torstai 27. marraskuuta 2014

Taaperoiden suosikkilelut

Rasmus ja Kasper täyttävät parin viikon päästä jo puolitoista vuotta! Pitkästä aikaa tulossa siis myös kehityspostausta pojista! Neuvolaankin päästään pitkästä aikaa joulukuun alussa, eli samassa postauksessa tulossa uunituoreita mittojakin! Nyt voi vaan arvailla, missä senteissä ja kiloissa pyöritään.

Leikkiä ja leikkimistä poikien päiviin kuuluu koko ajan enemmän ja enemmän. Pikkuhiljaa kasvaa se aika, jonka pojat viihtyvät keskenään leikkien. Edelleen he kaipaavat usein leikkiseuraa äidistä tai isistä, mutta selvästi ikäisiään paremmin he leikkivät myös itsekseen. Yksi kaksosuuden eduista ehdottomasti! Tosin riitojakin saa olla sitten selvittelemässä aika usein.

Pojat osaavat jo hienosti jakaa ja vuorotella. Vaikka leluja otetaankin toisen kädestä, he selvästi tietävät ettei niin saisi tehdä. Käsi toisen lelulla vilkaistaan äitiin ja aletaan sitten loukkaantuneena raivota lattialla. "Mutta kun haluaaaaaan!!". Nopeasti ne kiukut onneksi menee ohi, ja Rasmus varsinkin sitten helposti luovuttaa lelun raivoavalle Kasperille. 

Suosikkilelutkin on jo ihan selvästi tiedossa. Turhat lelut ollaan aika hyvin saatu karsittua, vauvalelutkin keräilin pari viikkoa sitten pois. Paljon hankin pojille leluja kirpparilta, mun mielestä on ihan turha ostaa uutta muovikrääsää, kun kirpparit pursuaa käyttökelpoista tavaraa parilla eurolla. Jos lelu ei sitten olekaan pojista hitti, myyn sen eteenpäin. Näin leikkihuoneessa on vaan niitä leluja, joilla oikeastikin leikitään.

Lelusuosikkeja ovat ihan ehdottomasti nukenvaunut ja taaperokärry. Niillä työnnetään milloin mitäkin tai sitten vaan ajetaan rallia pöytää ja rahia ympäri. Vaihdetaan lennosta kuskia, tai hypätään veljen kyytiin ja ajetaan rytinällä seinään. Hurjan hauskaa!

Yläkuvan puhuva koira on myös yksi poikien suosikkileluista. Sen tahtiin tanssitaan tai sitä halitaan muuten vaan. Jos vain yhden vauvalelun haluaa hankkia, niin suosittelen ehdottomasti tätä! Laulujakin on niin monta, ettei niihin ehdi kyllästyä (Vaikka ne kyllä jää aika pahasti soimaan päähän). Fischer Pricen puhelin kulkee myös paljon poikien matkassa. 

Vaikka pojilla on kirjoja aika paljon (Vaukirjan jäsenyyden keskeytin, koska pahvikirjoja alkaa olla jo ihan liikaa), ovat nämä kaksi kirjaa silti luetuimpia. Kanaemossa viehättävät varmasti eläinten äänet, ja Puppe-kirjasta pojat tykkäävät osoitella asioita, jotka äiti sitten nimeää. Traktoria ja kissaa osoitellaa ehdottomasti eniten. Puppea kumpikaan poika ei osaa sanoa, mutta Kasper kutsuu sitä aavoksi Nonnalan Paavo-kissan mukaan. :D

Kirjat ja puhelin on ostettu kirpparilta, koira saatu lahjaksi ja vaunut sekä kärryt ostettu itse. Nukke on mun lapsuuden peruja ja nimeltään Jenni. Vaatteet nuken päällä ovat poikien vanhoja vauvavaatteita. Oli ne vaan minejä joskus!

Autoista nämä ovat pojille mieluisimpia. Bussi on jo pitkäaikainen rakkaus, kuten traktorikin. Kumpikin käynyt vaihtelevasti jäähyllä jatkuvien riitojen vuoksi. Little Peoplen soiva kuorma-auto on erityisesti Kasperin suosikkeja ja Rasmus taas on mieltynyt Ikean keltaiseen kaivuriin. Helposti rullaavat Plaston pikkuautot ovat myös suosikkeja, sillä ne saa helposti tönäistyä toisella puolella huonetta olevalle veljelle.

