maanantai 17. marraskuuta 2014

Ajatuksia imetyksestä

Imettäminen on taas noussut vähän enemmän pinnalle YLE:llä pyörivän Imettäjät-sarjan myötä. Sarjassa seurataan erilaisia imettäjiä ja erilaisia imetystarinoita. Hirveästi en itse ko. sarjaa ole seuraillut, sivusilmällä vaan katsonut areenasta sitä ensimmäistä jaksoa. Varmaan jos imettäminen olisi itselle ajankohtaisempaa, tulisi sarjaakin katsottua tiiviimmin.

Itselle optimiaika imettää on vuosi. Täysimetystä neljä kuukautta ja sitten pikkuhiljaa vähennetään. Yöimetyksistä itse luopuisin puolen vuoden iässä, jos mahdollista. No, aina ei mene niinkuin Strömsössä tai niinkuin itse suunnittelee.

Omia ensimmäisiä ajatuksia kaksosuutisen jälkeen oli, että voihan, imetyssuunnitelmat sitten tuskin onnistuu. Monia onnistuneita kaksosimetystarinoita kuitenkin kuultuani, lähdin itsekin tavoittelemaan onnistunutta imetystä. Haaveissa oli osittaisimetys ainakin puoleen vuoteen asti. Missään vaiheessa en edes haaveillut täysimetyksestä, tai kokenut sitä mitenkään tavoittelemisen arvoiseksi. Eri asia, jos vauvoja olisi yksi, mutta kun tulossa oli kerralla kaksi pientä ja vielä esikoiseksi, järki käski olla vaatimatta itseltä liikoja. Imetyksen onnistuminen kuitenkin maksimoitiin hankkimalla imetystä tukevia tuttipulloja.





En oikeastaan ikinä ole ollut kovin fanaattinen imetyksentukija. Tiedostan kylä kaikki ne hyödyt joita imetyksellä on ja siksi suosittelisinkin kaikkia ainakin kokeilemaan imetystä. Mutta imetystä tärkeämpää vauvalle ja koko muulle perheelle on kuitenkin se, että äiti voi hyvin ja jaksaa. Liian paljon korostetaan imetystä ja liitetään se hyvään äitiin. Imettävä äiti on parempi äiti kuin korviketta antava. Sillä ei ole väliä, mitk' ne syyt korvikkeen annolle on. Huono äiti se silti on, kun ei viitsi yrittää. Toki kannattaa yrittää ja tehdä kaikkensa, jotta imetys lähtisi rullaamaan, imetys kun ei ole niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Jossain kuitenkin kulkee se raja, milloin kannattaa lopettaa liika yrittäminen ja mennä vaan sieltä missä aita on matalin. Hyvä äitiys määritellään ihan muilla areenoilla, kuin sillä kauanko lapsi on saanut kasvaa vain tissimaidolla. 
 

Oma, kuten varmasti monen muunkin, imetystaival alkoi aika rytinällä. Kaikesta valmistautumisesta huolimatta, imetykseen ei oikein osannut valmistautua. Teoriassa tiesi paljon imetysasennoista ja imuotteesta, mutta kun se tilanne sitten uuden vauvan kanssa tuli, ei yhtäkkiä muistanutkaan mitään. Itse oli niin jumissa ja kipeä ja vauva niin kovin pieni, että huomio meni vaan omaan asentoon ja vauvan varomiseen.

Rasmusta en edes saanut synnytyksen jälkeen rinnalle, vaan pieni vietiin heti synnyttyään viereiseen huoneeseen. Kasper nostettiin sairaalakaavun alle heti synnyttyään ja rinnalle hän pääsi hamuilemaan pukemisen jälkeen. Imuotetta ei vaan tahtonut löytyä, joten kätilö koki pienen syntymäpainon vuoksi tärkeämmäksi antaa pojille maitoa pulloista, kuin antaa heidän harjoitella imuotetta rauhassa. Itse en sitten osannut edes vaatia muuta.



Koko imetyksen alku oli omalla kohdalla aika sumuista. Valvotun synnytysyön jälkeen olin ihan pihalla kaikesta, sekä henkisesti että fyysisesti niin väsynyt. Pitkät unet olisivat tehneet hyvää, mutta taaskaan en niitä osannut pyytää. Kasper vietiin pari tuntia syntymästään teholle huonojen happisaturaatioarvojen ja harmaan värin vuoksi. Rasmukselle kätilöt kantoivat pulloja huoneeseen ja ohjeistivat kolmen tunnin syöttöväleihin, maitomäärien nousun seurantaan sekä painon seurantaan. Syömisestä tuli kilpajuoksu paperilla olevan taulukon kanssa, jossa syöttömäärät nousivat joka kerralla. Kun klo 12 syötöllä vauvan piti syödä 10ml oli määrä klo. 15 jo 15ml. Aina jäätiin syöntitavoitteista ja itse tihrustin itkua, vaikka vauva nukkui suu hymyssä ja maha täynnä. Sitä oli niin valtavan epävarma ja pihalla, ettei osannut luottaa itseensä yhtään. Välissä kätilö kävi ohjeistamassa imetysasennoista, muistutteli pumppaamisesta, paineli kohtua ja kyseli, joko vauva osasi imuotteen. Lisäksi seurattiin vauvan sokereita, joiden oli pysyttävä viitearvon alapuolella. 

