Illalla en osannut vielä yhtään jännittää, mietin vaan kokoajan, olinko muistanut infota apujoukkoja riittävästi ja siirtää ne kaikki suunnitelmat päästäni paperille heidän luettavakseen. Olin päättänyt, että kunhan aamulla istahdan kampaajan tuoliin, lopetan kaiken organisoinnin ja suunnittelun. Kaikki sen jälkeen tapahtuva ei olisi enää mun käsissäni!
Illalla vetäistiin vielä pikaiset iltapalat, käytiin suihkussa, laitettiin tavarat kasaan ja käytiin nukkumaan. Perhoset lepatti mahassa, mutta kyllä mä myös nukuin. Hurjat viiden tunnin unet, mutta kuitenkin.
5.45 Oli mulla ja kaasoilla herätys. Suunnattiin juhlapaikalle koristelemaan tilaa ja laittamaan kaikki omalta osaltamme vieraille valmiiksi. Eastsoundin valo/äänitiimi oli saapunut jo viideltä ja laitteli jo kovaa vauhtia telineitä valmiiksi. Myös juhlapaikan omistaja oli meidän apuna järjestelemässä ja koristelemassa. Tähän väliin on pakko sanoa iso kiitos Teatteriravintolalle, jonka kanssa juhlan järjestelyt sujui mitä mallikkaammin. Ei ollut asiaa mikä ei hoituisi tai järjestyisi. Meiltä hääpaikalle 9 1/2 arvosana!
7.30 Oli pakko lopettaa juhlatilan koristelu ja suunnata hotellille aamupalalle. Näihin aikoihin pojat starttasivat yöpaikastaan kohti kukkakauppaa ja kävivät hakemassa meidän kukat. Sieltä he tulivat hääpaikalle viimeistelemään koristelut. Eastsoundin tiimi touhuili juhlapaikalla myös koko aamun, ja heistä oli iso apu varsinkin bannerin kiinnityksessä! Pisteet Eastsoundille paitsi oman hommansa hoidosta, myös muissa jutuissa avustamisessa.
Mä rakastan hotelliaamiaisia! Ai näkyykö se? :D Ihan kaikkea en ehtinyt syödä kun tuli kiire kampaajalle, mutta melkein. Oli herkkua! <3 |
8.00 Mä treffasin kampaaja-Sannaa kaasojen jäädessä vielä syömään ja suunnatessa sitten ohjeistamaan poikia juhlatilan koristeluissa ja kukkien asettelussa.
Sanna sai mun jännityksen laukeamaan lopullisesti, muistuttamalla ettei mitään peruuttamatonta tehdä. Kaikki voidaan korjata ja tehdä uusiksi. Aika meni siivillä Sannan kanssa höpötellessä, meikkiä ja tukkaa laittaessa. Niin, ja taisin mä vähän ehkä somettaakin ;)
9.00 Kaasot saapuivat Top Studiolla kampaukseen ja meikkiin myös. Mukana toivat tullessaan meidän kakkoskuvaajan sekä Arnoldsin smoothien mulle. Sanna oli ensin laittanut mun hiuksiin pohjustustuotteet, sekä lämpörullat ja aloittanut sitten meikin teon. Meikistä tulossa vielä ihan oma postauksensa, tukka juttuja voi katsoa täällä ja täällä.
11.00 Aika tarkalleen tasan yksitoista mä olin valmis. Kerroinkin, että melkein itku tuli kun Sanna otti kampauskaavun pois mun päältä. Näytin niin upealta! Melkein teki mieli hypätä Sannan kaulaan, mutta hillitsin itseni :D Tyydyin vaan katselemaan ja ihailemaan itseäni peilistä :D Kaaso-siskon kanssa lähdettiin vielä hääpaikalle tekemään pikatsekkaus ja katsomaan että kaikki on kunnossa. Vaihdoin vielä muutaman sanasen valotiimin kanssa ja törmäsimpä meidän juhlien DJ:seenkin.
Sitten vaan pikapikaa Arnoldsin sandwitchit messiin ja hotellille syömään ja pukeutumaan! Tarkkana sai olla, etten tässä vielä törmäisi Henkkaan, joka oli bestmaneineen käynyt pukeutumassa, syömässä ja oli menossa 12 Topstudiolle kampaukseen. Ei törmätty onneksi!
12.30 Mua alkoi todenteolla jännittää! Oltiin syöty ja ruvettiin pukeutumaan. Kello juoksi ja meillä alkoi tulla kiire. Oltiin sovittu First look kuvausajaksi klo 12.45 ja tiesin ettei millään ehditä siihen. Tajusin myös, ettei mulla ollut kuvaajan numeroa. Pinna alkoi siinä kiireessa kiristyä ja stressi nostaa päätään.. Mutta päästiin onneksi hyvissä ajoin liikkeelle, eikä myöhästytty pahasti!
12.45 First look -kuvausten onnistuminen mua jännitti eniten. Sitä tilannetta kun ei voisi ottaa enää uusiksi. Se olisi kerrasta poikki. Mun aivot oli ihan puuroa, ja tuntui etten edes tajua mitä kuvaaja-Miia mulle selitti. Ensikohtaaminen sujui kuitenkin upeasti, siitä taitavat kieliä myös Miian ottamat upeat kuvat!
