keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lapsilukuni ?


Olen aina ollut ja olen edelleen sitä mieltä, että lapsia saadaan. Niitä ei tehdä, hankita tai suunnitella. 

Tekemiseksi se lapsen saaminen kuitenkin usein menee, jos takana on useampi yrityskuukausi. Jollain asteella lapsia pitää myös mielestäni suunnitella. En kannusta ketään hankkiutumaan raskaaksi vain koska nyt tuntuu siltä. Miehestä ja elämäntilanteesta viis. Kehotan opiskelemaan, hankkimaan ammatin ja vakaan elämäntilanteen ennen lapsia. Se ei tietenkään takaa sitä, että kaikki menee nappiin, mutta antaa ainakin isommat mahdollisuudet sille.

Se, kuinka monta lasta me mieheni kanssa saadaan, on arvoitus. Meille on jo siunaantunut kaksi ihanaa, joista olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Itse ajattelen niin, ettei elämää voi kovin tarkkaan suunnitella. Voi tehdä aikatauluja, pohtia ja haaveilla. Mutta loppupelissä asiat vaan menevät omalla painollaan.



Olen aina ajatellut, että 2 (tai korkeintaan 3) lasta on hyvä. Mieheni samaten. Kuitenkin kun tieto kaksosista, kahdesta vauvasta kerralla tuli, olin jo aika varma ettei lapsilukuni olisi heistä täynnä. Jos lapset olisivat tulleet erikseen, tilanne olisi saattanut olla toinen. Nyt kuitenkin jäi tunne että jotain on vielä kokematta ja näkemättä. Sen yhden riskiraskauden ja tuplavauva-arjen kokeneena tuntuu, että jotain puuttuu. Poikien vauvavuotena en kuitenkaan voinut kuvitellakaan, että kolmonen (tai kolmonen ja nelonen) tulisi kovin pienellä ikäerolla poikiin nähden. Halusin nauttia poikien vauva- ja taaperoajasta, ilman uutta vauvaa. Toisaalta en myöskään kokenut olevani valmis uuteen raskauteen. Pahoinvointi ja liitoskivut olivat vielä liian tuoreena mielessä. Ei varmasti vuoden ikäerolla, eikä todennäköisesti kahdenkaan. Ehkä kolmen vuoden ikäerolla tai sitten neljän, jopa viiden. Tiesin ja tiedän kuitenkin, että kolmatta lähdetään jossain vaiheessa yrittämään ja toivomaan.

Nyt tuntuu, että kolme on se lapsilukuni. Lähipiirin lisääntyneet vauvauutiset ja pyöristyneet masut ovat aikaansaaneet sen, että pieni raskauskuume kytee jo jossain. Vauvakuumeeksi se ei ole vielä kasvanut, pojat kun kuitenkin vielä tuntuvat niin pieniltä. Toisaalta taas tiedostan oman riittämättömyyteni jo kahden taaperon kanssa, mitä se olisikaan kolmen alle kolmevuotiaan kanssa? Ihan vielä en ole valmis itseäni siihen soppaan laittamaan, vaan poikien pitää seistä varmemmin omilla jaloillaan ennen uutta vauvaa. 



Raskauskuume yllätti, sillä en kauheasti viihtynyt raskaana. Kai se osittain johtuu siitä, että oma raskausaika ei ollut kovin perinteinen tai nautittava. Voimakas pahoinvointi ajoi tiputukseen jo viikolla 10 ja pysyi lääkkeillä joten kuten hallinnassa siihen asti, kun se viikolla 16 loppui lähes seinään. Siitä alkoi sietämätön väsymys, joka kaatoi sohvan pohjalle jo loppuiltapäivästä. Toinen raskaus kolmannes päättyi onneksi energisesti ja sieltä kai se kaipuu raskauteen kumpuaakin. Maha oli selvästi näkyvä ihana pikku pallo ja vauvojen liikkeet tuntuivat jo selvästi. Äitiysvaatteet mahtuivat päälle eikä maha ollut tiellä bodypump-tunneillakaan. Sekin ilo sitten loppui lyhyeen, kun kohdunkaulan tilanne ajoi sairaslomalle rv 26 alkaen. Siitä loppuaika olikin yhtä pelkoa, kipua ja tylsyyttä. Tuntuu siis, että jotain jäi kokematta. JOtain jäi puuttumaan. Sitähän ei tiedä, seuraisiko seuraavaakin raskautta sama tunne, mutta jotenkin kaipaan vaan tavallisuutta. Tavallista raskautta. Tavallista raskauden seurantaa ja tavallisia reaktioita. Kaksosraskaus kun on vaan riskiraskaus, siitä ei kai yli eikä ympäri pääse. 