Jälkeenpäin ajatellen, oma henkinen jaksaminen oli tosi koetuksella. Toinen vauva oli teholla ja toinen kanssani vuodeosastolla. Koko ajan oli olo, että olen väärässä paikassa. Koko ajan kun toista piti rinnalla, tuntui että toisenkin pitäisi päästä. Kumpaankaan ei osannut keskittyä, vaan koko ajan oli kiire toisen luo. Toinenkin yö kului valvoessa, kun Rasmus halusi rintaa koko ajan. Seuraavana aamuna olo olikin jo niin heikko, etten olisi jaksanut kuin nukkua. En ollut muistanut juoda edellisenä päivänä juuri lainkaan, joten nyt ruoka ei maistunut huonon olon vuoksi. Taas parin tunnin välein pojilta otettiin verinäytteitä kantapäistä, muistuteltiin syömisaikataulusta, kyseltiin menneitä maitomääriä ja pumpattuja maitotippoja. Nytkun tätä kirjoittaa ylös tähän, en oikeasti ymmärrä miten siinä hormonimyrskyssä kesti tätä? Miten en pillahtanut vaan itkuun, kun nytkin kirjoittaessa itku meinaa tulla? :D 
 
 Maito alkoi nousta toisena päivänä ja sainkin pumpattua pojille jo reilusti omaa maitoa. Miten ylpeä voikaan olla niistä muutamista tipoista!? Pojatkin vahvistuivat kun oppivat kunnolla imemään. Tosin imeminen opittiin pullosta. Tissistä irti saatiin vain tippoja, jotka eivät ainakaan painossa näkyneet. Oma energia meni siihen, että pojille saatiin oikeat määrät lisämaitoa  menemään mahaan, enkä vaan jaksanut siinä vaiheessa miettiä imetystä. Rasmus varsinkin hiiltyi heti, jos ruoka ei tullut juuri silloin kun nälkä iski. Ei siinä silloin voinut imuotetta alkaa harjoitella.

Kiire varjosti koko ajan imetyksen alkua. Jatkuva paine sokeriarvoista ja painosta tekivät kokemuksesta ahdistavan. HAlusin vaan kotiin omaan rauhaan, omalle sohvalle rauhoittumaan. Helpompi olikin sitten kaunistella imetyksen sujumista kätilöille, kuin kertoa totuus, että pojat saivat enimmäkseen lisämaitoa. Omaa pumpattua maitoa päivän kokonaismääristä oli ehkä yksi neljäsosa. Pyysin kätilöiltä ohjausta imuotteeseen ja useimmiten he sitä antoivatkin. KAsper oppi imuotteen vielä hyvin, mutta Rasmukselta se ei sujunut sitten millään. Oma huoli Rasmuksen painosta taas aiheutti sen, että enemmin annoin hänelle maidon pullosta. 


Lopulta päästiin viiden sairaalapäivän jälkeen kotiin. Kotimatkalla ostettiin LAstentarvikkeesta rintapumppu, kotona kun ei sellaista ollut. En ollut tullut edes ajatelleeksi, että sellaista tarvittaisiin. Kotiinpäästessä taisin rentoutua oikein kunnolla. Päätin, että keskityn yhden vauvan imetykseen kerrallaan, ja toinen saa maitonsa pullosta. Imetyksen jälkeen pumppaan pullosta syövälle seuraavan aterian maidot. Rentoutumisen myötä maitokin nousi vauhdilla ja tissit olivat VALTAVAT. Oma maito riitti kahdelle vauvalle hyvin ja 5/6 osaa poikien ravinnosta oli äidinmaitoa. Öisin en jaksanut enää pumpata, vaan silloin toinen vauva sai korviketta.

Päätin ottaa rennosti. Imetys sujuu jos sujuu, jos ei suju niin sitten ei suju. Päätös helpotti itseä ihan valtavasti ja energiatasot alkoivat palautua normaaliksi. Kädet olivat täynnä työtä (tai tissejä) vaikka pojat nukkuivatkin hyvin ja suurimmanosan päivää. Koin todella rankaksi ensin imettää ja sitten pumpata, joten poikien ollessa kuukauden, lopetin pumppaamisen kokonaan. Osaimetystä jatkui siihen asti kun pojat olivat parikuukautta, jonka jälkeen sekin loppui. Tuntui vaan niin plajon helpommalta antaa molemmille pojille korvikepullot suuhun sen sijaan, että ensin imettäisin toisen ja antaisin pullosta toiselle. Usein kun imetettävälle piti vielä antaa lisämaitoa pullosta.

Multitaskingia! Yhdellä kädellä syötetään vauvat, toisella napataan kuva!




Ratkaisu oli hyvä, enkä edelleenkään tekisi mitään toisin. Paitsi ehkä vaatisin saada levätä synnytyksen jälkeen, ja että olisin voinut keskittyä vaan yhteen vauvaan. Mikä nyt ei tosin kaksosten kanss aolisi mahdollista.

Seuraavien mahdollisten lasten kohdalla (ainakin jos heitä tulee kerralla VAIN yksi) uskon imetyksen onnistumiseen paljon enemmän kuin poikien kanssa. Haluaisin kyllä imettää, mutten usko siihenkään, että imetys olisi kaikki kaikessa. Korvikevauvoistakin kasvaa ihan yhtä terveitä ja hyvinvoivia kuin äidinmaitoa saaneista. Korviketta saavien vauvojen vanhemmat ovat lisäksi paljon tasa-arvoisemmassa asemassa, kun vain äiti ei ole se joka vauvalla ruuan pystyy antamaan. 