Näistä Little Peoplen autot ovat kirpparilta, ikean kaivuri ite ostettu ja muut saatu lahjoina.

 Little Peoplen maatilan ostin pojille alkusyksystä tsemppilahjaksi, he kun jäivät ekaa kertaa mummon ja ukin hoiviin yöksi. Maatila löytyi -70%:n alesta paikallisesta cittarista, muuten sitä tuskin olisin ostanut. Mutta hyvä että ostin, maatila on nimittäin suuressa suosiossa nyt! Eläimiä laitetaan pilttuuseen ja otetaan taas ulos. Tiputetaan tornista alas ja avataan ovi. Ovi kiinni ja taas tiputetaan. Rasmuksella varsinkin on tämän kanssa pitkä pinna, poika saattaa pitkään yrittää saada hevosta pysymään pystyssä pilttuussaan. Ovia auotaan ja suljetaan sekä heilutaan musiikin tahtiin. Rasmukselle lammas on määmää ja hevonen hehhehhee (=ihhahhaa). Myös lehmä tottelee nimeä hehhehhee.

Rasmus varsinkin nauttii palapelien ja palikkalaatikoiden kokoamisesta. Kasperkin tykkää näistä, muttei jaksa Rasmuksen tavoin pitkään keskittyä. Rasmus taas kokoaa tornin kerran, purkaa ja kokoaa taas. Rasmus selvästi kaipaisi leikkirauhaa Kasperilta, jolloin saisi keskittyä ihan vaan rakentelemaan torneja tai tiputtelemaan palikoita luukuista. Rasmus yrittää pitkään löytää palikan mentävää koloa, ja vaihtaa palikkaa jos ei onnistu. Kasper taas nostaa kannen jos palikka ei löydä oikeaa koloa. Ei ole kyllä ainakaan äidiltään perinyt tuota lyhytjänteisyyttä! :D

Vedettävä kala on taas Kasperin rakkaus. Naru on himpunverran liian lyhyt ja kala kaatuu helposti, mutta aina vaan Kasper käy sen nostamassa takaisin pystyyn  ja jatkaa taas matkaansa.

Palapelejä pojat eivät oikein vielä osaa koota. Purkaminen on kivempaa. Muumin kanssa Rasmus välillä jo onnistuu kokoamisessakin, jos saa vaan rauhassa yrittää.

Ikean puinen torni on jo pitkään ollut muovista Fischer Pricea tykätympi. Tässä on vähän enemmän haastetta, kun renkaan pitää osua tappiin just eikä melkein. Rasmuksen suosikki. Rasmus tiputtelee näitä renkaita myös maatilan tornista alas.
 
Alimmainen palapeli on ostettu kirpparilta, muut saatu lahjaksi.

Siivousvälineet. Nämä ei selittelyjä kaipaa. Onneksi saatiin Viledalta kylppärimoppi, joka on lyhennettävissä taaperokokoon sopivaksi. Muuten harjasta tulisi riita ihan koko ajan. Imuroiminen ja moppaaminen on poikien suosikkipuuhia. Äitin pojat <3

Uusimpia kiinnostuksenkohteita leluissa on tämä jo pitkään leikkihuoneen nurkassa kököttänyt höyläpenkki ja työkalut. Pojat saivat penkin naapurinpojalta vuosi sitten ja nyt erityisesti Kasper viihtyy sen ääressä. Työkalut on löydetty kirpparilta ja niistä erityisesti pora on Kasperin mieleen. Samanlainen kuin isillä <3

Tällä hetkellä nämä on niitä suosikkeja. LÖytyykö teidän lapsilta samoja suosikkeja? Joulun jälkeen lelusuosikit saattavat olla taas vähän erejä, tai ainakin leikkihuone saattaa saada vähän lisätäytettä.. Mitkä lelut kiinnostavat/kiinnostivat teidän parivuotiaita? Veikkaan, että meillä seuraavaksi hurahdetaan duploihin! Nyt jo innolla puretaan äidin rakentamia torneja..