Lapsilukuni taitaa siis olla kolme. Sitähän en tiedä, kasvaako se kolmen jälkeen neljäksi, tai jopa viideksi, mutta nyt tuntuu tältä. Kolme on hyvä ja meidän perheelle juuri sopiva. Kovasti toivoisin yhtä tyttöä. Kai se vaan on monilla kaipuu saada ne molemmat sukupuolet, niin itselläkin. Mutta lasta me ensisijaisesti lähdetään yrittämään. Kaksospojat ja tyttö tuntuu hyvältä tiimiltä. Kuitenkin kaksospojat ja pikkuveli, on ihan yhtä tervetullut paketti. Olisi melkein oma jääkiekkokentällinen kasassa. Nyt luulen, että vaikka toiveissa olisin yksi tyttö, jäisi meidän lapsiluku siihen kolmeen vaikka poika tulisikin seuraavaksi. En oikein näe itseäni suurperheen äitinä ja toisaalta, saisimpa sitten olla itse se meidän perheen prinsessa ;) Enkä nyt suoraansanoen oikein ymmärrä sellaista, että lapsia tehtäisiin vain jonkin tietyn sukupuolen toivossa.

Mä jatkan siis raskauskuumeilua ja ihastelen kavereiden kasvavia masuja ainakin hetken. Varsinkin tulevat häät pitävät raskautumishaaveet vielä ainakin vuoden poissa. Mutta vuosihan menee ihan hirveän nopeasti. Jospa siihen mennessä saisin myös tuon miehen pään käännettyä! ;)

Millaisia lapsilukuja teillä lukijoilla on? Onko ne jo täynnä vai vielä odottamassa täydennystä? Mikä tekijä eniten vaikuttaa lapsilukuunne?

27 kommenttia:

  1. Kyllä meidänkin lapsiluku on (ainakin)kolme myös. Toki tässä ollaan vielä niin nuoria, että ihan hyvin se voi olla 4 tai 5.kin. Kymmenen "hyvää" vuotta aikaa vielä lisääntyä.
    Tahtoisin kovasti kokea "normaalin" raskausajan ja synnytyksen, vauvan hoidon jne.
    Tuliskohan siinä tunne, että kaikki onkin melkeen turhan helppoa?
    Näin sanoi tätini, joka sai tuplien jälkeen yhden vauvan. Että aivan kuin loppuis hommat kesken :D

    Tyttö olisi hauska saada. Söpöjä mekkoja ja rusetteja. Vaikka kyllähän pikku jäbä tähän tiimiin mahtuisi sitten yhtälailla. Kunhan on terve.
    Entä jos tuliskin taas tuplat?
    Luin jostain, että yksien jälkeen on 5x suurempi todennäköisyys saada toisetkin o.O
    Se se oliskin aikamoista :D

    Lapsilukuun varmaan vaikuttaa ihan tämä meidän kodin suuruus. Neljä lasta taitais mahtua yhtä aikaa, jos rakennetaan huoneet yläkertaan niinkuin on suunniteltu. Plus tietysti omat fiilikset ja kaikki muuttuvat tekijät.

