Mä aloin kirjoittaa tätä postausta pienellä varauksella. Pohdiskelin aihetta pitkään ja mietin näkökulmaa. Olisiko tää se hyvästienjättöpostaus, ehkä se avartava ja selittävä postaus, vai kenties ihan vaan se yritys palata takaisin kirjoittamisen pariin. Viimeisien kuukausien aikana tämä postaus on pyörinyt mielessä varmasti kaikilla noilla näkökulmilla. Olen ollut välillä täysin vakuuttunut, että blogi jää nyt unholaan ja mun on aika keskittää energiani kaikkeen muuhun. Sitten on tullut taas epävarmuus ja harmi siitä, että pitääkö mun tosiaan jättää rakas harrastus.
Kokoajan olen tiedostanut, ettei kirjoittaminen ja blogi voi jatkua ainakaan niin, kuin se kotiäitivuosina meni. että mulla olisi aikaa ja energiaa antaa niin paljon. Ei mulla ole, ja se on kai asia jonka kanss aolen kriiseillyt kaikkein eniten. Mistä mä ottaisin aikaa blogille, mistä karsisin ja kuinka se kulkisi mukana saumattomasti ja kuluttamatta liikaa.
Nyt mulla on olo, että olen vihdoin päässyt jonkinlaiseen ratkaisuun. Selasin äsken postauksia taaksepäin ja jopa kauhistuin vähän sitä, kuinka pitkälle piti selata löytääkseen postaus, jonka olisin kirjoittanut oikeasti hyvällä fiiliksellä ja ilolla. Se löytyi viime heinäkuulta. Viimeisin kuulumispostuas ylipäänsä on syyskuulta ja senkin muistan raapineeni vähän väkisin kasaan. Koin jo silloin valtavaa ahdistusta siitä, etten tiennyt oikein miten ja mitä sanoisin.
Kaupallisia postauksia toki olen tänäkin aikana tehnyt, sehän on tietysti ollut pakollistakin, sillä sovitusta on vaan pidettävä kiinni. Kaupallisten postausten tekeminen on muutenkin mulle paljon helpompaa kuin niiden henkilökohtaisempien omien postausten. Kaupalliset postaukset on mun työtä. Niiden taustalla on sopimus ja briiffi, joten mun on helpompi asettua sellaiseen työmoodiin ja tehdä postaus niin. Se on edelleen mua ja rehellinen, mutta mun on helpompi irottautua kontekstista ja tarkastella aihetta ja postuasta objektiivisesti. Mun on helpompi vastaanottaa kritiikkiä, kun se kohdistuu työminään, ei henkilökohtaiseen minään.
Tästä päästäänkin varmasti siihen taustasyyhyn, miksi some ja blogi alkoi ahdistaa. Mulla oli kiusaaja. Alkuun en tiennyt kuka se oli, arvailin vaan ja lopulta osasin laskea yksplusyks yhteen. Tuo kiusaaja takertui jokaiseen mun sanaan. Tökki kepillä niihin kipeimpiin kohtiin, arvosteli ja lyttäsi. Haukkui mut huonoksi äidiksi, matki ideat, kopioi sanomiset. Levitti musta perättömiä juoruja muille ja sulki mut pois erilaisista someryhmistä. Edelleenkään mä en edes tiedä tarkkaa syytä miksi, mutta punnittuani ja pohdittuani näitä tarpeeksi pitkään, lienee syy vaan siinä vanhassa tutussa kateudessa. Jokin mun tekemisissä ja olemisessa vaan ärsytti häntä niin paljon, että kaikki se harmi ja inho piti saada kaadettua mun niskaan.
Siinä vaiheessa kun päätin, ettei yksi ihminen estä mua tekemästä sitä mitä rakastan ja mistä saan iloa, selkeni lopulta kaikki muukin. Mä estin tuon ihmisen mun somessa, otin pois anonyymikommentoinnin mahdollisuuden ja suljin muutenkin koko tyypin pois maailmastani. Siinä vaiheessa mun olo rentoutui ja ekaa kertaa kuukausiin pystyin oikeasti miettimään sitä mahdollisuutta, että bloggaaminen ei olisikaan ehkä mun osalta kokonaan ohi. Nyt kun tätä postausta kirjoitan, tein myös sen ratkaisun, että tästä ihmisestä ja asiasta puhuminen jää tasan tähän yhteen kertaan. Mä en itse halua lähteä samaan, että kiusaisin netissä ja puhuisin pahaa somessa. Haluan tässä nousta koko asian yläpuolelle ja antaa olla. Some on paljon parempi paikka meille kaikille, kun siellä tuetaan ja ollaan positiivisia, versus se että kaiken takana olisi kokoajan pelko selkään puukotuksista ja pahan puhumisesta. Mä uskon, että aitouden ja rehellisyyden aistii, eikä lopulta sellaisella pinnallisella ja päälleliimatulla kiltteydellä pääse kovin pitkälle. Lopulta tuollainen aina paljastuu, ja mä toivon, että siinä hetkessä tämä mun kiusaajakin ymmärtää, kuinka väärin toisia kohtaan on tehnyt.
