lauantai 22. elokuuta 2020

Lastenhuoneen uusi tauluseinä

 Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Desenion kanssa.

Kesän kääntyessä syksyyn, tulee mulle aina sisustaa kotia uusiksi. Siinä missä kesäisin vietetään aikaa kotona, menee syksyt usein kotoillessa ja nauttiessa niitä teekupposia takkatulessa peiton alla. Silloin ehtii miettiä, millaisia projekteja kotona voisikaan tehdä. Mä kyllästyn nopeasti erilaisiin yksityiskohtiin ja siksi meillä vaihtuukin vaikka sohvatyynyt moneen kertaan vuoden aikana. Saatan myös pyöräyttää huoneiden järjestyksiä parikin kertaa vuodess aympäri, ihan vaan saadakseni vaihtelua. SIksi meille ehkä onkin päätynyt niin paljon sisustusjulisteitä kehyksiin, niitä kun on niin helppo aina vaihdella, kun kyllästyy vanhoihin. Laskeskelin juuri äsken, että meillä taitaa olla sisustusjulisteita talon jokaisessa huoneessa, vaatehuonetta ja kylpyhuonetta lukuunottamatta! Kaikki meidän sisustusjulisteet ovat Deseniolta, osa saatu kaupallisten yhteistöiden myötä, osa hankittu itse tilaamalla. Myös tämän postauksen kehykset ja julisteet on saatu kaupallisen yhteistyön kautta.








Viimeksi uudistin Desenion avustuksella meidän olohuonetta ja aikuisten makuuhuonetta. Nyt oli vuorossa nuorimmaisen huone, jonka päätyseinä kaipasikin jotain uutta. Huoneen päätyseinällä on harmaa tapetti, jonka poistamista olen pohtinut erityisesti sen jälkeen, kun maalattiin tuplien huoneen seinä. Maalaamalla olisi niin helppo saada nopeasti päivitettyä huoneen ilme ja esimerkiksi tähän huoneeseen haluaisin kokeilla mintunvihreää tehosteseinää. Vielä mennään kuitenkin harmaalla ja halusin seinälle ehdottomasti mustakehyksiset taulut.

Tehtiin valintaa huoneen omistajan kanssa ja aika pitkään pyöriteltiin, että saatiin seinälle taulut jotka miellytti meidän molempien silmää. Pieni mies valitsi ekana autoradan, jonka ympärille sitten ehdottelin vaihtoehtoja. Tämä kollaasi on mun omast amielestä niin ihana. Vähän ilkikurinen tuon man cave -julisteen (little man cave) vuoksi, personoitu tuon kirjainjulisteen (letter J) takia ja sopivan lapsekas panda- ja autoratajulisteiden (panda with hat ja car track city) vuoksi. Ja selkeän tyylikäs mustavalkoisuuden takia. Kivan pienen värin taulukollaasiin tuo kuitenkin panda, jonka mukana saatiin ripaus keltaista huoneeseen. 

Mainitsinkin, että meiltä löytyy vaan Desenion julisteita, sillä mä olen ollut niihin aina tosi tyytyväinen. Julisteet ovat paksua kartonkia, joten ne asettuvat kauniisti kehyksiin. MYös Desenion kehykset ovat olleet loistovalinta, puiset raamit tuovat niille ihanan pehmeyden ja varsinkin lastenhuoneessa on tosi tärkeää, että kehyksissä käytetään lasin sijaan pleksiä. Pleksi on kuitenkin tosi kirkas, ja vaikuttaa aivan lasilta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!