Ennenkaikkea, jokainen kokee imetyksen omalla tavallaan. Sen kesto ja määrä, on jokaisen äidin itsepäätettävä asia, sitä on ihan turha muiden tulla moralisoimaan tai arvostelemaan. Kesti imetys sitten päivän, kolme vuotta, tai jos se ei koskaan edes alkanut, ei se vaan oikeuta ketään toista sanomaan onko se nyt hyvä vai huono asia. Jokainen äiti päättää itse ja jokainen päätös on sille äidille ja lapse(i)lle oikea. 

AAMEN.

Millaiseksi sinä olet imetyksen kokenut?

33 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä, sai lapsi sitten korviketta tai tissiä, tulee heistä varmasti ihan kunnon ihmisiä. :D Minulla imetys onnistui yhden lapsen kanssa ihan ok. Ensimmäiset 3kk käytössä oli rintakumi ja sitten 4kk iässä alkoi kiinteiden maistelu. 1v1kk asti imetin, yöimetykset jäi pois 10-11kk ikäisenä. Olisi ehkä aiemminkin ollut mahdollista, mutta olin liian väsynyt vieroittamaan. Mutta muistan sairaalassa, kuinka rankkaa oli kun ensin imetin vauvan, ja sitten pumppasin, koska Aku ei huonon imuotteen vuoksi saanut tarpeeksi maitoa rinnasta vaan imetyksen jälkeen oli vielä annettava omaa maitoa pullosta. Tuntui, että yhteen imetys, pullo ja pumppaus kertaan meni aikaa 2,5h, jonka jälkeen sai nukkua tunnin ja taas sama rumba alusta! Huh, joten tiedän ja ymmärrän miksi pumppaus on jäänyt. Se on helppoa sanoa, että teet vain niin jos ei ole itse sitä kokenut.

    Tärkeintä on kuitenkin, että vauvat saavat hyvää hoitoa ja ruokaa jostakin. Vauva-lehdessä oli juuri juttu, että imetetyillä lapsilla on korkeampi älykkyysosamäärä, eikä se johdu maidosta vaan hyvästä hoidosta. Eli ehkä kun korvikkeesta saataisiin se syyllisyys pois, olisi niilläkin vanhemmilla helpompaa, jotka korviketta antavat. Ja voisin vannoa, että niitä hyvin hoidettuja vauvojakin löytyy paljon niistä korviketta saaneistakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :)
      Ihana kuulla, että oli noin onnistunut imetystaival! Mäkin toivon, että joskus vielä onnistuisi imetyksessä! :)

      Toi pumppaaminen vie ihan valtavasti aikaa!

      Joo mäkin luin! Synninpäästö siis korvikeäideille! :D

      Poista
  2. Esikon kohdalla sitä on niin pihalla kaikesta ja uskoo kaiken mitä muut sanovat.. A:n kanssa kun oltiin laitoksella viikko,niin pääasiassa itkin tai muuten olo oli kurja,ei siksi että ois ollut niin kipeä vaan muutamat kauheat hoitsut siellä osastolla ja pakkopulla lisämaidon antoon. A:n sokereita tarkkailtiin väh. 2xpäivässä ja sit oli vielä se valohoito bilirupiini arvojen vuoksi ja poikaa en saanut pitää sylissäni muuten kuin syöttäessä ja sekin max.puol tuntia (joka ei kyllä toteutunut). Painoa piti tarkkailla siksi että näkee onko tarpeeksi saanut maitoa ettei tule nestehukka valohoito sängyssä. Joka pirun syöttö piti kirjata;ennen ruokailua nakupaino ja ruuan jälkeen ja hyvä että sain edes lupaa vaihtaa kakka vaipan pois jos oli kakannut syötön aikana! :O Eräänkin kerran hoitsu tuli syöttämisen päätteeksi piioahtamaan huoneessa ja totesi hakevansa A:lle lisämaitoa kun tähänkin asti oli aina hakenut..ei edes kurkannut paperista paljon vauva oli saanut multa maitoa..en saanut soperrettua sille (eniten "pelkäämääni") hoitsulle ettei varmaan tarvi. A oli juonut desin (!) maitoa;yhdestä rinnasta vain. Hoitsu pakko syötti (pumppasi tuttipullosta maitoa suuhun!) A:lle reilun 70ml lisämaitoa! Ja vasta sitten katsoi paperia;kirjatakseen lisämaidon ylös..totesi vain että "oho,nythän sitä maitoa on alkanut tulemaan,noh hyvinpä tuo lisä määräkin meni". Noo siinähän kävi tietty niin että toi puklas varmaankin kaikki ne ylimääräiset pitkin rinnuksiaan ja sitä sänkyä. :/ Kotiin päästyä anoppi ja oma mieskin alkoi tosi pian jankuttaa että "riittäköhän sulla oikee toi maito kun poju syö niin usein,pitäiskö kuitenkin antaa korviketta lisäks". A oli n.kk ikäinen kun sai ekan kerran korviketta,osittaisella imetyksellä mentiin 4kk ikään asti kunnes imetys (lue maidon tulo väheni liikaa) loppui. V:n synnyttyä päätin ettei kukaan muu puutu imetykseen mitenkään! Ja pääni pidin vaikka tota samaa "riittäköhän maito" puhetta alkoi taas tulla. 4,5kk iässä aloin opettaa V:lle pulloa pikku hiljaa että pääsisin itse joskus johonkin kotoa yksin. V:n ollessa 6kk lopetin imetyksen;yllättävän helposti se sujui vaikka maitoa tuli hyvin. En haluaisikaan imettää pidempään kuin sen 6kk joten asiat meni ihanteellisesti toisella kerralla kun pidin pääni. :-) Sori jälleen jättistoorista,mut nousipa oikein muistot kunnolla mieleen kirjoittaessa ;-) T:Tuire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana jättistoori taas Tuire! <3
      Ei sitä vaan ekan kanssa tiedä mistään mitään ja luottaa vaan niihin kätilöihin. Jälkeen päin vasta tajuaa mitä olisi ehkä pitänyt sanoa! :D

