Kaikinpuolin viime kerran ultrauutiset tuntui jopa vähän huonoilta. Erityisesti tuo RT:stä poikkitilaan siirtyminen. Pakko myöntää, että sektio kokonaisuudessaan vaan jostain syystä pelotti. Nyt sitten kun tämä uusi ultra-aika lähestyi aloin pelätä sitä, että entä jos lepoyrityksistä huolimatta kohdunkaula olisi paljonkin lyhentynyt ja sisäsuu auennut. Silloin poikien ollessa edelleen poikittain, olisi kaiketi leikattu. Tai näin ainakin kuvittelin. Olinkin jo itse povaillut sektiota tälle päivälle ja se jos mikä hirvitti. Vaikka viikot onkin hyvät, on pojat vielä niin kovin pieniä tähän maailmaan. Koko aamu meni sitten povaillessa. Iltapäiväajat on sitten hirveitä kaiken odottelun takia! Aamulla oleva aika on ainakin äkkiä ohi. Ei tarvi koko päivää odotella. No, aamu siis kului niin että mietin aina jotain tehdessä, että jos teen tämän niin sektiota ei ainakaan tule. Esim. jos käyn suihkussa, laitan hiukset ja meikit ja näytän jotenkuten ihmiseltä, sektioon ei päädytä. Mutta jos menisin ihan räjähtäneenä, olisi just mun tuuria että sitten leikattaisiin ja saisin vaan koko ajan ajatella pesemätöntä tukkaa ja sitä, että suihkuun ei pääsekään leikkauspäivänä. (vai pääseekö?) Toinen oli mahankuvaus. JOs nyt otan ajantasaisen ns. viimeisen mahakuvan, ei varmasti leikata mutta jos taas en ota, iin eikös se laikkauspäätös sieltä tule.. Eli käänteispsykologiaa! :D Ja tuntuihan tuo toimivan.
Nyt niihin ultrakuulumisiin. Lääkäri oli taas se, jota kaikkein vähiten olisin halunnut. Vielä kun nyt oli niin paljon mielessä kysymyksiä liittyen sektioon, toivoin niin kovasti että lääkäri olisi sellainen jonka kanssa voisi ihan rauhassa jutella. Tämän kanssa kun meininki on aina mennyt jotenkin näin : "moi, mikä vointi? Aha. No kuuluu raskauteen." Ota housut pois ja tutkimuspöydälle. Sitten vähän lääkärijargonia ja mutinaa. Ultraus mahanpäältä. Ei elettäkään että voisi jutella tai keventää vähän tilannetta, jos ite menee sanomaan jotain, tulee heti sellanen olo, et joo anteeks kun kysyin.. sitten katotaan kohdunkaula, vähän lisää jargonia ja kiitos hei! Eli ei mikään potilasystävällisyyden riemuvoitto. No, jouduin siis pettymään kun mut pyydettiin sisään ja odottamassa oli tämä samainen nainen.. Tosin, siinä mielessä yllätyin, että kun käytiin läpi tää perinteinen "Mikä vointi" -keskustelu, niin tää nainen jopa kuunteli ja kommentoi.. Heti keveni tunnelma kummasti. Kerroin, että olin vähän huolissani kun alhaalla viimeksi poikittain ollut A-vauva Aarre tuntui liikkuvan veljeään vähemmän. Tähän lääkäri vaan kommentoi, että no katsotaan mikä mahassa on meno. Ja totesi vielä, että joku ultraesittelijä olisi tulossa mukaan ultraan, siis jos se ei vaan haittaa. No eipähän se. Mahanpäältähän siinä ultrattiin. No, ultraus aloitettiin ja heti aluksi oli luvassa mukava yllätys! Aarre oli äitin iloksi parkkeerannut jälleen päänsä tiukasti kohdunsuulle, eli ainakin sektiouhalta vältyttiin! Jee. Myös Onni oli kääntynyt raivotarjontaan ja nyt molemmat tökkiikin äippää mukavasti kylkiluiden alle pepuillaan. Ah ihanuutta! Pyöreäpäisiä poikia kuulemma, aluksi jopa kuulosti, että tämä olisi huono ja kysyinkin lääkäriltä et pitäisikö