keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Makuuhuoneen täydellinen peili

Meidän talon master bedroom, eli se aikuisten makuuhuone ei ole juurikaan näkynyt blogissa. Se on kai vilahtanut viimeksi tässä kaupallisessa postauksessa, jossa sinne tuli uusia tauluja Deseniolta ja sitten tässä kun meidän vauva oli vasta puoli vuotias ja julkaisin postauksen hänen nurkastaan. Muuten huone on loistanut poissaolollaan, ja on kai vähiten kuvatuin huone meidän talossa. Siihen on syynsä, huone on nimittäin aina ollut tosi kesken, eikä se ole sellainen kuin haluaisin.

Olen pitkään ollut huoneen kanssa ihan jumissa, en tiedä mitä sinen haluaisin tai haluanko mitään. Sisustuskärpänen on ylipäänsä ollut kauan poissa, joten myös huone on ollut sellainen millaiseksi se jäi, kun vauva sieltä muutti omaan huoneeseen. 




Nyt kuitenkin kun kaksosten huonetta lähdettiin uudistamaan vastaamaan enemmän koululaisten tarpeita, tuli pieni innostus myös aikuisten makuuhuoneen freesauksesta. Siirsin kaksosten huoneessa olleen expedit-hyllyn meidän makuuhuoneeseen, jotta sain laatikkotilaa enemmän lähinnä omille alusvaatteilleni, yövaatteille ja koruille. Mulla on takuulla liikaa vaatteita, kun tuntuu ettei ne mahdu hyvin niihin kolmeen kaappiin jotka mulla niille olisi. 

Expeditin tilalle haluaisin kyllä jonkin kivemman lipaston jossain vaiheessa, expedit kun on vähän rauhaton ilman kaapin ovia. Enkä pidä oikein sen muotoilustakaan, mutta nyt se saa tovin kelvata. Myös sänky menee jossain vaiheessa vaihtoon, tämä runkopatjasänky on ollut meillä jo lähes viisitoistavuotta! Patjat on siis korkea aika uusia. Myös jonkinlainen sängynrunko tai -pääty on haaveissa, mutta katsotaan sitä sitten taas myöhemmin uudelleen.

Mutta, tulinkin tänne kertomaan peilistä, jonka ihan sattumoisin huomasin ostosreissun yhteydessä Clas Ohlsonilla. 

Meidän makuuhuone on aina ollut hankala, kun ei siellä ole lainkaan peiliä josta katsoa asua aamuisin. JOudun hipsiä aina eteiseen kokovartalo peilin ääreen, ja se ei vaan ole kovin näppärää kiireaamuissa. Peili on tuottanut kuitenkin haasteita, sillä en ole halunnut myöskään kokovartalo peiliä seinälle, joten peili on aina jäänyt. Nyt se osui silmiin, täydellinen iso pyöreä peili, vieläpä mustilla kehyksillä. Olin jo melkein hankkimassa vastaavan ilman kehyksiä, mutta mustat kehykset tuovat ihanasti särmää. Vaikkei pielistä näekään ihan koko vartalo kuvaa, näkyy siitä tarpeeksi, jotta pukeutuminen aamuisin onnistuu.

Mitä pidätte? Eikö peili sovikin aika upeasti meidän makuuhuoneeseen? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!