    Hauska, että sulla oli hyvin samanlaisia ajatuksia tästä uudelleen raskautumisesta ja siitä, kuinka nastaa olisi kokea yksöisraskaus!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus =) mä kuumeilen täällä aika tasasin väliajoin =DD välillä helpottaa ja sit äityy niin pahaks, et joudun nuuskutella Kikkaran vauvanvaatteita =D

    VastaaPoista
  3. Saanko kysyä kuinka kauan yrititte poikia, nimittäin meillä kyseinen vaihe meneillään ja kovi toivomme ensimmäistä lasta :)

    VastaaPoista
  4. Mä oon jo miehelle sanonut moneen kertaan että meillä ei sitten ainakaan ollut homma tässä, eli lapsiluku ei ole täynnä. :) Mä niin haluaisin kokea myös sen ns. normaalin raskauden, synnytyksen ja vauva-arjen. Ennen ajattelin hyvän lapsiluvun olevan kolme, nyt ajattelen että vähintään kolme, mutta aika näyttää. Muutamaan vuoteen ei perheenlisäystä ole kuitenkaan odotettavissa, jos se on meistä kiinni. Täytyisi tuo koulukin saada loppuun ja töitäkin tehdä.

    Meillä mies vähän "pelkää" sitä, et mitä jos sittenkin tulee vielä tuplat. Minkäs sille sitten voisi, sitten tulisi. Mutta olisi se kiva kokea ihan se yksikin vauva.

    Aika kyllä kuultaa muistot niin. Mä usein jo havahdun haikailemasta raskausajan perään, että kuinka ihanaa silloin oli. Vaikka todellisuudessa murehdin jatkuvasti vauvojen voinnista ja kasvusta, makasin sohvalla ja laskin liikkeitä ja yritin estellä supistuksia :D

    VastaaPoista
  5. Sitten vielä että millaiset olivat aivan ensimmäiset raskauden oireet ja millä viikolla ne huomasit? Kiitos paljon jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
  6. Tulee kun on tullakseen niin kauan kun tiedän että voimavaramme riittävät ja meillä kaikilla on hyvä olla :)

    VastaaPoista
  7. Tulin itse raskaaksi aika huonossa tilanteessa, opinnot oli kesken ja olin töissä tarkoituksena säästää opintoihin, mies opiskeli kanssa. Vaikka välillä on saatu kitkutella niin en ole kyllä hetkeäkään katunut meidän päätöstä pitää tämä poju. Mutta kieltämättä välillä miettii millaista se olisikaan kun ei tarvitsisi jokaista senttiä laskea pahimpina kuukausina. Toisaalta kun jouduttiin miehen kanssa kitkuttelemaan ne kuukaudet niin nyt kun taloudellinen tilanne on parempi, niin osaa edelleen miettiä enemmän järjellä kaikki. Eikä poju ole ikinä jäänyt ilman ruokaa tai vaatteita, siitä ollaan pidetty huoli. :)

    Olin aina ihan varma että en halua enempää kuin yhden lapsen, plus raskaus oli ihan hirveää aikaa, olin kanssa tiputuksessa koska paino vaan laski ja laski kun mikään ei pysynyt sisällä, lantio löystyi niin paljon etten pystynyt kävelemään ilman että tuntuu että lonkat lähtee paikaltaan ja se väsymys, huhuh. Mutta nyt kun poju alkaa uhkaavasti lähenemään sitä vuoden ikää niin on kuitenkin tullut joku outo kaipuu että ehkä meille joskus vielä toinen tulee. :) Mutta sitten vasta kun omat opinnot on suoritettu loppuun ja poju on vanhempi!

    VastaaPoista
  8. Haaveilen kahdesta tai kolmesta lapsesta, mutta toistaiseksi yksi saa riittää. Tällä hetkellä en ole sellaisessa kunnossa, että raskaus olisi mahdollinen. Mutta kyllä vielä joskus. :) Vauvakuume olisi kyllä todella kova, koska minunkin lähipiirissä on paljon raskausuutisia ja ihania pyöristyviä masuja. Ihania sellaisia. <3