18 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus! Meidän poika tulee kohta vuoden ja tästä saa kyllä mukavasti vinkkejä siihen, mitkä lelut mahtavat olla in sitten hetken päästä. Sinulla on muuten ihana tapa kertoa pojistasi todella elävästi! Minusta myös hienoa, että kerrot osan leluista olevan kirpparilta. Minulla on sama taktikka, että on aivan turhaa ostaa sitä muovisälää kaupasta kahdellakympillä, kun saman saa vähän käytettynä parilla eurolla ja tosiaan, jos ei ole suosikki, sen voi sitten vaikka myydä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva jos tämä oli teille hyödyllinen! :)
      Ja iso kiitos kehuista, on ihana kuulla että tekstin kautta välittyy vähän meidän touhottajien luonne :D
      Kirppiksellä saa kyllä välillä tehtyä ihan huippulöytöjä! Toisaalta taas jostain tavarasta pyydetään ihan hirveitä hintoja!

      Poista
  2. Duplot!! Ja nuken tai nallen tms hoitaminen ja työntely kans in nyt meidän pian 2v:llä (kääk!!). Myös piirtäminen on hauskaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duplot on ihania! Toivottavasti pojat saa niitä lahjaksi!
      Ei oo totta että teillä H on jo kohta 2v! En tajua! :D
      Meillä vaan syödään kyniä ;D

      Poista
  3. Dublot oli meillä ainakin jo tuolloin kovassa huudossa ja niin on edelleen 2,5veellä. Itseasiassa tytötkin viihtyvät hyvin, kun kaataa korillisen dubloja eteen! Kivan värikkäitä! Meillä poika on leikkinyt myös jo pitkään niillä perinteisillä metallisilla pikkuautoilla, tuon ikäisenä jaksoi pitkään laitella niitä riviin (hotwheelsit on parhaita, tosi kestäviä myös pienten leikeissä). Brion junaratoja poika sai jo viime jouluna lahjaksi, mutta ne on kunnolla alkaneet kiinnostaa vasta nyt tänä syksynä. Myös palapeleihin poika on hurahtanut nyt ja tykkää tehdä sellaisia 15-20 palan palapelejä. Nopeasti tuollaisetkin taidot tulevat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli duplot varmaan on se seuraava iso juttu! Meillä vielä duploilla leikkiminen rajoittuu niiden kaatamiseen korista, ja mun tekemien tornien purkamiseen.

      Hei joo, pikkuautot voisikin olla kiva! Nuo meidänkin pojat tykkää kovasti jo työnnellä autoa kuin autoa :D Ja junarata odottelee meilläkin kaapissa viime joululta. Vielä eivät malta ajella junalla vaan rata on saatava purettua nytheti!

      Poista
  4. Meillä on 1v8kk ikäinen poika ja paljon samoja leluja löytyy meiltäkin (mm. Brion kärry, nuken rattaat, bussi, koira, palikkalaatikko jne.. ). Näköjään tietyt lelut on sellaisia kaikkien suosikkeja, joita löytyy useimmilta lapsiperheiltä. Meillä pojan ehdottomia suosikkeja on muumit ja autot. Ostin huutonetistä muumitalon ja poika on ihan rakastunut siihen :) Autot on kans ihan ykkösiä, nyt uutena on tullut Autot kirjoista tutut autot (salama, martti jne..). Myös kirjoista tykkää kovasti, niistäkin Muumit ja Autot on lemppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan hassua, miten lapset innostuu niin samoista leluista tietyn ikäisinä!
      Oi muumitalo! Mä olisin pienenä kans halunnut sen, mutten ikinä saanut. Pitää kai toteuttaa se haave poikien kautta :D

      Hih, voihan autot :D Innolla (tai kauhulla) odotan milloin meillä innostutaan niistä!

      Poista
  5. tää oli kiva postaus :) meidän pojalla 1v 1kk on paljon samoja suosikkeja, taaperokärry, fp koira, fp palikkalaatikko, äänikirjat ( mauri kunnaksen Ammuu on nyt hitti, brion vanha vedettävä mäyräkoira, brion formula autot ja lentokone. ja nyt uutena hittinä muoviset kannellinen kattila, paistinpannu sekä lasta. nyt myös plaston mopo on alkanut kiinnostaa enemmän. myös iso nalle puh pehmo on tärkeä halikaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nasu! :)
      Mikähän noissa vedettävissä leluissa on, kun ne niin kiinnostaa? :D
      Ne brion formulat on ihania! Voisin ottaa niitä meillekin!