      Kiva että V:n kanssa sujui paremmin!

      Poista
  3. Imetys on tosiaan yksi niistä asioista, joilla äitiyttä tunnutaan mittaavan... Itse imetin esikoista 15 kuukautta ja tietenkin kun toisesta lapsesta plussasin, oli ajatus tietenkin, että häntäkin imetän ainakin vuoden ikään. No, imetys lähtikin sujumaan todella hyvin, ilman ainuttakaan lisämaitotippaa. Kunnes joskus pari-kolme kuukautisena vauvan paino ei noussut ihan sitä mukaa kuin ehkä olisi pitänyt. Tarjosin vauvalle rintaa sitten vähän joka välissä, mikä taas johti siihen että tuputtaminen sai aikaan rintaraivarit. Niitä sitten jatkuikin enemmän ja vähemmän loppuimetyksen ajan, viisikuiseksi saakka. Neljä kuukautta täysi imetystä ja siitä kuukausi vielä osittaisimetystä, kunnes vauva päätti että nyt tissi riittää. Koen epäonnistuneeni imettäjän ja suurinpiirtein äitinäkin, kun en päässyt "tavoitteeseeni" kuten esikoisen kohdalla kävi. Nyt jälkikäteen ajattelen, että jatkuva stressi vauvan painonnoususta ja painokontrolleissa ravaamisesta vaikutti maidontuloon ja ennen kaikkea herumiseen. Kun maito ei alkanutkaan herua samantien niin kuin aluksi, sai vauva slaagit ja tissin syöminen meni ihan kiukkuamiseksi. Nyt jos olisin tuossa tilanteessa, ottaisin vain rennosti painonnousun suhteen ja lopettaisin rinnan tuputtamisen, koska vauva kuitenkin oli jäntevä, hyvävointinen ja ennenkaikkea tyytyväinen! Jälkiviisas on helppo olla ja tehdyn kanssa elettävä. Ei imetyskään suju kuin tanssi vaikka sen yhden kohdalla oli jo kokenut. Nyt kun vauva on reilu 8kk, jos nyt en sure niin ainakin harmittelen edelleen sitä, että imetys päättyi ihan liian aikaisin. Kaipaisin niin kovasti niitä suloisia ja läheisiä imetyshetkiä pienen kanssa :( Tosin tämän kakkosen kohdalla olisi varmasti tullut uusia ongelmia tissin syömisen kanssa, kun hän ei selvästikään ole mitään "maitotyttöjä", pullollekin kun raivotaan tasaisin väliajoin. Jos vielä kolmas lapsi joskus siunaantuu, niin sitä aioin imettää kyllä pitkään ja hartaasti (tämän kakkosenkin edestä) ;) Tosin se on sitten eri asia kelpaako se tisu taas vauvalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Tuo on myös ihan totta, että vauvatkin on niin erilaisia, ettei etukäteen voi mitenkään tietää miten imetys lähtee! Toivotaan että me molemmat saadaan vielä onnistuneet imetystarinat! <3

      Poista
  4. Piti vielä lisätä edelliseen kommenttiini, että tämän toisen kohdalla olen ollut pääasiassa myös se, joka on syöttänyt häntä myös pullosta. Jotenkin minulla on se ajatus, että kun sen viisi kuukautta vauva sai maidon äidin tisusta, niin äiti on se maidon antaja myös pullosta. Ihan hölmöähän se on, mutta tuo jotakin lohtua edes itselle :/ Itse koen myös kiintyneeni tähän toiseen lapseen ihan yhtä lailla kuin imetettyyn esikoiseen, vaikka joillakin palstoilla tästäkin asiasta kovasti väitellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se syöttämishetki jotenkin kuitenkin niin intiimi, oli se sitten tissi tai pullo. Siinä keskittyy vauvaan ihan toisellalailla kuin muuten! :)

      Poista
  5. Moikka! Olen jo pitemmän aikaa blogiasi seurannut, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Nyt kuitenkin kirjoitit aiheesta, joka koskettaa minua kovasti. Olen juuri pari viikkoa sitten lopettanut kuopuksemme imetyksen ja millainen taival se olikaan. Myös esikoisen kohdalla imetyksessä oli omat mutkansa matkassa. Olenkin itse asiassa ollut aikeissa kirjoittaa aiheesta postauksen omaan bloginraakileeseeni.

