemään jalassani vielä moneen otteeseen syksyn ja talven aikana. Itseasiassa, luovuin KAIKISTA muista vähälle käytölle jääneistä saappaistani ja ne odottelevat nyt perjantaista kirppikselle vientiä. Kertonee jotain vaikutuksesta, jonka kengät minuun tekivät! 


Pitkään himoitsin näiden kenkien pidempivarrellista versiota, mutta tämä tuntuukin paremmalta vaihtoehdolta. Nilkkuri toimii kaltaisellani farkku- ja legginsrakastajalla superhyvin! Mitä mieltä te olette? Iskeekö pitkä- vai matalavartinen teihin?



Isi taas valitsi itselleen ruskean Strech Sole Desert Shoen*, sillä ajatuksella että näitä voisi pitää töissä vähän rennompina kenkinä. Näissä kengissä nimittäin kenkä muotoutuu jalan mukaan, eikä toisinpäin. Kuulostaa ainakin siltä, että mukavuus on taattu!





No entäs ne isin fiilikset muutamien viikkojen käytön perusteella? Ilmeisesti tyytyväinen on, kun arvio kengistä oli; Monipuolinen kenkä, joka sopii paitsi rentoon farkkutyyliin myös vähän siistimpään smart casual -työlookkiin. Kenkä myös oikeasti tuntuu sulautuvan jalkaan. Se ei kiristä eikä ahdista, eikä pitkienkään päivien päätteeksi hiosta. Kevyt kenkä ja jalkapohjaa hierova pohjallinen ovat myös suuria plussia.

Kuulostaa siis aika huippuhyvältä kengältä! Tuossa naisten mallissa on muuten myös tuo sama hierova pohjallinen, ja kummastakin kengästä löytyy nuo askeleen mukaan taipuvat pohjat. Siinä varmaan syy, miksi tuntuu kuin kenkää ei jalassa näitä käyttäessä olisikaan.

Kummatkin kengät ovat muuten aitoa mokkaa. Naisten mallissa kannattaa valita se reilumpi koko ja miesten mallissa se pienempi. Ihastuitko? Eikun vaan shoppailemaan sullekin omat!

Vink Vink! Tilaamalla Crocsilta uutiskirjeen, saat 20%:n alekoodin, jonka voi käyttää vaikka toisiin näistä kengistä!


Yhteistyössä:

http://www.crocs.fi/on/demandware.store/Sites-crocs_fi-Site/fi_FI/Home-Show

* Kengät saatu

4 kommenttia:

  1. Heippa , mille kirpputorille viet tavaraa ? Pelkästään omia vai lapsienkin vaatteita ? :) jos kävisi sitten siellä penkomassa mitä kivaa vietkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Vien Lanttilaan ja aikalailla laidasta laitaan on tavaraa! Sekä omia, että lasten! Lasten vähän vähemmän mutta on niitäkin! Kenkiä ainakin on paljon! :D

      Poista
  2. Täällä sama kirpputori operaatio, sunnuntaina ois tarkoitus viedä :) Sit onki hyvä syy lähtee shoppailemaan Tampereelle reilu viikon päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! ;) Kirppisjutut vaan vie ihan hirveästi aikaa!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!