Terkut lomalta!

Lomaterkut, piiitkästä aikaa!

Mä olen odotellut kirjoitusinspistä jo tovin, mutta eihän sitä ole vaan löytynyt. Stressiä en sen vuoksi halunnut ottaa, sillä halusin uskoa että into ja innostus kirjoittamista ja blogia kohtaan tulee kyllä jos on tullakseen. Ja jos sitten käykin niin, ettei se koskaan tulisi, olisi se kai oiva merkki siitä, että nyt on tullut mun aikani lopettaa. 

Mutta nyt se iski. Huomasin, että innostus blogia kohtaa heräili pikkuhiljaa mutta vielä vaan pysyttelin hetken poissa. Mutta nyt lopulta, pakko se oli tulla läppärille. Liittyy ehkä siihen, että olen lomaillut nyt viikon, enkä ole koskenutkaan tietokoneeseen ja kaipuu kirjoittamisen pariin on jo kova. Aika taitaa olla oikea.

Mutta mitä minulle ja meille sitten kuuluu? Instagramin kautta meidän kuulumisia pystyykin seuraamaan vähän helpommin ja reaaliaikaisemmin, mutta kannattaa muistaa sekin, ettei insta ole kuin pieni viipale meidän arkea. Mä olen viimeisen puolen vuoden aikana vähentänyt omaa somen käyttöä valtavasti, joten se näkyy myös IG-sisällössä. 

Meillä on ollut aika hankala ja rankka kevät. Niinkuin varmaan monella muullakin, koska case Korona. En sen tarkemmin lähde erittelemään syitä tai avaamaan asioita, mutta sanonpa vaan sen, että olen tosi kiitollinen ja onnellinen, että kevään myllerryksestä on selvitty enemmikseen selväjärkisenä ja hyvinvoivana. Ilolla otin siis vastaan löysentyneet rajoitukset ja sen että elämä palautui ainakin vähän normaalimmaksi.

Tällä hetkellä me ollaan lomalla koko perheen voimin. Ettekä uskokaan kuinka tarpeeseen loma on meille kaikille tullut. Mies ja lapset aloittivat loman jo kaksi viikkoa sitten ja myös mä jäin lomalle reilu viikko sitten. Ei me olla juuri mitään tehty, eikä tarkoituskaan ole. Loma se on loma kotonakin. Ehditään varmasti reissata ja matkustaa sitten kun aika on sille otollisempi. Nyt ollaan tehty vaan kaikkea kevään aikana rästiytynyttä kotihommaa ja keskitytty kiireettömään yhdessäoloon. Kun mielessä ei ole kokoajan työasiat ja arkea ei suorita hampaat irvessä, huomaa paljon sellaisia ihania asioita, joita meidänkin perheessä ja arjessa on, mitkä muuten jäisi näkemättä.

Mies ja lapset lomailevat koko heinäkuun, mä palaan töihin heinäkuun viimeisellä viikolla. Sitten meidän arki mullistuukin. Kaksoset eivät enää palaa päiväkotiin, vaan heidän päikkytaipaleensa päättyi kesäkuun loppuun. He ovat kotona siihen saakka, kun sitten elokuun puolessa välissä aloittavat koulun. Niin jännittävää ja ihmeellistä aikaa. En voi uskoa, että mun pienet pojat ovat jo sen ikäisiä, että he tosiaan aloittavat koulutiensä. Hassua, sillä muistan edelleen elävästi oman ekan koulupäivän. Nyt se sama on mun lapsilla edessä. Koulua ei olla sen kummemmin mietitty, onhan se lapsilla koko ajan mielessä, mutta paneudutaan siihen vasta lähempänä. Nyt ladataan akkuja lomalla. 

Myös mun oma työarki mullistuu aika huimasti loman jälkeen, sillä mä siirryn muihin tehtäviin töissä. Olen jo hetken kokenut, ettei nykyinen työni enää anna ja motivoi minua kuten aiemmin. Tuntuu, että tarvitsen enemmän haasteita ja työstä on tullut liian tuttua ja helppoa. Kesäkuun alussa huomasin meidän sisäisessä intrassa, että työ joka sopisi mulle kuin nakutettu, ja jonka perään olin haikaillut oikeastaan siitä saakka kuin DNA:lla aloitin, oli ilmoitusten joukossa. Paikka tosin oli Helsinki, joten miehellekin sanoin että haen nyt, vaikken edes tiedä haluanko vaihtaa kaupunkia. Hakuprosessin edetessä ja mun saatua kutsun haastatteluun alkoi työ houkuttaa enemmän. Erityisesti siinä vaiheessa, kun mut kutsuttiin toiselle kierrokselle antamaan työnäytettä, olin jo varma että haluaisin tehtävään ihan ehdottomasti. Kun aluksi Helsinki kuulosti haastavalta, nyt se tuntui vaan ihanalta mahdollisuudelta. 

Ja niin siinä kävi, juuri ennen mun lomaa sain kuulla, että paikka olisi minun jos sen vielä haluaisin. Aloitus mahdollisimman pikaisesti mun loman jälkeen. Mä olin niin fiiliksissä, niin innoissani ja vaikka nyt uutisista on jo melkein pari viikkoa, on mun edelleen vaikea uskoa, että mä tein sen ja vakuutin haastattelijat sillä, että olisin oikea valinta tehtävään. Mä oikeasti sain sen duunin. Mun ura otti aimo harppauksen hetkellä, jolloin taisin kaivata muutosta kipeämmin kuin koskaan ennen. Nyt jännittää hurjasti tuleva syksy, miten hallitaan lasten kouluarki, mun uusi työ ja vielä työmatkat Helsinkiin ja muualle Suomeen. Mutta mulla on onneksi parhain co-pilot tässä, joten en hetkeäkään oikeasti usko etteikö tää sujuisi.

Myös asumisen suhteen ollaan pyöritelty erilaisia mahdollisuuksia, enkä rehellisesti tiedä kuinka jatkossa tullaan etenemään asian kanssa. Sitä en kuitenkaan enää tähän postaukseen ahda, vaan jätetään se myöhempään ja palaillaan aiheeseen ihan omassa postauksessa. 

Mutta nyt mä siirryn terassille nauttimaan äänikirjasta ja ilta-auringon säteistä. Lapset kävivät juuri nukkumaan ja mies lähti lenkille, joten mulla on hetki ihan omaa aikaa.

Ihanaa viikon jatkoa sinne jokaiselle, joka mukana on vielä jaksanut roikkua ❤