    Kirjoitit niin hienosti! Olen täysin samoilla linjoilla kanssasi. Imetys on niin kovin herkkä aihe ja se jakaa mielipiteitä. Mutta se ei kuitenkaan saa olla hyvän äitiyden mitta, kuten mainitsitkin. Imetys on kuitenkin omalla kohdallani yksi hienoimmista kokemuksista mitä elämän aikana vastaan on tullut. Kunpa sen saisi vielä joskus kokea uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit!
      Imetys olisi ihana asia saada itsekin kokea onnistuneesti! Jotenkin sen vaan niin liittää hyvään äitiyteen, vaikka kuinka ei haluaisi! :D

      Poista
  6. Kalskahti hieman korvaan toi, että korviketta saavien vauvojen vanhemmat ovat tasa-arvoisemmassa asemassa kuin imetettävien, kun molemmat vanhemmat pystyy ruokailuun osallistumaan...niin no, ei se nyt ihan niinkään mene.. Vauvanhoito ja arki vauvan kanssa kun on niin mielettömän paljon muutakin kuin vain sitä syöttämistä, joten imetettävän vauvan isä voi tehdä sitten jollain muulla osa-alueella suuremman työn, esim vaipanvaihtoja, kylvetyksiä, jne.. Jolloin molemmat vanhemmat tekee vauvan/vauvojen eteen yhtä paljon ja näin ollen saa yhtä paljon "vapauttakin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen jos koit tämän jotenkin arvostelevana, mutta tarkoitin vain sitä että korvikevauvojen vanhemmat ovat tasa-arvoisemmassa asemassa siksi, ettei äiti ole imetyksen vuoksi sidottu vauvaan. Yhtälailla isä/mummo/sisko voi antaa sen maidon vauvalle ja äiti saa sitten vaikka käydä kaupassa tai jumpalla.

      Toki vauvanhoito on paljon muutakin, tosin ensi kuukaudet menevät pitkälle syödessä ja nukkuessa :)

      Poista
    2. Toi on mun mielestä niin täysin vaan asenne kysymys... Jos kokee, että imetyksen takia on jotenkin sidottu vauvaan, niin ehkä täysimetys tai ainakaan pitkä sellainen ei ole oikea/paras ratkaisu. Itse täysimetin lastani 5kk, enkä kokenut sitä mitenkään negatiivisessa mielessä sitovana... Ennemminkin olin onnellinen ja ylpeä, että imetys onnistui niinkin pitkään ja kun tiesin, että loppupeleissä se on kuitenkin melko lyhyt aika, mitä sitä kestää.. Joten erittäin mieluusti sitä ottaa kaiken mahdollisen irti siitä lyhyestä hetkestä, kun se vauva pysyy vauvana.

      Poista
    3. Selvästi et halua ymmärtää pointtia. En tarkoittanut sitovuutta mitenkään negatiivisesti, vaan että tarvittaessa on mahdollisuus äidinkin olla tuntia pidempi aika pois vauvan luota. Esimerkkinä vaikka vauva, jonka äiti ei saa nukkua tuntia pidempiä pätkiä. Saattaa jossain vaiheessa houkutella nukkua vaikka yö ilman heräilyjä, ja silloin on tasa-arvoisempaa jos isäkin voi sen maidon vauvalle antaa.

      Valitettavaa vaan on, että sun kaltaisten ihmisten vuoksi se korvikkeenanto vauvalle on niin tabu. Imettäminen ei vaan aina ole asennekysymys.

      Poista
    4. Mun kaltaisten ihmisten?!? Siis anteeksi vaan, mutta nyt sinä ymmärsit väärin tai oikeastaan vääristät mun sanomisia! Missä välissä kirjoitin sanaakaan siihen suuntaan, että korvikkeen antaminen olisi jotenkin huono ratkaisu tai väärin?! Enhän mä ole maininnut sanallakaan mielipidettäni korvikkeesta.. Ja nyt kun luulet näköjään mun mielipiteeni asiasta tietävän, niin korjataanpas hieman, koska olet todella väärässä.. Mulla ei ole yhtään mitään korviketta vastaan, ravintoa se on siinä missä äidinmaitokin ja jos itselläni imetys ei aikanaan olisi onnistunut, olisin ihan hyvillä mielin korviketta antanut enkä olisi pitänyt sitä ongelmana.. Mutta nyt korostin vain sitä, että koska täysimetys nyt sattui onnistumaan niin hyvin niin pitkään, niin olen siitä erittäin onnellinen ja ylpeä.

      enkä missään vaiheessa sanonut,että imettäminen on asennekysymys! Ei tietenkään ole, koska eihän sitä nyt itse voi päättää sujuuko se vai ei. Mutta asennekysymys on se, kuinka siihen imetykseen suhtautuu... Pitääkö sitä vauvaan sitovana asiana, niinkuin sinä mainitsit, vai onko siitä ylpeä ja tekee sitä sen loppupeleissä pienen hetken ilman ajatuksia sitovuudesta, niinkuin minä ajattelen...

      täytyy sanoa, että sulla ei taida olla taitoa vastaanottaa negatiivistä palautetta tai kritiikkiä sun teksteistä, koska olen ennenkin kiinnittänyt huomiota, kuinka kärkkäästi hyökkäät heti vastaan.. Etkö osaa asiallisesti ottaa palautetta kuin palautetta vastaan, kiittää siitä ja todeta vain olevasi eri mieltä? Keskustella tottakai saa ja pitää eriävistä mielipiteistä, mutta senkin voi tehdä asiallisesti,vääristelemättä toisen ajatuksia.