      Joulupukin mukana taitaa meillekin tulla noita keittiöjuttuja. Saa nähdä innostuuko pojat niistä..

      Poista
  6. Olipas kivasti ja kattavasti kirjoitettu! Meillä esikoinen tykkäsi tuossa iässä (nyt 1v10kk) rekoista,pikkuautoista,nuppipalapeleistä..ja kaikenlaisesta musiikista. Mm. TCT:n Rannalle oli (on) kova sana :'D Eli siis aika pitkälti samanlaiset mielenkiinnon kohteet kuin teidän pojilla. Duploista kiinnostuttiin toden teolla alkusyksystä, n.1v7kk--> Nyt rakennellaan duploista pikkuautoille autotalleja :) Ja värit ovat nyt kovassa huudossa. Saa nähdä millainen leikkijä tuosta 6kk pikkuveljestä kuoriutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina! Hahah, voi teidän ihanaa taaperoa! Musamaku ollut kohdallaan pienestä asti! ;)
      Kiva kuulla että teilläkin on innostuttu duploista! Jospa se tulisi meilläkin seuraavaksi!

      Poista
  7. Kiva postaus Nelli! Meillä taaperokärryn kanssa juostaan nyt kovaa vauhtia. Tosin kerhossa oli käymässä fysioterapeutti ja saimme noottia siitä, että taaperokärry on edelleen esillä, se kuulemma hidastaa suojaheijasteita tässä vaiheessa. No, en nyt pojan mieluisinta lelua halua poiskaan laittaa, siihen on niin kiva kasata tavaraa ja lähteä juoksemaan. Akun on ollut vähän vaikeaa jakaa, mutta kerhossa huomasin, kun hän kehoittamatta antoi lelun tytölle! Vau! :) Muita kivoja leluja on palapelit ja kirjat ovat in. Myös autot ja traktorit ovat nyt kovassa huudossa. Ja kaikki matkimisleikit. Meillä on vähän liikaa leluja esillä, pitäisi taas karsia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti MAri! On pitänyt tehdä tämä jo pitkään!
      Ihan tosi! En oo koskaan tullut ajatelleeksi! Mitenhän sitte nukenvaunut? KUn sama työntöasentohan niissäkin on..? o.O Kertoiko se fyssari yhtään tarkemmin?

      Ihana Aku! <3 Sieltä ne taidot pienillä pikkuhiljaa karttuu!

      Meilläkin on liikaa.. Tai ainakin iltaisin niitä siivotessa tuntuu siltä! :D

      Poista
  8. Tuo koiravon niiiin rasittava tapaus :D meilläkin OLI sellainen esikoisella.
    Meillä lapsila menee kans vähän kausittain nuo lemppari jutut. Välillä hittinä on pikkuautot ja liikenne matto ja viikon päästä saattaakin kiinnostaa vaan legot. Kaikki ruokailuun liittyvätkin on aika kovalla käytöllä.

    Nyt kun molemmat osaa jo askarrella, on mukana leikiss aina joku oma tekele. :) hauskaa kattella kun raketti voi yhtäkkiä ollakkin ruokaa ja hetkeb päästä se on kaukoputki :)

    Oon myös samaa mieltä tuon lelujen oston kanssa. Miksi ostaa uuttaa(jotka maksaa ihan törkeesti!) kun kirppikseltö saa. Meilläkin on pojilla mun vanhoja legoja, eikä oo mennyt miksikään :)

    Kivoja leikki hetkiä sinne :)

    VastaaPoista
  9. Meillä 2v poika ja suosikkeja ovat tällä hetkellä traktorit , kaivinkoneet, rekat(muoviset,metalliset,puiset,pienet,isot), duploista tekee torneja , parkkitalo ja potkuauto,jolla ajelee ympäri taloa, kirjat on kanssa in.

    VastaaPoista
  10. Niin ja mun vanhat nukenvaunut,jossa kuskaa vauvaa. Meillä siis parin kk ikäinen vauva ja siitä johtunee innostus vauvajuttuihin :)

    VastaaPoista
  11. Täällä juniori 1v.2kk leikkii lähes just samoilla leluilla kuin teidänki pojat näköjään :) Suurin osa leluista meillä tosin peritty isoveljeltä! Nukenrattaat pitänee meillekin hankkia, vois olla tykätty! Ja keinuhevonen on yks suosikki myös!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!