keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Talohaaveet

Postauksen kuvat ovat Jyväskylän asuntomessuilta napsittuja ideakuvia !

Omakotitalo ei tällä hetkellä ole ihan keuhean ajankohtainen, työkuviot on sen verran sekaisin, ettei kannata juurtua vielä mihinkään kaupunkiin. Haaveilla saa ja pitää kuitenkin aina. Mä olen niin haaveilija kuin olla ja voi. Kaikki suuret suunnitelmat vaativat mun mielestä pitkää suunnittelua ja pohdintaa, vaikkei haave kovin ajankohtainen sitten olisikaan.

Haaveilu on ihanaa. Haaveilemalla tuntuu, että on aina vähän lähempänä sitä lopullista unelmaa. Voi ideoida ja visualisoida. Suunnitella ja pohtia. Haaveilu tulee mulle aina vähän kausittain. Joinain viikkoina on tarve joka ilta selailla netin omakotitalotarjontaa, ja välillä menee viikkoja ajattelematta koko aihetta. Varsinkin Henkan ollessa Jyväskylässä, oli mulla aina illat aikaa selailla vaihtoehtoja. Talopakettivertailu kävi kuumana ja oon tainnut löytää suosikkini!

Mulla  Meillä on aina ollut haaveena rakentaa oma talo. Ei ihan itse rakentaa, sillä meidän parisuhde todennäköisesti kaatuisi siihen, vaan ottaa talopaketti jossa päästäisiin itse vaikuttamaan pohjaratkaisuun ja pintamateriaaleihin. Itse talo saisi tulla lähes valmiina paikalleen. Optimitilanne olisi, jos pihatyötkin olisi tehty. Toinen vaihtoehto on ostaa vastavalmistunut talo, jossa piha on jo laitettu ja pintamateriaalitkin ovat juuri sitä mitä minä me halutaan. Niissä vaan usein mättää se, että mulla on jo pitkä lista asioita jotka talossani haluaisin olevan, eikä niitä oikein saa työnnettyä jo valmiiseen taloon..

Mä olisin jo valmis menemään tonttijonoon, mutta tuo mun järjenääneni(=Henkka) topputtelee. Mikä on ihan hyvä, sillä niin kauan kuin se lopullinen asuinkaupunki on selvä, tonttimarkkinoille on ihan turha sännätä. Siihen asti, tyydyn haaveilemaan.

Me asutaan nyt meille ihan täydellisessä kodissa. Joka nurkka ja kaappi on juuri oikeanlainen ja kiitos hyvän rakennuttajan, korjaustarpeitakaan ei juuri ole ollut. Silti tässäkin asuessa on tullut muutamia ideoita ja parannusehdotuksia mieleen. 

Lähinnä ne parannusehdotukset koskevat lisäkaappeja ja -neliöitä. Keittiössä meillä on ihan liian vähän paitsi lasku-, myös kaappitilaa. Kaappeihin joko reilusti lisää syvyyttä tai määrää seuraavaan keittiöön. 

Rakastan meidän tupakeittiötä. Keittiö ja olohuone on yhtä isoa tilaa, joten koti on valoisa ja avara. Tätä siis lisää. En MISSÄÄN NIMESSÄ  halua erillistä keittiötä ja olohuonetta. Haluan valkoisen ja ison keittiön, jossa on joko saareke tai baaripöytä. Nykyisen verrattuna neliöitä vaan olisi ehdottomasti saatava lisää. Ollaan molemmat kunnon kotihiiriä, joten tilaa oleskelutiloista tulee löytyä! Makuuhuoneet lastenhuonetta lukuunottamatta taas saisivat olla pienempiä. Tai siis sellaisia keskikokoisia. 

Kodinhoitohuone, jossa kuranpesupaikka, riittävästi kaappeja, oma vesipiste, paikka pesutornille ja tilaatilaatilaa. Niin ja se erillinen uloskäynti kodinhoitohuoneesta on ihan must! Se on jo nyt todettu korvaamattomaksi lasten kanssa. 


Säilytystilaa ei vaan ikinä voi olla liikaa. Paitsi että talossamme tulisi olla ainakin yksi iso vaatehuone, en pistäisi pahekseni sitäkään, että jokaisessa makuuhuoneessa olisi liukuovien takana joko vaatehuoneet tai ainakin normaalia isommat kaapistot. 

Lisäksi talon on oltava yksi- tai enintään puolitoistakerroksinen. Sieltä pitää löytyä vesikiertoinen lattialämmitys, ilmalämpöpumppu, varaava takka.. Ja ennen kaikkea, talon tulee olla erittäin taloudellinen ja energiatehokas. 

Tätä listaa voisi jatkaa varmaan loputtomiin, mutta tässäkai ne tärkeämmät vaatimukset kuitenkin tuli. Paitsi että vaatimuslista on pitkä kuin nälkävuosi aika kattava, tiedän myös aika tarkasti millaiset pinnat kotiini haluan ja millainen se täydellinen pohjaratkaisu on.