      Poista
    5. Ymmärsin sitten varmasti kommenttisi väärin. Mun mielestä vaan fakta on, että jos molemmat pystyy tekemään vauvan syöttämiseksi samat asiat, on vanhemmat tasa-arvoisemmassa asemassa. Ihan isänkin asemaa ajatellen.

      Mutta mitä negatiivisen palautteen vastaanottamiseen tulee, mun mielestä mulla on täysi oikeus reagoida, ihan kuten tunnet itselläsikin olevan. Mä kuitenkin "hyökkään kärkkäästi" omalla kuvalla ja nimellä, kun sinä kommentoit anonymiteetin takaa. Ja mun mielestä mun vaan ei tarvitse eikä kuulu ottaa palautetta kuin palautetta asiallisesti ja hymyillen vastaan. Mun mielestä et vaan ole oikeutettu arvostelemaan mua anonyymina.

      Poista
    6. Pakko sanoa, että minullakin pisti silmään tuo "tasa-arvoisemmassa asemassa". Ymmärrän kyllä pointin, mutta yleisesti en näe sitä kovin hyvänä, että markkinoidaan korviketta tasa-arvon nimissä. Äidinmaito kun on se paras ravinto vauvalle ja on ikävää jos joku lopettaa imetyksen vain siksi, että isäkin voi syöttää. Enkä kyllä ymmärrä isääkään, joka haluaisi että äiti osittaisimettää/lopettaa imetyksen jotta pääsisi itsekin ruokkimaan. Imetyksellä on tutkittuja terveyshyötyjä niin äidille itselleen kuin vauvallekin. Imetyskeskustelua värittää aina se, että imetyksen hyödyistä ei saisi puhua, koska he kenellä imetys ei ole onnistunut, kokevat sen syyllistävänä. Siihenkin kyllä pitäisi saada parempaa tukea, että imetys ei onnistu, koska totta on sekin, että korvike on ihan kelporavintoa. Imetystä ei kuitenkaan pitäisi mielestäni nähdä velvollisuutena ja sellaisena että "hyvä että pääsee siitä taakasta eroon, kun voi jakaa homman isin kans".

      Olet sinnikkäästi jaksanut tsempata imetyksen ja pumppaamisen suhteen! Kaksosten imetys ei ole mikään piece of cake! Kaivertaako sinua kuitenkin hieman, ettei imetys kestänyt paria kuukautta kauempaa ja siksi haluat tuoda esille, kuinka tasavertaista on ruokkia pullosta? Olen huomannut, että monesti imetyspettymys (joskus jopa alitajunnassa) aiheuttaa sen, että halutaan kovasti markkinoida korvikeruokintaa kätevänä.

      Poista
  7. Imetyksestä ja sen tärkeydestä on paasattu aina. Itse pidän imetystä tärkeänä, jos siihen on mahdollisuus, eli maitoa tulee lapselle riittävästi ja sekä äidillä ja lapsella on hyvä olla. Mitään ylilyöntejä ei kannata tehdä tai asiasta stressata, mutta jos rehellisiä ollaan, niin katson kyllä hieman kieroon sellaisia äitejä, jotka eivät edes yritä imettää, koska rinnat menevät pilalle. Mutta onneksi on hyvät ja ravinteikkaat korvikkeet olemassa, joilla kaikki vauvat kasvavat hyvin ja saavat tarvittavat eväät elämäänsä. :)

    Itse olin imetysksestä huolissani. Mietin raskausaikana tuleeko minulta maitoa, mikä on täysin turhaa. Siihen ei voi mitenkään vaikuttaa, varsinkaan kesken raskauden.
    Kun A-muru syntyi sektiolla, en luonnollisesti saanut häntä heti rinnalle. Hänelle oli annettu niin kauan kun olin heräämössä luovutusmaitoa tuttipullosta ja kun pääsin osastolle hän sai ensimmäiset imaisut rinnasta. Ote oli hieman heikko ja kätilöt sanoivat sen johtuvan siitä. koska A syntyi hieman ennenaikaisena, vaikkakin hyvän kokoisena 3,4 kiloisena ja 52 cm. Sairaalassa hänen painonsa romahti liikaa, joten kätilöt siirtyivät pelkkään pulloruokintaan. Minulla tuli maitoa hyvin, todella hyvin, mutta en saanut imettää lastani. Se tuntui kamalalta. Saimme ohjeeksi viiikon sairaalareissun jälkeen antaa rintamaitoa pullosta 2 viikon ajan, jota tietekin ensikertalaisena luonnollisesti noudatin. Näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi pitänyt noudattaa. En siis saanut tarjota rintaa välissä ollenkaan, vaan kaikki maito piti antaa pullosta, että nähdään paljonko maitoa menee alas. No minä sitte pumppasin ja pesin pulloja ja A-muru söi hyvin ja paino lähti nousuun. Onneksi. No kun pakkopulloruokinta päättyi, niiin eihän A-muru enää rintaa tahtonut huolia. Vähitellen, pullo kerrallaan siirryimme tissille ja A-muru olikin täysimetyksellä 6kk ja sai rintaa vuoden ja 3 kk ikäiseksi asti. Korvikkeita meillä ei käytetty kuin puuroon tai jos olin lääkekuurilla.
    Imetys oli minulle tärkeä asia. Rakastin sitä. Tuntui ihanalta kun pieni vauva tuhisee sylissä ja nukahtaa rinnalle. <3
    Jos joskus saamme lisää lapsia aion ehdottomasti imettää jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että teilläkin lopulta sitten onnistui!
      Imetys on ihanaa, kun sitä saa vaan rauhassa harjoitella! Mäkin haluaisin vielä sen kokea! :)