Mutta se siitä.
Olin aluksi suunnitellut blogin pariin paluuta uudeksi vuodeksi, mutta koska yksi lupaus itselleni oli myös se, etten mitään tekisi pakottaen, venyi tämäkin nyt melkein helmikuun loppuun. Mutta nyt mä olen takaisin, samana vanhana tuttuna Nellinä kuin tähänkin saakka, ainoa muutos kai on se, että mä tulen olemaan paljon armollisempi itseäni kohtaan, mutta myös rehellisempi teitä lukijoita kohtaan. Mä tiedän, että eniten te tykkäätte siitä mun arkisestä tyylistä. Siitä rehellisestä ja elämänmakuisesta, ettei kaikki ole vaan vaaleanpunaista hattaraa ja ihanuutta. Vanhemmuus ja aikuisuus on välillä tosi syvältä ja väsyttävää. Jatkossa mä haluankin olla paljon enemmän sitä rehellistä iloista minua, ilman että mun pitää rajoittaa itseäni siksi etten mahtuisi johonkin somemuottiin. Mun tekstit tulee varmaan jatkossakin olemaan se jutun juju, koen että kirjoittaminen on enemmän se mun vahvuus kuin ammattitasoiset kuvat. Kaupallisuutta täällä tulee olemaan jatkossakin, ja mä toivon että te kaikki ymmärrätte sen. Mä tiedän oikein hyvin, että arkipostausten ja kaupallisten postausten suhde on pissinyt viime kuukausina rajulla kädellä, ettekö uskokaan kuinka mä arvostan sitä, että siitä huolimatta te olette täällä käyneet. Nyt on ehkä mun vuoro antaa jotain teillekin, ja tasapainottaa tuota vääristynyttä suhdetta paljon enemmän jatkossa.
Mä olen takaisin ja mulla on siitä niin hyvä fiilis. Ihanaa, että säkin olet vielä siellä ruudun toisella puolella ❤
Kiva, kun tulit takaisin! <3 -Heli
VastaaPoistaKiva että jatkat vielä, oon seuraillut sun blogia pitkään ja ehdin jo harmitella että se loppuu. Kurjaa kun sulle on käynyt noin, hyvä että pystyt siitä huolimatta jatkaa. Tsemppiä ja iloa kevääseen ����
VastaaPoistaHuippua, olet ollut lempparini kaikki nämä vuodet ja olet edelleen <3
VastaaPoistaOlipa kiva lukea tämä postaus ♡ Ihana juttu, että aiot jatkaa kirjoittamista!
VastaaPoistaInhottava tuo kiusaamistapaus! Onneksi somessa on todella hyvät mahdollisuudet estää eikä bloginkaan puolelle pääse ikäviä kommentteja läpi.
Kirjoittamisen iloa sinulle ♡
https://hennahelena.fi
♥️
VastaaPoistaIhanaa taas lukea sun tekstiä❤️ Mä olen lukenut siitä asti, kun isommat oli ihan vauvoja:)
VastaaPoista❤️
VastaaPoistaIhana että jatkat blogissa❤️ sun arkisia juttuja on ollutkin jo ikävä 😊 aurinkoa ja kaikkea hyvää alkavaan kevääseen☀️ -Sara-
VastaaPoistaIhana saada sut takaisin 💕
VastaaPoistaKiva että et laittanut pillejä pussiin! Sun blogia on ollut niin kiva lukea, niin paljon samaistuttavia asioita, suurinpiirtein saman ikäiset Lapsukaiset ja samoihin aikoihin oltiin lasten kanssa kotosalla ja samaan aikaan palattiin takasin työhön ja Lapset meni päiväkotiin, joten kiva ollut lukea samoista ajatuksista. Ja ihan nää perus arki pyykinpesu postaukset on aina kiva lukea koska sitähän tämä elämä tästä elämän vaiheessa on! :) Joten jatka just sun omalla tutulla tyylillä tästä eteenkinpäin! Ja postaa just sillä tahdilla kun sun elämään passaa, blogi osoitteesi pysyy suosikit palkissa joka tapauksessa ja käyn aina välillä vilkaisemassa milloin ilmestyy uutta luettavaa!
VastaaPoista