    Itsellänikin oli raskauspahoinvointia, mutta en joutunut tippaan kuitenkaan. Selvisin kotilääkityksellä, jota jouduinkin syömään koko raskauden ajan. Oksensin säännöllisen epäsäännöllisesti rv 27 asti, lääkityksestä huolimatta. Silti raskausaika oli ihanaa ja kaipaan sitä kovasti.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen aihe! Mulla esikoinen 3-vuotias ja nyt odotan kaksospoikia rv 37. Itse myös ajattelin alkuun, että olisi kiva kokea molemmat sukupuolet ja kun uutinen kaksosista tuli ajattelin, että eiköhän toinen olisi tyttö. Mutta näin meillä on pian veljestrio maailmassa ja ihan kuin olisin sen aina tiennyt. <3 Ja tosiaan itsestä kiva ajatus on se, että saan olla perheen prinsessa ja pojilla on seuraa toisistaan. Kaksosista on saanut kuulla niitä raskaita kauhisteluita ja lisäksi siitä, että kaikki ovat poikia...Se on ollut jotenkin käsittämätöntä. Varsinkin kun en näe pojissa ja kaksosissa itse mitään pahaa. Oma esikoinen on ainakin ihana tapaus ja ei noi omat veljetkään mitään hirviöitä ole olleet. :) Kaksosraskaus on tosiaankin ollut ihan erilaista kuin yhdestä -paljon enemmän huolia ja pelkoja ollut matkassa. Itse oon tyytyväinen juuri siitä, että olen saanut molemmat kokea ja kokea myös sen, millaista on olla kaksosten äiti. Kaksi, max kolme on ollut meidän lapsilukutoive ja nyt se taitaa olla sitten tässä. Hetki sitten ajattelin, että jos sitä vielä yhden lapsen "tekisi" ja hups, kohta olenkin kolmen pojan äiti <3

    VastaaPoista
  10. Miten suhtautuisit, jos seuraavakin raskaus olisi riskiraskaus,eli odottaisit uudelleen kaksosia? :)

    VastaaPoista
  11. Mä sain just luonnosteltua postauksen samasta aiheesta huomiseks! Oli hassua nähdä sun otsikko sivupalkissa samalla hetkellä, kun sain tallennettua omani. :D

    VastaaPoista
  12. Ja luin sun postauksen vasta nyt kommenttini jälkeen niin tokasen vielä, et mulla pahoinvointia kesti 36 viikkoa ja supistuksia 20 viikkoa, joten makoilin kahdeksan kuukautta sängyssä. Toisaalta tuntuu, ettei touhuun uskalla ryhtyä uudelleen, kun sama saattaa toistua, mut toisaalta haluaa ottaa riskin ja kokea mahdollisesti sen helpon raskauden.

    Kyyneleet nousi silmiin ton masukuvan kohdalla. :D <3

    VastaaPoista
  13. Meiltä löytyy kaksi lasta kolmen vuoden ikäerolla, poika ja tyttö. Nyt kun kuopus täyttää yksi, huomaan kaipaavani raskautta ja synnyttämistä (kyllä...). On tää arki kuitenkin niin täyttä, että kaksi lienee meille tarpeeksi. Eniten vaikuttaa kuitenkin meidän oma jaksaminen ja valitettavasti raha. Kolmas lapsi pistäisi meillä kaiken uusiksi (auto, asunto). Hoitoapua ei ole, joten kaikissa tilanteissa pitää pärjätä ite. Hyvä tiimi ollaan, mut rajansa kaikella :) Äärimmäisen kiitollinen olen näistä ihanista ja on ihan mahtava seurata kahden ihmisen kasvua vähän niinkuin aitiopaikalta!

    VastaaPoista
  14. Itse oon aina ajatellut että kolme, ja ehkä myöhemmin vielä jos siunaantuisi iltatähti... Mutta kuten sanoit, lapsia ei tehdä vaan saadaan, ja hyvin onnellinen olen, että olen saanut yhdenkin. Akuutti vauvakuume on päällä ollut 2 pv oman vauvan syntymästä lähtien. :D

    Voi myös tuo ikä tehdä, ja toisaalta ihmisillä erilaiset elämäntilanteet (ja -kokemukset), milloin olisi "sopiva aika" tehdä lapsia - tosiasiassahan sellaista ei olekkaan. Mutta jos kaikki palaset loksahtelee paikoilleen, niin kyllä ite kehottasin "tekemään" (siinä se sana taas lipsahti!) lapset nuorena. Näin kolmenkympin kynnyksellä saattaa se fyysinen ikä tulla jossain vaiheessa vastaan, jos kovin monesta lapsesta haaveilee. Eikä sillä, että edelleenkään olisi vakiintunutta työtä, omaa taloa jne. - niitä ootellessa saattaa koko hedelmällisyysikä mennä ohi. ;)