      Poista
  8. Aika samoilla linjoilla. :) Kirjoitin ihte aiemmin omista imetyskokemuksista otsikolla: Rintapumpulla kohti imetystä. Ja näin kolmannen kohdallakin tuntuu, että se onnistunut imetys tarvitsee myös rintapumpun. Sillä voi nostattaa maitomääriä eli tilata lisää maitoa, jos vauva ei jaksa/halua sitä tilata ja tyhjää tissiä imeä. Ja että se rintamaito ei tosiaan ole äitiyden mitta. Joskus olisi ihan suotavaa jopa kannustaa lopettamaan, jos näkee että imetys/pumppaus ahdistaa ja vie voimat. :)

    Olinkin joulukuussa julkaissut imetys vs pulloruokinta, rintamaito vs korvike -tekstin. Siinä pohdintaa mm. siitä miksi rintamaidon ja täysimetyksen paremmuutta jopa suurennellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen mahdollisilla seuraavilla kerroilla viisaampi, ja hankin kunnollisen pumpun heti!
      Toi viimeisin linkki oli tosi hyödyllinen! Ihan uutta infoa mulle! :)

      Poista
  9. Mulla on kokemus yhdestä lapsesta, joka sai kaiken maitonsa pullosta ensimmäisen kahden viikon jälkeen ja yhdestä, jolle ei pullo kelvannut ensimmäiseen kahdeksaan kuukauteen. En osaa sanoa kumpi olisi parempi. Molemmissa puolensa! Kolmas tulossa, aion toki imettää, mutta en usko, että ainakaan kahdeksaa kuukautta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, molemmissa puolensa! Pullolla syöttämisessä on omat helppoutensa ja vaikeutensa.. NIinku tississäkin! :D

      Poista
  10. Sama aihe mulla muuten käsittelyssä täällä: http://einiinhallittukaaos.blogspot.fi/2014/05/ruokapakkomielteita.html

    VastaaPoista
  11. Kun poika syntyi, niin toivoin kovasti, että maito riittäisi täysimetykseen 4 kk. Kun 4 kk täyttyi, aloitettiin hiljalleen kiinteät ja toivoin että maito riittää, kunnes poika täyttää 6 kk. Sen jälkeen ei ollut enää "paineita", mutta toivoin kuitenkin että saisin imettää vuoden ikään asti. Kuulin "kauhukertomuksia" lapsista, jotka itse kieltäytyivät jossain vaiheessa imetyksestä. Pojalle tissi maistui ja lopetin imetyksen vasta, kun hän oli 1 v 8 kk. Sekin tapahtui yllättäen (olin kyllä jo jonkin aikaa ajatellut, että tarttis lopettaa). Hän nukahti vanhempieni luona syliini ja kannoin hänet sänkyyn. Meillä oli siis pitkään käytössä pelkkä "iltatissi". Seuraavana päivänä lähdimme laivareissulle pariksi päiväksi ja siellä hän ei edes tissiä kaivannut. Kotona sitten pari iltaa käytiin taistelua, kun poika osoitti sohvaa ja itki. Teeskentelin tietämätöntä ja vein hänet vaan sänkyynsä. Viikko imetyksen lopetuksen jälkeen alkoi flunssa ja sairastelukierrettä jatkui seuraavat kaksi kuukautta! Olin varma että johtui tuosta imetyksen lopettamisesta, kun siihen asti oltiin oltu terveenä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan onnistunut tarina sulla takana! :) Kiva että noin pitkään onnistui imetys ja että molemmille sopivaan aikaan loppui! :)

      Poista
  12. Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta! Olen kanssasi samoilla linjoilla! Meidän imetyksen alkutaival oli tosi takkuinen ja silloin päätin että jos päästään takasin täysimetykselle ni sitä jatkan vähintään vuoden ikään. Niin siinä sitten kävi että kaks viikkoa kovaa työtä eli pumppausta ja jatkuvaa imetystä teki tehtävänsä ja päästiin pulloista eroon! Vaikka imetys ei ole hyvän äitiyden mitta niin kyllä Se omalla kohdalla nosti itseluottamusta äitinä. Aivan ihania nuo vastasyntyneiden poikien kuvat!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että lopulta onnistui! Kyllä se vaan imetys liitetään niin vahvasti hyvään äitiyteen, että väkisinkin se nostaa itsetuntoa! :)

      Poista
  13. Minä en onnistunut imetyksessä (keskosuus, alkuun nenämahaletku, sitten tuttipullo, vauva vajaan viikon hoidossa vastasyntyneiden osastolla, minä tiestysti synnyttäneiden osastolla).