Tästä on tullut ehkä mun suosikkikuva. Miten paljon tunnetta yhteen ilmeeseen voikaan tallentaa? <3 |
13.30 First look kuvien oton jälkeen mä rentouduin. Tärinä loppui ja mahanpohjan perhoset rauhoittui. Nyt fiilis oli vaan huikea! Iiks, me mennään kohta naimisiin!! Otettiin vielä Miian ja Henkan kanssa potretteja kirkon ympäristössä, ja alettiin sitten hivuttautua pikkuhiljaa kirkolle asemiin. Oli aika kuuma, eikä lukematon määrä tylliä yhtään vähentänyt sitä. Pieni tuulenvire onneksi helpotti, eikä ilma ollut lähellekään yhtä hiostava kuin edellisenä päivänä!
14.00 I DO ! Sitten olikin vihkiminen. Olin varma että itken kuin pieni lapsi, mutta pystyin jopa luoda katsekontaktin kirkossa istuviin vieraisiin. Nautin vaan hetkestä. Me ihan oikeasti mennään nyt naimisiin! Ja kaikki nämä ihmiset oli tulleet sitä katsomaan <3 Itku tuli vaan siinä vaiheessa, kun pappi piti meille puhettaan ja ystäväni lauloi upeasti Tauskin Sinä vain -biisiä uudelleen sovitettuna. Pojat olivat koko vihkimisen ajan superkiltisti ja napostelivat vain talkmurujaan välillä kommentoiden kirkon menoja :D
14.30 Herra ja rouva K ! Kirkolta huristeltiin Kimmelin rantaan korkkaamaan Moet ja kilistelemään ennen juhlavastaanotolle saapumista. Otettiin rannassa myös muutamat potretit lisää meidän autokuski+extrakuvaaja-Kallen kanssa.
Tässä vaiheessa muuten rikottiin somehiljaisuus, ja lisättiin Instaan ihan eka kuva meistä!
Siitä ne meidän juhlat sitten alkoi. Ja oli muuten parhaat häät ikinä <3 Edelleen oon ihan fiiliksissä kaikesta. Kaikki sujui niin upeasti. Tällä viikolla, tai ainakin viimeistään ensi viikon alussa saadaan loputkin meidän hääkuvat viimein ja päästään fiilistelemään taas oikein kunnolla! Ehkä tännekin tipahtelee niitä parhaita paloja. ;)
Sellainen hääaamu meillä oli. Tosin se vähän rönsyili, kun en millään malttanut lopettaa aamuun. ;) Onko toiveita mistä häihin liittyvästä seuraavaksi haluaisitte lukea? Vai tuleeko hääjutut jo korvista ulos? :D
Lauantaina muuten ollaan häähumussa jälleen, kun suvun toiset N+H saavat toisensa Klaukkalassa. Innolla jo odotellaan! <3
Niin ihania kuvia ja tekstiä lukiessa itsekin aivan herkistyin :') Upea kuva kyllä teidän ensikohtaamisesta.. Henkan ilmeestä huokuu rakkaus, ihailu ja arvostus! Eikä todellakaan tule vielä hääjutut korvista. Lisää vain juttuja tulemaan ;) Mulla ainakin syömispuoli kiinnostaa ja miten loppupäivä meni :)
VastaaPoistaJoo, se kuva on kyllä aivan ihana! :)
PoistaKiva juttu! Lisää siis vaan! <3
Millä perusteella päädyitte DJ:hin elävän musiikin sijaan? Saiko vieraat toivoa kappaleita DJ:ltä tai miten soittolista muodostettiin (omat toiveet/DJ:n ehdotukset)?
VastaaPoistaMiten vieraiden pysäköinti oli järjestetty? Tätä on pohdiskeltu kuumeisesti kun Teatteriravintolassa on juhlat ensi kesänä meillä... Teatteriravintolan vieressähän on maksullista pysäköintitilaa, samaten siinä lähellä keskustassa. Osa ei varmaan kuitenkaan tule autoilla paikalle. Eli oliko teillä jotain kyyditystä vieraille tai miten tämä hoitui?
Kestikö hääjuhla Teatteriravintolassa vain puoleen yöhön? Oliko sen jälkeen mitään jatkoja sovittuna vai lähtikö hääpari jo hyvissä ajoin hääyön viettoon? :) Tarjositteko vieraille iltapalaa?
Kiva olisi kuulla myös hääjuhlan ohjelmasta - oliko koskettavia puheita, perinteisiä hääleikkejä, yllätyksiä tai muuta mukavaa? Menikö aikataulutus nappiin hääjuhlan osalta? :)
Kiitti kysymyksistä! Vastaan näihin seuraavan hääpostauksen yhteydessä! :)
PoistaLisää vaan hääjuttuja! Hassua joensuulaisena kattoo noita first look kuvia kun tuttuja paikkoja ja niin upeita kuvia :)
VastaaPoistaMistä hankit pukusi?
Ei tuu hääjutut vielä korvista! Lisää vaan :) Näitä on ihana lukea ja katsoa mahtavia kuvia!!
VastaaPoistaIhania kuvia!!:) Tätä postausta lukiessa alkaa omatkin häät kuumottamaan ja alkaa jännittämään vaikka niihin on vielä se kaksi (pitkää) nopeasti menevää vuotta. :D
VastaaPoista