    VastaaPoista
  15. Myös mä haluaisin nyt normaalin raskauden=D
    Lapsiluvun piti olla se ehdoton 2, mutta tosiaan, elämää ei aina voi suunnitella=) Joten lapsilukuun vaikutti pikkuisen salamatkustajan vahva tahto=D

    VastaaPoista
  16. Meillä lapsiluku on yksi. Me ollaan aika kiinnitty meidän ns. helppoon elämään, siihen että kaikkeen on varaa ja että lapsen kanssa olon kanssa on aikaa myös omille jutuille ja harrastuksille, ja ennen kaikkea parisuhteelle. Reilu vuoden vanhan tytön kanssa kotona ollessa jaksan olla kunnolla läsnä hänen kanssaan ja touhuta kaikenlaista. Meillä on balanssissa molempien treenit, laatuaika lapsen kanssa sekä parisuhteen laatuaika. Elämä on kivaa näin, ja katsellessa kuinka tuttavaperheissä menee kaikki ihan sekaisin uuden vauvan tullessa, ei kyllä houkuttele yhtään. :)

    Elämän mukavuuttakin "parempia" syitä löytyy myös. Tämän ainokaisen raskausaika oli yhtä helvettiä meille molemmille. Ennenaikaisuuden pelko oli läsnä viikolta 20. Mä olin vuodelevossa ja urheilullisena ihmisenä olin ihan hirviö, kun en päässyt treenaamaan. Synnytyksessä murtui häntäluu, ja tämä kuulemma toistuu jos joskus synnyttäisin uudelleen. Vihasin raskausaikaa ja synnyttäminen oli kamala kokemus. En nauttinut vauva-ajasta. Oli jotenkin ahdistavaa miten avuton ja kiinni minussa pieni oli. Huokaisin helpotuksesta, kun tyttö puolivuotiaana lähti konttaamaan ja nousi tukea vasten seisomaan. Tuntui, että pahin vauva-aika oli jotenkin ohi. Vasta silloin aloin pikkuhiljaa nauttimaan äitiydestä. Nyt kun tyttö oivaltaa joka päivä uutta ja ymmärtää jo niin paljon, sekä ennen kaikkea osaa ilmaista itseään yksittäisillä sanoilla, on elämä ihanaa ja nautinnollista.

    Tulipa pitkä sepustus :)

    VastaaPoista
  17. Mä olen aina ajatellut että haluan "paljon" lapsia eli vähintään kolme. Tämä oli siis ennen poikia. Mutta nyt olen muuttanut mieltäni niin, että toki lisää lapsia olisi ihana saada mutta näihinkin ollaan tyytyväisiä :) sekään kun ei ole niin itsestään selvää että niitä edes saa. En myöskään ole ihan heti valmis uuteen raskauteen, vaikkakaan sekään ei olisi katastrofi. Anyway, tässä vaiheessa siis kaksi on sopiva lapsiluku ja riittävä meille ♡

    VastaaPoista
  18. Meillä on tällä hetkellä kaksi tyttöä noin 4vuoden ikäerolla ja tuntuu, että yksi poika vielä mahtuisi. Tyttökään ei tietysti olisi pettymys, mutta poikaa lähdettäisii niin sanotusti yrittämään : ) tosin vasta sitten tulevaisuudessa kun pienin on tarpeeksi iso. Kolme olisi sopiva luku meille, tai ainakin mulle : D mies on hieman erimieltä asiasta, mutta ehkä ajan myötä käännän sen pään. heh.

    VastaaPoista
  19. Meidän lapsiluku pamahti täyteen himpun verran alle 1,5 vuodessa: ensin syntyi pitkään toivottu esikoinen ja sen jälkeen ihan järisyttävän nopeasti, heti ensimmäisestä kierrosta ehkäisyn pois jättämisestä, kaksoset. Se on ollut tosi mullistava kokemus.

