keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kotiäidin syystyyli

Paljon on tullut kirjoitettua taaperoiden sisä- ja ulkovaatetyylistä, mutta äipän vaatteet ovat jääneet ihan paitsioon. Jokunen viikko sitten kirjoitin villakangastakin hankkimisesta ja sen oikean takin metsästyksestä. Oikeaa ei löytynyt, joten päädyin ostamaan uuden toppaparkan pakkasille. Villakangastakin käyttö olisi varmaan kuitenkin jäänyt vähiin, sillä olen ihan kauhea vilukissa! Omista talvivaatteista voisin kirjoitella vähän myöhemmin, tässä postauksessa näkyy enemmän viime viikkoina käytössä olleet syysvaatteet.


Muotibloggaajaa musta ei saisi tekemälläkään. Nämäkin kuvat ovat itse peilinkautta otettuja (niinkuin näkyy), sillä en vaan millään osaa poseerata kameralle missään asukuvissa! :D Eikä mun vaatekaappiin kurkistaessa eteen ihan heti satukaan mitään muotivaatteita. Rakastan legginseja, rentoja toppeja ja neuleita. Parasta niissä on, että ne sopivat paitsi kotivaatteiksi, myös kaupunkikirroksille. Viihdyn tennareissa, villasukissa ja ballerinoissa. Farkutkin saattavat päätyä jalkaa silloin tällöin, mutta enemmän olen tregginsien fani. Loppukesällä ostetut burgundit tregginsit ovat olleet ehdottomasti tämän syksyn luottohousut! Mukavaa, pehmeää, joustavaa. Niistä on mun suosikkivaatteet tehty!

Keskikuvan ihanat pitkät villasukat ovat Raila Designin käsialaa. Huippuihanat <3
Meikkiä käytän todella vähän ja harvoin. Kotipäivinä saatan laittaa cc-voidetta, vaikkei mihinkään menoa olisikaan. Se tasottaa ihoa ihanasti ja ilme on niin paljon fressimpi kuin normaalisti. Kummasti piristää huonosti nukutun yön jälkeen, kun edes tummat silmänaluset ovat piilossa, eikä iho ole ihan kalpea. Sitten kun meikkaan, tuntuu että olisisin ihan pihalla. Meikkivoiteet, ripsarit ja rajaukset vielä menee, mutta muuten oon ihan tohelo :D Rakastan kyllä laittautumista ja meikkaamistakin jossain määrin (siis kunhan sen saa tehdä rauhassa ja ajan kanssa) mutta usein silmämeikin teko tuskastuttaa ja kovaa! Harkinnassa onkin ollut jo pidempään ripsienpidennykset, jotta silmämeikin kanssa ei tarvitsisi ongelmoida.

Heheh, vähän ehkä naurattaa, kun kaikissa kuvissa seison samassa asennossa ja pää on kallellaan samaan suuntaan.. KOittakaa kestää! :D

Millä ajalla te muut muuten laittaudutte? Musta tuntuu, että aina kun ollaan poikien kanssa lähdössä jonnekin, ehdin laittaa heidät kuntoon, pakata tavarat mukaan ja sitten pitääkin juosta jo bussiin! Harrastaako joku muukin arkimeikkauksessa tuota ihanan helppokäyttöistä cc-voidetta ja pikakampauksia?

19 kommenttia:

  1. Ite laitan kans päivittäin vähä jtn. Vaikken välttis meniskään mihinkään. Hiukset taas ei oo mun juttu. Mulla on aina karvat kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla sama juttu hiusten kanssa. Joko ne on vaan auki ja aina tiellä ja takussa, tai sitten suttunutturalla tai ponnarilla :) Kunnon mammatyyli :D

      Poista
  2. Näytät kauniilta! Tykkään sun tyylistä, tuo nahkatakki ja burgundit housut on kivat. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tutulta tuo meikkausjuttu :D
    itse pesen naaman vähän tasoitan finnejä ja muita. Meikkivoide ja kulmat. siinäpä se :D
    Ennen "meikkasin" kun tyttö nukkui ekoja päikkyjä. Nyttemmin se jo sen n. 8 min viihtyy siinä veskissä et saan sutaistua kulmat itselle.. Jos pitää oikeasti näyttää ihmiseltä silloin meikkaan yhä kun mimmi nukkuu.. Jos isäntä sattuu olemaan kotons silloin toki helpompi laittaa itsensä.
    tukka on ollut ponnarila niin kauan kun muistan.. Aina aamulla ekana hiukset pois tieltä ja sitä rataa ;)

    http://paakkun.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en voi päästää poikia vessaan silloinkun meikkaan. Ne hyökkää heti vessanpöntön, roskiksen ja vessaharjan kimppuun :D

      Poista
  4. Sama CC-voide on myös minun lempparini :) Välillä laittaudun, välillä en. Tykkään kyllä siitä lopputuloksesta, mutta olen välillä vähän laiska sillä saralla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan huippu!
      Sama täällä.. Personal meikkaaja voisi olla kova sana.. :D

      Poista
  5. Kivalta näyttää! :) Lumenen silmänalusvoide on kyllä ihan huippu, se ja bb-voide on mulla päivittäin käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Oon miettinyt että seuraavaksi panostaisi siihen blascoon.. Se on vielä tehokkaampi! :)

      Poista
  6. Mulla ollut kanssa käytössä tuo juurikin sama CC-voide ja oon kyllä tykännyt tosipaljon! Nyt on ihan loppu ja uusi pitäs hankkia. Mun kampaukset on siinä kun suoristan tukan 5min. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Peittää tosi hyvin, mutta on kuitenkin tosi kevyt!
      Mä en koskaan jaksa suoristaa.. Oon liian laiska siihen :D Ponnarille vaan tukka niin hyvä tulee :D

      Poista
  7. Oletpa hoikistunut! Ihanaa kun olet palannut takaisin <3 <3

    VastaaPoista
  8. Mulla on ripsienpidennykset ja ilman en osais enää olla! Kosmetologilta ostettu bb-voide on myös aamujen pelastus. Yleensä laittaudun ennenkuin herätän pojat. Hiuksissa on menossa epätoivoinen kasvatus;ois kivempi tehdä erilaisia nyörityksiä hiuksiin kun riittäisi pituus..pidennyskuume on kova! Tregginsit on kyl kotiäidin pelastus :-D T:Tuire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans vähän pelkään tota, et jos kerran pääsee niiden makuun, niin ei enää osaakaan olla ilman :D
      Mun pitää varmaan kans alkaa herätä ennen poikia. Nyt on tullu tavaksi nukkua siihen asti kun nekin. Vihdoin ne nukkuu vähän pidempään kuin kuuteen :D

      Sulla on kyllä hyvä etu tosta ammatista ;) Varmasti helpottaa aamuja kun on vaihtoehtoja mitä tehdä!

      Tregginsit on huiput!

      Poista
  9. Ihan olisin ite voinut kirjoittaa samalla lailla vaatteista ja meikistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!