olla soikeampi, johon tämä vaan totesi et eiköhän pään muoto ole ihan yksilöllistä. Alko taas ärsyttää koko lääkäri. No, mitä se sitten teki siitä päänmuodosta niin ison numeron jos se kerran on ihan normaalia?! Sitten ne käytti varmaan vartin sen esittelijämiehen kanssa laitteen hifistelyyn, ja siihen kuina on niin hurjan jännää kun sillä laitteella saa tosta ja tosta painamalla näin hienosti takanielun (?) näkyviin. Ja kuinka jossain konferenssissa oli sanottua, että nieluhalkio näkyy näin ja näin. Muisti ne onneksi muakin valaista ettei sellaisia meidän pojilla ole. Pokka meinasi pettää kun ne innostui niin kovasti kun Onni liikutteli kieltään ja se näkyi niin hirveen selkeesti ruudulla. Voi miten hienoa! Esittelijä halusi tästä jopa oman kuvan. Mä näin vaan sitä mustavalkosta syheröä enkä merkkiäkään mistään kielestä. Onni taisi tykätä niiden touhuista ihan yhtä vähän kun mä. Eivät vaan tajunneet Onnin hienovaraista vihjettä.. Kauhean hauska oli kuunnella niiden hehkutusta kaikista jännistä säädöistä kun molemmat pojat touhusi niin paljon, että selällään olo alkoi olla jo aika ahdistavaa ja kylkiluut huusi hoosiannaa.
Lopulta siirryttiin koko arvioihin ja napavirtauksiin. Onni oli kasvanut samalla käyrällä hienosti, ja painoarvio oli jo 2500g. Eli edelleen hieman viikkoja vastaavaa isompana. Aarre ei ollut ihan yhtä hyvin saanut massaa ja painoarvio jäikin 2250g ja Aarre tipahti käyrillä hieman keskikäyrän alle. Lääkäri totesi, että edellisessä mittauksessa oli saattanut olla virhe, joten aihetta huoleen ei ollut. Tässä mittauksessa Aarteen paino katottiin moneen kertaan uusiksi, mutta ei sitä kertaakaan saatu tuon korkeammaksi, eli virhettä tän kertaisessa mittauksessa ei siis ollut. Mutta koska napavirtaukset oli molemmilla hyvät, seuraava kontrolli laitettiin ensi viikolle 35+0. Siellä sitten katsotaan onko Aarteen paino lähtenyt nousemaan vai onko se edelleen laskemaan päin. Lääkärin mukaan molemmat oli kovin vilkkaita, että ilmeisesti olin vaan olettanut Aarteen liikkuvan alempana, josta syystä liikkeitä ei ollut tuntunut. Molemmat siis potkii ylämahalla. Onni vasemmalla Aarteen selkään ja Aarre oikealla mun kylkeen. Eli se oli Aarre joka eilen innostui Jaakko Tepon HIlma ja Onni -biisistä, eikä Onni, niinkuin aiemmin ajattelin. Lapsivettä oli molemmilla tarpeeksi eikä muuta huomautettavaa tullut :) Molemmat tekee hengitysliikkeitä ja sykkeet on hyvät <3
Synnytyksestä ei sen enempää puhuttu, kuin että nyt saa taas liikkua normaalisti, jeee! Ja että alakautta näillänäkymin. Jeee! Aarteen kasvu sanelee pitkälle sen, käynnistetäänkö ja milloin.
Näinkin hyvien uutisten vuoksi, päätin palkita itseni kaupassa ostamalla ihan kaikkea mitä mieli teki. Nyt saan taas lähteä pitemmällekin kävelylle ihan luvan kanssa. Ihanaa!!
Tässä ostoskassin sisältö. Sitten sohvalle syömään <3
Mansikat olisi vielä päässeet matkaan mukaan, mutta niitä ei lähikaupassa tällä kertaa ollut. Joten pakko oli tyytyä näihin. Pullakranssi on joku suklaatiikeri, ja se oli niin herkullisen näköinen kaupassa. Mikä siinä onkin, että se ei maistunut yhtään niin hyvältä kuin näytti..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!