    Asia vaivaa minua edelleen ja tunnen itseni huonommaksi äidiksi. Mielestäni korvikkeen antajat tuomitaan hyvin herkästi tietämättä mitkä on korvikkeen annon syyt. Alkuun arastelin syöttää lasta julkisella paikalla pullolla (häpesin) ja mennä paikkoihin missä on toisia äitejä. Tunsin jääväni ilman ohjausta ihan synnytyssairaalasta lähtien missä en saanut kunnollista ohjausta vaikka sitä pyysin ja uloskirjoitus vaiheessa annettiin ohjeet niinkuin imetys sujuisi vaikka se ei sujunut ja olin sen ääneen sanonut. Netissä oli tietoa vaan, että kyllä imetys onnistuu kun haluaa. No eipä onnistunut vaan vauva vaan nukahti rinnalle muutaman imun jälkeen. Korjatakseni epäonnistumista pumppasin maitoa siihen saakka, että lapsi oli 3,5 kk vanha.

    Jos meille toinen lapsi suodaan, niin aion jo raskaus aikana pyytää (vaatia) neuvolasta neuvoja imetykseen ja selvittää mistä saada tukea synnytyksen jälkeen, jos sitä tarvitsee (imetyspkl, voiko joku tulla kotiin ohjaamaan).

    Mutta jos jotain hyvää, niin sinun ihanaan ja hyvään blogiiin päädyin jonkun imetys/tuttipullo googlettelun kautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Ja aina oletetaan, että tottakai se imetys onnistuu! Mäkin tänään jouduin selittämään syitä miksi Rasmus ei oppinut imuotetta kunnolla. Ihankuin mä sitä itsekään tietäisin! Tai perustella tuntemattomille miksi imetys kesti niinkin vähän aikaa. Mitähän se muille edes kuuluu? :D

      Toivotaan että molemmat onnistutaan seuraavalla kerralla! <3

      Hei kivaa! Jotain hyötyä siis kuitenkin ollut niistäkin googletteluista! Kiva että seurailet! <3

      Poista
  14. Ainut info jota raskausaikana neuvolasta tai sairaalasta sain kaksosista, oli huono kopio esitteestä, että kaksosiakin voi imettää. Mä kuvittelin homman menevän niin, että imetän vuorotellen vauvoja ja vuoroon saavat korviketta, koska esikoista imettäessäni rinnat olivat koko vuoden julmetun kipeät. No toisin meni. B-vauva joutui suoraan syntymästä lastenosastolle ja sai ruokansa nenämahaletkusta. Sairaalo-oloaikana hän oppi kyllä jo pullolle, mutta voimat ei riittäneet rinnasta imemiseen. Siihen kyllä kannustettiin, mutta kahden kanssa ja maitoa pumpaten, missä välissä olisin opettanut rinnalle. Kyllä me kerran päivään kokeiltiin. Kaksosimetysotettakin luvattiin opettaa, mutta se jäi kokonaan. Ja kotonahan pumppaamiseen löytyvä aika tuntui olevan kortilla, varsinkin miehen töihin paluun jälkeen.

    Ihana neuvolantäti aina kysyi vieläkö jaksat pumpata ja ihmetteli, kun vielä pumppasin. Kahden kuukauden jälkeen en enää jaksanut, eikä maitoa enää tullut. Myöhemmin selvisi, että täysimetyksellä oleva a-poika ei myöskään saanut tarpeeksi maitoa. Siitä slkoi taistelu maitomäärien nostamiseen ja nyt poikien ollessa 4kk, maito riittää taas hyvin yhdelle vauvalle. Toinen täysin korvikkeella. Joskus harvoin b-vauva pyytää rinnalle ja osaa sieltä jo herkkumaidot tiristää.

    Se on joku sisäsyntyinen juttu, että vaikka kuinka järjelläni itselleni puhuin, että b-vauva kasvaa varmasti hyvin korvikkeella, niin silti tunsin itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi, kun en jaksanut pumpata hänelle maitoa edes osalle aterioista. Mutta tällä hetkellä tämä menee hyvin näin, että toinen pullolla ja toinen rinnalla. Nopeampaa kuin että molemmat olisi rinnalla, mutta toki hitaampaa kuin jos molemmat olisi pullolla. Rintaa korvatakseni huomaan juttelevani enemmän pullovauvalle, mutta varmaan vauvojen luonne-erotkin siihen vaikuttaa.

    Näiden kaksosten myötä olen oppinut, että vaikka kuinka asioita etukäteen suunnittelisi ja olisi jotain mieltä, niin asiat ei aina mene niin. Esikoisen kanssa ei imetystä tarvinnut sen enempää miettiä ja riittääkö maito, kun vauva kasvoi hienosti. Nyt kaksosten kanssa olen joutunut miettimään kaikenlaisia asioita ja myös imetyksestä luopumista, kun imetetty vauva ei syönyt tarpeeksi ja siitä johtuen maitomäärät väheni. Pullosta olisin heti tiennyt, että nyt ei syödä tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, harmittavan vähän sitä tietoa on tarjolla. Mullekin vaan sanottiin että jos imetysasentoihin kaipaan apuja, niin imetyspolille olisi mentävä. Ei sinne sitten vaan tullut lähdettyä. Liian iso kynnys oli varailla aikaa ja mennä kahden vauvan kanssa. :/

      Pullossa on kyllä toi hyvä puoli, että tietää ainakin paljonko syö.

      Kaksosten imetystä ei vaan voi millään verrata yhteen. Sitä ei taida muutkuin kaksosten äidit ymmärtää <3

      Ja hei, oot ihan super kun jaksat kuitenkin toista imettää! <3<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!