    Olemme aina ajatelleet, että kolme lasta olisi sopiva määrä ja olen edelleen sitä mieltä. Olo jäi kieltämättä vähän haikeaksi, kun saimmekin heidät näin nopeasti enkä oikein ehtinyt nauttia kaikista kolmesta rauhassa. Poikien odotus jäi ennenaikaisuuden takia ihan kesken ja vauva-aika rämmittiin väsymyksen sumussa... Olisi ollut ihana nauttia vielä yhdestä raskaudesta ja pienestä nyytistä _rauhassa_ mutta olen ainakin nyt vahvasti sitä mieltä, että meidän omat ovat tässä. Näissä kolmessa riittää kyllä puuhaa ja rakastettavaa kerrakseen, enkä halua vauvankaipuussani hankkia enää yhtä - kasvaahan sekin pian isoksi. Haluan nauttia näiden kolmen kasvusta ja tyydyn nuuskuttelemaan muiden vauvoja :) Niissä on se hyvä puoli, että ne voi aina antaa takaisin omalle äidille kun ne alkaa huutaa ;)

    VastaaPoista
  20. Itse olen pienestä asti haaveillut isosta perheestä. Kaksi lasta saatuaan kahden vuoden ikäerolla alkoi tuntua hyvältä luvulta. Kummallekkaan ei ole siunattu unenlahjoja ja tuntui että edellisen synnytyksen "epäonnistuminen" ja alatiesynnytys kielto olivat piste iin päälle. Noh, yllätykseksemme olinkin jälleen raskaana. Nyt ikäeroa tulee pienimmille 1v6kk. Ajattelen nyt että näin se oli tarkoitettu sitten ☺

    VastaaPoista
  21. Olen itse ainut lapsi ja ajatus suurperheestä tuntui vieraalta. Mutta kaksi lasta tuntui hyvältä, kun itse olen kovasti kaivannut sisarusta. Esikoisen vauva-aika olikin yllättävän rankka vaikka vauva oli perusterve ja nukkui ihan ok öisin. Olin jo kallistumassa yhteen lapseen, mutta sitten kuitenkin annettiin toiselle lapselle mahdollisuus tulla. Ja apua, meille tulikin kaksoset! Ja päätettiin että lapsi luku on nyt tässä, meni jo yhdellä toiveitten yli. Nyt kun kaksoset on puolivuotiaita ja niin helppoja ja ihania niin voisin ottaa tällaisia vauvoja lisää. Toisaalta 4 (tai 5) lasta vaatisi jo asunnon ja auton vaihtoa, johon ei ole taloudellista mahdollisuutta. Ja (kaksos)raskautta en kyllä halua enää ikinä kokea. Toisaalta kaksosten jälkeen vain yhden vauvan saaminen tuntuisi ehkä jotenkin "köyhältä", siltä että jotain puuttuu. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, antaa elämän kuljettaa...

    VastaaPoista
  22. Ehkä joskus vielä lapsiluku on sen yhden. En tiedä tuleeko sitä päivää vielä koskaan, kun raskaus ja etenkin synnytys pelottaa ihan järjettömästi. En usko että enempää kuin yhden tahtoisin, ellei onnistaisi ja saisi kaksoset, kun sitten tarvitsisi vain sen yhden raskauden.

    VastaaPoista
  23. Täällä myös yksi vauva/raskauskuumeileva tapaus ;-) Enkä edes käsitä miksi kuumeilen jo nyt kun V on "vasta" 1v3kk ja elo näiden meijän poikien kaa on ollut melkoisen kamalaa aika ajoin. A terrorisoi paljon V:tä ja V koettelee omia rajojaan nyt. Ja V nukkuu vieläkin yönsä liian vaihtelevasti eli pääasiassa huonosti. :/ Ennen mäkin olin sitä mieltä että 2 lasta on sopiva mutta nyt kun on noi 2 poikaa niin kaipaisin vielä yhden ja tyttöhän tästä perheestä puuttuu. Mutta mies tietty on sitä mieltä että yhtään enempää muksuja meille ei tule..vaikkakin eilen (vahingossa) sanoi A:lle että "ei sulla ole VIELÄ toista pikku veikkaa" :-D En edes muista mistä oli keskustelua sillä hetkellä. Jos nyt kuitenkin siihen päädytään että kolmas lapsi on tervetullut niin sen aika todennäköisesti on vasta sitten kun A on jo koulussa ja V:llä olisi eskarin aloitus lähellä. Aika näyttää kuinka käy. :-) T:Tuire