Millaisia haaveita teillä on? Mistä unelmoitte ja haaveilette nyt?

10 kommenttia:

  1. mekin aikamme katsoimme tästä tuppukylästä omaa taloa, mutta hinta/laatu suhde ei ole vielä napannut. Jos talo oli halpa, se oli melkein purkukunnossa ja jos se oli muuten hyvä hinta oli taivaissa. Tehtiin kompromissi ja muutettiin omakotitaloon vuokralle, että nähdään pärjätäänkö me, tai siis minä kun mies on reissuhommissa töissä. Haaveissa valmistalo paketti, jossa voi vaikuttaa omilla ratkaisuilla. Tämä on niin tyhmästi suunniteltu, kuin olla ja vaan voi. Täällä on tasan kaks vaatekaappia, vessaan ei mahtunu tavarat mitkä mahtui yksiön vessankaappeihin. Varaava takka on, mutta mitä virkaa sillä on kun lämpö ei mene eteiseen asti? Näistä asioista viisaantuneina pikkuhiljaa suunnittelememme sitä omaa kotia, jos minä vaan pärjään :) ja meitä ei ole kuin minä ja mies (vielä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi teidän kompromissi kuulostaa kyllä hyvälle idealle! Eihän sitä edes voi tietää tykkääkö asua okt:ssa ennen kuin koittaa! :)
      Sieltä nyt keräätte ideat mitä tekisitte toisin, ja sitten vaan omaa suunnittelemaan! <3

      Poista
  2. Minä haaveilen toisaalta tämän oman kodin remontoimisesta, esimerkiksi juurikin keittiön ja olohuoneen muuttamisesta tupakeittiöksi, vaikka aika avarasti ovat nytkin. Toisaalta taas haaveilen uudesta kodista hieman lähempänä taajamaa. :D Mutta ehkä tyydyn remontoimaan tätä! :D

    Minun ei tullut edes messuilla käytyä, vaikka asun Jyväskylässä. Satuin olemaan juuri messuajan töissä, joten tuntui ettei vain ollut aikaa. Kivoja haaveita (sinulla) teillä! :) Ja tuo olisi varmaan kaikkein ihanteellisin ratkaisu, jos saisi valmiiksi itse suunnitella ja toteutuksen hoitaisi joku muu! Sopisi meillekin kaikkein parhaiten tuollainen vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remppaa remppaa! Se on niin ihanaa kun saa valmiiksi! Ja saa tiloista juuri sellaiset kun ite tykkää!
      Me tehtiin yks päivä tikusta asiaa ja lähdettiin. Kivempi olisi kyllä ollut olla ilman lapsia, mutta menihän se niinkin! Ihanalla paikalla se messukylä kyllä oli!

      Poista
  3. Mulla on ihan samanlaiset haaveet!! <3 Isot ikkunat, paljon valkoista.. jajaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi isot ikkunat! <3 Sellainen korotettu olkkari vinokatolla olisi ihana!

      Poista
  4. Kiva postaus, nuo pöllöt ikkunalaudalla kiinnittivät munkin huomion kun kesällä käytiin messuilla. :)

    Mä haaveilen vaikka mistä! Iso vaalea keittiö kuuluu mullakin toivelistalle, mutta sellainen olisi tosi hankala meidän taloon toteuttaa. Lisäksi haaveilen yhdestä lisähuoneesta ja lautalattiasta. Me asutaan vanhassa omakotitalossa, jota en itse oo päässyt edes valitsemaan, vaan tämä on ollut miehellä jo kun tavattiin. Mutta pikkuhiljaa laitetaan tätä mieleiseksemme olemassa olevien puitteiden rajoissa.

    Pari haavetta, jotka ensi vuoden puolella saattavat jopa toteutua, on saada kodinhoitohuone alakertaan ja terassi etupihalle, jee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pöllöt oli ihania! Ei vaan tullut katsottua, että mistä niitä saa.. Osuiko sulla silmään?

      Iso keittiö olisi niin ihana. sellainen missä kaikelle olisi oma paikka..

      Ihanalta kuulostaa teidän suunnitelmat! Innolla odottelen postauksia sitten! :)

      Poista
  5. Meilläkin haaveissa aikanaan vielä omakotitalo <3 Mä toivoisin, että se voisi olla pohjanmaalla lähempänä molempien vanhempia ja sukulaisia....mutta aika näyttää :)

    VastaaPoista
  6. Kaksi vuotta asuttu omakotitalossa, joka ostettiin muutamalla perusteella: peruskunto ok, pohjaratkaisu hyvä, sijainti loistava, tontti hyvä! Noilla on pärjätty hienosti varsinkin nyt, kun taloon on teetetty täys pintaremontti! Tilaa ei tosian koskaan ole tarpeeksi, mutta kyllä tämä meille sopiva koti on :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!