lauantai 13. syyskuuta 2014

Entäs se äidin välikausi ?

Lasten välikaudesta on tullut hypetettyä ja heukutettua jo moneen otteeseen. Blogissakin on pyörineet kuvat poikien haalareista, pipoista ja kuravaatteista. Mutta entäs äiti? Missä jamassa on äidin välikausivaatetus?

No, ei liene yllätys, että lastenvaatteisiin ja -kenkiin panostaessa omat tarpeet jäävät taka-alalle. Mistä johtuu se kieroutunut ajatusmaailma, että lasten pukeutumiseen voi syytää rahaa ihan mielin määrin, laatuhan maksaa! Mutta omien vaatteiden kohdalla sitten valitsee sitä heikkoa laatua ja halpoja tuotteita? Itsehän siellä ulkona poikien kanssa olen, joten eikös ne omat vaatteet ole ihan yhtä tärkeitä? Ne vieläpä kestävät vähän pidempään oikeankokoisina kuin lastenvaatteet.

Kuorivaatteiden osalta ulkoilutamineet näyttävät oikein hyvältä myös minun osalta, vain kumisaappaat puuttuvat edelleen.  Mutta sitten kun katsoo niitä siistimpiä kaupunkivaatteita, ei kaapissa olekaan mitään. Taidan olla jo niin mammautunut, että kaappikin on täynnä yhtä mukavuusvaatetta! Ainoa siistimmäksi luettava takki on harmaa, vuosia vanha H&M:n villakangastakki, joka joutaisi jo kiertoon. Se on kaiken lisäksi liian lyhyt omaan makuun. Kaipaisin niin kunnolla istuvaa ja tyylikästä villakangastakkia, ilman huppua. Sellaista, jonka voisi laittaa sekä farkkujen, että tarvittaessa hameenkin kanssa.

Takit, huivit ja hanskat; www.zalando.fi kengät www.bianco.fi


Ja kun kerran shoppailun makuun pääsee, niin myös kenkävarasto kaipaisi täydennystä. Jo vuosia multa on puuttunut kunnolliset nahkasaappaat. Joka kausi hankin ne halvat tekonahkaiset, jotka sitten kestää sen yhden tai kaksi kautta ja lähtee sitten parilla eurolla kirpparille. Kerralla jos raaskisi panostaa, saisi pitkäksi aikaa hyvät kengät. Nahkahanskatkin kaipaisivat jo uudistamista. Huiveja onneksi löytyy ihan joka lähtöön, eli niitä ei ainakaan tarvitse hankkia!

6 kommenttia:

  1. Mä just eilen keräsin zalandon sivuilta kuvia kollaasiin :D Kattelin just noita samoja villakangastakkeja, tosin mulla on jo tarpeeks takkeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin ottaa sulta parit takit! En vieläkään ole löytänyt sitä mieleistä! :D

      Poista
  2. mä olen tässä vuoden äitinä oltuani yrittänyt kamalasti välttää mammautumista ja panostaa omaankin pukeutumiseen. mutta mitään kivaa "kaupunkitakkia" munkaan naulakosta ei löydy. tosin tämä ongelma oli jo ennen lasta ;D mun mielestä on kauheen vaikee löytää sellasta täydellistä takkia , joka menis siistimmässäkin menossa vaikka hameen kanssa, mutta olis tarvittaessa myös rento just shoppaillessa etc. en jotenkin halua mitään "liian siistiä", koska mulle tulee ihan täti olo sellasessa. toisaalta näytän ihan teiniäidiltä näin 26-vuotiaanakin, jos laitan päälleni esim. parkatakin ja huivin.

    tää ei liity sun tekstiin varsinaisesti ollenkaan, mutta lapsen kanssa ulkoillessa mun mielestä on ihan tyhmää värjötellä esim farkuissa ja neuleessä meikit viimesen päälle naamassa, ja nyrpistellä kun housuille menee hiekkaa tai lapsi tulee syliin kuraisten hanskojen ja housujen kanssa. meidän puistossa näkyy näitäkin äitejä ja välillä mietin, että niillä on kyllä menny toi mammautumisen pelko vähän liian pitkälle :D laitan kyllä itekin aamulla ripsiväriä ja hiukset siististi, ennen kuin poistun kotoa, mutta kyllä ne ulkoiluvaatteet on itellekin mukavimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! On vaikea löytyy kohtuuhintaista ja istuvaa takkia, ja sitten sen pitäisi käydä vielä monenlaisen vaatteen kanssa! Ei onnistu ihan helpolla! :D

      Joo, mä kans tunnistan pari tuollaista äitiä meidän puistosta :D On se vaan helpompi pukea itsellekin kuorivaatteet, niin ei haittaa vaikka täysin mutanen lapsi tulisi halimaan! :D

      Poista
  3. ihanat nuo kiilakorkonilkkurit! :) mä oon jo pitkään suosinut vaan nahkakenkiä. Kaikki saappaat on jo useamman vuoden vanhat ja hyvässä kunnossa kovasta käytöstä huolimatta. Niitä pitää vaan muistaa hoitaa :) villakangastakki olisi mullakin ostoslistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi ottaa susta mallia! :D Mä aina suunnittelen, mutten lopulta kuitenkaan raaski! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!