    VastaaPoista
  24. Olen 5 v kaksospoikien äiti. Miehen kanssa meillä molemmilla oli heti poikien synnyttyä hyvin vahvana tunne, että nyt meidän perheen lapsiluku on täynnä. Ja se tunne on pitänyt. Välillä vauvakuume nostaa päätään, vuorotellen molemmilla, sekä minulla, että miehelläni, mutta ei onneksi koskaan yhtä-aikaa, ei pitkäkestoisesti, eikä koskaan oikeasti (ainakaan minulla) niin vahvana, että ihan oikeasti lähtisin kolmatta suunnitelemaan. Enemmän ajattelen, että se vauvakuume on sellainen biologinen juttu, josta ei vaan pääse eroon ennen kuin ovulaatiot lakkaa. Mutta lasten hankintaa pidän kyllä hyvin järkipohjaisena toimintana. Se kyllä ollaan puhuttu selväksi, että jos sattuisi vahinko niin sellainen pidettäisiin, mutta vahinkoa ehkäistää kaikin keinoin.

    Omalta osaltaan tähän lapsilukuun vaikuttaa varmasti se, että meidän pojat ovat aika työläitä, todella vilkkaita ja villejä. Ja olemme viettäneet heidän kanssaan todella paljon aikaa, tarhaan menivät vasta 3 vuotiaina (mies hoiti ensimmäiset 5kk!) ja ovat aina olleet vain 6h päivässä hoidossa. Haluamme nauttia heistä täysillä, koska ajatus on ettei mitään uutta kierrosta tule. Tämä on tässä, siitä on ottettava nyt kaikki irti. Lisäksi jotenkin aina kun vauvakuume nostaa päätään ajattelen, ettei siitä vauvasta kuitenkaan saisi "nauttia rauhassa", sillä tavalla kuin esikoisesta saa nauttia. Vaan pojat ovat edelleen olemassa ja vaatimassa huomiota ja se huomio ja rakkaus heille toki kuuluukin.
    OutiK

    VastaaPoista
  25. Mua turhauttaa nykyään miettiä näitä asioita. Ennen sitä oli niin avoin ja jotenkin hyvillä mielin kelas juttuja.

    Nyt kytee se kamala pelko päässä, että entä jos oikeesti on niitä jotka yrittää vuosia ilman onnistumista. MITÄ JOS toiveista ja suunnitelmista huolimatta ei toteudu. Murtuuko sitä täysin? Katkeroituu? Masentuu ja ahdistuu?

    Oon vihanen taas itelle. Oon vihanen hetkittäin maailmalle. Sattuu ja itkettää. Sit taas yritän olla aattelematta. Mutta eniten mua harmittaa, että suunniteltiin roista lasta. Sitä kuinka sisarukset leikkii yhdessä ja omaa pienen ikäeron ja blaablaa saatana :D Eipä tuu onnistuu.

    Kivaa et elämässä ei mikään voi koskaan mennä helpon kautta. Plääh.

    Anteeks :D Kauheen Katkeroitunut kommentti :'D

    VastaaPoista
  26. Minä en ole koskaan halunnut poikaa, aina vain tyttöjä. Se tunne oli aina hyvin vahva ja sen takia epäröin hankkia lapsia ollenkaan, niin vahvasti en halunnut poikaa. Kahden tytön jälkeen epäröin kolmatta raskautta, koska pelkäsin, että olisi jo liikaa toivottu saada vielä yksi tyttö, mutta onneksi sieltäkin sitten tyttö tuli. En tiedä, miten olisin reagoinut, jos olisin saanut pojan, en ainakaan hyvin.

    Tunnen muuten perheen, jossa on ensin kaksoset ja sitten kolmoset vuoden ikäerolla. On ihan hiukan tekemistä heidän kanssaan! :D

    VastaaPoista
  27. Heippa! Täälä olisi tämmöinen tutkimus, johon kannattaa käydä vastailemassa, vie noin 10-15 minuuttia :) Suunnattu kaikille 3-12-vuotiaiden lasten vanhemmille :) Kyselyä saa jakaa :)
    https://my.surveypal.com/Mit%C3%A4%20vanhempi%20haluaa%20lapsen%20liikuntaharrastukselta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!